Vöyrin seudun retkikohteet, osa 4/4: Storsand, Oravaisten taistelutanner ja Kovikin retkeilyreitti

Vöyrin kunta lähialueineen on mainion monipuolista seutua myös luontoretkeilijälle. Saimme vasta pintaraapaisun alueen kohteista, vaikka vietimme Vöyrillä kokonaisen viikon 7.–14.6.2025. Patikkareiteistäkin jäi toistakymmentä kokonaan kulkematta! Viikossa ehdimme kuitenkin nauttia lukuisista hienoista paikoista, joista tässä juttusarjassa kerron. Esittelen mm. Vitmossenin muinaisalueen ja Västerön merellisen retkeilyreitin, Kimon kauniin ruukin sekä Kovikin reitin. Tässä sarjan 4. osassa poiketaan myös Uudenkaarlepyyn Storsandin hiekkarannalla.

6. retkipäivä

Storsandin hiekkaranta

Kohde kartalla
Storsandintie 348
Kävelyreitit 4,5, 6 ja 7 km
Tulipaikka

Torstaina matkasimme majapaikastamme, Vöyrin Lillstuganilta, noin 40 km Uudenkaarlepyyn Storsandille, josta löytyi pitkä pohjoiseen avautuva hiekkaranta. Tuuli osui olemaan aika navakka ja suunta juurikin pohjoisesta, joten lisäsin toisen villapaidan, jotta tarkenin hetken aikaa ihailla avaraa näkymää. Sanomattakin lienee selvää, että rannalla ei ollut ketään muita.

Storsandin hiekkarannasta on kirjoitettu Retkipaikassa aiemminkin, mm. vuonna 2016.

Siirryimme vaellusreittien lähtöpaikalle, jossa olisi ollut mahdollisuus myös tulisteluun. Voileivät eivät lämmittämistä tarvinneet, joten istuimme hetkisen pöydän ääressä.

Suunnitelmissa oli tutustua vihreään vaellusreittiin. Kartan alapuolella kuitenkin kerrottiin, että vihreä reitti oli muutettu, mutta nuolia seuraamalla se löytyisi. Missään ei kerrottu, onko vihreän reitin pituus entisellään. Emme myöskään hoksanneet karttaa, johon oli merkitty reittimuutokset. Lähdimme maastoon ja sovelsimme osittain karttamerkintöjä, osittain maastosta löytyviä nuolia ja osittain vanhan reitin merkkejä. Kiersimme suurin piirtein vanhan vihreän reitin.

Matkan varrella poikkesimme taukopaikalla Rastplats Ladon, johon oli 200 metrin poikkeama pääreitiltä. Paikalta löytyi hiekkapohjainen jäkälän peittämä aukio, maassa oli pari tukkia istuimiksi. Koska sää oli komea, istuimme siinä hyvän tovin pitämässä taukoa ja nauttimassa hiljaisuudesta. Vain meren pauhu kuului, ja lintujen laulu. Aukion laidalla oli siisti hirsimaja, jossa kyllä kelpaisi huilata huonolla säällä.

Takaisin tultuamme istuin autossa syömässä eväitä ja katselin edessäni näkyvää reittikarttaa. Yhtäkkiä katseeni kiinnittyi kartan yläpuolelle kiinnitettyyn paperiin ja nousin tarkistamaan, mikä se on. Siinähän se oli, kartta vaellusreittien muutoksista, ja viereisestä postilaatikosta löytyi sama kartta isompana versiona. Kartasta selvisi, että vanhoilta reiteiltä on poistettu mm. siltoja ja sen kyllä huomasi… Jos olisimme tämän huomanneet ennen maastoutumista, olisimme pysyneet merkityillä reiteillä. Maasto on erinomaisen hyvää käveltävää, ja metsät valoisia, joten kyllä niitä polkuja kelpaa tallustella.

Perusteellisempi juttu on kirjoitettu Retkipaikkaan hiljattain, toukokuussa 2025.

