Gustavsvärn – Hankoniemen sympaattisin majakka

Majakoissa kiehtoo niiden eristyneisyys aikana, kun kaiken ja kaikkien pitää olla jatkuvasti tavoitettavissa ja esillä. Majakat ovat mystisiä, askeettisia ja romanttisia edustaessaan kadonnutta aikaa ja sen kaipuuta. Majakat ja majakkasaaret toimivat loistavina lähilomakohteina ja tarjoavat sekä raikkaita merituulia että sopivaa välimatkaa arjen kiireisiin. Majakkasaarella on hyvä hiljentyä hetki.

Suomessa on 56 majakkaa sekä 32 valotonta tunnusmajakkaa.

Suomessa on 56 majakkaa sekä 32 valotonta tunnusmajakkaa.

Vieraana majakkatalkoissa

Suomen Majakkaseura ry:n ystävällisellä avustuksella, erään projektin puitteissa, pääsin vierailemaan ja myös yöpymään Gustavsvärnin, alkuperäiseltä nimeltään Eldskärin, majakkasaarella.  Saaren sumusireeninhoitajan talossa tavallisesti yöpymään pääsevät vain majakkaseuran jäsenet. Majakkaseuran jäseneksi olen paikalla olleiden todistajien mukaan näyttänyt soveltuvani: Kiitos siitä Suomen majakkaseuralaisille!

Gustavsvärn, kavereiden kesken ”Gustu”, sijaitsee Hankoniemen kärjessä Suomenlahdella. Majakka itse on pieni, mutta sympaattinen. Majakka on hämärän tullen kauniisti valaistu, mutta majakan valo on nykyisin energiaa säästävä led, joten siitä lähtevä valo toimii lähinnä tunnelmointiin – merkkivalona se ei enää toimi. Sitä vastoin vastarannan Russarön majakka heittää meren ylle komean valosillan.

Gustavsvärnin majakkaan ei pääse sisäpuolelle vierailulle, mutta majakkasaarella riittää muuta nähtävää ja tehtävää. Saarella olleen linnoituksen rauniot ovat iso osa majakkasaaren viehätystä. Majakan lisäksi saarella sijaitsevat sumusireenin hoitajan talo, Suomen Majakkaseuran seuran omaan talkookäyttöön rakentama puusauna sekä wc- ja puuliiterirakennukset.

gustun majakka

Gustavsvärnille pääsee Hangosta käsin tilausristeilyillä (www.sunfun.fi ja www.marinelines.fi) ja toki saarella pääsee poikkeamaan päivä- tai telttaretkellä omalla veneellä koska tahansa. Majakkaseura rakensi talkootöinä kesän 2015 aikana saarelle uuden laiturin, johon vieraiden on helppo rantautua.

Gustavsvärnissä pätevät jokamiehenoikeudet, joten saarella voi majoittua. Gustavsvärn on mitä oivallisin päiväretkikohde ja tarjoaa näkemistä ja kokemista luontoa, merta, linnustoa, meren eläimiä ja historian havinaa arvostaville. Saarelta geokätkökin ja sukeltajien keskuudessa se on jyrkästi syvenevien vesiensä ansiosta oivallinen kohde.

Kuuleman mukaan saarella vieraili loppukesästä 2015 hymyileväinen herra Elastinen taustatiimeineen ja käynnin syykin selvinnee suurelle yleisölle pian.

Onnekas saattaa tavata näillä vesin hylkeen ilta- tai aamu-uinnillaan.

Onnekas saattaa tavata näillä vesin hylkeen ilta- tai aamu-uinnillaan.

Raunioiden ympäröimät Gustavsvärnin majakka ja sumusireeninhoitajan talo, jonka katolla 7 metrinen sumusireeni aikanaan sijaitsi

Raunioiden ympäröimät Gustavsvärnin majakka ja sumusireeninhoitajan talo, jonka katolla 7-metrinen sumusireeni aikanaan sijaitsi

Majakkaseura ilmoittaa läsnäolostaan saarella liputtamalla. Mikäli majakkasaaren lipputangossa liehuu seuran sininen lippu, saa saarikäynnilleen lisäkatetta: majakkaseuralaiset kertovat saaren historiasta ja majakan tarinoista mielellään. Kahvia ja pullaakin on usein tarjolla.

Seuran jäsenten ollessa paikalla voi sumusireenin hoitajan talossa sijaitsevasta majakkaseuran puodista ostaa kahvin lisäksi seuran toimintaa tukevia matkamuistoja, kuten kalenterin, t-paidan, pinssin tai postikortteja.

Saaren linnoitus on rakennettu 1800-luvulla ja se toimi tärkeänä osana Hangon neliosaista linnoitusta. Osa saarta kiertävästä suojamuurista on edelleen tallella.Venäläiset miehittävät ensin saaren ja lopulta Krimin sodan yhteydessä, estääkseen englantilaisia valloittamasta sitä, räjäyttivät ison osan muurista. Gustavsvärnin majakkasaarta on 1900-luvun alussa, saaren pienestä koosta huolimatta, parhaimmillaan asuttanut kolme perhettä. Saari eli tuolloin kukoistuskauttaan. Saarella on noihin aikoihin vilistänyt 15 lapsen joukko.

Kurkistus Gustavsvärnin historiaan.

Kurkistus Gustavsvärnin historiaan.

Saarelle talkooväelle rakennettu puusauna sijaitsee pommikuopassa, linnoitusten raunioiden suojissa

Saarelle talkooväelle rakennettu puusauna sijaitsee pommikuopassa, linnoitusten ja sen muurien raunioiden suojissa

Käynnistäni Gustavsvärnin majakkasaarella ikimuistoisen teki siellä käynnissä olleet talkoot ja niissä häärinyt talkooväki, jotka jaksoivat vastata kysymyksiini talkoiden ohessa. Työtä tehtiin ahkerasti ja päivät venyivät pitkiksi. Iltaisin lämpeni myös talkoilla rakennettu puusauna.

Gustulla on majakkaseuran ja sen talkoiden ansiosta käynnistynyt täysin uusi vaihe saaren historiassa. Talkoilla on vuodesta 2005 lähtien kunnostettu huomattavassa määrin sumusireeninhoitajan taloa, pystytetty saarelle lipputanko, rakennettu puusauna, vessa ja puuliiteri, varastotilaa sekä uusimpana ponnistuksena laituri. Gustavsvärnin tarinaan ja Suomen majakkaseuran toimintaan pääsee tutustumaan tarkemmin osoitteessa www.majakkaseura.fi.

Kevät on jo pitkällä – kohta pääsee taas majakkamatkailemaan!

Majakkasaaren pääsee kiertämään, kunhan varoo askeliaan paikoin kivikkoisessa, paikoin liukkaalla kalliolla.

Majakkasaaren pääsee kiertämään, kunhan varoo askeliaan paikoin kivikkoisessa, paikoin liukkaalla kalliolla.

Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6636169, E 272445.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.