Jylhien luolien Rokokallio, Vihti

Keskellä metsän rauhaa kohoava kallio on Vihdin toiseksi korkein paikka. Sen erikoisuutena on koko jyrkänteen mitan jatkuvien vaaka- ja pystyrakojen verkosto ja niissä kiinni olevien lohkareiden väliin muodostuneet luolat. Paikassa riittää tutkittavaa koko päiväksi.

Ensimmäiselle reissulle lähtiessäni en tiennyt mitä odottaa.

rokokallio (1)

Kartta kertoi viimeisen tieksi kutsuttavan osuuden tarjoavan kaksi lähestymisvaihtoehtoa, kumpikin yksityisteitä, joten auton sijaan lähestyminen piti tehdä jalkaisin. Kärsimättömänä valitsin näistä ensimmäisenä vastaan tulleen, joka tosin myöhemmin osoittautui juuri siksi huonommaksi. Kameroin, ämpärein ja poimurein varustautuneena kuljeskelin läpi metsän, joka näytti marjamielessä enemmän kuin lupaavalta. Reilun kilometrin taipaleen arvioin tarjoavan hyvinkin ämpärillisen mustikoita. Enkä siinä kohtaa kauhean pahasti erehtynyt, vaikka maltoinkin pysähtyä vain niillä main, joissa varvut olivat laonneet vierivieressä nököttäneiden sormenpäänkokoisten mustikanmöllyköiden painosta. Pistipä myös puunkylkeen korpimaiden keskelle ruuvattu kurkkupurkki ihmettelemään.

Vaan lopulta olivat askeleet kuljettaneet allekirjoittaneen liki varsinaista määränpäätä ja levottomin mielin harpoin viimeiset askeleet toteamaan, että paikka saattoi hyvinkin olla maineensa veroinen. Kohta ensimmäisten kolojen ja kuvien jälkeen kuulin puhetta ja naurua. Paikansin sen suurten lohkareiden ja rakoilleen kallioseinämän muodostamalle suojaisalle aukiolle, jossa ilmeisesti jonkinlainen opas puhui suuremmalle seurueelle.

Väistin porukkaa loitommas ja suuntasin kohti kallion läntisiä osia. Tällä välin seurue oli siirtynyt mitä ilmeisimmin kohteen ehkä näyttävimpään kohtaan, joka siten osaltani jäi edelleen katsomattomaksi kortiksi. Onpahan mitä odottaa. Ja kyllä myös sivumpana sijanneet kallion osat tarjosivat suuria ja valtavia lohkareita, kallion halkeamia ja jyrkänteitä, koloja ja luolia koluttaviksi. Ei voi paikkaa kuin ihailla.

Kylliksi nähtyäni nousin yhtä halkeamaa myöten kallion laelle ja jyrkän reunaa lähdin astelemaan takaisin tietä kohden. Vaan seurueen johtaja oli tällä välin pistänyt lauluksi ja löi noitarummulla tahtia hyvin shamanistisissa tunnelmissa. Sen verran miehessä asuu pirua, että tarjosin seurueelle hieman lisäjännitystä pyytämättömän ja yllättävän kurkkulaulun muodossa. Liekkö kuulleet lain, mutta kohta olin hymyilevänä polulla, sitten suuremmalla ja viimein tiellä – todetakseni, että alle puolella kävelylläkin olisi voinut selvitä. Vaan silloin olisin jäänyt marjatta, tarkoitus kaikella.

Toinen reissu osui sydäntalveen, vaikka maa olikin täysin lumeton ja lämpötila plussan puolella. Muutaman tunnin kallion juurta kolutessamme löysin kolme mittavaa luolaa, joita en ollut edellisellä käynnilläni tullut huomanneeksi. Kaksi näistä kiemurtelu valtavien lohkareiden alla monessa tasossa. Pidemmällä matkaa oli hyvinkin kolmekymmentä metriä. Täytyy vielä vierailla mittanauhan kanssa, jotta saa tästä hieman yllättäneestä löydöstä tarkat mitat. Toinen lohkareluolasto oli hieman lyhyempi, mutta vaikuttava sekin.

rokokallio (2)

rokokallio (5)

Toisen kerran palasin Rokokalliolle huhtikuussa. Siellä täällä luolissa oli vielä talven viimeisiä jäitä, mutta enimmäkseen kaikki oli jo sulaa. Tällä kertaa tarkoitus oli opastaa paikkaa väelle, jolle se ennestään ollut tuttu, mutta sateinen sää karsi osallistujalistan kattamaan vain itseni. Tuumailin, että kerta olin paikalle tullut, kannattaisi vilkaista muutama vaivaamaan jäänyt paikka, jos niistä jotain uutta ja kiinnostavaa löytäisi.

rokokallio (12)

Ja löytyihän niistä. Ensin ahtauduin pystyrakoon, jonka perällä siihen oli kiilautunut muutama lohkare katoksi. Aivan perällä se taittui jyrkästi ja jatkui vielä muutaman metrin. Jos mukana olisi ollut varmistaja, olisin kivunnut tutkimaan tuon haaran tarkemmin. Nyt sen tarkastelu jäi kurkkimisen asteelle.

