Muhkea uuni metsän siimeksessä Konginkankaalla

Mukava päästä katsomaan joskus ihan ihmisen tekemiä kivimuodostelmia luonnonmuodostelmien sijasta. Sopiva tilaisuus siihen koitti saatuani Toivasen Anssilta vinkin, että YLE oli tehnyt jutun Konginkankaalla sijaitsevasta vanhasta uunista, jonka paikallinen Kömin Kilta -niminen yhdistys oli päättänyt adoptoida pitääkseen huolta uunista ja siihen liittyvän rakennetun kulttuuriperinnön tiedon säilymisestä.

Adoptoinnin idea on lähtöisin Skotlannista, jossa on Adopt A Monument -hankkeen turvin lähdetty suurin joukoin etsimään eri-ikäisiä ja -tyyppisiä kohteita esihistoriallisista kivimuodostelmista ja asumispaikoista aina vain vajaat 100 vuottakin vanhoihin kohteisiin, joilla on katsottu olevan jonkinlaista kulttuurihistoriallista ja suojelullista arvoa.

Adoptoinnin perimmäisenä ajatuksena on saada joku taho ottamaan tavalla tai toisella hoitoonsa jonkun historiallisesti tärkeän tai mielenkiintoa herättävän kohteen. Suomessa tällainen adoptointijärjestelmä laitettiin alulle vuonna 2008 Pirkanmaan maakuntamuseon toimesta. Adoptointihankkeille on tehty myös omat internet-sivunsa, Adoptoi monumentti. Aiheesta löytyvät myös Facebook-sivut.

Vanha uuni sijaitsee nykyisin Metsähallituksen mailla, mutta aikoinaan, kun uunin ympärillä oli vielä torppa ja torpan ympärillä muita rakennuksia, ne kuuluivat niin sanottuun Löyhkälän tilaan, joka sijaitsi kyseisellä paikallaan lähellä Konginkankaan Kivettyä jo 1800-luvun puolelta aina 1960-luvulle. Paikka näkyy muun muassa vanhoissa pitäjänkartoissa, jollaisesta on ote alla olevassa kuvassa.

Löyhkälän tilan, myöh. Koiviston tilan paikka kartalla. Konginkankaan kirkonkylä on suurin piirtein tilalta kaakkoon noin 7 kilometrin päässä.

Löyhkälän tilan, myöhemmin Koiviston tilan paikka kartalla. Konginkankaan kirkonkylä on tilasta katsottuna suurin piirtein kaakossa noin 7 kilometrin päässä.

Myöhäisemmissä kartoissa, muun muassa vuodelta 1968, tilan nimenä on jo Koivisto, ja siihen näyttää kartan perusteella kuuluneen itse torpan lisäksi kolme muuta rakennusta ja läheisen pellon reunassa sijainnut riihi. Yksikään rakennuksista ei ole enää paikoillaan. Niistä muistuttavat korkeintaan siellä täällä kivet, ja jossain saattaa näkyä hieman enemmän merkkejä siitä, missä kukin rakennus on aikoinaan seissyt.

Koska en ollut ennen YLE:n juttua itse koko paikasta tai uunista mitään kuullut, jouduin turvautumaan jutussa olleeseen karttalinkkiin ja suunnistamaan GPS:n opastamana kohteeseen.

Jalkauduin jo hyvissä ajoin, jotta voisin tarkastella vähän maisemia muutenkin. Hiekkatien varrelta metsään päin lähti hädin tuskin näkyvä jälki, jossa oli joskus ollut kaiketi vain pieni polku, myöhemmin sitten ajokelpoinenkin tie.

Metsä oli kuusikkoa, joka on kuulemma joskus 1960-luvulla istutettua ja jo osin aika synkäksi kasvanutta. Metsän siimeksestä löytyi alue, jolla oli matalia, sammaleen peittämiä kivikasoja siellä täällä, joita kovasti ihmettelin.

Mitähän ihme kumpuja nämä ovat? ihmettelin ensin.

Mitähän ihme kumpuja nämä ovat? ihmettelin ensin.

Kasoja oli reilu toistakymmentä nopealla katselulla ja niiden korkeus noin 50 cm, halkaisijat puolestatoista metristä yli kahteen metriin. Ilmenikin jälkeenpäin asiaa minua tässä uunijutussa kovasti auttaneen Kömin Killan puheenjohtajan Helena Simonahon tietojen perusteella, että kivet oli pellosta nostettu ja laitettu kasoihin ainakin hallaöiden varalta, jolloin niiden kaiketi piti lämmittää ympäröivää ilmaa. Eivät siis olleet mitään hautakumpuja tai muuta kaameaa…

Noilta kasoilta uunin sijaintipaikkaan oli lopulta matkaa parisensataa metriä, mutta viitteenä YLE:n jutussa olleen karttalinkin mukaan en olisi uunille suoraan löytänyt, vaan jouduin silti vähän haeskelemaan. Uuni kun ei välttämättä tietä kulkiessa edes näy, vaikka ei olisi lehtikään puussa – josko se nyt havupuussa koskaan muutenkaan olisi. Sieltä se kuitenkin metsän kätköistä löytyi, ja komealta näyttikin.

