Joulukalenteri, luukku 14: Joulukuinen melontaretki Kokemäenjoella Nakkilassa

Kokemäenjoen maisemista saan aina uutta voimaa. Joulukuinen melontaretki Kokemäenjoella Nakkilassa on harvinaista herkkua lumisessa maisemassa. Kun vuonna 2001 muutin Nakkilaan, en osannut aavistaa, kuinka tärkeä Kokemäenjoesta minulle tulee. Toisinaan istuskelen Arantilankosken partaalla kuunnellen kosken pauhua. Toisinaan taas hiljennyn kuuntelemaan rauhallisemmin virtaavan veden liplatusta tai lehtometsien linnunlaulua luontopoluilla. Joulukuun alun patikkaretkestäni tulikin myös melontaretki Kokemäenjoen lumiseen maisemaan. Tämä talvi kesti tällä erää vuorokauden.

Satakunnan talvi on mitä on, joten talvisesta maisemasta pitää päästä nauttimaan silloin, kun siihen suodaan mahdollisuus. Lähdin kävelyretkelle kotipihasta Kokemäenjoen rantaan. Lumi oli peittänyt rantakivet ohuella harsolla. Koska aurinkokin pilkahteli pilvenraoista, päätin jatkaa retkeäni Arantilankosken partaalle.

Kokemäenjoella Nakkilassa Penttalan rannassa rantakivet verhoutuvat lumisen harson alle – ainakin päiväksi.

Istuskelin Arantilankosken partaalle rakennetun kodan penkillä. Katselin alhaalla virtaavan Kokemäenjoen väsymätöntä virtausta ja pohdin vuodenkiertoa. Edessä oleva saari oli nyt talvella todellakin saari, kun vesi virtasi sen molemmilta puolilta. Kesällä taaimmainen jokiuoma on usein rutikuiva. Maisema oli peittynyt lumivaipan alle. Arantilankosken pauhu kantautui vaimeana korviini. Päätin kävellä lähemmäksi, aivan rantaan kosken partaalle. Arantilankosken kuohuissa ja vuolaasti, väsymättä virtaavassa vedessä on jotakin mystistä ja vähän pelottavaakin.

Arantilankosken partaalle, jyrkälle joentörmälle rakennetusta kotalaavusta avautuu upea näköala.

Vettä näytti virtaavan koskessa todella runsaasti. Harjavallan voimalaitoksen patoluukut olivat varmaankin apposen auki. Halusin käydä tarkistamassa, onko kosken alapuolella sijaitseva kajakkivuokraamoni vielä kuivalla maalla. Viime talvena se nimittäin oli jouluna alkaneista tulvista alkaen helmikuun loppuun saakka aivan veden vallassa.

Kajakeillani ei ollut mitään hätää; vesiraja oli vielä toistaiseksi parin metrin päässä. Joki virtasi houkuttelevana vieressä. En voinut vastustaa kiusausta, ja päätinkin jatkaa talvisesta maisemasta nauttimista vielä meloen. Pikaisesti hain kotoa melontavarusteet ja vedin kajakin lumista rantaa pitkin veteen.

Kajakki vesille ja menoksi.

Tein lyhyen melontaretken lumisesta maisemasta nauttien, mutta kuitenkin kesää muistellen. Eipä siitä ole kuin runsas kuukausi, kun vielä upeasti hehkuvassa syysruskassa meloin harmaahaikaran liidellessä edelläni.

Tänään oli kovin erilaista. Jokin talvisessa lumen peittämässä maisemassa kuitenkin vetää melojaa puoleensa. Meloin jonkin matkaa alavirtaan kohti Kirkkosaarta. Käännyin Kirkkosaaren kapeaan jokiuomaan ja kävin Anolan kartanolta Kirkkosaareen johtavan sillan alla kääntymässä. Täällä näkee joskus kesäiltoina majavia, mutta nyt joella ei ollut minun lisäkseni ketään. En tosin ole aivan varma, rapisteliko kauris rantatörmällä lumen peittämän kaislikon suojissa.

Melontaretkeni jälkeen olin niin hyvillä mielin ja voimaantunut, että vein vielä kotipihan linnuille ruokaa. Joulu saa tulla niillekin.

Linnuillekin tulee antaa hyvä joulu.

Jos Satakunnan talvi jatkuu tällaisena, pääsen melomaan läpi talven. Ties vaikka jouluaattona olisi taas melontaretken aika!

Aina on hyvä sää meloa!

Marja Kares-Oksmanin oma retkeilyblogi: Avecmarja.fi – Hetkiä ja retkiä luonnossa Marjan matkassa

Instagram: @AvecMarja

Facebook: Avec Marja – Marjan matkassa

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.