Erämaajärviä Uudellamaalla: melontaretkellä Kolmperseellä, Tämäkohdulla ja Runkkalanlahdella

Yhteistyössä Vähäveden tila

Lähtöpaikka kartalla

Kotipihan ja retkimaastojen väliin tuppaa turhan usein jäämään sellainen harmaa vyöhyke, joka on pääsääntöisesti liian kaukana arki-illan seikkailuja varten, ja toisaalta liian lähellä, kun ottaa asiakseen todella repäistä itsensä pois päivittäisistä ympyröistä. Ehkä juuri tästä syystä sitä ei ole aiemmin tiedostanut, että vain tunnin automatkan päässä Helsingistä ja kahden tunnin päässä Turusta voi meloskella menemään kirkasvetisillä järvillä lähes ylhäisessä yksinäisyydessään, bongailla kalasääskiä, upottaa varpaat hienoon hiekkaan ja pitää evästaukoa järviluodolla. Voisiko päivän melontaretken järjestää helposti ja nopeasti, ja olisiko sekin antoisaa? Elokuun alussa oli korkea aika selvittää, mitä läheltä löytyy, ja voiko Uudellamaalla todella olla ‘erämaajärviä’.

Kolmperseeltä löytyy muutamia lohkareita, joiden viereltä mahtuu melomaan.

Reissuun lähdettiin uusvanhalta Vähäveden tilalta, joka on henkiin herätetty yksityinen retki- ja leirikeskus. Vuoristorataa muistuttavalla mutkapätkällä saamme ensivilauksen järvistä, joille olemme suuntaamassa. Erityisesti Tämäkohdun kirkkaan veden läpi kuultava kultainen hiekkapohja lisää innostusta. Kaasua ei voi pitää ihan pohjassa, mutta perille päästään navigaattorin ohjamaana joka tapauksessa.

Tilalta saamme varusteiden lisäksi vinkkejä ja ideoita retken ja reitin suunnitteluun. Aluetuntemus on isäntäväellä kohdillaan, ja kyselemme erityisesti mahdollisista levähdyspaikoista ja kannasten ylityksistä. Järvien ympäristössä on reilusti mökkejä, mutta myös luonnontilaisia alueita, joilla jokamiehenoikeudet pätevät.

Otamme allemme Voyager- ja Alaska-yksikkökajakit, joita vaihdamme keskenämme päivän mittaan. Siten pääsemme vertailemaan niiden melottavuutta (ja omia taitojamme) reitillä, joka kiertää kahdeksan läheistä järveä ja sisältää kolme kannasten ylitystä. Melontaliivit, muovitetut reittikartat ja mahdolliset kuivasäkit saa myös mukaan vanhan navetan ylisille rakennetulta retkikeskukselta. Varusteiden joukosta löytyy muuten pelastusliivit myös pienille koirille!

Vesille lähdetään rannalta, jolle jää vielä runsaasti kanootteja ja SUP-lautoja.

Kimmeltävältä Jäljänjärveltä kohti Kaitajärveä.

Kevyt tuuli tekee laineita avoimemmille järvialueille, mutta kapeikoissa on tyyntä. Ihastelemme lumpeita ja ulpukoita, vedestä kohoavat kivet vetävät meitä puoleensa ja lounastauon pidämme auringon lämmittämällä Kaijankiven luodolla.

Ensimmäinen kannaksen ylitys ja kajakkien kanto Kolmperseeltä Jäljänjärvelle vaatii hiukan haahuilua, jotta löydämme sen neuvotun polun toiseen rantaan. Kaitajärvi on nimensä mukainen ja muistuttaa leveää jokea ilman mainittavia virtauksia. Kesän kuivuus on vaikuttanut myös täällä, ja Lammassaaren viereinen joki on vain pieni puro, josta juuri ja juuri saamme uitettua kajakit alas. Saukonpään rannat on mökitetty täyteen, eikä sitä alussa mainittua erämaatunnelmaa ole vielä oikein löytynyt. Mahtaako löytyäkään?

Lounastauko järviluodolla, Kaijankivet taustalla. Vasemmanpuoleinen kajakki on vakaampi Voyager, oikeanpuoleinen on ketterä Alaska.