Ei ole vielä aika tavaraa nauttinut, kuten vanha kansa tapaa sanoa.

Hyvin on uuni tehty, kun vieläkin paikallansa seisoo.

Uuni on nopealla mittauksella 2,5 kertaa 2,5 metriä kanttiinsa ja noin 5 metriä korkea. Se on tehty tietojeni mukaan tilaa läheltä louhitusta punaisesta graniitista, mutta vielä tätä kirjoitettaessa uunin tekijää ei ole varmistettu, vaikka esimerkiksi Sisä-Suomen lehdessä 17.11. olleessa jutussa tekijäksi on laitettu Niko Hokkanen joskus 1920-luvun alusta. Jorma Hokkasen mukaan uuni on kuitenkin ollut jo olemassa 1900-luvun alussa, joten sen rakennusvuosi ajoittunee jo 1800-luvun puolelle.

Tällaisten kohteiden soisi säilyvän vielä pitkään, mihin todellakin tarvitaan vapaaehtoisten tahojen, kuten kyläyhdistysten, tukea.

Tällaisten kohteiden soisi säilyvän vielä pitkään, mihin todellakin tarvitaan vapaaehtoisten tahojen, kuten kyläyhdistysten, tukea.

Kömin kilta teki uunista adoptointisopimuksen yhdessä Metsähallituksen ja Keski-Suomen Museon kanssa. Killan tarkoituksena on saada uunin ympäristöä siistittyä sekä lähimpiä puita kaadatettua, jotta ne eivät pääsisi rikkomaan uunia enempää.

Jossakin vaiheessa oli keskusteltu myös uunin suojaamisesta jonkinlaisella katoksella, mutta ajatus hylättiin muun muassa sen vuoksi, että suuri suojarakennelma ei olisi sopinut ympäristöön.

Korkeammalta otetussa kuvassa näkyy vähän paremmin, millaisessa ympäristössä uuni sijaitsee.

Korkeammalta otetussa kuvassa näkyy vähän paremmin, millaisessa ympäristössä uuni sijaitsee.

Tällaisia tai muita adoptoitavaksi soveltuvia kohteita löytyy varmasti ympäri maata paljonkin. Adoptoiminen on hyvä tapa pyrkiä säilyttämään ensinnäkin fyysinen kohde ja pitämään siitä käytössä olevien resurssien puitteissa mahdollisimman hyvä huoli, mutta myös kerätä ja yhdistää historiallista tietoutta kohteesta ja sen ympäristöstä, alueen ja paikan asukkaista sekä ylipäätään kaikesta, mitä kohteeseen liittyy.

Valokuvaaminen ja mahdollisimman tarkka dokumentointi ovat myös tärkeitä, sillä jossakin vaiheessa myös konkreettiset todisteet tällaisista paikoista tulevat katoamaan.

Tulisija on ollut kodin sydän, jonka äärellä on lämmitelty ja laitettu monet ateriat.

Tulisija on ollut kodin sydän, jonka äärellä on lämmitelty ja laitettu monet ateriat.

Uunia on sanottu kodin sydämeksikin, ja sen voi hyvin uskoa, kun kuvittelee mielessään, kuinka monta ateriaa tämänkin tulisijan äärellä on valmistettu ja lämpimänä pidetty niin ruokia kuin ihmisiä sen ympärillä.

Viimeinen pesällinen Konginkankaan Löyhkälän tilan uunissa on todennäköisesti poltettu joskus 1960-luvun puolella, jolloin torpassa asusteli enää vain alueella töissä olleita metsätyömiehiä. Varsinaiset vakituiset asukkaat, Hokkaset, muuttivat 50-luvun alussa Aholan tilalle Konginkankaan Ruuttupohjaan lähemmäksi kirkonkylää ja sen koulua.

Aikoinaan siis niin sanotulla kruununmaalla eli valtionmaalla sijainnut Löyhkälän – sittemmin Koiviston – tila torppineen on nähnyt historiansa aikana varmasti monenlaista tapahtumaa, ja monenlaista kulkijaa lienee käynyt torpassa ja liikkunut sen lähistöllä. Toivottavasti Kömin Killan adoptoima tilan uuni säilyy paikallaan vielä pitkään, ja samalla karttuu sekä tallentuu tietoa paikasta ja sen historiasta.

Samanlaista aloitteellisuutta voisi toivoa muiltakin yhteisöiltä ja mikseipä vaikka yrityksiltä ympäri maan, jos ja kun sopiva kohde löytyy ja kun siitä sitoudutaan huolehtimaan aidosti. Siihen ei välttämättä tarvita edes mitään suuria rahallisia panostuksia, usein riittää vain hyvä talkoohenki ja into ylläpitää historiallista ja kulttuurista perintöämme.

Itselleni jäi tuosta Konginkankaan reissusta hyvä mieli, kun tällaista yhteisöllisyyttä ja toimintaintoa vielä mailta löytyy. Reissuja Konginkankaan suuntaa tulee olemaan tulevaisuudessa vielä toivottavasti useita, sillä jos ei nyt toista uunia, niin ainakin monta muuta mielenkiintoista luontokohdetta alueelta varmasti paljastuu.

PAIKKA KARTALLA

Mainos

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit
N 6966371  E 433698

2 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi