Suuria seikkailuja Pieniniemellä: saimaalainen eräopas nostaa metsäsuomalaisuuden kunniaan

Minulle se oli erämaata. Paikka oli mahtava, koskematon. Lumessa oli vain ilveksen ja metson jäljet. Suo tuoksui siellä tosi voimakkaasti. Yksin olisin sinne vuorten, kukkuloiden ja lampareiden labyrinttiin varmaan eksynyt. Nyt se kaikki oli aivan upeaa.
Tarja Väisänen

Saimaan vuorten ja vesien sylissä lepäävä Pieniniemi on kuin lintukoto, mystinen suojapaikka, jonka nuotiotulien loimusta kantautuu järven selälle usein paitsi hento savuverho, myös rummun sointuja ja loitsuja. Saimaan komeimpien kalliomuodostelmien keskellä, Hurissalon ylänkösaaren pohjoisosissa, on tämä jylhä erämaa saimaannorpan ja ilveksen asuinseutua.

Alue on niin sokkeloista ja karua, että harva uskaltautuu sinne omin nokkineen.

Eräopas Tiina Leinonen tuntee maaston viimeistä lohkaretta, rinnettä ja petäjää myöten. Hän tutustuttaa retkeilijöitä seudun saloihin kaikkina vuodenaikoina muun muassa melonta- ja lumikenkäreissuja vetämällä.

Leinosen erikoisuus on rakkaus metsäsuomalaisuuteen. Hän on perinyt palan ikiaikaista maata suvultaan ja kertoo retkeläisille paitsi alueen eläimistä ja kasveista, myös myyttisiä tarinoita kaukaa menneisyydestä. Ajalta, jolloin ihminen oli yhtä luonnon kanssa.

Kuva: Marko Riabovok

Pieniniemi on erikoinen paikka. Nykypäivän menosta poiketen sinne ei ryykelletä kiireellä suorittamaan luonnossa olemista.

– Kun saavuimme tänne ollessani 10-vuotias, ei ollut olemassa tietä, vaan vaelsimme Pieniniemelle Haukkavuoren siluetin kainalosta. Haluan vaalia sitä perinnettä, ja tarinoiden ja elämysten kautta auttaa ihmisiä ymmärtämään metsän voimaa, arvokasta elinympäristöä, voimapaikkoja ja luonnon kiertokulkua eri vuodenaikoina, Leinonen kertoo.

Hän omistaa Pieniniemen pihapiirin ja 10 hehtaaria maata. Sieltä käsin hän tutustuttaa ihmisiä alueen luontoon omaperäisellä tyylillään.

Lumikenkäretki Saimaan syrjäseuduille

Aiemmin tänä keväänä Leinonen vaelsi Pieniniemelle muutaman ihmisen lumikenkäryhmää opastaen. Mukana olivat muun muassa Sanni KetolaMaria Barck sekä Tarja Väisänen, joille seutu oli uutta.

Lumikenkäryhmä matkalla Pieniniemelle. Kuva: Markku Olkkonen

– Minulle se oli erämaata. Paikka oli mahtava, koskematon. Lumessa oli vain ilveksen ja metson jäljet. Suo tuoksui siellä tosi voimakkaasti. Yksin olisin sinne vuorten, kukkuloiden ja lampareiden labyrinttiin varmaan eksynyt. Nyt se kaikki oli aivan upeaa, Väisänen kuvailee.

Barck ei olisi uskaltautunut omatoimisesti niin syvälle Saimaan kiveliöihin. Oppaan kanssa retki tuntui turvalliselta.

– Luonto oli järjettömän kaunis. Jylhät kalliot ja metsät hämmästyttivät. Lumikenkäillen luontoon voi keskittyä paremmin kuin vaikka hiihtämällä. Se on rauhallisempaa, luonnon aistii ja tuntee paremmin, hän jatkaa.

Seikkailukasvatusryhmä saapumassa Pieniniemelle jäätä pitkin.

Tarinoita nuotion äärellä

Pienniemen saavuttaminen lihasvoimin sekä nuotion äärellä lausuttavat tarinat ja loitsut kuuluvat olennaisena osana Leinosen retkiin. Vuodenajasta riippuen voidaan rakentaa myös suojapaikkoja lumesta tai havuista.

– Myyttiset esi-isämme elivät luonnosta ja luontoa kunnioittaen. Sitä perinnettä minä haluan kunnioittaa, Leinonen sanoo.

Nuotiotarinointi kuului myös tällä kertaa lumikenkäretkeläisten päivään. Vaellus päättyi Pieniniemelle tulistelun ja tarinoiden merkeissä. Jokainen ryhmäläinen sai intuitiivisesti valita riimukortin, ja liekkien loimutessa ihmispiirin keskellä Leinonen kertoi, mitä kukin riimu merkitsi.

– Minun riimuni merkitsi hirveä, ylväyttä ja luontoon kuulumista. Olen kuulemma jättänyt jälkeni tähän maailmaan, kertoo Sanni Ketola.

Pieniniemi on palanen Saimaan historiaa

Leinosen isomummo sai aikoinaan 30 hehtaarin alueen Hurissalosta häälahjaksi. Tuosta alueesta Tiinalle on nyt periytynyt 10 hehtaaria. Leinonen on entisöinyt Pieniniemen pihapiiriä muun muassa kaskeamalla ja lampaita laiduntamalla.

– Tämä on ikivanha asuinpaikka, muinaisten ihmisten reittien solmukohta ja healing point, keskus, jossa voi luoda yhteyden ja suhteen luontoon, Leinonen kuvailee.

Pieniniemen torpassa on viimeksi asuttu sotien jälkeen. Torpan lisäksi pihalla on kota, mökki ja tietenkin saunat. Siellä majoittuvat ja rauhoittuvat niin omatoimiset kuin opastettavatkin retkeilijät.

Pihapiiri ja torppa

– Täällä voi tehdä sekä pieniä retkiä että tosi vaativiakin. Valmiita reittejä ei vielä ole. Luonterin, Neitvuoren ja Astuvansalmen maisemissa voi tehdä halutessaan jopa 100 kilometrin melontakierroksen, jolloin saa aivan mielettömän mittakaavan alueesta, Leinonen kertoo.

Pienniemellä kokoontuu heinäkuun 2017 viimeisenä viikonloppuna Four wind, alkuperäiskansojen yhteisöjen leiri. Leinonen paljastaa, että seudulle on haettu jopa UNESCO:n maailmanperintökohteen titteliä. Myös aasialaiset matkanjärjestäjät ovat alkaneet osoittaa kiinnostusta seudun saloihin.  Saimaan puhtaat vedet ja ilma niittävät mainetta.

– Norpan voi usein nähdä tuosta torpan portailta.

 

Pieniniemi kartalla. ETRS-TM355FIN-tasokoordinaatit N=6822964.825, E=547755.424.

Jutun kuvat on ottanut Tiina Leinonen, ellei toisin ole mainittu.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.