Reitin varrelle osuu jonkin verran kiinnostavia yksityiskohtia, kuten siltarummun läpi melominen Saukonpäänjoella. Antiaisella vastaan tulee kuikka, jota jäämme kuuntelemaan ja kiikaroimaan. Pienellä peräsimellä varustettu Voyager-kajakki on tuulessa ja pienessä aallokossa lilluessa ja liikkuessa helpommin hallittavissa, kun taas ketterämpi Alaska on ollut oiva peli erittäin kapeissa joissa, ja kevyempänä sitä on luonnollisesti mukavampaa kantaa taas seuraavalla kannaksella Antiaiselta Tämäkohtuun.

Rantautuminen ja kannaksen ylitys Kolmperseeltä Jäljänjärvelle. Voyagerin peräsin näkyvissä.
Siltarummun alitus Saukonpään jokeen.

Tässä kohtaa pitänee tunnustaa, että revimme päivän aikana kohtuullisen paljon huumoria alueen nimistöstä. Koskaan aikaisemmin ei ole tullut vastaan järviä nimeltä Kolmperse tai Tämäkohtu, ja kieltämättä olisi kiinnostavaa kuulla näiden nimien taustoista. Tämäkohdun välittömästä läheisyydestä löytyvät vielä Ryyppymäki ja Kaljakuru, ja järven eteläinen osa on nimeltään Runkkalanlahti. Saatamme pikkuisen kiherrellä sinne suunnatessamme.

Virnuilu vaihtuu eri tyyppiseen hymyyn, kun taivaalle kaartelee isomman luokan petolintu. Seuraamme, miten kalasääski käy pesällään, jota ihminen on ilmeisesti vahvistanut jonkinlaisilla tukirakenteilla, ja jatkaa taas matkaansa. Ympäristö lahdella on erilainen kuin muualla; matalampi maasto, karumpi luonto ja mökitön ympäristö. Täällä onkin hetkellisesti mahdollista tavoittaa se erämainen tunnelma!

Järvialuetta on yleisesti leimannut upea erityispiirre hiljaisuudesta. Alueella on moottoroitujen alusten käyttö kielletty (poislukien sähkömoottorit), joten sitä saaristossa tavallista pärinää ja hurinaa ei kuulu mistään. Satunnainen moottorisaha hurahti jossain, mutta muutoin järvillä vallitsee hiljaisuus ja rauha. Ja itse asiassa tänä lauantaina on vastaan tullut vesillä yhtä paljon ihmisiä ja kuikkia – kaksi kummankin lajin edustajaa.

Kirkkaan Tämäkohdun läpi kultainen hiekkapohja näkyy selvästi.

Pilvet alkavat kerääntyä Tämäkohdun ylle, emmekä suoraan sanottuna edes jaksa nauttia kultapohjaisesta rantahietikosta niin paljon, kuin alkusi suunnittelimme. Viimeinen kannas takaisin Keskivedelle ylitetään lievällä raivolla, minkä jälkeen on mukavaa meloa leppoisasti viimeiset pari kilometriä takaisin Vähäveden tilan rantaan. Seuraavaksi aamuksi luvatut ukkoset vaikuttivat päätökseemme lähteä yöpymään muualle, ja kotimatkalla järvialueen läpi hieman kirpaisee nähdä kultainen ja purppurainen auringonlasku, josta olisimme periaatteessa voineet nauttia jonkin järven rannassa. Ei auta kuin tulla paremmilla ennusteilla uudestaan.

Kesällä luonto on vihreää, syksyllä kuvan lehtipuut loistanevat ruskan sävyissä.

Vähävedeltä voisi helposti lähteä parin tunnin, puolenpäivän, koko päivän tai yön yli kestävälle melontaretkelle. Ja helpolle sellaiselle. Kannasten ylittäminen vaatii kaksi henkilöä, mutta Vähävedestä ja Kolmperseestä Kaijankivineen voi nauttia ilman ensimmäistäkään rantautumista tai kajakin kantoa.

Mikäli kaipaa hälinätöntä ja leppoisaa melontaympäristöä luonnon keskeltä, voi tätä Karkkilan kolkkaa kyllä suositella. Yllättävän lyhyen matkan päässä kaupungeista sitä voi todella tuntea olevansa jossain syvällä metsän siimeksessä, kun ympärillä ei ole yleistä uimarantaa ja neliökilometrien laajuista asfaltoitua pysäköintialuetta.

Keskivesi aukeaa Kolmperseelle

Omien harmaiden alueiden kartoitus jatkuu!

Teksti ja kuvat: Karoliina Säkö
Melontavälineet ja alueopastus: Vähäveden tila

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.