Valoa pimeyteen – käyttökokemuksia Lumilight Navigator 900 -otsavalaisimesta
Halvalla ei ruukkaa saamaan hyvää. Siksi otsalampuissakin tulee ensin ostettua se halpa ja sitten se hyvä. Itselläni kehitys meni tuota samaa polkua. Luolista innostuttuani tuli tarve vapauttaa kädet tukemaan liikkumista ja siten käsissä kulkeva valaisin piti korvata päähän asennettavalla mallilla.
Ensimmäinen versio oli marketista ostettu. Olisiko hintaa ollut jossain viiden kymmenen euron kieppeillä, hivenen alle. Kyllä sillä välttävästi pärjäsi, mutta pidemmälle ei sen avulla tähystetty ja suurempi paikkojen mittasuhteet jäivät hahmottumatta. Toinen miinus oli, että heikohkosta valotehosta huolimatta laite nieli paristoja tasaista tahtia.
Viime keväänä sitten olin kypsytellyt ajatusta kylliksi ja päätin satsata hieman varusteluun. Niinpä koitti se päivä, kun olin noutamassa postista tuolloin vielä Taskulamput.fi-nimeä totelleen, nykyisin Valostore.fi-nimellä toimivan verkkokaupan pakettia. Kotiuduttuani kävin sitä kuorimaan, ja laatikosta paljastui Lumilight 900 -mallinen otsavalaisin. Tilauksen yhteydessä mainitsin valaisimen tulevasta käyttötarkoituksesta, joten mieltäni suuresti lämmitti mukaan liitetty Olight S10. Saatesanoina kerrottiin sen olevan markkinoiden tehokkain minivalaisin.
Iskin ensimmäiseksi Lumilightin akun latautumaan ja kävin sen jälkeen käsiin muuhun varustukseen. Piskuinen Olight oli ensimmäisenä käyttövalmiina ja tottavieköön – melkoisen hyvin se hönki valoa olemattomaan kokoonsa nähden. Valmistajan mukaan jopa 320 lumenia. Selvästi enemmän se oli kuin markettiotsavalossa.
Totesin minitulokkaan oitis erinomaiseksi varavaloksi, joka kulkisi taskussa mukana maanrakoihin mennessä. Ja sinne unohtuneena palvelisi myös silloin, kun yllättävä valon tarve iskisi tilanteessa, jossa otsavalaisin ei olisi mukana. Sittemmin oivasin vielä, että S10 kiinnittyi näppärästi myös kolhuilta suojaavan päähineen lippaan, joten sitä saattoi käyttää myös kädet vapaina. Suosittelen.



Valon määrästä tai akun kestosta homma ei ole jäänyt kiinni. Valoa on piisannut pitkilläkin reissuilla. Luolissa liikkussa on väistämätöntä, että pää koliseen silloin tällöin toista kovaa vasten. Sitä myöten myös otsalampun tulee kestää kolhuja. Naarmuttomana ei Lumilightin alumiinirunko ole pysynyt, mutta pieniä pintakolhuja enempää se ei ole ottanut itseensä kovistakaan iskuista.

Vaikka nälkä kasvaa monesti syödessä, niin tällä kertaa täytyy todeta, että valoa on riittämiin. Enemmälle olisi vaikea keksiä tarvetta. Vaan jos jotain haluaisin muuttaa, niin tarvittaessa laajemmaksi hajotettava valokeila olisi oikein passeli. Vaan hyvin sitä tälläkin pärjää. Sittemmin Navigator 900 on jäänyt pois ainakin Valostoren valikoimasta, mutta toisaalta samasta hintaluokasta löytyy saman valmistajan 1400-malli, jossa on vieläpä toivomani leveämpi valokeila. Miinuksena tuossa mallissa on sitten lyhkäisempi akunkesto täysteholla.
Kuvat: Valostore.
