Paistunturin erämaa – Avotunturivaellus rautujärville ja erämaan rauhaan, osa 3/3

Osa 1/3 täällä ja Osa 2/3 täällä

 

Päivä 8:

Totuttuun tapaan heräämisen jälkeen saimme ”ihastella” tyystin pilvipeittoon verhoutunutta taivasta. Tässä onkin lista yllättyneistä:

 

 

Aamupalan ja muiden rutiinien jälkeen aloimme verkkaiseen tahtiin kääriä makuupusseja, makuualustoja ja telttoja pakettiin. Jarno ja Tommi ennättivät saada rinkkansa lähtökuntoon jälleen ennen meitä ja lähtivät matkaan jo edeltä.

Reitillä

Mutkia mutkien perään

Muutaman kilometrin jälkeen saavuimme samaiselle joelle, jonka muutamia päiviä sitten olimme viimeksi ylittäneet. Tommi ja Jarno istuskelivat vastarannalla jalkojaan kuivatellen. Heistä ylävirtaan päin käveli pariskunta, mukanaan kaksi koiraa.

Ylitimme joen ja liityimme jalkojenkuivattelijoiden kerhoon. Pariskunta koirineen koittivat kuulemma etsiä parempaa ylityspaikkaa koirilleen.

Minun vielä kuivatellessani jalkojani, vastarannalle saapui samainen auto, jonka olimme nähneet tällä samalla ylityspaikalla aiemmin. Auto ylitti joen vaivatta ja jatkoi ohitsemme mönkijäuraa pitkin ylös tunturinrinnettä.

Lähdimme liikkeelle jo kertaalleen kuljettua reittiä, mutta tällä kertaa luonnollisesti eri suuntaan. Muutaman kilometrin jälkeen tuttu järvi leiripaikkoineen oli näkyvissä, ja muutamia hetkiä myöhemmin leiri jälleen pystyssä samalla paikalla kuin aiemminkin.

Jarno päätti valmistaa meille ruokaa eilispäivän kaloista. Makaroonia, paistettua rautua ja runsaasti voita. Oikein maittavaa ja oikein täyttävää.

Löysimme läheltä leiriä vanhoja nuotiopuiden jämiä, jotka keräsimme talteen, sillä iso osa puutavarasta tuntui olevan vielä hyvässä kunnossa ja aivan kuivaa. Sen lisäksi hieman risuja lähimaastosta ja saimme tulet syttymään.

Tulilla

Tulilla

Istuskelimme tulien äärellä ja hämärän laskeutuessa paistelimme iltapalaksi vielä metukkasiivuja leipien päälle. Rasvasta tirisevä, hiilloksella paistettu metukkasiivu leivän päällä sai aikaan pienen katumuksen siitä, että olin luopunut lopuista metukoistani. Tämä tuntui olevan ainoa syy, jonka vuoksi taidan vielä vastaisuudessakin harkita ottavani metukkaa mukaan reissuun. Niiiiiin herkullista!

Päätimme jättää osan puista vielä seuraavalle illan tulille ja liukenimme tulien ääreltä lopulta telttoihimme nukkumaan.

Päivä 9:

Taivaan harmaa väriteema jatkui trendinä edelleen. Poutaisesta säästä täytyi silti olla ensisijaisesti aina kiitollinen.

Aamiaisen jälkeen alkupäivä kului omalta osaltani kamera kädessä lähitienoilla kävellen ja epätoivoisesti toisinaan puhelimeeni dataverkkoa etsien. Joka puolella ympärilläni piipittävät kapustarinnat pitivät minulle seuraa, joskin dialogi oli hyvin yksipuolista.

Keltaista kauneutta

Ruuhkaa

Hentoa usvaa

Tylsänpuoleista juttuseuraa

Lammikko

Lopulta kävelin takaisin leiriin italianpata mielessäni. Vatsa kaipasi ateriaa, joten sitä sille oli järjestettävä.

Aterioinnin jälkeen laiskotti sen verran, että täytyi käydä telttaan pitkäkseen. Havahduin teltassa yhtäkkiä lisääntyneeseen valoon ja kiirehdin avaamaan teltan ovia. Pilvipeite repeili ja aurinko tervehti meitä pitkästä aikaa.

