Ajatuksia eränkäynnistä

Mietintää siitä, mitä todellinen eränkäynti oikeastaan on, ja miten retkeily sekä metsästys ovat päätyneet jotenkin erilleen toisistaan. Itselle metsän käynti on sellainen asia, johon on vaan pakko olla oma näkökulma, voidakseen ymmärtää luontoon liittyviä asioita vielä kokonaisemmin.

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan, mitä termit ”erämies” ja ”eränkäynti” sinulle tarkoittavat? Aika monelle meistä ne taitavat tuoda mieleen kulkemisia luonnossa, oikein suuressa ja villissä sellaisessa, ehkä enempi joskus muinaisina aikoina. Niin ainakin minulle. Mutta kun luen esimerkiksi A.E. Järvisen ja Samuli Paulaharjun upeita tarinoita sieltä legendaarisesta menneisyydestä, on sen eränkäynnin johtavana ajatuksena ollut nimenomaan metsästys sekä kalastus. Luontoa on osattu hienosti arvostaa ja kuvata lukemattomilta muiltakin kanteilta, mutta kyllä useimpien tarinoiden kruununjalokivinä ovat nimenomaan metsänkäynnin kokemukset.

Tällaisissakin maisemissa ne legendat aikanaan metsillä kulkivat!

Retkeily ja metsästys erillään

Tässä vuosikymmenten aikana itse monenlaista retkeilyä sekä vaeltamista paljonkin harrastaneena olen havainnoinut, että ”eränkäynti” tuntuu olevan aika vahvasti eriytynyt muista retkeilyn ja luonnossa kulkemisen harrastuksista nykyään. Kalastus näyttää sentään vielä olevan yhden ja toisenkin retkeilijän sekä vaeltajan skaalassa, muttei metsästäminen. Siihen osaan helposti nähdä johdonmukaisia syitäkin, joista lisää ihan pian. Mutta jo yhteensä monien satojen erilaisten retkeilijöiden kanssa vuosien saatossa jutellessani mieleeni on myös rakentunut kuva, jossa metsästyksestä taikka metsästäjistä ei oikein tykätä. Sitä tunnutaan aika usein pidettävän jonkinlaisena vastakohtana luonnosta tykkäämiselle. Oikeaa luonnon rakastamista on kaikkien sen eläjien kunnioittaminen ja häiritsemättä jättäminen. Eläimiä täytyy vain katsella, korkeintaan kameran teleobjektiivin kautta – niiden tappaminen on kauheaa!

Jotkin syyt näiden harrastusten eriytymiselle ovat aika ilmeiset. Metsästyksessä käytetään aseita, jotka ovat hyvin vaarallisia. Siksi aseet ja metsästys ovat myös erittäin vahvasti säänneltyjä alueita. Yksi Suomen Riistakeskuksen kokenut kouluttaja taisi joskus sanoa, että ainoastaan ilmailussa on vielä hiukan enemmän sääntöjä ja regulaatiota kuin metsästyksessä! Näillä tavoin metsästys voidaan pitää hyvin turvallisena niin sen harrastajien, kuin kaikkien muidenkin ihmisten kannalta.

Mahtaako tällaiseenkin luonnonilmiöön voida olla erilaisia näkökulmia?

Metsästäjät ovat vahvasti kiinni luonnossa

Mutta mahdammeko me muut metsien koluajat tietää paljoakaan metsästyksestä? Esimerkiksi siitä, että se tapahtuu tiukassa yhteistyössä muiden muassa Maa- ja metsätalousministeriön (MMM) ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) kanssa. Eri eläinlajien määriä Suomessa säännellään nimenomaan metsästyksen kautta. Varmasti parhaiten tunnettu esimerkki on hirvet, joiden määrä ilman juuri sopivaa kannan säätelyä kasvaisi valtavaksi, aiheuttaen enemmän tuhoja taimikoille, kuin metsää kasvattavat haluavat sietää. Tai ehkä vielä helpommin nykyurbaaniin viilettäjään upoten, aiheuttaisivat vielä enemmän liikenneonnettomuuksia, kuolleita ja vammautuneita ihmisiä.

Metsästyksen kautta myös suurpetojen määrää säädellään. Samoin vähennetään haitallisiksi koettujen vierasperäisten eläinten, kuten vaikka minkkien, supikoirien, valkohäntäpeurojen ja villisikojen määrää. Samoin hoidetaan esimerkiksi liikenteessä vahingoittuneiden eläinten etsiminen ja niiden kärsimyksen päättäminen metsästäjien vapaaehtoistyönä, yhteistyössä viranomaisten kanssa.

Metsästyksen parissa toimivat harrastajat ovat myös yksi tärkeimmistä jatkuvan ja ajantasaisen tiedon tuottajista Suomen eläinkantoja koskien, muun muassa vuosittain MMM:n speksien mukaan suoritettujen riistakolmiolaskentojen kautta. Noiden lisäksi on olemassa liutakaupalla muitakin luonnon ja sen eläimistön hoitamiseen liittyviä tehtäviä, joihin satsataan hyvin paljon tekemistä ja myös rahaa, ihan omista taskuista. Ilman, että suuri osa muusta yhteiskunnasta niistä vissiin juuri mitään tietää?

Luonnonelämää niin kutsutun ”Ruuhka-Suomen” metsissä.

Pitäisikö tietoa lisätä vai ei?

