Arvostelussa Savotta Jääkäri XL -rinkka

Yhteistyössä Finn-Savotta Oy

Rinkka on sen kokoluokan kantolaite, et kun seikkailu kutsuu ja se pakataan täyteen, ni yleensä hartioita painaa enemmän tai vähemmän. Laadukkaalla kantolaitteella seikkailut pääsee kokemaan vähemmällä hammaskaluston kiristelyllä.

Ja nyt tarkotan itsearvoisesti kantamuksien aiheuttamia tuntemuksia, joista on aivan erillään se luonnon kaipuun ilmiö, joka on taas se syy sille seikkailulle. Se saa poistumaan neljän seinän sisällä olevalta mukavuusalueelta sinne puiden, kivien ja kukkuloiden seassa olevalle mukavuusalueelle kokemaan huikeita ulkoilma-asioita, vaikka hartioita painaiskin. Tai mistäs mie tiiän, et painaako rinkat ikinä kenenkään muun hartioita? Edustan lopulta vaan itteeni ja sitäki vaan vajaan 30 vuoden kokemuksella.

Vaan riittääks semmonen kokemus? No, ainakin tähän perhepotrettiin riittää. Vasemmalta oikealle LJK, modulaarinen LJK ja Jääkäri XL (kuva: J. Talka)

Savotan kamppeista kaikkee klassisesta 906:sta aina LJK:n eri versioihin on tullu roijattua 10 vuoden aikana useiden satojen kilometrien verran, ja lisäks armeijassa heiluttiin aikanaan sellanen Savotan erikoisviritelmä selässä, et siitä ei parane ees puhua, ettei tuu mustapukuset sedät ovelle tarjoilemaan kokonelsonia. Tiiän kuiteki ainaki omalla kohalla kertoa jo näillä kilometreillä, et raskaammilla kantamuksilla rinkan pitää olla kantojärjestelmältään tukeva, ja tässä hommassa putkirunko tuntuu toimivan monia anatomisten viritelmien löysiä selkäosia paremmin. Luonnollisesti oon tällä perusteella siis toistaiseksi käyttänyt Savotan rinkkoja hyvillä mielin, koska Savotta on yksi viimeisiä putkirinkkojen valmistajia.

Savotan ja Retkipaikan kautta aukesi taannoin mahollisuus päästä käpistelemään Jääkäri XL -rinkkaa, joten tartuin oitis tilaisuuteen ja eipä aikaakaan, kun rinkka selässä houjutaan notkuvaa ja natisevaa aasinsiltaa samaisen putkirinkan testiarvosteluun.

Vastuuvapautuslauseena todetaan taas armaalle lukijalle, että…
1. Sain rinkan arvostelua vastaan itelleni omaksi. Tätä itse asiassa ihan pyysinkin, jotta voisin pieksää rinkkaa kunnolla testimielessä. Näin siis, koska lainarinkan palauttaminen arvostelun jälkeen kuntoluokituksella ”täähä on ku rekan alle jääny” ois saattanu saaha lainaajalla nousemaan kulmakarvan jos kolmannenkin.
2. Oon pienimuotoinen Savotta-fani, mut se on kyllä ihan ansaittua fanitusta, jota ei rahalla tai ilmaisrojulla saa.
3. Näistä huolimatta pyrin tekemään arvostelusta rehellisen ja avoimen. En kaipaa itekään huonoja varusteita kaappiin pyörimään, joten testaan ja arvostelen selvittääkseni oikeesti varusteen laadun.
4. Tää on tosiaan vaan yhden näsäviisaan sarkalakkisen sunnuntaikersantin yksittäinen arvostelu monien muiden arvosteluiden joukossa. Ei tässä mitään absoluuttisessa vireessä olevia totuudentorvia yritetä turistella, vaan kerrotaan omia subjektiivisia kokemuksia.

Yleistä

Jääkäri XL on kantolaitteita ja retkuiluvarusteita valmistavan Savotan tämänhetkinen lippulaivatuote ja Savotan tapaan myös avainlipputuote. Noin 80–100 litran vetoinen, ulkoisella putkirungolla varustettu modulaarinen rinkka polveutuu vanhasta LJK-rinkasta (laskuvarjojääkäririnkka), jonka virma pykäsi aikanaan Puolustusvoimille. LJK:n tapauksessa oli tarkotuksena kehittää rinkka, johon mahtuvat erikoisjoukkojen sotilaan useamman päivän tamineet, joka on suhteellisen kiva kantaa painavanakin pitkiä matkoja ja joka selviää vapaapudotuksen taivaalta sellasessa kunnossa, että sitä voi vielä kantaa selässä.

Ensimmäinen yritys tuoda vanha LJK nykyaikaan oli Modulaarinen LJK joskus noin vuosikymmen sitten. Tästä ratkaisuiltaan hieman toivomisen varaa jättäneestä rinkasta sitte kehiteltiin edelleen nykyinen Jääkäri XL, josta vuosien kokemuksen perusteella rumimmat ja pahanhajusimmat suunnittelun kukkaset on tiedetty kitkeä pois, ja tilalle on vedetty parhaat ässät hihasta. Lopputulos on siis pitkäjänteisellä testaamisella ja käytöllä hiottu, isohko, männynvihreähkö, modulaarinen putkirinkka.

Tosiaan mikää kevytretkeilijöiden hittituote tää ei ole, koska kyseessä on kuiteki tilavuudeltaan iso rinkka, joka painaa semmoset 3,7 kg. Se on aika raakee tyhjäpaino, mut Savotta valmistajana priorisoi kestävyyttä keveyden edelle, ainaki tiettyyn rajaan asti. Tää on monissa Savotan tuotteissa vähän semmone a) ota, tai b) jätä -juttu, joista ite oon valinnut vaihtoehdon a) ja toistaseks eläny valintojeni kanssa ihan sulassa sovussa.

Videon ja tekstin otsikkokuvassa Jääkäri XL näkyy koko komeudessaan, uutena ja raikkaana. Naulakon virkaa hoitavan sorkkaeläimen nykytila ei ole ihan yhtä raikas, mut ajaa asiansa. Kannattaa nautiskella sekä video- että tekstiversio arvostelusta, sillä nämä täydentävät toisiaan (lue: molemmissa olen hajamielisyyttäni tehnyt vähän eri huomioita).

Rinkka on iso, tilavuudeltaan 80–100 litraa, riippuen siitä, kuin paljon yläosassa olevaa rullasulkua haluaa käyttää ylipakkaamiseen. Rullasulku mahollistaa nimittäin 20 litran ylipakkaamisen, ja yhessä kelluvan yläläpän kanssa komeus on säädettävissä vielä suht fiksun näköseksi. Kokonaisuus on sisältä käsin jaettavissa keskeltä ylä- ja alaosastoon nyörillä kiristettävällä ohuella välikankaalla. Yläosasto on tosiaan rullasuljettava ”säkki”, jossa on takaosassa juomarakolle oma tasku, rakon kiinnitysremmi ja rakon juomalatkun läpivienti. Alaosasto taas on kaksisuuntaisella vetoketjulla suljettava lokero, jonka läpän sisäpinnassa on neljä pikkutaskua pientarvikkeille ja takaosassa ristissä venyväiset pistosoljin toimivat remmit, kuten monissa matkalaukuissa.

Oma Jääkärini on jo kaikkea muuta kuin uudenkarhea, koska sitä on kenttätestattu niiku se ois ollu jotain miulle velkaa. Huomaa kulumat kankaassa ja remmeissä sekä repeämä yläläpässä oikealla (kuva: J. Talka)

Vähän joka puolella rinkkaa rönsyilevä irtotaskujen kiinnitysverkosto (MOLLE / PALS -verkosto) on ehkä perujaan sotilasvarusteista, mut se on omiaan myös normaalissa retkeily- ja vaelluskäytössä – ainaki, jos rinkkaa tykkää muokkailla erilaisten irtotaskujen kanssa eri reissuihin ja käyttötarkotuksiin sopivaksi. Pientavaroille toki on valmiiksi taskuja, mm. alaosaston läpän pikkutaskut, yläläpässä vetoketjusulkuinen arvotavaratasku ja periaatteessa myös yläosaston juomarakkotasku menee pientarvikkeiden kanssa.

Irtotaskuja on todella moneen eri lähtöön. Kuvassa Savotan Julius esittelee heijän tehtaan irtotaskuryijyä, jossa näkyy vain murto-osa Savotan omista eri taskumalleista (kuva: J. Talka)
Savotta Pystytasku S vetää hyvin litrasen kenttäpullon (kuva: J. Talka)

Irtotaskujen kiinnitysverkon lisäksi rinkan ulkopintaan on lisätty sivuille syvyyssuunnan / paksuuden säätöremmit 2 kpl per puoli, jotka toimii vaihtoehtoisesti myös pidemmän tavaran kiinnittämiseen sivuille, kun aukeavat pistosoljilla. Sen mahdollisen onkivavan, sukset tai kameran kolmijalan voi näiden remmien lisäksi sitten tukea alaosasta sivuista avoimiin pussitaskuihin, jotka toimii myös hanska- tai juomapullotaskuina.