Leiri

Tommi oli kalassa järven pohjoispäädyssä, jonne auringonvalo ei vielä yltänyt. Jarno nukkui teltassaan, kunnes kävin auringonvalosta innostuneena hänet herättämässä. Koitin motivoida Jarnoa ulos teltasta kertomalla kauniisti auringonvalossa kylpevästä järvestä ja tuntureista sen ympärillä, mutta väsymys paistoi vastauksesta läpi sen verran vahvana, että päätin luovuttaa.

Järvenpintaa rikkoivat tiuhaan tahtiin rautujen tuikit, mikä sai minut vaihtamaan vaelluskengät jalkaan ja kasaamaan haspelisetin kalastuskuntoon. Vavan osia liitellessäni yhteen, Jarno päätti viimein nousta teltasta ulos ja ryhtyi samoihin puuhiin. Piakkoin olimme jälleen kaikki kolme vispaamassa rannalla.

Kalat kävivät erittäin tiuhaan tahtiin pinnassa, mutteivät tuntuneet kiinnostuvan vieheistämme. Luovutus ei silti tullut tällaisissa olosuhteissa kyseeseenkään, joten jatkoimme itsepintaisesti heittelyä, yrittäen tavoittaa pinnassa vierailevia punavatsoja.

Jarno luovutti lopulta ja palasi leiriin. Minä ja Tommi seurasimme hetken päästä perässä, mutta vain hakeaksemme perhovehkeet. Päättelimme, että jos ei kerran pinnan alta saada tapahtumia, niin ehkä sitten pintaperhoilla pinnasta.

Palasimme takaisin järven pohjoispäätyyn toiveikkain mielin. Jonkin aikaa siinä piiskattuamme ei pintaperhotkaan tuntuneet juuri sen tehokkaammalta tavalta tavoitella kaloja. Pintakäynnitkin alkoivat jo olla harvassa. Mietimme, että olisi ehkä pitänyt vaihtaa pintaperhosteluun heti tuikkien alettua, mutta turhaa jossitteluahan se oli.

Kuin pisteenä iin päälle, onnistuin katkomaan kartioperukkeeni, jonka johdosta päätin luovuttaa ja palasin leiriin.

Kajoa

Aurinko vetäytyy

Aloimme valmistella nuotiota iltahämärän saapumista varten, kun Tommi vielä jatkoi perhostelua yksin järven pohjoispäädyssä. Koitimme huutelemalla välillä houkutella miestä jo palaamaan leiriin, mutta ilmeisen turhaan.

Ryhdyimme lopulta sytyttelemään tulia, jolloin Tommikin viimein päätti luovuttaa ja käveli takaisin leiriin. Illanvietto sujui melko identtisin toimenpitein edelliseen iltaan nähden. Tällä kertaa sain pummattua Ellalta muutaman siivun metukkaa nuotiolla grillatavaksi. Kokeilin myös grillata Ridderheimsin olutmakkaraa, mutta se ei oikein toiminut tässä tarkoituksessa. En siis suosittele kokeilemaan.

Kello taisi lähennellä puoltayötä, kun tunturin takaa nousi täysikuu. Kuun hivutessa ylemmäs taivaalle tarkkailemaan nukkuvaa erämaata, hivuttauduimme mekin pikkuhiljaa telttoihimme odottaen seuraavaa päivää ja autiotuvalle palaamista.

Ujostelua

Pallo pyörii rinteessä

Päivä 10:

Mukavana vaihteluna saimme herätä uuteen päivään ihastellen puolipilvistä taivasta.

Aamiaisen jälkeen Tommi päätti lähteä vielä kalaan. Me muut nautimme leirissä mukavasta säästä, kunnes vähitellen aloimme pakkaamaan tavaroita rinkkoihimme. Teltan tyhjäämisen lomassa räpsin kuvia teltan arvostelua silmällä pitäen, kun valokin oli siihen nyt otollinen.

