Hitonpesä, Ylämaa

Ylämaa on tunnettu kivipitäjä, jonka tunnetuin erikoisuus on korukivenä käytetty spektroliitti. Ylämaan graniitti on taas läpi maailman tunnettua ja erittäin arvokasta vientituotetta ja onpa tälle valtakunnanrajan tuntumassa olevalle nykyään Lappeenrantaan kuuluvaan pitäjään meinattu pystyttää jopa Suomen ensimmäinen pyramidi. Nyt emme kuitenkaan itse paikalla piipahtaessa lähteneet kaivamaan korukiviä tai veistämään kivitasoja, vaan tarkoitus oli poiketa Suomen oloissa varsin erikoiseen ja taas syntytapansa mukaan erilaiseen luolaan.

Hujakkalassa Väkevänjärven rannalla sijaitsee rapakivikalliossa paikallisesti tunnettu luola. Useat oppaat ovat nimeneet sen Pirunpesäksi, mutta paikalla koreileva kyltti nimeää sen Hitonpesäksi ja mielestäni se on selkeästi parempi nimi tuolle luolalle.

Hiekkatien laidassa on paikkaan tutustumiseen tarkoitettu parkkilevennys ja kyltti Hitonpesä (Pirunpesä) 200 m. Aivan, mutta missäs hitossa se luola sitten on?

Kyltti kun ei sitä kerro ja metsä ympärillä on melko sakeaa, joten kauttaaltaan 200 metrin säteellä tapahtuva haravointi voisi olla melko ikävää. Paras keino onkin lähteä kulkemaan kyltistä poispäin pitkin tienlaitaa, jonka vasemmalle puolelle jää selvästi hakkuuaukealta erottuva rapakivikallio.

Kallion kohdilla tien oikeassa laidassa on metsän siimeksessä kyltti, jossa lukee: luola. Vajaan sadanmetrin taival polkua pitkin johdattaa suoraan luolan suuaukolle.

Hämmennys on melkoinen. Yleensä Suomen oloissa on tottunut lohkareikkoon, jossa pari kiveä on muodostanut luolamaisen tilan tai vastaavasti rotkohalkeama on saanut kivistä katon. Nyt puhutaan täysin erilaisesta luola kokemuksesta. Rapakivikalliossa on komea liki miehen korkuinen aukko, joka tuntuu jatkuvan samankorkuisena kallion uumeniin!

Kovin pitkään ei luolaan tarvitse mennä, kun jo oikealle aukeaa liki samanmuotoinen ja kokoinen toinen sisääntuloaukko. Aukkojen risteyskohdassa luola mataloituu ryömittäväksi, joka johtaa muutaman metrin syvyiseen onkaloon. Luolassa vieraillessa ei voi olla samalla jotenkin toimillaan suurentamatta itse luolaa. Pienikin kosketus seinäpintoihin saa sen moroutumaan.

Jossain tarinassa joku paikalla vieraillut olikin hauskasti kuvannut, että lusikka-haarukka yhdistelmällä tuostahan kaivaisi itselleen melkoisen onkalon. Paikalla on myös poikennut Geologian tutkimuskeskuksen geologi Aimo Kejonen. Hän on antanut kohteesta seuraavan kuvauksen: ”katossa näkyy lusta eli rako, jonka suuntaisesti rapautuminen on edennyt omaa verkkaista tahtiaan. Tuloksena on moroa aukkojen edustalla rinteessä.

Tämä rapakivikallio on pehmennyt katolta laskien 4-5 metrin vahvuudelta. Muutamissa paikoissa rapautuminen on päässyt 12-13 metriä syvyyteen, vaikka irtomaata on suojana metrikaupalla. Moroutuminen nimittäin tarvitsee paitsi kosteutta mikrohalkeamiin myös pakkasen, joka jäädyttää veden laajentaen rakoja millin kymmenyksen verran. Kun näin tapahtuu muutaman tuhat kertaa, ovatkin mineraalirakeet jo erkaantuneet toisistaan.”

Kohteena Ylämaan Hitonpesä on tunnelmaltaan hauras ja erikoinen kokemus Suomen luoliin tutustuessa. Mitään äärimmäistä luolaseikkailua ei paikalla pääse kokemaan, mutta ainakin itselleni syntyi tunne, että olenko muurahaispesässä, eli erikoisuutena paikka on hyvinkin näkemisen arvoinen. Eli vierailu voi hyvinkin suositella, kun muistaa vain, että turha luolan suurentaminen on rauhoitetussa kohteessa kiellettyä.