Reppupussi kiinnittyy mustaksi maalattuun alumiiniseen putkirunkoon, johon kiinnittyvät erikseen myös rinkan kantojärjestelmä, eli lantio- ja liivikannot, sekä uutuutena viimein lisätyt kantoremmi ja joustamaton rintaremmi. Teknolokiaa, sano! Joka tapauksessa kantojärjestelmässä on tultu marssiaskel eteenpäin Savotan vanhempien mallien lerpuista pehmusteista, ja jämäkkää toppausta löytyy riittämiin mm. uuden ”munuaistyynyn” (eli alaselän tuen) muodossa. Lantiokantoon ei ole lisätty taskuja, vaan kiinnityspaikat irtotaskuille. Tää ei oo mitään mullistavaa, mut Savotalta kaivattu lisäys, sillä heijän aiemmissa rinkoissa ei juuri lantiovyössä ole taskuja tai irtotaskujen kiinnitysmahollisuutta ollu. Lisäksi yläläppä on kelluvaa mallia, eli sen saa ylipakkaustilanteessakin istumaan fiksummin paikalleen.

Savotan rinkkoja tuntemattomalle todettakoot vielä, että reppupussin saa irti kantojärjestelmästä, jonka senkin saa vielä tarvittaessa purettua erikseen lantio- ja liivikantoon sekä runkoon.

Koko komeus on sitten made in Karstula. Tai ainakin rinkkojen putkirungot hitsataan edelleen täysin Savotan Karstulan tehtaalla, mut käsittääkseni myös Jääkärin reppupussi tehhään koto-Suomessa. Osa muista tuotteista sitten valmistetaan Savotan Viron tehtaalla alihankintana. Joka tapauksessa Jääkäri XL on avainlipputuote ja kotimaisuusaste on yli 50 %. Näihin ei ommella mitään Suomen lippuja kiinni saumasta törröttämään, mut velcrotarralla varustetun lipun tai jonkun höpsön moraalimerkin voi halutessaan kiinnittää yläläpän velcropaneeliin.

Materiaalit

Jääkäri XL edustaa modernia kantolaitetta myös siinä mielessä, et patarautaa ja vahattua puuvillaa kaipaavat saa jatkaa ettimistä (toki näitäkin kamppeita löytyy Savotan klassikoista). Tää rinkka on tehty korkealaatuisista keinokuiduista, muoviosista ja alumiinista. Muovi on tämän päivän kirosana, mut kun muovinen varuste on tehty kestämään isältä pojalle, niin on se merkittävästi paljon parempi sijoitus sille materiaalille ku valtameri.

Ite runko painaa muuten alle 1 kg, jos moinen seikka mietitytti. Kuvassa Savotan Jyri jumppailee runkojen kanssa (kuva: J. Talka)

Päämateriaalina rinkassa on Savotan muista nykyroippeista tuttuun tapaan vahva keinokuitukangas, tarkemmin ottaen tässä yhteydessä 1000 denierin vahvuinen Cordura. Värisävyt on vähän vaihdellu hieman eri vuosien eristä toiseen, mut pääsääntöisesti pyöritään jossai siellä 50 eri maastonvihreän sävyissä – tää tosin kannattaa huomioida ostaessa, et sävyt hieman seilaa eri Savotan tuotteiden välillä. Cordura on joka tapauksessa todella vahvaa ja kulutuskestävää, ja se tietty näkyy rinkan painossa. Kankaan sisäpinta on käsitelty polyuretaanilla, joka tekee materiaalista käytännössä vedenpitävää. Rinkkakokonaisuus ei oo kuitenkaan kuin säänkestävä, sillä vetoketjut, saumat ja juomarakon letkun läpivienti päästää kyllä vettä läpi, jos tästä kuvittelee tekevänsä rinkkalautan vaan viskaamalla tällasenaan vesistöön.