Sitkeä kalamies

Vango Pulsar 300

Tommin lopulta palatessa leiriin olimme muut jo miltei saaneet tavaramme pakattua kasaan, joten vietimme pienen tovin Tommia odotellessa, kunnes lähdimme matkaan. Tarkoituksena oli pysähtyä matkalla katsomassa edelleen lumen peittämiä pieniä kuruja.

Kohti kuruja ja Kuoppilasjärveä

Ensimmäiselle saapuessamme muutama riekko lähti pinkomaan lumelta karkuun. Riekkojen tehtyä tilaa, laskeuduimme alas lumelle. Oli pakko istahtaa hetkeksi alas, koska ei sitä nyt ihan joka kesä pääse varsinkaan täällä Suomessa lumella istuksimaan ja vielä tällaisella säällä.

Riekkoja

Persusta kastelemassa

Lumipallo keskellä kesää

Luminen kuru

Ella ottaa suuntaa seuraavalle kurulle

Edessä oli vielä toinenkin lumipeitteen alla oleva kuru, joten piipahdimme vielä siinäkin ihastelemassa, kunnes viimein otimme taas suunnan kohti Kuoppilasjärven autiotupaa.

Kuru nro. 2

Lum-Ella

Jarno ja Tommi

Puolikolmen tienoilla saavuimme tuvalle, joka toivotti tyhjänä kulkijat jälleen tervetulleeksi takaisin. Pikaisen peseytymisen jälkeen aktiviteeteista ensimmäisenä taisi olla kaikilla mielessä ruuanlaitto ja ateriointi.

Tupa

Tuvalle saapui kolmen hengen seurue, jotka olivat yöpyneet edellisen yön kodalla, jossa poikkesimme itsekin ensimmäisenä vaelluspäivänä taukoa pitämässä. Miehet olivat tulleet kalaan ja olivat kuulemma kalastelleet edellisenä iltana kodan vieressä olevalta järveltä ”tammukkaa”. Pientä hampaan puremista joutui välillä harrastamaan, kun tuo sana toistui keskustelun aikana milloin missäkin yhteydessä. Jopa Kuoppilasjärvellä kalastuksesta puhuttaessa. No, parempi pitää rauha maassa ja antaa mennä ulos toisesta korvasta.

Miehet totesivat, että testaavat uusia telttojaan ja jättävät tuvan meille. Tällä välin Jarno oli jo ehtinyt todeta, että tuvassa tulee olemaan ruuhkaa ja oli pystyttänyt oman yhden hengen telttansa pihapiiriin.

Tuvalla kävi toinenkin kolmen miehen seurue kääntymässä ja rustaamassa pikaisesti nimensä vieraskirjaan, kunnes sitten päättivät lähteä pystyttämään leiriään tuvan eteläpuolisille lompoloille.

Kävimme jonkin aikaa heittelemässä Kuoppilasjärven rannoilla. Rantavesissä vilisi pieniä taimenenpoikasia, joita vapauttelimme parit takaisin kasvamaan. Jos olisin halunnut jatkaa rantaa pidemmälle, olisi täytynyt käydä tuvalla vaihtamassa leirikenkien tilalle vaelluskengät, mutta päädyin lopettamaan kalastuksen lyhyeen ja keskittymään tuvalla olostani nauttimiseen. Samaan lopputulokseen päätyivät muutkin seurueemme jäsenet.

Istuskelimme tuvassa viimeisten vaelluspäivien ohjelmaa miettien. Jarno heitti ilmoille niin hullun idean, ettemme alkuun tienneet oliko kyseessä pelkkä vitsi. Päätin ottaa siitä lopullisesti selvää vasta seuraavan päivän valjettua.

Kamiinaa lämmitellessä tuvan lämpö sai meidät väsymään jo normaalia aiemmin. Kävin vielä nappaamassa auringonlaskusta parit valokuvat ylempänä tunturinrinteessä, kunnes päätin vielä täyttää mahaa välipalasäkin sisällöllä, jotta uni varmasti maittaisi.

