Maailmanperintökohde Verlan puuhiomo ja pahvitehdas

Yhteistyössä Visit Kouvola

Pohjois-Kymenlaaksossa Kouvolan kulmalla, tarkemmin sanottuna vanhojen Jaalan ja Valkealan pitäjien rajapinnassa Verlankosken rannalla, sijaitsee varsin erikoinen pieni paikka. Tässä vanhassa pienessä puu- ja tiilitaloryppäässä nimittäin yhdistyvät luonto ja kulttuuri merkillisellä tavalla. Tavalla, joka saa ihmisen pysähtymään ja istumaan alas.

verla-11Auton lähestyessä Verlan tehdasaluetta on näky hämmentävä. Pienen lahdenpoukaman takaa pilkistävät vanhat punatiiliset tehdasrakennukset saavat mielen hetkeksi epäilemään kuolevaisuuttaan, sillä näky on kun kuin eläisi 1800-luvulla. Verla ei ole nimittäin mikä tahansa tehdasalue, vaan 1870-luvulla perustettu pahvitehdas ja puuhiomo.

Parkkipaikalle kaarrettua saa jo vilkaisun tehdasmiljöön tunnelmasta, mutta samalla ymmärtää, että tässä ei ollut vielä kaikki. Parkkipaikan viereiset opastaulut nimittäin puhuvat kieltä, jota minä ymmärrän paremmin, ja kertovat lähistöltä löytyvän myös hiidenkirnun ja kalliomaalauksia.

Kalliomaalauksia ei tarvitsekaan kauaa etsiä, kun aloittaa alueen ihailun Verlankosken rannasta. Rannalle rakennetusta laverista ei voi erehtyä, ja kun suuntaa katseensa kohti vastarantaa, voi nähdä hirvien juoksevan.

Kalliomaalaukset nähtyämme otimme suunnan kohti toista ikiaikaista ihmettä. Kokkokalliolla tehtaiden takana nimittäin on kivi saanut aikoinaan ahertaa. Käänsimme päämme ympäri ja suuntasimme kohti polkua, joka vei Kokkokallion päälle.

verla-12Polku hiidenkirnulle on noin 300 metriä pitkä, ja päästyään silokallioiden päälle alkaa silmä jo hakea reikää kalliossa. Hiidenkirnua ei kuitenkaan voi olla löytämättä, sillä puinen suoja-aitaus paljastaa sijainnin vaikka hieman likinäköisellekkin. On vain käveltävä suoraan niin kauan kun osuu kohdalle. Kiveä emme kirnun pohjalta nähneet, mutta täydellisen pyöreän näkeminen kalliossa kyllä hätkähdyttää.

Kalliot nähtyämme palaamme takaisin tehdasalueelle. Vierailumme sattui sunnuntaille, joten museot olivat kiinni, mutta toisaalta poissa olivat myös ihmismassat ja saimme rauhassa kulkea lähes keskenämme pitkin tehtaiden pihoja.

verla-4Pihalla tunnelma on satumainen, kuin olisi astunut suoraan 1800-luvulle. Vanhat hirsirakennukset haljenneine hirsineen, sekä punatiiliset tehdasrakennukset komeine torneineen. Yksityiskohdat tehtaan rakennuksissa puhuvat puolestaan, kun kaikki on saranoita myöten käsin taottuja ja huolella tehtyjä. Nämä rakennukset tehtiin aikoinaan kestämään, ja ne ovat kestäneet.

Tehtaan pihan museon ollessa kiinni oli kuitenkin myös pieni avoin museo, josta sai kurkistuksen tuon ajan elämään. Elämästä ja työstä viestittivät pitkin tehtaan pihoja kulkevat vanhat junakiskot, joilla on mitä ilmeisemmin tavara kulkenut tehtaan aikoina rakennuksesta toiseen.

verla-8Istuimme, kävelimme, tutkimme ja hengitimme pihalla hetken mennyttä elämää. Rauhallinen sunnuntai tehtaan pihan nurmikoilla oli oiva päätös viikonlopun vierailullemme Repoveden kansallispuistossa kaiken sen maastopyöräilyn, melonnan ja patikoimisen jälkeen. Pihalta löytyi myös pieni matkamuistoja myyvä puoti, jonka upeat käsintehdyt matkamuistot herättivät matkamuistopuodiksi kerrankin ostohaluja.

Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6769804, E 480563.

Yhteistyössä: Visit Kouvola

maaseuturahasto_

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi