Luolien etsintää Urtmäellä

Viime syksynä kävimme Suomen luolaseuran Jarkon kanssa tutustumassa Urtmäen luoliin. Tuolloin runsaat sateet olivat kasteleet jyrkänteen reunalla olevan kaltevan ja sammaleisen kallion petollisen liukkaaksi. Mäen juurille oli toistakymmentä metriä pudotusta ja välissä oli vielä muutama parhaimmillaan viitisen metriä syvä rako. Hämärä tuli lokakuun lopussa jo varhain, joten turvallisuuden takia tuo reissu jäi lyhyeen. Tutkimatta jäi vielä useampi mielenkiintoinen kolo.

Tänän palasimme paikalle, kun Suomen luolaseura teki kesäisen sunnuntain kunniaksi paikalle retken, jonka päämääränä oli ottaa selvää siitä, mitä upea kallio kätkisi vielä sisäänsä. Ja kätkihän se vielä melkoisia yllätyksiä. Jos edellinen reissu oli ylittänyt odotukset kaikissa suhteissa, niin tällä kertaa kävi samoin.

Heti muutaman ennestään tutun avoraon ja luolan jälkeen ylärinteestä kuului innostunut huudahdus. Kiven kolosta pilkisti luola, seinältään hyvin kaunis sellainen. Kohta paikalla oli koko kahdeksanhenkinen retkikunta. Moista määrää ei kovin moni suomalainen luola niele, mutta tässä ei tehnyt tiukkaakaan. Kaikkiaan etenemään pääsi liki 20 metrin matkan. Peremmällä luolan lattia oli vielä jäässä. Jos lampun sammutti oli säkkipimeää. Vain muutamasta kohtaa ylhäältä erotti vaivoin pienen valon kajastuksen, mutta se ei ollut mitään luolan eteisosan lattialla vieraita ihmetelleen kiiltomadon rinnalla – joka sekään ei maailman kirkkaimpien asioiden joukkoon pääse. Sen verran kuitenkin loisti, että kiinnitti porukan huomion itseensä.

pähkinäluola (7)

Jos edellisellä kerralla olimme löytäneet pitkän, kuvauksiin melkolailla sopineen luolan, jota tähän päivään asti pidin Pähkinäluolana, niin asia ei ollut näin. Tänään löytämämme luola oli se, joka Pähkinäluolana tunnettiin. Suuaukko oli sen verran erillään muista, ettemme ensimmäisellä reissulla olleen löytäneet sinne. Samalla se on selkeästi helpoiten saavutettava Urtmäen luolista.

Seuraavat eivät sitten olleet enää helppoja. Kaksi viimeiseksi tutkittavaksi jäänyttä rakoa kun olivat kumpikin syviä. Toinen kolme-neljä metriä, toinen metrin vielä siihen päälle. Molemmat myös paljastivat luolan. Matalampi, ylempänä rinteessä sijainnut useamman metrin kallioon jatkuneen rakoluolan, joka viimein kapeni kulkukelvottomaksi. Alempi sitten kirvoitti useamman innostuneen kommentin. Jos laskeutuminen alas oli vaikeaa, oli hioutuneesta liikkumistekniikasta iloa harjaantuneemmille luolaihmisille kapeita rakoja pitkin edetessä. Vaan sepä kannatti. Perillä – olisiko viitisen metriä kiven sissässä ollut – odotti vielä toinen mokoma pystysuoraa etenemistä alaspäin. Siellä jos missä oli suomalaisittain hyvin vankasti kivensisässä.

Koska haastavimmat kolot oli säästetty viimeiseksi, oli sanomattakin selvää, että taivas revennyt kaatosateeseen siinä missä reissun alussa vähän ripotteli. Tällä kertaa luolan tasaisen viileus ja kosteus tuntuivat hetken ajan kuivalta ja lämpimältä. Vaan kovin montaa kertaa ei sateen läpeensä kastelemia luolatutkijoita houkutella siirtymään autoja kohti.

1 reply
  1. Noname
    Noname says:

    Mitähän tuo sana Urt tarkoittaa? Tai mistäpä nimi Urtmäki tulee? Mielenkiintoinen paikka.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.