Auringonlasku

Päivä 11:

Tämän aurinkoisempaan ja lämpöisempään päivään emme olleet toistaiseksi vielä reissulla saaneet herätä. Päivä alkoi erittäin positiivisissa tunnelmissa siis.

Aamiaisen äärellä juttelimme vielä tämän päivän aktiviteeteista, jotka olivat edelleen samat kuin edellisenä iltana. Ella lähti tutkimaan lähiseutuja yksin, Minä ja Tommi suuntaisimme kalaan Kuoppilasjärvelle, kun Jarno toden totta oli kuin olikin suuntaamassa ensin kävellen autolle, sieltä Utsjoella käymään ja takaisin kävellen autiotuvalle. Tarkoituksena oli käydä hakemassa paikalliselta grilliltä meille hampurilaiset. Heh. Vielä nytkin tätä kirjoittaessa jaksaa naurattaa.

No, näinhän se homma siis eteni. Jarnon lähtiessä patikoimaan, me lähdimme Tommin kanssa kalaan. Kävimme ensin pienellä lompololla, jossa oli sormenmittaista rautua ja taimenta. Aurinko paahtoi kuumana ja ellei edelleen itikat olisi olleet riesana, niin olisimme olleet varmasti molemmat ilman paitoja.

Pikkusinttien koukuista irroitteluun kyllästyttyämme siirryimme heittelemään varsinaiselle Kuoppiasjärvelle, jossa ensin Lotolla heiteltyäni kokeilin päästä syvemmälle mm. Helmi-Räsäsillä ja Mantereen lipoilla.

Kolmen hengen porukka oli purkanut telttansa tuvan takaa ja suuntasivat nyt Kuoppilasjärven laaksoa kiertäen kohti seuraavaa leiripaikkaansa. Miesten siluetit erottuivat hyvin kirkasta taivasta vasten.

Muutaman tunnin tyhjää heitettyämme päätimme luovuttaa ainakin toistaiseksi ja siirryimme tuvalle. Koska sääkin oli niin sopiva, niin päivä jatkui pyykkäämisellä, pyykkinarun virittämisellä koivujen väliin ja pyykkien kuivattelulla.

Neljän jälkeen Jarno saapui takaisin tuvalle, mukanaan painoltaan kiloa lähentelevät burgerit. Oli vielä varmuuden vuoksi tilannut niitä viisi kappaletta, kun ei ollut tajunnut miten isoja nuo olivat. Järkyttävä määrä sapuskaa. Purilaisten syöminen meni todelliseksi taisteluksi ja se viides jouduttiin vielä uhraamaan tuvan biojätteeseen.

Grilliltä haettuja hampurilaisia autiotuvalla. Tilanteen absurdius sai väkisinkin leveän hymyn leviämään seurueen kasvoille.

Naurattaa

Tuhdin kokoinen burgeri

Feast

Feast

Om nom

Om nom nom

Itsensä burgerilla täyttämisen jälkeen olo oli niin raskas, että ruokalepo oli pakollinen toimenpide, jonka keskeytti ainoastaan sadekuuro, jonka vuoksi täytyi hakea pyykit narulta sisälle kuivumaan.

Ruuan sulattelua

Burgerin vuoksi yli jäänyt herkkuateria

Sade ei kovin kauaa kestänyt, joten siirryimme istumaan iltaa ulos. Pistimme nuotiopaikalle tulet ja katselimme auringonlaskua haikeina jälleen kerran vaellusreissun päätöksen häämöttäessä, mutta huojentuneina siitä, että pääsisi saunaan ja saamaan hieman vaihtelua menuun.

Kävimme nukkumaan entistäkin aikaisemmin, sillä sovimme lähtevämme tuvalta kohti autoa jo hyvissä ajoin aamulla.

Reissun viimeiset tulet

Iltaa istuvat

Auringonlaskun sävyjä

Päivä 12:

Aamun koittaessa ikkunasta avautuva näky ei ollut se mieluisin. Tuntureita ei erottanut sumusta, sumusateen kostuttaessa maata ja tämän päivän reittiä löysähköksi kuravelliksi.

