Erttetvàrrin vanha poroerotusaita Utsjoella

Olin kuullut juttuja keskellä Paistunturin erämaata sijaitsevasta ikivanhasta poroerotusaidasta. Netistä löytyi siitä aika niukasti tietoa, mutta kuvista jäi sellainen olo, että paikka on vielä joskus päästävä näkemään ihan itse. Tähän koituikin oiva tilaisuus viime elokuussa, kun vaeltelin pitkin Ylä-Lapin erämaita. Suunnittelin reittini niin, että poroaita sattui matkan varrelle.Erttetvàrri on aikalailla keskellä ei mitään. Sinne ei kulje minkäänlaisia uria tai polkuja. Poroaidan nähdäkseen täytyy se tosiaan haluta nähdä ja sen eteen täytyy olla valmis ottamaan askeleita.

Helpoin reitti aidalle kulkee Utsjoen retkeilyreitin kautta. Reitti alkaa Utsjoen luontotuvalta ja jatkuu Kuoppilasjärven autiotuvalle. Sitten onkin edessä noin kahdeksan kilometrin poluton taival kohti lounasta.

Poroaidan on 1800-luvun alkupuoliskolla rakentanut Iivari (Ivvar) Niilanpoika Pieski (1819–1877). Kivistä ladottua aitaa on myöhemmin jatkanut Gáddjá-Nillá (1856–1929) eli Nils Nilsinpoika Vuolab. Samuli Paulaharjun mukaan aitaan on mahtunut kerrallaan jopa parituhatta poroa! Aidan käytöstä on monenlaista tietoa. Sitä on käytetty porojen merkintään, mutta myös pahimpina räkkäaikoina porot on kerätty aitaukseen ja niitä kiusaavia hyttysiä on häädetty savuttavien nuotioiden avulla. Aitaa on käytetty aina sotiin asti, 1940-luvulle.

Minä saavuin aidalle elokuisena iltana yhdeksän jälkeen. Auringon oranssi valo loi aitaan osuessaan uskomattoman kauniita näkymiä ja pitkiä varjoja. Paikka oli vaikuttava! Kymmeniä metrejä kivistä huolella ladottua aitaa seisoi paikoillaan kuin odottaen poroja. Aidan sisällä kasvoi kaarnikkaa, tunturikissankäpälää, vaivaiskoivua ja heinäkasveja. Kivikaarteen keskellä oli pari isoa kivikasaa, joita ympäri poroja oli ohjattu aikoinaan juoksemaan. Kiviaitaan oli tehty puusta rakenteita, joista osa oli kaatunut maahan. Kaarteeseen johtavia nieluja oli jatkettu käppyräisillä tunturikatajilla. Yritin nähdä päässäni poroaidan reilu sata vuotta sitten, kun porot ovat juosseet aitauksen sisällä rinkiä. Meteli on varmaan ollut päätä huumaava, toisin kuin nyt. Ei kuulunut mitään ääniä mistään.

Illan kuluessa suopöllö kaarteli päälläni ja istahti hetkeksi kiviaidalle tuijottamaan minua silmiin. Ymmärsin, että olin paikassa, joka ei minulle kuulunut.