Päivityksenä vanhoihin malleihin verrattuna on Jääkärin kaikki soljet muovisia ja niinikään vanhojen metallisten tapaan kestävät varmasti normaalin käytön sekä satunnaiset rajummatkin viskelyt rankan vaelluspäivän päätteeksi. Savotan markkinointipäällikkö Jyriltä kantautuneiden huhujen mukaan yksittäisessä soljessa tosin olisi kunnon pakkasellakin yli 100 kg vetolujuus, et ihan heti ei paukahda solki rikki. En itse päässyt materiaalien vetolujuuksia suoranaisesti testaamaan, mut kaikki soljet on edelleen ehjänä, vaik teinkin vähän rajumpia kenttätestejä rinkalle.

Myös remmeissä ja irtotaskujen kiinnitysverkossa käytetty polyesternauha on erinäisiin leveyksiin katsomatta sen verran tiukaa tavaraa, että nekin kesti rajut kaltoinkohtelut katkeamatta – pientä ja vähän isompaakin rispaumaa tosin ilmeni. Polyuretaanipinnoitteista DUR-alumiinia olevan rungon lisäksi alaosaston läpän tuhti 8mm vetoketju onkin ainoat metalliosat koko komeudessa.

Säädöt

Perussäädöt rinkassa on samat mitä suurinpiirtein kaikissa maailman lantiovyöllisissä kantolaitteissa: liivikannon olkaviilekkeet ja lantiokannon vyö kiristyy omista remmeistään. Säädöt käydään suhteellisen selkeästi läpi arvostelun videoversiolla, mut tässä kokonaisuus suurpiirteisesti.

Savotan kantolaitteille uutena Jääkärissä on lantiovyön kiristys toteutettu molemmin puolin vyötä olevilla remmeillä, joista vetämällä järkevästi sisäänpäin saa mahaa sisään ja vyötä kireämmälle. Vanhoissa malleissa nimittäin metallinen huulisolki kiristettiin vaan toiseen suuntaan ja ulospäin vetämällä, mikä oli vähän epäkäytännöllistä, että päivitys se on tämäkin. Miultakin yhteen paitaan reiän purrut huulisolki (paita jäi väliin solkea kiinni laittaessa) on vaihtunut vähemmän vaatteita syövään muoviseen isoon pistosolkeen.

Liivikannossa ja lantiokannossa on myös omat remminsä, joilla rinkkaa saa tiukemmin tai väljemmin kiinni kantajan selkään. Näillä passataan kantotuntuma sopivaksi hartioiden ja lantioiden välisen painon jakaantumisen suhteen. Käytännöllisiä nää säädöt on myös mäkien ja tasamaan välillä, kun mäissä rinkka saa tiukemmin selkää vasten, jolloin taas lantiolta voi laskea pois painoa ja tasamaalla toisinpäin.

Selän pituuden säätö onkin sitte se, missä hauskuus alkaa. Jääkärin liivi- ja lantiokannot on kiinni rungossa monista Savotan rinkoista tutulla narukiristyksellä, jota ite tuppaan kutsumaan korsetiksi. Sen narujen purkaminen ja kiristely on, ainaki ekalla kerralla, hidasta ja työlästä, mut kun homman tekee kerrasta kunnolla ja ohjeita noudattaen, niin sitä ei tarvii olla tekemässä uuelleen, jos ei sitte käyttäjä vaihu tai alkuperäsen käyttäjän selän pituus jostai syystä muutu. Jäljempi kuulostaa kyl sen verran epäterveelliseltä, et sopii toivoa henkilökohtaisilta selän pituuden muutoksilta vältyttävän.

Liivikannon korsettikiinnityksen napomista (kuva: J. Talka / ruutukaappaus videolta)

Joka tapauksessa idea on yksinkertainen, vain toteutus on työläs ja poropeukalolta narujen takasin napomisen osalta myös mahollisesti hankala. Ensin mitataan ”selän pituus”, eli mitta käyttäjän suoliluun kärjestä olkalihaksen yläpäähän. Ei tarvii välttämättä kaivaa anatomian kirjaa esiin: mittaat vaan lantion kohalla olevasta töröttävästä luusta mitan olkapäähän. Tässä kaverin jeesi voi olla avuksi, niin mitta on tarkemmin kerrasta oikein. Mittauksen jälkeen rinkkapussi irroitetaan rungosta purkamalla ne 10 eri puolilla rinkkaa olevat kiinnitysremmit, korsetin narut löysätään (vain liivikannosta) ja liivikanto siirretään niin, et lantiovyön keskeltä aina olkaviilekkeiden haarautumiskohtaan on mittaa se aiemmin suoliluusta olkapäähän mitattu ”selän pituus”. Sitte kiristetään liivikannon korsetti, rinkkapussi laitetaan takasin kiinni ja säätö on tehty. Videossa tää prosessi näkyy vähän tarkemmin esiteltynä.