Rinkkojen pakkailun ja aamupalan nautittuamme oli pienestä sumusateesta huolimatta lähdettävä kuitenkin taittamaan matkaa kohti autoa.

Ulkohuussi ja sumuinen tunturinrinne taustalla

Paluu

Siinä mielessä toki luvassa oli helpompi päivä ensimmäiseen päivään verraten, että rinkka oli nyt kevyempi ja luvassa enemmän alamäkeä, kuin ylämäkeä. Taitoimme matkaa yllättävänkin nopeaan tahtiin. Osittain rinkkojen keveydestä johtuen, osittain siksi, että sama osuus oli jo kertaalleen kuljettu ja edessä oli vääjäämättä vaelluksen päätös, jota ei tosiasiasta muuksi saisi hidastelullakaan muutettua.

Polulla törmäsimme erääseen näkyyn, jota varten piti pysähtyä pieneksi hetkeksi ihmettelemään. Muurahainen raahasi mukanaan pikkuruista sientä. Otinpa valokuvankin, mutta aivan liian kiireessä ja ajatuksissani, sillä valokuva jäi todella epätarkaksi ja utuiseksi. No, eipä ollut todellakaan ensimmäinen kerta.

Heikkolaatuinen otos sientä rehaavasta muurahaisesta

Matka taittui niin nopeasti, että saavuimme jo kodalle runsaasti ennakoitua aiemmin taukoa pitämään. Kodalla oli iäkkäämpi pariskunta, joka oli yöpynyt kodalla. Ilma kodassa oli erittäin kostea ja kuuma kamiinanpoltosta ja ruuanlaitosta johtuen, joten tauon pitäminen jäi todella lyhyeksi. Ei siinä kuumuudessa ja kosteudessa oikein voinut itseään vilvoitella ja kuivatella.

Toivotimme pariskunnalle hyvää reissua ja lähdimme jatkamaan matkaa.

Ensimmäisestä vaelluspäivästä poiketen polut eivät virranneet enää puroina kuin parissa kohtaa. Sen lisäksi kaikista vaelluspäivistä poiketen törmäsimme ensimmäistä kertaa kypsiin marjoihin! Ellan kanssa poimimme syödäksemme koko reissun ainoat kypsät hillat. Marjasato oli todellakin tänä vuonna myöhässä, sillä kyseessä todella olivat ainoat kypsät marjat ylipäätään koko vaelluksemme aikana. Poissaolollaan loistivat niin kypsät mustikat kuin variksenmarjatkin.

Harvinaisuus tällä vaelluksella

Loppumatkasta kenkä puristi oikeaa jalkaani ikävästi ja kävely muuttui jälleen työläämmäksi. Suurimman osan reissusta olin selvinnyt tähän verraten vähällä. Nyt taas mieltä kaiversi sama asia; miksi ihmeessä en ollut ostanut uusia kenkiä ennen reissua!?

Toinen jalka muusina sain raahattua itseni lopulta Paistunturin erämaan ja Kaldoaivin erämaan välissä kulkevalle tielle ja autolle, jonka vierellä Jarno ja Tommi jo odottelivat kuivat vaatteet yllään.

Viimeisen parin kilometrin kärsimysnäytelmästä johtuen en osannut olla edes haikea vaellusreissun päätöksestä, vaan helpottuneena vaihdoin kengät ja vaatteet asfaltilla istuen.

Auton pakattuamme poikkesimme vielä Uulan Säästössä ostamassa juotavaa ja purtavaa automatkalle kohti Sodankylää, jossa meitä odotti hotellihuone ja sauna. Sitä ennen kuitenkin yksi merkittävä virstanpylväs matkalla oli pari vuotta aiemmin tutuksi tullut Anjan Pizzeria Ivalossa.

Vatsat täynnä autenttista italialaista ruokakulttuuria ohjastimme Audin kohti etelää, jossa tunturit eivät piirrä kaarevia siluetteja taivasta vasten ja jossa erämaan rauhaa etsivä ei milloinkaan saavu perille.

Vaelluspäiväkirja on aiemmin julkaistu blogissani nimeltä Väkisin Luontoon.