Tie luontoäidin kohtuun, Högbergetin virtauseroosioluola Kirkkonummella

Lähiseutujen karttoja tutkiessa oli silmiini sattunut Porkkalanniemeen vievän tien varressa olevan mäen syrjään merkattu luola. Koska tapahtuneesta on aikaa kolme vuotta ja tuolloin ei Googlekaan vielä osannut kyseisen paikan osalta auttaa, läksin eräänä loppukeväisenä päivänä ottamaan selvää, mitä sieltä löytyy. Kauaa ei ollut siitä, kun olin päivän verran tarponut pitkin Kirkkonummen mantuja epävarmojen vihjeiden perässä ainoana löydöksenä mitätön hiidenkirnu, joka sekin oli multaa täynnä. Tässä sentään olivat tiedossa tarkat koordinaatit. Toisaalta karttapisteen vieressä oli lohkareiden merkkejä, jota oletin löytäväni periltä vaatimattoman lohkareluolan, joita maamme luolista suurin osa on.

Kotvaa myöhemmin löysin itseni kurvaamasta kohti Porkkalaa ja pian sen perään kulkupeli oli onnistuneesti parkeerattu vuoren pohjoispuolelle. Tarkastin vielä kartan uskonvahvistukseksi, heitin repun selkään ja aloin astella ensin mäen yli, sitten rinteen suuntaisesti kohti itää. Matkaa piti oleman kolmisensataa metriä. Maasto on pääosin helppokulkuista, kangasta, kiviä ja kalliota. Sen verran oli luonto kulkijaa muistanut, että oli pienellä kevätsateella liukustuttanut sammaleisen ja jäkäläiset kalliot. Aivan hulivilihuolettomana ei kannattanut tietään käydä.

hogbergett 2520001 (1)Jossain vaiheessa aloinn jo hieman tuskastua. Olin kulkenut varmuudella, kaikki mahdolliset mutkittelut huomioiden kolmesataa metriä luolan olisi jo pitänyt tulla näkyviin. Vaan mitään siihen viittaavaa ei silmä ollut tavoittanut. Ei edes niitä lohkareita, jotka kartalta olin nähnyt. Vaan päätä kannattaa pyöritellä. Samalla hetkellä nimittäin takavasemmalla ylärinteessä pilkotti suuaukko. Siellä se oli!

högberget13 (4)Erikoinen olikin suuaukko muodoiltaan, vaan enemmän kummastusta oli luvassa, kun pääsin kurkistamaan maaemon sisälle. Olisipa joku voinut pitää näkyä sopimattomanakin. Niin tai näin, valtavan paljon ei mielikuvistusta luolan muotojen osalta tarvinnut käyttää. Luola muodon takana on sen erikoinen syntytapa.

högberget13 (1)Luola muodostui viimeisimmän jääkauden aikana, kun jäätikön alaiset sulamisvedet syöksyivät hurjalla paineella graniittikallion rakoon ja korversivat sinne kuin vaakasuoran hiidenkirnun. Syvyyttä luolalla on noin 6,5 metriä, korkeutta metristä kahteen ja leveyttä siinä metrin kieppeillä.

högberget13 (3)Vaikka asiasta ei löydy mistään mainintaa, niin on vahva syy epäillä, että paikka on ollut muinoin pyhä ja palvottu kuten muutkin ihmis- ja eläinhahmoja sisältävät kivet ja kalliot. Vaan ei ollut edeltävillä vierailla ollut ammoisesta kunnioituksesta edes rippeitä jäljellä. Maassa lojuivat tyhjät pillimehupurkit, käärepaperit ja muovipussi. Ihmeellistä, kuinka suuri taakka omien sotkujen korjaaminen joillekin voi olla. Onneksi jokainen voi tehdä osansa ja kantaa pois omat sotkunsa.

högberget13 (8)Högbergetin alueelta löytyy myös toinen, lohkareiden muodostama ja hivenen vaatimattomampi luola. Se odottaa vielä vierailua. Vaan tätä jo käytyä voi suositella kaikille, jotka selviävät parin sadan metrin maasto-osuudesta. Hyvin erikoinen, hieno paikka, jossa vieraillessa kannattaa kuitenkin pitää hiljaista profiilia, jottei häiritse läheistä hevostilaa.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6665981 E 360279

Kuvia lisätty 25.8.2013.

6 replies
  1. Tomi Oravasaari
    Tomi Oravasaari says:

    Hieno luola. Kun ensin selvisi koordinaattien muunnosta WGS-84 -muotoon, luola löytyi tämän jälkeen helposti gps:n avulla.

    Vastaa
    • Antti Huttunen
      Antti Huttunen says:

      Jatkossa kannattaa napata tuolta tageista suoraan nuo WGS84-koordinaatit. Tai kansalaisten karttapaikan linkin takaa löytyy myös suoraan muuntotyökalu 🙂

      Vastaa
    • Antti Huttunen
      Antti Huttunen says:

      Pääsee, mutta se on pihapiirissä lähellä tilaa ja aktiivisessa käytössä, ettei sille pidä mennä.

      Vastaa
  2. Henri
    Henri says:

    Törmäsin luolaan vahingossa koiraa ulkoiluttaessa kun tyttö oli ratsastamassa viereisellä tallilla. Kiitos mielenkiintoisesta infosta, on erikoinen muodostelma tosiaan!

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi