7 tapaa, joilla luonto parantaa oloa – millaisia ovat omat kokemuksesi?
Loikkaan ojan yli tienvarresta metsään. Puuston sylin lempeä energia kietoutuu ympärilleni silmänräpäyksessä. Vaikka tien ääni vielä kantautuu korviini, on minun ja arkisen ihmismaailman välille ilmestynyt kuin näkymätön seinä, suojaava voimakenttä, ja metsän puolella olen askel askeleelta syvemmällä rauhassa. Heinikko tuntuu pehmeältä kenkien alla, ja välillä pitää väistellä oksia, jotka lokakuun hämärtyvässä iltapäivässä käyvät alati näkymättömämmiksi. Hetki hetkeltä saan lisää voimaa – kun arjen stressin haluaa karistaa harteilta, ei ole lähiluontoa voittanutta.
Tutkittua tietoa luonnon hyvinvointi- ja terveysvaikutuksista on olemassa runsaasti. Moni meistä on varmasti myös kokenut nämä vaikutukset ihan henkilökohtaisessa, parhaassa tapauksessa jopa päivittäisessä elämässään. Jokaisenoikeuksien ansiosta meillä on mahdollisuus harpata luontoon ja ainakin katsella luontoa lähes missä tahansa, ja itse aprikoin, että ehkäpä siinä on yksi syy sille, miksi Pohjoismaat ovat viime vuosina paistatelleet maailman tyytyväisimpien kansojen joukossa.
Luonnon ihmiselle luomia hyvinvointi- ja terveysvaikutuksia ovat tutkineet Suomessa erityisesti Luonnonvarakeskus Luke ja Liisa Tyrväinen sekä useat kansainväliset tutkijat.
Listaan alla joitakin keskeisimpiä tuloksia, joiden oheen olen kursiivilla kirjoittanut ylös omia kokemuksiani. Millaisia kokemuksia sinulla on, miten luonto vaikuttaa sinuun?
1. Stressi vähenee
Tutkimusten mukaan luonnossa oleskelu laskee merkittävästi stressitasoja. Verenpaine ja syke rauhoittuvat ja stressihormoni kortisolin määrä vähenee. Tämän vaikutuksen saavuttaakseen ei tarvitse matkustaa kaukaiseen kansallispuistoon viikoksi, vaan riittää, että vietät aikaa lähiluonnossasi jopa niinkin lyhyesti kuin 15–20 minuuttia.
”Liikenteen melu vaimenee hiljalleen lähes kokonaan piiloon korvilta. Huokaisen syvään ja vedän kuusikon raikasta, lokakuisen kosteaa ilmaa keuhkot niin täyteen kuin suinkin mukavasti saan. Huomaan sulkeneeni samalla silmäni kuin itsestään – tuntuu niin hyvältä. Korvien välissä sinkoilevat ajatukset tuntuvat yksitellen pysähtyvän ja hälvenevän. Mieltä aiemmin askarruttanut ikävä asia ei tunnu niin suurelta enää, ja löydän mielessäni ratkaisun siihen.”
2. Mieliala paranee
Ihmismaailma on täynnä asioita, jotka eivät varsinaisesti kohota mieltä. Huipennuksen pahalle mielelle saa vaikkapa uutisia lukemalla. Tästä kaikesta luonto tarjoaa elvyttävän piilopaikan. Urbaanissa ympäristössä metsiköt ja puistot ovat kuin keitaita, kuin turvapaikkoja, joissa saa taukoa ihmismaailman kiireeltä ja kiemuroilta.
Tyrväisen tutkimuksissa onkin havaittu muun muassa, että kaupunkiluonnossa vietetty aika voi olla jopa erityisen hyödyllistä mielialan kohottamisessa kaupunkilaisten keskuudessa. En ihmettele sitä lainkaan. Itse asun maalla, mutta käydessäni kaupungeissa kuten Helsingissä ja Turussa, huomaan aina mieleni rauhoittuvan jo pelkästään siitä, että kuljen puiston tai metsikön ohi. Vanhoista männyistä, havisevasta vaahterametsiköstä ja luonnon muovaamista ikiaikaisista kallioista mieleen nousee hyvän olon ja turvallisuuden tunnetta. Vaikka jalkojeni alla onkin betonia tai asfalttia, voin koska tahansa astella luonnon puolelle, ja pelkkä tieto tästä mahdollisuudesta kohentaa mieltä. Luonnon syli on ihan vieressä, saatavilla.
3. Keskittymiskyky ja kognitiivisen toiminta paranevat
Luonnossa teennäisen sileät, suorat ja kulmikkaat pinnat sekä huomiota vaativa, hermostuttava häly loistavat poissaolollaan. Luonnon ärsykkeet ovat rauhallisia ja ne auttavat palauttamaan tarkkaavaisuutta ja keskittymiskykyä. Tutki tarkkaan kasvien muotoja, katso, kosketa, haista, kuuntele. Miltä käpy tai kaarna tuntuu kädessä? Haviseeko jossain haapa, soliseeko etäämmällä puro jota et vielä näe?
Luonnon havainnoinnin ja jo pelkästään siellä vietetyn ajan on todettu palauttavan. Sienimetsällä keskittymiskyvyn terästäytymisen huomaa erityisen hyvin: ensin et huomaa mitään, mutta sitten löytyy jotakin, ja hetken päästä silmät ja aivot ovat virittäytyneet etsimään juuri ruokasieniä, ja niitä löytyykin yhtäkkiä vähän joka suunnasta.