Tää selän säätö on ollut käsittääkseni iät ja ajat samanlainen Savotan rinkoissa, mitä nyt joissain malleissa korsettinarut on vaihdettu vanttiruuviin. Vanttiruuvi on ehkä nopeampi säätää, mut se taas ei ole niin iskunkestävä saati kenttäkorjattava, mitä naruviritelmä. Loppupeleissä naruhärdelli on tästä johtuen just parempi, koska selän pituutta ei tarvitse säätää jatkuvasti ja sen saa tarvittaessa korjattua helposti, kun on vaan vastaavan kaliiperin telttanarua, paracordia tai kengännauhaa.

Rinkan sivuissa olevilla syvyys/paksuussäätöremmeillä rinkkaa saa tarvittaessa litistettyä vähän tukevammaksi paketiksi, jos rinkkaan pakattava tavaramäärä on vähäisempi. Tää tekee Jääkäristä käyttökelpoisemman rinkan myös pienemmillä kuormilla.

Kenttätestit

Sen verran kovin on sekä Savotan ittensä että käyttäjien suunnalta paukuteltu henkseleitä rinkan kestävyyestä ja suorituskyvystä, et totta kai testasin onks nuo kaikki henskeliparit paukutettu puhki syystä vai ei. Paljon kokemusta Savotan rinkoista omaavana kiinnosti muutenkin tietää, et mitä taivaalta putoamisen kestäväksi rakennetusta rinkasta vastaavan lafkan viimeisin huipputuote kestää.

Aikanaan tuli nähtyä Savotan omalla tuotevidolla, ku Jääkäri-reppua (nykynen Jääkäri M) vejettiin auton perässä. Tästä huonoja vaikutteita saaneena iskettiin Jääkäri XL maasturin takapalkkiin liinalla kiinni ja kohta yks näsäviisas sarkalakki veti kaverinsa kanssa rinkkaa auton perässä Joutsenon ala-asteelta tuttuja kelirikkoisia kouluteitä pitkin. Routa, rospuutto ja kurapaskainen hiekkatie on tehokas tapa saaha muutamankymmenen vuoden käytön jäljet kantolaitteeseen muutaman minuutin ajelulla samalla kuullen korvissaan, kui palautusoikeus rutisee ja paukkuu dieselmoottorin nakutuksen tahtiin. Lopputuloksena rinkan rungosta ropisi pinnotetta, kangas on ku hiekkapuhallettu ja ympäri rinkkaa löytyy pienempää kulumaa ja skraidua vähän sieltä sun täältä.

Onneks painepesuri oli vielä talven jäliltä jäätynyt tiileksi, ni päästii hoitamaan pesuhommat verkkaisen tehottomasti puutarhaletkulla. Eikä muuten tullu valmista ekalla pesulla (kuva: J. Talka)
Kulahtanut ja sauman vierestä revennyt yläläppä on ulkonäköongelmia (kuva: J. Talka)
Estetiikkaa muutti myös päistä kuluneet runkoputket ja rispaantuneet kiinnitysremmit (kuva: J. Talka)

Isommat vauriot rajottu onneks sauman vierestä revenneeseen yläläppään, putkien yläpäistä rankasti hioutuneeseen runkoon ja hiirenjärsimän näkösiin ylimpiin rinkkapussin runkokiinnikeremmeihin. Positiivisena yllärinä rinkan käyttöarvo ei kyllä kokenut minkäänlaista kolausta, vaan vauriot jäi kosmeettisiksi.

Tästä sitten siirryttiin pudotustestiin, joka toteutettiin heitellen rinkkaa hyppytornista alas. Sydäntalven ydinhetkinä oltiin jo kertaalleen käyty Rautjärven Haukkavuorella viskaten rinkka alas tuosta Etelä-Karjalan korkeimmasta maastokohdasta. Se homma meni kuiteki vähän nössöilyksi, kun rinkassa ei ollu tarpeeksi painoa, jonka lisäks Haukkavuoren ainut pystysuora pudotus ois menny suoraan järveen ja muissa kohissa kallioseinä taas oli viisto, joten testi oli oikeastaan vaan yks iso rinkkaliukumäki ilman selkeitä tuloksia. Mikäs testi se semmonen on, missä testattavaan tuotteeseen jää vaan pintanaarmuja ja kaikilla on vielä hauskaakin?