Aika hauskaa on päätellä, että varsin monen retkeilijän ja vaeltajan täytyy kuitenkin olla myös metsästäjä, koska ainakin jollain lailla aktiivisia metsästäjiä on Suomessa nykyisellään noin 300 000. Kuitenkin retkeilypiireissä metsästysasiat tuntuvat olevan kokonaan poissa keskusteluista ja muiden kulkijoiden tiedosta. Ehkä metsästystä harrastavat vaan pitävät ne asiat kokonaan vakan alla muissa yhteyksissä, koska siellä suhtautuminen ”viattomien eläinten tappamiseen” on nuiva. Jostain syystä paljon nuivempi, kuin tuhatkertaisesti laajempi tuotantoeläinten ”prosessointi” ruokapöytään. Vaikka asioita ihan oikeasti miettien, tarkalleen toisinpäinhän sen pitäisi olla!

Minä en todellakaan tiedä, onko tällainen vakiintunut tila juuri se oikeia ja paras. Että esimerkiksi metsästykseen liittyvistä asioista ei juurikaan keskustella retkeilypiireissä. Metsästyksen harrastajien piirissä toki aivan koko eränkäynnin skaala näyttää olevan käytössä ja keskusteluiden alla. Tai ehkä minä olen vaan saanut väärän käsityksen koko asiaintilasta, enkä ole onnistunut osumaan ollenkaan metsästäviin retkeilijöihin ja vaeltajiin omien retkeilyn vuosikymmenteni aikana?

Hienoa eteläsuomalaista korpimetsää.

Oma kummallinen tie

Minun henkilökohtainen tuntumani eränkäynnin metsästyspuoleen on seuraavanlainen. Poikasena ja nuorena miehenä katselin vuosikaudet enojeni monenlaista eränkäyntiä Sammatissa, niin kalastuksen, metsästyksen, kuin Lapin-vaellustenkin tiimoilla. Ja pääsin kaikkiin niihin myös osallistumaan. Sinne nuoruuden muistoihin ne sitten jäivät, paitsi tämä luonnossa kulkeminen – johon siihenkin erityisesti Kalevi-enollani oli suuri vaikutus (Taustoja). Minä kehityin sieltä sitten pikkuhiljaa sellaiseksi varmaan aika tyypilliseksi luonnon rakastajaksi, joka tykkää luonnosta juuri sellaisena kuin se on. Myös ihan kaikkine eläimineen. Jopa niin, että pelastan aina kaikki (harvoin) kohtaamani kyykäärmeet niin poluilta kuin maantieltäkin.

Mutta se eränkäynnin kokonainen maailma, missä metsät ja järvet ovat tarjonneet myös syötävää taitaville kulkijoilleen, on aina lymyillyt ajatuksissani jonkinlaisena todellisena luontoelämänä. Ehkä jo enemmän menneisiin aikoihin liittyvänä, mutta kuitenkin. Enkä mahtanut mitään sille, että nämäkin ajatukset nousivat yhä vahvemmin esiin ryhdyttyäni viitisen vuotta sitten rakentamaan elämäni seuraavaa uraa luonnon kulkemisen ja kokemisen ympärille (Tuplakymppi). Niinpä sitten kolme vuotta takaperin ajattelin, että jollen nyt mene katsomaan kunnolla sisältä päin tuota minulle niin ristiriitaiselta tuntuvaa metsästysharrastusta, asia tulee jäämään minulle mysteeriksi tässä elämässä. Ja kun sellainen tuntui vallan penteleen huonolta skenaariolta tämän minulle niin merkittävän luonnossa kulkemisen, kokemisen ja ymmärtämisen piirissä, päätös oli sitten lopulta hyvin helppo.

Kyy paistattelee päivää kallion notkelmassa.

Se näkökulma täytyy mennä opettelemaan

Otin ja menin Helsingin Riistanhoitoyhdistyksen järjestämälle erinomaiselle metsästäjäkurssille, jonka antaman hienon tietopläjäyksen pohjalta suoritin metsästäjätutkinnon. Jo tuo asioihin koulutuksen, sekä loistavien kirjallisten materiaalien kautta perehtyminen avasi koko kentän minulle eri tavoin kuin ennen.

Siitä lähtien olen sitten nöyränä poikana lähtenyt menemään oikeasti sisään nykyaikaiseen metsästyksen maailmaan. En hankkimalla pikaisesti metsästyslupia jonnekin ja säntäämällä ase selässä metsiin, vaan ottaen pikkuhiljaa selville tuttuja, kokeneita metsästystä harrastavia, jutellen heidän kanssaan ja hankkien tietoja, jotka eivät lukemalla mistään selviä! Niitä reittejä olen sitten varmaan lopulta päätymässä suorastaan metsällekin. Yhtään vielä tietämättä, miten asiat siellä mahtavatkaan sujua ja miten minä siellä pärjätä. Mutta melko varma olen, että juuri osaavien metsämiesten seurassa sellainenkin voi parhaiten tapahtua.

Eteläisen Suomen villiä metsäluontoa kesäkuun helteessä.

Mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulen tässä tulevina vuosina myös kirjailemaan ylös jotain kokemuksiani tällä eränkäynnin rintamalla omassa Lähierä-blogissani. Koska kokemusten ylös kirjaaminen nyt vain on paras tietämäni tapa saada asioita huolellisesti tuumattua ja järjestykseen. Koen myös, että tiedon saaminen itselle uusista ja oudoista asioista on sekä kiehtovaa, että näkökulmia avartavaa!

Jutun alkuperäinen versio julkaistu Lähierä-blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.