Uusi reitti! Ritajärven luontopolku Sastamalassa on kaunis ja antoisa talviretkikohde

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Sastamala

Niin paljon olen kuullut puhuttavan Sastamalassa sijaitsevan Ritajärven luonnonsuojelualueen erämaisesta kauneudesta, että kun sain tietää pääseväni sinne talviretkelle puolisoni kanssa, oli reppu pakattuna alta aikayksikön. Kulkisimme maastoon merkityn uuden luontopolun, joka kiertelee pääasiassa Valkeajärveä, mutta poikkeaa myös Ylisellä ja Alisella Ritajärvellä. Talven ikuinen pilvisyys oli retkipäivänämme juuri vaihtumassa ihanan sokaisevaksi auringonpaisteeksi, mikä tuntui kruunaavan reissumme vielä mennen tullen.

Ritajärven luontopolku

Alku- ja päätepiste kartalla
Luontopolku 2,5 km, rengasreitti
Tulipaikka: useita erilaisia, lisäksi penkkejä. Tuo omat puut.
Esteetön: ei
Saapuminen autolla: Ritajärventie 358, Sastamala
Saapuminen julkisilla: ei mahdollista

Ritajärven pysäköintialue ja portti

Ritajärven luonnonsuojelualueen pysäköintialueelle, joita metsätien varressa on peräkkäin muutamakin, ajeli Sastamalan keskustan tuntumasta parisenkymmentä minuuttia. Sastamalantie oli leveä ja suora ajaa, mutta kun käännyimme Pohjalantielle, sai rattia veivata senkin edestä viimeiset kilometrit perille. Köröttelimme halki metsien ja kauniiden maalaismaisemien omassa rauhassamme auringon paistaessa ja pakkasen paukutellessa noin 15 asteessa. Kun viimein tavoitimme pysäköintialueen, tuntui kuin olisimme jo aika keskellä ei-mitään – ja sekös on minun mieleeni, sillä rakastan syrjäisiä retkipaikkoja. Pysäköintialueet ammottivat tyhjyyttään yksi toisensa perään, mikä myös oli hyvä merkki: tämä paikka olisi tänään vain meitä kahta varten. Kuinka romanttista!

Maltoin hetkeksi vielä pysähtyä tutkimaan karttaa, joka löytyi portinpielestä. Maastoon viime vuoden puolella merkittyä luontopolkua ei aluekartassa vielä näy, mutta olin saanut sen linjauksesta sähköpostia ennen retkeäni. Maastossa olevat kartat uusitaan niin, että luontopolku on pian niissäkin mukana. Piirsin luontopolun kulun alla olevaan kuvaan itse keltaisin palluroin.

Luontopolkuhankkeen vetureina ovat olleet etenkin LC Sastamala ja LC Karkku, mutta myös Sastamalan kaupunki. Olin kuullut, että luontopolku on suunnattu etenkin lapsiperheille, mutta sen linjoja tutkittuani olin tullut siihen tulokseen, että se toimisi myös erinomaisena tutustumisreittinä kaltaisillemme Ritajärvi-ensikertalaisille sekä ylipäänsä talvikävijöille, joilla ei ole rajattomasti valoisaa aikaa käytössä. Reitti näytti tarjoavan yllin kyllin rantamaisemia, metsätunnelmia ja taukopaikkoja sellaisessa paketissa, jonka ehtisimme hienosti kiertää ilman minkäänlaista kiirettä. Matkaan siis!

Pysäköintialueella on alueen kartta. Uusi luontopolku puuttuu siitä vielä, materiaaleja uusitaan maastoon tänä vuonna. Merkitsin luontopolun reitin kuvatiedostoon itse keltaisin täplin, niin saat siitä käsityksen.

Pysäköintialueelta kuljimme kohti ensimmäistä järveä, Valkeajärveä, joka toimii pitkälti koko kierroksen runkona. Innostus sisälläni sai lisää pontta, kun auringonvalo alkoi hohtaa varjoisan metsän lävitse aina vain kirkkaampana ja kirkkaampana. Olen kärsinyt pahasta pilvisyydestä tänä talvena, ja tämä aurinkoinen retki hiljaisilla, rakentamattoman kauniilla rantapoluilla oli minulle todellista sielunhoitoa.