Oravaisten taistelutanner

Kohde kartalla
Taistelutantereentie 130, Vöyri

Matkalla majapaikkaan pysähdyimme Oravaisten taistelutantereen äärellä (Taistelutantereentie 130). Täällä Venäjän joukot kohtasivat Ruotsi-Suomen armeijan 14. syyskuuta 1808. Taistelu oli hurja, tantereella koki loppunsa noin 1800 sotilasta. Kukkulalta, jolta kenraalimajuri Adlercreutz johti taistelua, voi nyt pöydän ääressä katsella alhaalla vihertäviä, hyvin hoidettuja peltoja.

Runeberg on kirjoittanut Oravaisten taistelusta runomuodossa teoksen ”Vänrikki Stoolin tarinat”. Taistelutantereen vieressä sijaitseekin nykyään Vänrikki Stoolin keskus, joka on auki kesäisin. Alueelle on siirretty läheisestä kylästä furiirin puustelli ja pihapiiristä löytyy muitakin vanhoja rakennuksia. Oravaisten historiallinen yhdistys esittelee sodan kulkua ja sotilaiden elinoloja opastetuilla kierroksilla.

7. ja viimeinen retkipäivä

Kovikin vaellusreitti, Kovik vandringsleden

Kohde kartalla
Kovik byväg 121
Rengasreitti 3 km
Tulenteko kielletty, roskat toimitettava pois luonnosta

Vöyrintietä ajaessamme olin nähnyt tien vieressä kyltin Kovik vandringsleden, jota en ollut löytänyt Vöyrin nettisivuilta. Sitähän piti tietysti lähteä katsomaan. Kun kylän talot loppuivat, kohta jo tien vieressä (Kovik byväg 121) näkyi reittikartta sekä parkkipaikka muutamalle autolle. Tähän oli majapaikastamme pari kilometriä. Reitti on ollut olemassa jo 40 vuotta, mutta viralliset avajaiset oli pidetty tällä viikolla!

Kolmen kilometrin pituinen reitti kulkee vaihtelevassa maastossa ja matkan varrelle sijoitetut kymmenen tekstitaulua kertovat kylän historiasta. Heti alkumatkasta pääsimme jäkälän peittämille kallioille.

Keltaiset reittimerkit erottuivat hyvin ja niitä oli tiheässä.

Taukopaikaksi suositeltiin Myrberget (numeron 6 kohdalla) ja kyllä siinä tanssikalliolla olikin hyvä hetkeksi istahtaa. Reitillä tulenteko on kielletty ja retkeily on roskatonta.

Purojen yli on rakennettu sillat. Tekstitaulu kertoi, että näillä main sijainnut mylly on mainittu jo 1770-luvulla. Kasvillisuus on peittänyt sen, mitä raunioista on jäljellä, mutta puron pulputus oli eläväistä.

Kovikin patikkareitti oli oikein soma ja suositeltava. Reitillä emme nähneet ketään, mutta parkkipaikalle oli sillä aikaa ilmaantunut toinenkin auto.

Viikko oli vierähtänyt perjantaihin. Illan vietimme saunoen ja tavaroita pakaten. Lauantaiaamuna aamiaisen jälkeen suuntasimme kotia kohti.

Vöyriltä löytyi niin paljon nähtävää, että viikossa pääsimme vasta alkuun. Ajatukset ovat askarrelleet Vöyrillä vielä kotonakin, kun aamulukemisena on ollut Vöyrillä kasvaneen Ann-Luise Bertellin Botnia-trilogian ensimmäinen osa Ikävän jälkeen. Kirja pohjautuu kirjoittajan äidinäidin elämään, mutta on silti puhtaasti fiktiivinen. Tarina kuljettaa nuoren vöyriläisen Marian Kanadaan paremman elämän toivossa ja tuo hänet parikymmentä vuotta myöhemmin takaisin. Lähtijöitä oli paljon – yli puolet suomalaisista siirtolaisista oli kotoisin Pohjanmaalta – ja se on jättänyt omat jälkensä paitsi heihin, jotka lähtivät, myös heihin, jotka jäivät.