Siispäkin rinkka lensi reilu 20 kg painavana kolmeen kertaan Imatran Mellonmäen tornista alas. Rinkka oli pakattu täyteen halkoja, jotka tosiaan terävine kantteineen koetteli rinkan kankaan kestävyyttä, mut Jääkäri piti pintansa! Runkoputken pääty edellä tantereeseen töpsähtäminen aiheutti kyllä lelumiinirungon vääntymisen mutkalle, mut kieroutuminen ei ollut politiikasta tuttua tasoa vaan sen verran lievä, et kannoin rinkan pois paikalta huomaamatta koko vääntymistä. Vasta seuraavalla viikolla kuvatessa leuanvetoja rinkasta roikkuen huomasin, et runkohan on nykysin ropelilla.

Kantolaitteen lentosuoritus (kuva: J. Talka)
Mellonmäen lakeen läpsähtäneen rinkan kangasosat eivät kokeneet lisävaurioita pudotustesteistä (kuva: J. Talka)
Runko sen sijaan ei voinut enää ihan niin hyvin. Kuvassa runko on kohtisuorassa pöytälevyn syihin nähden. Tarkkaan kun kattoo, ni saattaa huomata jonkin olevan pielessä… (kuva: J. Talka)

Oli ihan jees, et mutkalle mennyt runko ei haitannu kantamista, koska viimesenä oli vuorossa testipatikka turpasaunan löylyistä nauttineen rinkan kanssa. Patikka sijoittui Ruokolahden retkeilyreitille, jossa tein noin 20 km silmukan suurinpiirtein 20 kg painavan rinkan kanssa. Koin tän riittäväksi, koska Savotan rinkoista on kuiteki jonkun verran jo kokemusta ja kantojärjestelmä heidän rinkoissa on säilynyt suht samanlaisena, joten periaatteessa tiesin minkälainen Jääkäri on kantaa.

Jos rinkka oli turpasaunonut aiemmin, niin nyt sauno ite löylyttäjä, kun koko valtakunnassa lepatti hehkeät 30 asteen helteet tuona(kin) alkukesän viikonloppuna. Hiki virtasi norona nenänpäästä ja hyttyset söi, mut kovia kokeneesta rinkasta jäi silti sellanen kuva, et sitä oli hyvä kantaa epäotollisissa sääoloissa haastavassa mettämaastossa siinä klassisessa 20 kg retkipainossa. Ja kaikki tää vielä kierolla rungolla varustettuna.

Jääkäri Ruokolahden mettissä (kuva: J. Talka / ruutukaappaus videolta)
Hyttystenruokinta-automaattina tämmösissä maisemissa Ruokolahden Myllykoskella. Löytyy sitä miljöötä Etelä-Kurjalastakin! (kuva: J. Talka)

Käytettävyydestä reissun päällä tuli tehtyä huomioita, että ehkä ajaudun ite enemmän sille varta vasten pikkutarvikkeille tehdyille isommille lokerotaskuille, jotka esim. LJK:sta ja 906:sta löytyy rinkan sivuilta ylhäältä, mut alaosaston läpän sisällä olevat pienet verkkotaskutkin ajaa asiansa. Lisäksi irtotaskuilla rinkasta saa minkälaisen tahtoo, vaikka toki silläkin on rajansa: jokainen ylimääränen tasku lisää rinkan painoa hieman, ja irtotaskut on suurelta osaa samaa paksua corduraa. Silti ite kaipasin niin paljon 906:sta tuttuja vesipulloille sopivia sivutaskuja, että hommasin patikan jälkeen pari sellasta. En aina tykkää kantaa juomarakkoa, koska koen sen täyttämisen vaivalloiseksi. Tällä reissulla rakko oli pakkorako rankan hikikelin vuoksi ja oli siis hyvä, et rinkassa oli oikea sopiva tasku tälle, ettei tarvii survoa sitä vaan jemmaan johoki läpän alle ja kiinnittää irtoremmeillä, niiku LJK:n kohalla joutuu tekemään.

Rinkan kantomukavuudesta tuli tehtyä vastaavia havaintoja, ku mitä aiemmista Savotan kantolaitteista. Lantio- ja liivikannot ei ehkä ole kaikkein pehmeimmit topatut verrattuna suklaisimpiin anatomisiin malleihin. Kovilla painoilla (20 kg ja ylöspäin) rinkkaa on kumminkin suhteellisen hyvä kantaa, koska putkirunko jakaa painoa tehokkaasti käyttäjän haluamalla tavalla lantion ja hartioiden välillä. Rinkan siis saa tarvittaessa vaikka käytännössä täysin lantion varaan, mikä ei ihan jokaiselta anatomiselta rinkalta onnistu. Valitettavan monissa rinkoissa selkäosa antaa periksi ja/tai lantiokanto on tehty liian löysänpehmeäksi kantavuuden kustannuksella.