*Keskipäivän valo siivilöityi kutsuvasti metsän läpi, kun saavuimme Valkeajärven rantaan.*

Valkeajärvi

Valkeajärven rantaan saavuttuamme löysimme runsaat opasviitat ja lumisen penkin, johon olisi voinut istahtaa jo maisemaa katselemaan. Meillä oli mukana solumuoviset istuinaluset, ja niitä suosittelen muillekin talvikävijöille, sillä vastaavia penkkejä alueella tuntui olevan kylliksi!

Uuden luontopolun lisäksi Ritajärven luonnonsuojelualueella voi kulkea pidempiäkin kierroksia, jotka on merkitty sinisellä, punaisella ja keltaisella kartoille ja maastoon. Tällä hetkellä luntakaan ei ole niin paljon, että se varmaankaan estäisi kulkemista reitistöllä laajemminkin – ainakin luontopolun reitti oli sopivasti polettunut ja helppo kulkea.

Tupsahdimme muutaman askeleen järven jään puolelle imeäksemme itseemme Ritajärven luonnonsuojelualueen maagiseksi kerrottua tunnelmaa, avaraa maisemaa, hiljaisuutta, rauhaa ja valoa.

Loputtomalta tuntuneen pilvisyyden jälkeen retki Ritajärven luonnonsuojelualueella oli ihana tapa vastaanottaa aurinko takaisin ja kevättalvi alkaneeksi. Aurinkoa piti hetki töllistellä oikein asiakseen ennen reitille lähtemistä.

Ritajärven luontopolku (2,5 km)

Lähdimme kiertämään luontopolkua myötäpäivään, ja oitis olivat jalkojemme alla hyväkuntoiset puurakenteet vain ohuen lumikerroksen alla. Oli pitkoksia, pieniä siltoja, ramppeja ja kaiteita helpottamassa ja ohjaamassa kulkemista, eikä mieli tehnytkään poiketa hyvältä reitiltä. Järven toinen puoli oli ehtinyt jo varjoon, jos nyt matala talviaurinko oli sitä ehtinyt missään vaiheessa edes tavoittaa – tuntui suloiselta saada kulkea piiitkä ja nautinnollinen matka aurinkoisen puolen rantoja pitkin.

Jollakin lailla mieleeni tulivat Evon kuuluisan retkeilyalueen Niemisjärvien ja Koukkujärven seutu: pikkuruisten teiden takaa löytyvät kauniit metsäjärvet rantareitteineen.

*Kierroksen varrella oli paljon puurakenteita: pitkoksia, pieniä siltoja, näköalatasanteita ja muutamia portaitakin.*

Luontopolun opasteet on lisätty maastoon olemassa olleisiin opasviittoihin. Niitä oli mielestäni helppo seurata etenkin, kun oli kartalta lähtiessä vilkaissut suurpiirteisesti, kuinka reitti maastossa kulkee.

Katselin lumoutuneena, kuinka oikealla puolellamme levittäytyvä pikkuruinen niemeke – arvelen sen olevan jonkinlaista kosteikkoa – keijui ja säkenöi unenomaisen kauniina kirkkaassa vastavalossa. Vanhat männyt kohosivat kohti korkeuksia pilareiden lailla, ja kaksi erityisen kuvauksellista, vähän tuuheampaa yksilöä nökötti niemekkeen uloimmassa nenässä, hiukan jo vettä kohti nojaten. Kun vielä lähitähti sattui paistamaan suoraan niiden takaa, oli näkymys niin kaunis, että pysähdyin katsomaan ja kuvaamaan sitä pitkäksi aikaa.

Olen kuullut paljon puheita Ritajärven luonnonsuojelualueen erämaisuudesta, mutta maisemat ja syrjäinen tunnelma pääsivät silti yllättämään. Paikoin tuli mieleen Evon retkeilyalue, paikoin suorastaan Kainuu.

*Maisemaa reitiltä kosteikon (?) läpi kohti järveä.*

Ei ehtinyt kulua kauaakaan, kun saavuimme ensimmäiselle tulipaikalle. Yksinkertainen nuotiokehä otti aurinkoa järven rannassa taustallaan lohkareinen ja komea kallio, joka toi mieleen itsensä Antero Vipusen Mauri Kunnaksen Koirien Kalevalasta. Tämä tulipaikka oli vaipunut talviunille, mutta siitä saa kyllä helposti nuotiotauon näyttämön itselleen, kun vain on omat puut ja istuinalustat mukana.

