Kuolemanvuori on nimensä ansainnut – Suonenjoki.

Päättäessäni jokunen aika sitten kuvata Kuolemanvuoren rinteitä minun olisi pitänyt arvata, että paikan nimi oli ennakkovaroitus siitä, mitä rinteillä tulisin kohtaamaan.

”Nomen est omen” ’nimi on enne’ piti tällä kertaa liiankin hyvin paikkansa.

Ylöspäin mieleni minun tekevi mutta …

 Ennen rinteille kipuamista suunnistin kuitenkin aivan Kuolemanvuoren rinteiden juurella olevan Kallio-Kourujärven rantaan kuvaamaan vedenrajassa sijaitsevaa lohkareikkoa.

Turhaa kiirettä en pitänyt, joten ehdin matkalla ihailemaan iloisesti solisevaa rinnepuroa ja kallion sammalpeitteen lävitse tihkuvaa vettä.

Lopulta kuitenkin pääsin aloittamaan lohkareikon kuvauksen, mikä sujuikin kuin tanssi.

Paitsi ettei siinä ympäristössä kukaan täysjärkinen tanssimaan rupea, jos haluaa terveytensä säilyttää.

Seuraavaksi minun oli alkuperäisen suunnitelmani mukaan määrä kivuta rantajyrkänteen huipulle voidakseni kuvata rinnettä mahdollisimman kohtisuoraan alaspäin.

Matkassa oli kuitenkin kaksi muttaa: Vaikkei rinne näyttänyt silmiini kovinkaan fyysisesti vaativalta, tiesin sammalen ja jäkälän peittämän louhikkoisen ja petollisen liukkaan rinteen kipuamisen olevan henkisesti varsin stressaava kokemus.

Tilannetta ei myöskään helpottanut se, että minun täytyi kuljettaa ylös turvallisesti itseni lisäksi varsin arvokas kuvauskalustoni.

Toisen ongelman muodosti se, että iltapäivä oli ehtinyt ja melko pitkälle, joten minulla oli vain rajallisesti aikaa yrittää nousta rinne.

Tästä ajanpuutteesta tuli lopulta kuvaseikkailuni Waterloo.

Päädyin nimittäin kahdesti sellaiseen umpiperään, josta ylöspäin yrittäminen olisi ollut kaikkine varusteineni joko mahdotonta tai ainakin hullunrohkeaa.

Niinpä keskeytin turhauttavan taisteluni rinnettä vastaan ja totesin pettyneenä voimattomuuteni sillä kertaa ylivoimaisen vastustajani edessä.

Suostumatta kuitenkaan masentumaan yllättävän ongelman takia, pystytin jalustani suurin piirtein rantajyrkänteen puoliväliin, sen jyrkimmälle kohdalle.

”Piece of cake” muistan tuolloin ajatelleeni. Siis ennen kuin olin ensimmäisen kerran kurkistanut kamerani etsimestä lähes suoraan alaspäin kaukana alapuolellani minua odottavaa kivikkoa.

Sen jälkeen mikään ei tuntunut enää helpolta.

Ei etenkään seisominen pienellä kalliotasanteella, joka tuntui kutistuvan sitä mukaa, kuin epävarmuuteni oman turvallisuuteni suhteen kasvoi.

Oloani ei edes rauhoittanut tietoisuuteni siitä, että etsimessä näkemäni kuva oli laajakulmaobjektiivini vääristämä ja siksi valheellinen.

Sain kuitenkin loppujen lopuksi kuvauksen suoritettua, ja kuvittelin tarinan loppuvan siihen.

Valitettavasti totuus paljastui illalla mennessäni nukkumaan: Jostain alitajunnan syövereistä syöksyi silmieni eteen yhä uudelleen ja uudelleen kuva kaukana alapuolellani minua itseään kohti kutsuvasta harmaasta kivikosta.

Reilun tunnin alitajuntani käsitteli piiloon painamaani pelontunnetta, kunnes lopulta vaivuin rauhoittavaan uneen.

Niin tehokas sängyssäni kokemani psykoterapia loppujen lopuksi oli, etteivät näyt enää ole palanneet.

Alueen perustiedot lyhyesti:

Kuolemanvuori: 189 mpy.

Kallio-Kourujärvi: 117 mpy.

Suonenjoella sijaitseva Kurkivuoren-Kuolemanvuoren valtakunnallisesti merkittävä kallioalue muodostuu useista jyrkänteisistä selänteistä.

Yksi alueen helmistä on alueen eteläpäässä sijaitseva Kallio-Kourujärvi ja sen rantaan laskeutuva Kuolemanvuoren jyrkänteinen rinne. Rinteen loppuosa on osin lähes pystysuora ja rajautuu suoraan rantaan, johon muodostunut tyvilohkareikko on olennainen osa järven jylhää rantamaisemaa.

Kuolemanvuoren Kallio-Kourujärvenpuoleiset rinteet ovat suurelta osin vaikeakulkuisia toisaalta niiden jyrkkyyden ja peitteisten lohkareiden takia. Toisaalta monin paikoin suoritettujen hakkuiden seurauksena on etenkin vuoren rinteiden ylemmissä osissa liikkumista hankaloittavaa nuorta metsää.

Kuolemanvuori kartalla.

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6936802  E 500565

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.