Haltin rinteessä Käsivarren erämaassa 2017. Ite oon taaempana LJK selässä, mut eellä ystäväni Jaakko näkyy kantamassa suhteellisen kokemattomana vaeltajana omaa n. 20 kg painoista Jääkäriään. Guolasjärveltä Haltin yli ja aina Kilpisjärven kylälle asti 60 km kolmessa päivässä ja homma toimi ilman ongelmia. Reissutarinan voi lukea täältä. (Kuva: A. Tuhkanen)

Rinkan selkäosa ei siis saa antaa periksi painon alla, jotta sen avulla painon voi nostaa irti hartioilta lantion varaan. Tai ehkä nostaminen on väärä sana, koska kyseessä on enemmän se, et olkaviilekkeitä löysätään, jolloin paino laskeutuu lantiovyölle. Jos lantiovyö ei ole kireällä tai jos se on lähtökohtaisesti huono, niin paino ei siirry lantioille vaan roikkuu edelleen hartioilla. Lisäksi huonosti istuvat ja miten sattuu painon alla asettuvat lantiovyöt aiheuttaa hiertymiä ja muuta epämukavuutta. Tässä Jääkäri (ja muut Savotan rinkat) loistaa, koska kantojärjestelmä on pehmeiltäkin osin tarpeeksi jämäkkä, jotta tarpeellinen kantavuus saavutetaan.

Verrattuna paksusti ja pehmeästi topattuihin liivi- ja lantiokantoihin Savotan jämäkässä, jopa kovassa toppauksessa on etunsa: se on kulutuskestävämpi, mut myös levittää painon paremmin kantajan keholle. Liian pehmeiden toppausten kohalla toppaukset painuu suhteellisen rajusti kasaan ja paino saattaa jäädä lopulta yllättävän pienille alueille, joka taas on omiaan aiheuttamaan epämukavuutta ja jopa käpyallergiaa.

Tässä kannettavuudessa on yks pääasiallinen syy siihen, miks rinkka pärjää nii hyvin kovien painojen kanssa, vaikka ei olekaan itessään kovin kevyt rakenteellisesti.

Sain rinkan sellaseen kuntoon, et mieluusti vaihdoin osan, pari. Lähinnä vaihtoa kaipasivat oikeasti vääntynyt runko ja ylimmät rinkkapussin kiinnitysremmit. Pahasti kuluneet remmit ei oikein kule enää soljen läpi, ja vääntynyt runko saattaa aiheuttaa käyttäjälle virheasentoja, vaikkei vääntyneeltä tuntuskaan, joten koin fiksuksi vaihtaa nuo osat.  Savotalta saa onneksi varaosia, jotka löytyy kaikki heidän nettikaupastaan osoitteesta www.savottastore.fi. Sieltä löytyy kaikkea telttojen, ahkioden ja kantolaitteiden osista aina kokonaisiin tuotteisiin asti.

Tuomio

Jääkäri XL on pirun kelpo rinkka, mut Savotan omalla tontilla myös kaivattu päivitys, jolla putkirinkka tuotiin kerrasta nykyaikaan. Monikäyttöisyys, modulaarisuus, kestävyys ja toimivuus kovien painojen kanssa ovat Jääkäri XL:n parhaat puolet, joilla rinkka pitää pintansa. Joka reissaajan valinta tää ei ole, ei niin painon, ulkonäön ku ominaisuuksienkaan suhteen, mut niille kenelle tässäkin läpikäydyt puolet kolahtaa ni niille sitte kolahtaa todennäkösesti just oikein.

Istahdetaan silti viel hetkeksi aikaa nahkurin orsille käymään läpi Jääkäri XL:n risut ja ryysyt. Aiempana, sekä arvostelun videoversiossa, on kokonaisuus käyty läpi jo sen verran hyvin, et rajataan kehut ja piikittelyt tässä nyt lähinnä yksityiskohtaisempiin huomioihin.