*Ensimmäinen tulipaikka oli yksinkertainen nuotiokehä järven rannalla, kallion juurella.*

Etenkin talviretkeilijän kannattaa ottaa omat puut mukaan, jos aikoo tulistella Ritajärven tulipaikoilla. Omat puut ylipäänsä eivät ole huono idea milloin ja missä tahansa, sillä aina voi olla niin, että puuvaja on tyhjä tai puut pitäisi pilkkoa isoista pölleistä jollain onnettomalla sahalla tai kirveellä. Yllättävän pieni nuotio riittää eväiden lämmitykseen ja kahvinkin keittoon, eivätkä ne puut paljoa paina. Itse säästelen puuvajassa erityisen kuivia ja sopivan pieniä kalikoita juuri retkinuotioita varten. Meillä oli puita mukana reppuun pakattuna tälläkin reissulla.

*Hienoa kiviseinämää tulipaikan ympäristössä.*

Tulipaikalta ja Antero Vipusen luota jatkoimme matkaamme eteenpäin. Joku oli hiihtänyt järven jäällä joskus aiemmin, ja hänen oma pikku latunsa oli pehmentynyt kauniin näköiseksi keinoksi valkohankien keskelle.

*Ritajärven uusi luontopolku seurailee vanhoja reittejä. Lähes koko matkan se kulkee Valkeajärven rannoilla, mutta koukkaa metsän läpi myös Ylisen ja Alisen Ritajärven puolelle.*

Kannaksen laavu

Kannaksen laavu toi jollakin lailla mieleeni Teerisaaren sittemmin jo palaneen laavun Teijon kansallispuistossa. Omalla pikku järvenrantakummullaan oleva kelohirsilaavu näytti nautiskelevan päivänpaisteesta, joka aavistuksen jo lämmittikin maisemaa täydellisessä hiljaisuudessa. Mietimme, josko olisimme tehneet tulet tässä, mutta päätimme lykätä sitä vielä, vaikka houkutus olisi ollut kova.

Näin jälkikäteen viisastuneena vinkkaan sinulle, rakas lukija, että kun kuljet tämän luontopolun ja haluat tulistella kauniilla paikalla ulkona, niin tee tulet joko tässä laavulla tai aiemmin nähdyllä tulipaikalla. Paavinhatun tulipaikalla, jonka näemme myöhemmin, on upea jättikota, mutta siellä tulistelu tapahtuu sisällä.

*Kannaksen laavun tulipaikka on viihtyisä ja kuvauksellinen.*

Ylinen Ritajärvi

Pian laavupaikan ohitettuamme saavuimme polkujen risteykseen, jossa luontopolku kääntyi vasemmalle ja kaarsi näin ollen pois Valkeajärven rannasta. Ei hätää – kohta olisimme jo seuraavan järven, Ylisen Ritajärven, rantapolulla. Silmät saivat hetken aikaa levähtää kannaksen kuusimetsän varjoisassa sinessä, jonka paksusti huurtuneita oksia aurinko kylläkin kultasi sen verran, mitä sinne ylsi.

*Lyhyellä metsäpätkällä siirrytään järven luota toiselle. Lahopuun määrä ihastutti, ihanaa että luonto saa elää täällä rauhassa!*

Näkymä oli todella viehättävä, ja etenkin lahopuun määrä hoivasi mieltäni. Rakastan kulkea vanhassa, rauhaan jätetyssä metsässä, joka saa hoputta ja rikkaana kukoistaa luonnon ehdoilla. Rakastan myös sitä, että kun alue on suojeltu, tiedän sen olevan turvassa jatkossakin. Sen tiedostaminen lisää luontokokemukseen vieläkin enemmän rauhan ja hyvän olon tunnetta.

Myös luontopolun taulut tällä osuudella esittelivät vanhan metsän lajikirjoa sekä erämaajärvien linnustoa; kuikkaa ja kaakkuria. Varmasti nämä ikiaikaiset linnut taas kesän tullen laskeutuvat näille järville, jotka nyt vielä lepäävät lumen ja jään alla.

Puita oli kaatunut paljon, osa myös polulle, mutta ne olivat suhteellisen helposti ylitettävissä.

Ylisen Ritajärven ranta oli varjossa ja hanki siten kauniin sinisävyinen. Emme nähneet emmekä kuulleet ihmisiä missään, kenties tosiaan olimme täällä täysin kahdestamme.