rokokallio (17)

Hieman tuosta raosta länteen löytyi jo entuudestaan tuttu vaakarako, johon oli muodostunut tunnelmallinen, huonemainen lippa. Sen olin huomannut jo ensimmäisellä reissullani, mutta huomaamatta oli jäänyt, että sen perältä pääsi epämukavan ryömimisen kautta suurempaan tilaan. Vaikka houkutus oli todella suuri, päätin jättää senkin vielä odottamaan reissua.

rokokallio (23)

Ihmeet eivät tosin hän loppuneet. Alueen länsilaidassa oli lohkareluolasto, jossa olimme jo toisella reissulla käyneet. Siellä oli yksi kohta, joka oli jäänyt vaivaamaan. Nyt kipusin kurkistamaan, mitä se piti sisällään. Vallan pitkää luolaa siitä ei auennut, vai pienehkö huonemainen tila. Sen sijaan silmät tavoittivat jotain muuta.

rokokallio (25)

Toisesta reunasta avoimia hiidenkirnuja olemme esitelleen esimerkiksi Konialta ja Pumminmäeltä. Täällä luolan perän tukkinut lohkare oli vastaava, mutta kahdesta reunasta auki. Tuo pyöreä muoto kallion sisällä oli sykähdyttävä näky. Ylhäältä siihen langennut kevätvalo teki paikasta taianomaisen. Pois ei ollut kiire.

Paikka sijaitsee yksityisellä maalla, joten siellä liikkuessa tulee noudattaa erityisen tarkasti roskattoman retkeilyn periaatetta ja muistaa, ettei tulenteko ole sallittua. Ympäristöön ei saa kajota, eikä paikkoihin jättää jälkiä. Lohkareikko on myös erittäin haastava ympäristö liikkua, joten varoivaisuutta on siinäkin syytä noudattaa.

8 replies
  1. Matti Kuusela
    Matti Kuusela says:

    Kävimme tänään aurinkoisena heinäkuun sunnuntaina Rokokalliota katsomassa. Aivan ihmeellisen upea paikka. Koillisesta lähestyttäessä hienoa suorarunkoi,sta havumetsäaä, jossa on mukava kävellä, vaikka jättää auton vähän kauemmaksikin.

    Kalliolle pääsee kaunista polkua ja ylhäällä näköala tuo laajuudessaan ja selkeydessään mieleen jopa Kolin useat näkymät.

    Rinne louhikkoineen on upea ja pitkä. Suurten lohkareiden välistä ja alta kulkeva reitti tarjoaa monia vaihtoehtoja ja jylhyydestään huolimatta se on turvallisen tuntuinen. Näin hienoa luolaston ja rinnepolkujen yhdistelmää en ole tavannut vielä koskaan aikaisemmin.

    Vastaa
  2. Mika Berggren
    Mika Berggren says:

    Hieno paikka. olen jo yli 30 -vuotta lähes vuosittain käynyt. Taitaa kuitenkin olla Vihdin toiseksi korkein kohta. Olisikohan Männistönmäki korkeampi. Lähellä Koniavuori on myös hieno. Siellä lojuu keskellä rinnettä puolikas hiidenkirnua. Toinen puoli lienee tippunut Moksijärveen. Myös sieltä komea näkymä Moksijärvelle.

    Vastaa
  3. Ossi Tiltti
    Ossi Tiltti says:

    Kävin tänä vuonna (2019) elokuussa ensimmäistä kertaa paikassa. Polun alkuun vie ainakin nykyisin Lustikullantieltä kääntyvä hiekkatie, jonka päässä on pieni parkkipaikka ja opastetaulu. Paikasta lähtee kaksi opastettua reittiä, joista toinen melko suoraan korkeimpaan kohtaan ja kuvissa usein näkyvän ”tiipiin” luokse. Sen juuresta löytyy myös paikka tulentekoa varten kunhan muistaa tarkistaa palovaroitukset ensin. Tälle retkipaikalle on parkkipaikalta matkaa vain 850 metriä, ja mikäli kiertää polun myötäpäivään kylttejä seuraten, nousu on varsin maltillinen. Myös alastulo on varsin helppo, mutta huonommin liikkuvien kannattanee käyttää samaa polkua myös paluumatkalla, varsinkin liukkaammalla säällä. Paikka on todella kaunis ja luontoa parhaimmillaan, ja ehdottomasti koko reitin (~4 km) kiertämisen arvoinen. Molemmat reitit on merkitty hyvin.

    Vastaa
    • Toimitus
      Toimitus says:

      Kiitos paljon Ossi kommentistasi! Mukava kuulla kokemuksiasi tästä retkikohteesta, ihana kuulla että paikka oli mieleesi 🙂

      Vastaa
  4. Sauli Heikkilä
    Sauli Heikkilä says:

    Korona-aikaan kävimme ja Vihti on ilmeisesti hyödyntänyt, kun paikalla oli hyvät opasteet luontopolulle ja kodalle, joka tosin oli ymmärrettävistä syistä kiinni. Missäs sinä kurkkulaullua olet oppinut? Kysyy kurkkulaulaja…

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.