”Joskus, myös lumettomana talvena, saatan riisua kengät ja sukat vain tunteakseni märän ja pehmeän sammalikon jalkojeni iholla. Vähintään työnnän käteni vihreän rahkasammalmättään uumeniin ja nautin siitä tunteesta, sekä tuoksusta, joka käden iholla viipyy. Kesäisin saariston kallioilla tuntuu iholla lämmin, sileä kivi ikiaikaiselta ja lohdulliselta. Eikä mikään toimi niin tehokkaana meditaationa kuin pinnan alle luonnonveteen painuminen, veden lempeän kannattelevalle puristukselle antautuminen.”
4. Masennus- ja ahdistusoireet voivat lievittyä
Luke on tutkinut myös luonnon vaikutusta mielenterveyteen ja masennusoireisiin. Tulokset osoittavat, että ahdistuneisuuden ja masennuksen oireita voi olla mahdollista vähentää viettämällä aikaa luonnossa ja esimerkiksi kuuntelemalla luonnon ääniä.
Luonnon terveysvaikutuksia on tutkittu laajasti myös kansainvälisesti. Havainnot ovat olleet pitkälti samoja kuin kotimaisissakin tutkimuksissa.
5. Immuunijärjestelmä vahvistuu
Luonnossa altistumme sen lukemattomille mikrobeille. Siihen liittyy, että luonnossa oleskelu voi vahvistaa immuunijärjestelmäämme.
”Lapsuudenkotini vieressä oli pieni metsä ja puro. Siellä vietin melkein kaiken vapaa-aikani. Leikin kuusen alla kotia ja uitin purossa muovisia dinosauruksia. Napsin suuhuni ketunleipiä, ja joskus maistoin havunneulasiakin, koska muumit söivät niitä ennen talviuntaan. Laho leppä oli pehmeää ja punertavaa ja toimitti keittiöleikeissä savulohen virkaa, tuhkelot toimivat maustesirottimina. Leikkeihin kuului paljon myös kuraa, hiekkaa, multaa, lehtiä, neulasia ja puron vettä. Näin aikuisena kutsun sisäisen lapseni silloin tällöin esiin. Makaan metsän sammalpedillä ja työnnän kädet sammaleeseen. Uitan purossa lehtiä ja risuja kepin avulla. Kosketan ja nuuhkin kiinnostavilta näyttäviä kivipintoja, ja tutkin itselleni uusia metsiä kuin tutkimusmatkailija.”
6. Luonto kannustaa liikkumaan
Tutkimusten mukaan luonnossa liikkuminen motivoi ihmisiä liikkumaan enemmän, ja kuten sananlasku kertoo, liike on lääke. Ehkä tähän pohjaa sekin, että esimerkiksi polkujuoksu nousi todelliseksi hittilajiksi joitakin vuosia sitten. Joustava metsä ja neulaspolku jalkojen alla on kiintoisampi ja virikkeellisempi alusta liikkua, kuin yksitoikkoisen tasainen asfaltti. Samalla luonnossa liikkuminen hyödyttää muutenkin kuin vain fyysisen aktiivisuuden osalta – juoksitpa tai et, siinä saa samalla kaikki aiemmin mainitut hyvinvointivaikutukset.
”Veden sylissä oloni on aina parempi kuin missään muualla – veden raikkaus ja hellä puristus kehon ympärillä on tila, johon laskeudun aina kuin vain voin. Tarve veteen on aikuisena kasvanut niin suureksi, että minun oli aloitettava avantouinti saadakseni olla vedessä säännöllisesti läpi talven. Eikä siihen tarpeeseen vastaa uima-altaan vesi steriileine pintoineen ja kemikaalihajuineen. Sen on oltava luonnon pehmältä tuoksuvaa vettä, jonka rannoilla istuvat kivet ja seisovat puut ovat rauhoittavia katsella.”
7. Luontosuhde vahvistuu
Hyvä luontosuhde lisää kokonaisvaltaista hyvinvointia. On arvokasta, jos oma luontosuhde on niin vahva, että elämässä tiukan paikan tullen osaa ja ymmärtää hakea lohtua ja voimaa luonnosta, ja hyvinäkin hetkinä rikas ja kunnioittava suhde luontoon voi tuoda lisää ilon aihetta elämään. Luontoharrastuksen kautta voi halutessaan saada myös antoisia sosiaalisia kohtaamisia osallistumalla vaikkapa opastetuille retkille, luontotalkoisiin tai lintubongaukseen.
”Kuulin joskus kehotuksen, että jos maailmassa kaikki tuntuu menevän pieleen, istu kalliolle. Tiesin heti, mitä kehotus tarkoittaa, ja minusta se myös toimii. Nykyisin uutisia seuratessa usein tuntuu, että on vain ajan kysymys milloin kaikki tuhoutuu ja loppuu. Mutta kun istahdan Saaristomeren tuulen tuivertamalle kalliolle, jonka jääkausi on vuosituhansia sitten muotoillut vuosimiljardeja vanhasta peruskalliosta, tunnen, että kaikki järjestyy kyllä. Nykyhetki ei ole edes silmänräpäyksen mittainen välähdys planeettamme historiassa. Se tuntuu hyvin lohdulliselta.”
Pääsetkö sinä luontoon niin usein kuin haluaisit? Millainen luontokokemus on sinulle kaikkein vaikuttavin, vaatiiko se kauemmas reissaamista vai toimiiko lähiluonto? Kommentoithan artikkelin alle!
Lue myös
Maastokartta juurien tutkimisen tukena – löydä juuresi kartalta yhdessä vanhempien kanssa
Oletko sinäkin introvertti? Marraskuu on täydellistä retkeilyaikaa!
Lähimetsä, paras metsä – 7 vinkkiä kuinka viettää aikaa yksin lähimetsässä
Nämä ovat juuri näin. Luonto on tosiaan upea, varsinkin Suomessa.