Alinen Ritajärvi

Pian reitti jo kaarsikin Ylisen Ritajärven rannalta takaisin metsän siimekseen ja kohti puolestaan Alisen Ritajärven rantaa, josta löysimme istuskelupenkin rauhaisan maiseman ääreltä. Keltaisella merkitty, Alisen Ritajärven ympäri kiertävä reitti olisi jatkunut suon yli pitkoksia pitkin, mutta me käännyimme pienen fiilistelytauon jälkeen oikealle luontopolun reittiä jatkaen.

*Luontopolku koukkaa pienen piston myös Alisen Ritajärven rannalla. Penkiltä on mukava katsella maisemia. Kuvan oikeassa reunassa näkyy yksi luontopolun tietoiskutauluista.*

Paluu Valkeajärven rantaan ja siirtolohkare

Valkeajärven rannalle palattuamme meitä odotti kirjaimellisesti suuri yllätys: järkälemäinen siirtolohkare nökötti pikku kukkulallaan rantametsän suojissa. Alla oleva kuva, jossa itse olen mittatikkuna, ei valitettavasti tee oikeutta kiven koolle. En muista, missä olisin näin suurta murkulaa viimeksi nähnyt. Kannattaa käydä omin silmin katsomassa!

*Järkälemäinen kivi, jolle kuva ei tee oikeutta, aiheutti syviä hämmästyksen huokaisuja!*

*Luontopolun opastaulut tuovat suomeksi ja englanniksi lisäsyvyyttä alueen luonnossa kulkemiseen.*

Kivikkoiseksi kävi maasto nyt muutenkin, mutta pitkokset ja sillat auttoivat kepein askelein eteenpäin. Tunnelma oli kääntynyt keskipäivästä alkuiltaan vain minuuteissa, kun olimme siirtyneet kirkkaasta auringonpaisteesta varjon puolelle Valkeajärven vastarannalle.

*Valkeajärven eteläpäässä maasto on rouhean kivikkoista. Jälleen puurakenteet tekevät kulkemisesta mukavaa.*

Tällaiset kivikkoiset järvenrannat ovat itselleni Varsinais-Suomen kasvattina varsin eksoottisia. Muistelin puolisolleni ääneen nähneeni hurjan kivikkoisia rantoja viimeksi Näätämössä, eli aika kaukana.

*Aurinko alkoi painua mailleen, ja palailimme kohti kierroksen lähtöpistettä varjon puolella.*

Paavinhatun kota

Jos rannalla polveilevaa polkua kävellessä menikin päälle ihana flow-tila, jossa askeleet kulkivat kuin itsessään ja keho ja mieli kehräsivät luonnon ihanasta rauhasta, niin hetkeä myöhemmin havahduimme väkisinkin siihen, että jotain erikoista olisi tarjolla. Rannan puolelta löytyi hieno katselulava piknik-pöytineen – varmasti kesällä aivan järjettömän ihana paikka nauttia eväitä! Ylös rinteeseen puolestaan nousi portaikko, jonka yläpäässä odotti iso Paavinhatun kota.

Normaalisti voisin luulla näin komean rakennelman olevan varauskota, mutta koska sen ovi oli auki ja ovessa luki, että se on meitä varten tehty, niin uskalsimme astua sisään. Siellä oli kaikki viimeisen päälle, puita ja hyvässä järjestyksessä olevia makkaratikkuja myöten.

Voisin kuvitella, että esimerkiksi huonommalla säällä tai suuremman seurueen kanssa tällaiseen kotaan tauolle ja syömään pääseminen olisi todellinen juhlahetki. Itse olisin näin jälkikäteen ajateltuna sittenkin valinnut tulipaikaksi mieluummin Kannaksen laavun, jotta olisin saanut nauttia auringonpaisteesta ja järvinäköaloista, mutta tällainen kota on joka tapauksessa todella hieno lisä reitin varren taukopaikkavalikoimaan. Muistetaanhan kaikki kävijät jättää taukopaikat aina tiptop siisteiksi lähtiessämme! Pidetään paikat puhtaina ja pakataan roskat mukaan, jotta saadaan ne kiikutettua lähtiessämme pois ja kierrätykseen. Se on pieni vaiva kiitokseksi isosta ilosta, jota tällaiset paikat antavat.

*Katselutasanne Paavinhatun kodan alapuolella.*

Paavinhatulta rantapolku johdatti meidät melkein liian pian takaisin lähtöpisteeseemme. Aurinko ei aivan vielä ollut ehtinyt painua metsän taakse, joten vielä oli hyvä hetki ottaa pieni yhteiskuva muistoksi hienosta retkestä.