Herajärven kierros Kolin kansallismaisemissa, osa 1

Poutaisena heinäkuun päivänä lähdin tutustumaan Kolin kansallispuistoon. Kolin komeita ja tunnettuja luonnonmaisemia on tullut käytyä hämmästelemässä aikaisemminkin, mutta kansallispuisto on jäänyt itseltä vielä näkemättä. Niinpä päätin korjata asian ja valitsin reitiksi Kolin kansallispuiston maisemissa kulkevan Heräjärven kierroksen. Herajärven kierroksen pituudeksi voi valita joko 40 km tai 60 km. Lyhyempi reitti kiertää Herajärven pohjoispään ympäri, ja […]

26 kilometriä pitkä Kaakkurin kierros löytyy Repoveden kansallispuistosta Kaakkois-Suomesta

Järjestin yritykseni (Suomen Elämysretket) kautta vaellusretken Repoveden kansallispuistoon ja siellä Kaakkurin kierrokselle 28–30.5.2022. Vaellukselle osallistui lisäkseni kahdeksan naista, ja mukana oli myös ensi kertaa vaeltavia. Nyt kerron kuvin ja sanoin mitä matkalla näimme ja koimme! Reitin pituus: 26 km Vaativa korkeuseroineen Saapuminen: Meidän vaelluksellemme Saarijärven parkki, Kuismantie 990 ja Lapinsalmen parkki Riippusillantie 55 , Kouvola […]

Isokarin 10+1 retkeilyhelmeä, Selkämeren kansallispuisto

Isokarin majakkasaarelle pääseminen ei ole aivan yksinkertaista, mutta matka todellakin kannattaa! Osittain Selkämeren kansallispuistoon kuuluvalla saarella on runsaasti tutkimusmatkailijaa kiehtovia yksityiskohtia, joista jokaisen tutkimiseen voisi käyttää runsaasti aikaa. Poimi tästä Isokarin retkeilijän vinkkilistasta itsellesi kiinnostavimmat kohteet ja tutustu niihin rauhassa. Ensi kerralla voit sitten taas tutkia jotakin lisää! Isokari kartalla Risteilyt saarelle 1. Mustekalamänty Majakan […]

Vanhan metsän elämää – Vattukurun luontopolku Syötteen kansallispuistossa

Vattukuru on jääkauden muovaama rotkolaakso Syötteen kansallispuiston itäosassa. Vanhassa, tunnelmallisessa metsässä kulkeva Vattukurun luontopolku on noin kaksi kilometriä pitkä. Sen varrella on avointa kalliota ja rinnesuota sekä hieno taukopaikka kurun pohjalla, kivikkorinteiden välissä. Vattukurun luontopolku Syötteen kansallispuistossa PudasjärvelläPäivämäärä: 20.6.2022Luontopolkumiehen reittinumero: 329Reitin pituus: 2,1 kmKohokohdat: Vanhan metsän tunnelma, Vattukurun kivikot ja lehtomainen purolaakso.Parkkipaikka: Luontopolun parkkipaikka on […]

Pytkyn pyrähdys on monipuolinen kävelyreitti ihastuttavissa Syötteen harjumaisemissa

Syötteen kansallispuistossa riittää ympyräreittejä moneen makuun. Pytkyn pyrähdys on mukavan mittainen (kymmenisen kilometriä) kierros harju- ja suomaisemissa. Matkalla on myös kauniita lampia sekä kolme hyvää taukopaikkaa. Pytkyn pyrähdys Syötteen kansallispuistossa PudasjärvelläPäivämäärä: 20.6.2022Luontopolkumiehen reittinumero: 328Reitin pituus: 11 km (Kellarilammen pysäköintipaikalta ympyräreitille ja takaisin Kellarilammelle)Kohokohdat: Harjut, suot, lammet, mukavat metsäpolut, hyvät taukopaikatParkkipaikka: Kaksi tilavaa parkkipaikkaa, Kellarilammella ja […]

Kolmas kerta toden sanoo! Riisin rääpäsy hoidettu.

Riisitunturista on tainnut tulla viime vuosina oikea kävijöiden suosikki. Vuonna 2020 Riisitunturi kasvatti kävijämääräänsä eniten kansallispuistoista. Talvella reiteillä voi ihailla tykkylumipuita, joita jokainen suomalainen on varmasti nähnyt kuvissa. Kesällä maisemat ovat yhtä lailla ihastuttavia! Riisin rääpäsy Riisitunturin kansallispuistossa PosiollaPäivämäärä: 19.6.2022Luontopolkumiehen reittinumero: 327Reitin pituus: 4,5 kmKohokohdat: Maisemat Kitkajärvien suuntaan, Ikkunalampi, Riisitunturin huippu.Parkkipaikka: Riisitunturin tilava parkkipaikka, osoite […]

Toisella yrittämällä Taivaskeron huipulle – Taivaskeron kierros Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Taivaskeron kierros lienee se suosituin kävelyreitti Pallastunturin maisemissa. Noin kahdeksan kilometrin ympyräreitillä kuljetaan suurimmaksi osaksi puuttomassa tunturimaisemassa. Korkein kohta on Taivaskeron huipulla 809 m korkeudessa. Täällä sytytettiin vuoden 1952 olympiatuli.

Suden hetki suolla on taianomainen – yöttömän yön retki Valkmusan kansallispuistossa

Kymenlaaksossa, Kotkan pohjoispuolella sijaitseva Valkmusan kansallispuisto on luontomme herkkä helmi, joka pääsee oikeuksiinsa kesäyön eteerisessä ajattomudessa. Suon maaginen tunnelma ja luonteenomainen tavoittamattomuus korostuvat polveilevalla Läntisen keitaan pitkospuureitillä, joka on kansallispuiston ainoa polku suoraan suon syliin. Läntisen keitaan lenkki (2,3 km) kartalla Moronvuoren reitti (2 km/suunta) kartalla Luonnossa voi metsästää monenlaisia asioita, eikä suinkaan vain eläimiä. […]

Esteetön reitti Nuuksiossa johtaa järvimaisemiin pienelle saarelle

Nuuksion kansallispuistossa sijaitsee rauhaisa Haukkalampi, jonka rannalle johtaa vajaan kilometrin pituinen esteetön reitti. Reitin päässä Haukanholman upeissa luonnonmaisemissa on keittokatos ja tulipaikkoja, joihin pääsee myös pyörätuolilla. Reitin varrella Haukanpesässä on esteetön käymälä, jossa on myös vesipiste. Reitin pituus: 600 m suuntaansa Lähin pysäköintialue Isompi pysäköintialue Bussipysäkki Haukkalammentien risteyksessä Helposti saavutettavissa oleva Haukkalampi on upea luontokohde […]

Isojärven kansallispuistossa fatbikeillä

Viime kesän (kesä 2021) pyöräretkeä Isojärven kansallispuistossa muistelen lämmöllä. Ensimmäinen kesälomapäivä ja olimme suunnitelleet kohteeksi Isojärven kansallispuiston 16 kilometriä pitkän MTB-reitin. Reitti on Isojärven kansallispuiston ainoa pyöräreitti. Reitin lähtöpaikka kartalla Isojärven kansallispuistossa pyöräily on sallittu vain sille erikseen merkityllä reitillä ja tieosuuksilla. Reitti oli merkitty keskivaativaksi, mikä hieman jännitti, koska kokemusta maastossa ajosta meillä ei […]