Kelluva läppä on hyvä olemassaan, koska monissa muissa rinkoissa kiinni ommeltu läppä riittää vähän kehnosti peittämään täyteen pakatun rinkan. Kelluvaa läppää saa säädettyä just niiku haluaa. Muoviset soljet on teräksisiin nähden armollisempia vaatteille, käyttäjän sormille (etenkin kylmällä) ja myös säätöremmeille. Pistosolkien ansiosta monia remmejä ei tarvii kiristää läheskään samaan malliin eestaas ku mitä vaikka LJK:ssa tai 906:ssa.

Rinkka on säänkestävä, mikä on miusta lähtökohta tällasella kantolaitteella. Joku monta päivää kestävä monsuuni, vesistönylitykset tai melontareissut ja niihin varautuminen on tietysti asia erikseen, mut mie en lähtökohtaisesti jaksa sitä, et kantolaite säikähtää sadetta ja päästää vedet läpi. Tämä rinkka ei säikähdä ja vaikka yläläppä vähän repesi, niin vedenpitävä rullasulku paikkaa.

Rinkan korjattavuus ja varaosien saanti luulis olevan itsestäänselvyys laatuvalmistajien kohdalla, mut Jääkäri ja Savotta yleisesti on edukseen yksi harvoja jotka tätä toteuttaa. Rinkka on suhteellisen yksinkertainen rakenteeltaan ja sitä korjaa tarvittaessa itekin, jos sen sattuu rikki saamaan, mut myös varaosia saa ja ne on suurelta osaa käyttäjän ittensä vaihdettavissa. Tähän liittyen tosin parantaisin rinkkaa entisestään tekemällä mahollisimman pitkälti kaikki kulumiselle alttiit osat erikseen käyttäjän vaihdettaviksi – etenkin säätöremmit. Nyt miulla on rinkassa muutama vähän kulahtanut liivikannon remmi testien jäliltä, joita ei saa vaihettua ilman ompelutöitä, jos joskus on tarvis. Toistaseksi ei onneks ole tarvis, vaan säädöt toimii kuluneista remmeistä huolimatta.

Selän pituuden säätö on auttamatta hidas. Ymmärrän aivan hyvin että tässä palaa päreet yhellä sun toisella, mut ite oon tottunut sen korsetin kanssa touhuamaan niin ei ole ongelmia sen kanssa. Kaikissa Savotan rinkoissa olen tehny selän pituuden säädön kerran ja se on riittänyt, et ei ole kummosesta asiasta kyse. Jääkärissä tietysti vaihdoin rungon, että pääsin tekemään säädön kahteen kertaan ja vielä lisäks irrottamaan sekä kiinnittämään myös lantiokannon tässä yhteydessä. Täähän on temppu jota ei normaalisti tarvii ikinä olla tekemässä, mut hyvin sujui sekin. Näissä kannattaa käyttää vaikka puhelimen kameraa ja ottaa kuva ennen, ku alkaa irrottelemaan ja kiinnittelemään, ni tietää mikä naru oli mitenkin.

Lantiovyössä riittää säätövara kyllä isomman vyötärönympäryksen suuntaan, mut kireyden puoleen säätövara loppuu just siihen, missä vyö on tarpeeksi kireellä. Ite olen suhteellisen normaalimittainen mies (178 cm / 75 kg), joten muillakin M-kokoisilla luulisi ilmenevän vastaavaa ilmiötä ja ettei jopa jollakin jää sitte vyö löysälle. Itelläkin on kesäkelin vaatteilla siinä ja siinä onko vyö tarpeeksi kireellä. Toivottavasti Savotalla perehdytään tähän vastaisuudessa. Huhujen mukaan kuulemma perehdytään, et toivottavasti pitävät paikkansa.

Lopuksi

Nyt sitten kovaa ajoa jotta näkee, et miten Jääkäri palvelee omia tarpeita pitkässä juoksussa. Toistaiseksi vaikuttaa kyllä erittäin hyvältä ja Jääkäri XL päätyykin omien luottovarusteiden hyllyyn vanhan LJK:n viereen oottelemaan uusia seikkailuja. Yksi isompi reissu taitaakin kolkutella jo itteään saranapuolelta sisään, et siinä paha missä mainitaan.

Itse asiassa lähtö isompaan reissuun koitti välittömästi tämän arvostelun julkaisun jälkeen (kuva: J. Talka)

Pssst…! Katso ihmeessä myös arvostelun videoversio jos liikkuvat kuvat rinkan kanssa liikkumisesta sekä tietysti testaamisesta ja esittelystä kiinnostaa. Selostajana kunnostautuu jälleen kerran hieman turhankin tutun kuuloinen audiovideojääkäri.

Juttu on julkaistu myös Kokovartalokommando-blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.