Bodvattnetin kierros, pala Merenkurkun saaristoa

Nykyinen Merenkurkun saaristo, joka tunnetaan maailmalla ruotsinkielisellä nimellä Kvarken, oli viimeisimmän jääkauden aikana koko Pohjois-Eurooppaa peittäneen mannerjäätikön keskusaluetta. Valtavat jäämassat puristivat maan kuoren kilometrin verran alemmas ja jääkauden päättyessä noin 10 000 vuotta sitten sulavan jään reuna synnytti Merenkurkun kuuluisat pyykkilautamoreenikentät eli De Geer -moreenit. Nykyinen noin 6550 saaren muodostama saaristo on pääosin matalaa – sen korkein kohta kohoaa vaivoin 20 metriä merenpinnan yläpuolelle. Saaristossa on noin 2500 pysyvää asukasta, ja sinne johtaa mantereelta Suomen pisin silta, 1045 metriä pitkä Raippaluoto, joka avattiin liikenteelle vuonna 1997.

Maa kohoaa Merenkurkun alueella kirjaimellisesti merestä, noin 8–9 mm vuosittain. Saaristo muodostaa Pohjanlahden kapeimman osuuden suunnilleen Vaasan ja Uumajan kaupunkien välillä. Lyhin etäisyys Ruotsin rannikolle on vain noin 70 kilometriä, ja onkin arvioitu, että mikäli maankohoaminen jatkuu sekä Suomen että Ruotsin puolella nykyistä tahtia, maidemme välille syntyy maakaistale seuraavien 2000 vuoden aikana. Näin ollen Perämeri kuroutuisi suureksi sisäjärveksi. Jo nyt on ehdotettu, että Pohjanlahden ylitse rakennettaisiin pitkä silta, mutta ainakaan toistaiseksi projekti ei ole edennyt suunnitelmaa pidemmälle.

Heinäkuussa 2006 Merenkurkun saaristosta tuli Suomen ensimmäinen luontokohde UNESCOn maailmanperintöluettelossa, kun se hyväksyttiin osaksi aiemmin listalla ollutta Ruotsin Höga kustenia. Yhdessä nämä alueet muodostavat geologisesti ainutlaatuisen kokonaisuuden, jossa näkyy selvästi jääkauden vaikutus maaperän muotoutumisessa.

Helppo tapa tutustua alueen ainutlaatuiseen luontoon on suunnata Björkön saaren halki Svedjehamnin satamaan, josta lähtee 12,5 kilometrin mittainen Björkö-Panike-vaellusreitti. Mikäli aikaa on vähän tai pitempi kierros ei muuten vain innosta, kannattaa silti kiertää mainio Bodvattnetin luontopolku, joka alkaa ja päättyy samaan pisteeseen. Pituutta rengasreitillä on hieman vajaat 4 kilometriä, joten sen ennättää hyvin kiertää kahdessa tai kolmessa tunnissa. Upeat maisemat saattavat kylläkin pidätellä kiireistä kulkijaa odotettua kauemmin…

Bodvattnetin rengasreitin lähtöpiste, Svedjehamnin kalasatama. Paikalta löytyy muutamia matkamuistokojuja, huikopalaa tarjoava Café Salteriet sekä vanhoja punaisia venevajoja:

Hiekkatienä Svedjehamnista alkava reitti on merkitty loistavasti viitoin ja oranssein maalimerkein. Puinen portti on merkkinä siitä, että hiekkatieltä käännytään polulle. Matkan varrelle jää mutaisia niittyjä, entisiä rantoja ja lampia, joilla paikalliset lapset vielä 50 vuotta sitten kävivät uimassa. Ensimmäinen etappi on 800 metrin etäisyydellä satamasta kohoava Saltkaretin puinen näkötorni, joka valmistui vuonna 2010. Portaiden päässä odottaa 25 metrin korkeudella näköalatasanne, jolta avautuu huikea maisema yli Merenkurkun matalan saariston.

Ylhäältä näkee parhaiten sekä maastonmuodot että tulevan kehityksen. Horisontissa näkyvät piskuiset karit ovat jo muutaman vuosikymmenen kuluttua oikeita saaria!

Maa kohoaa…

Kun on saanut tarpeekseen mahtavista maisemista, voi laskeutua alas ja jatkaa matkaa rantaviivaa myötäillen. Kesäisin kannattaa suojautua punkeilta ja syksymmällä erehtyväisiltä hirvikärpäsiltä. Merenkurkun alueen maaperä koostuu pääosin graniitista ja gneissistä, jotka ovat varsin happamia kivilajeja. Tämän vuoksi kasvilajien määrä alueella jää alhaiseksi.

Reitti johtaa polkua pitkin suon reunamille. Sieltä se kääntyy hiljalleen takaisinpäin kohti Bodvattnet-kluuvijärven rantaa. Kalastajien mökit ja venevajat ovat yhä pystyssä, mutta suurin osa niistä on poukamien umpeen kuroutumisen takia jo hylätty.

Bodvattnet on enää hyvin heikosti yhteydessä suolaiseen meriveteen, ja sen suolapitoisuus onkin laskenut mittausten mukaan huimasti viime vuosien aikana. Laitumilla käyskentelee lampaita ja saattaapa joku yksinäinen kalastajakin näkyä kaukana horisontissa, merestä kohonneiden luotojen takana.

Näillä seuduilla on elelty jo pitkään. Ruotsin vallan aikana paikallisten kalastajien velvollisuutena oli toisinaan soutaa postia Pohjanlahden ylitse. Matka oli pitkä ja vaarallinen. Kuvitelkaapa, jos myrsky sattui yltymään kesken ylityksen… Nykyisin postinkuljettajien muistoa kunnioitetaan vuosittaisella Postrodden-soutukilpailulla.

Ennen pitkää polku yhtyy hiekkatiehen Bodbackin kylän kohdalla, josta Venäjän armeijan nuoret sotilaat lähtivät sotaretkelle jäisen Pohjanlahden ylitse maaliskuussa 1809. Matkaan lähti yli 3000 sotilasta, joista vain murto-osa palasi katastrofaalisesti päättyneeltä reissultaan. Myöhemminkin on käytössä ollut jäätie lahden ylitse ja pahoilta onnettomuuksilta on onneksi vältytty.