Iiton palsasuon ikiroutaiset turvekummut, Enontekiö

Iiton suosuojelualue Käsivarrentien varrella on varsin erikoinen nähtävyys. Aapasuolla on siellä täällä korkeita turvekumpuja. On kuin joku olisi kasannut ne sinne. Kummut ovat palsoja, turvekumpuja, joiden sisus on ikijäässä.

Palsat ovat yleensä 2-4 metriä korkeita, mutta voivat olla jopa 7 metriä ympäristöään ylempänä.

Iiton palsasuo sijaitsee noin 11 kilometriä Ropinsalmelta pohjoiseen maantien ja Könkämäenon välissä. Se on yksi merkittävimmistä Lapin palsasoista, jotka ovat Suomen suoluonnon erikoisimpia muodostumia. Palsasuot ovat aapasoita muistuttavia yhdistymätyyppejä, joille muodostuneet ikiroutaa sisältävät palsat kasvavat jatkuvasti, koska routa nostaa suosta turvetta pintaan. Koska jäätynyt turve johtaa lämpöä, pakkanen pääsee tunkeutumaan syvälle kumpuun ja jäätä muodostuu lisää. Pakkasen purevuutta lisää se, että kummuilla on vain ohut eristävä lumikerros tuulen pyyhkiessä sataneen lumen pois. Lapin viileän kesän aikana palsat ehtivät sulaa pinnasta vain noin 40–50 senttimetriä. Palsoja syntyy soille, joiden vuoden keskilämpötila on alle –1°C.

Palsoilla voi olla leveyttä kymmeniä metrejä.

Palsat saattavat kasvaa jopa 7 metriä ympäristöään korkeammiksi, yleensä kuitenkin 2–4 metriä. Ne voivat olla leveydeltään kymmeniä metrejä. Korkeimmat Iiton palsat ovat lähes viisimetrisiä. Turvekumpua tarkoittava sana ’palsa’ on saamelaisperäinen ja esiintyy muissakin kielissä. Englanniksi palsasuo on palsa mire.

Suolla on katselulava. Opastetaulut kertovat palsojen synnystä ja elinkaaresta.

Iäkkäimpien Suomen palsojen arvellaan olevan 2000 vuotta vanhoja. Aivan ikuisia ne eivät ole, sillä jossakin vaiheessa palsakummut halkeavat ytimeensä saakka, ja tuuli- ja sade-eroosio hajottavat niitä lisää. Lopulta ydin sulaa ja palsa romahtaa. Paikalle syntyy kraatterilampi, joka alkaa kasvaa umpeen.

Liro vahtii palsaa vaivaiskoivujen seassa.

Palsasuot ovat puuttomia. Kummuilla kasvaa vaivaiskoivuja, lakkoja ja suopursuja, palsojen välisillä suoalueilla suovillaa ja saraa. Soitten linnusto on runsas kesällä.

Etualalla romahtanut palsa. Jäljellä on umpeen kasvava lampi.

Ilmastonmuutos uhkaa sulattaa palsasuot kokonaan. Jo parin asteen lämpeneminen on kohtalokas valtaosalle palsasoista. Matala palsa syntyy noin kymmenessä vuodessa, korkea sadassa. Hajoaminen on nopeampaa: iso palsa voi romahtaa vuosikymmenessä.

Parkkipaikalla kerrotaan Lapin luonnonsuojelualueista.

Palsasoita on muodostunut pohjoiselle pallonpuoliskolle tundran ja boreaalisen vyöhykkeen rajamaille. Suomessa niitä on Lapissa Enontekiön ja Utsjoen kuntien etelärajalle saakka. Iiton palsasuolle johtaa luontopolku maantien levennykseltä, jossa on opastaulu. Pitkospuut lähtevät sen kohdalta suolle.