Revontulten salaisuus, osa 4: suhinaa ja naksumista yötaivaalla? Revontulten äänten mysteeri on ratkeamassa!
Oletko kuullut revontulten aikana kummia ääniä, jotka tuntuvat tulevan taivaalta? Et ole ainoa. Kautta aikain ihmiset ovat raportoineet kuulevansa ääniä revontulten leiskuessa, ja monet ovat yhdistäneet äänet taivaan valoilmiöön. Tieteellistä näyttöä yhteydestä ei kuitenkaan ole saatu. Ennen kuin nyt.
Ihmiset ovat yhdistäneet kummalliset äänet revontuliin, koska ne ovat tuntuneet reagoivan revontulten liikkeisiin. Ääniä kuulleet ovat kuvailleet niitä sihinäksi, solinaksi, huminaksi, räsähtelyksi, poksahteluksi ja naksahteluksi. Jotkut ovat kuulleet jopa selviä kuiskauksia!
Äänihavainnot eivät ole uusi asia. Revontulten äänistä on säilynyt kirjallisia merkintöjä satojen vuosien takaa. Mainintoja löytyy niin taruista kuin tieteestäkin.
Kirjallisuuden tulkitsijat ovat löytäneet viittauksia revontuliin ja niiden aiheuttamiin ääniin mm. viikinkien saagoista ja Raamatusta. Revontulitutkijatkin ovat yrittäneet selittää äänten lähdettä, mutta mukana on ollut paljon epäilyä.
Kertomuksia äänistä on pidetty kansantarinoina. On myös esitetty, että ääniaistimus syntyisi ihmiskorvan reagoidessa meneillään olevaan geomagneettiseen myrskyyn.
Kuuluisa norjalainen revontulitutkija Carl Størmer totesi revontulten alareunan olevan yleisimmin noin 100–110 kilometrin korkeudessa maanpinnasta. Ilmiö tapahtuu niin korkealla ilmakehässä, ettei ääni ohuen ilman takia edes voisi kulkeutua tänne asti.
Kuva: Jonna Saari
Revontulia joulunpyhinä Pallasjärven rannalla. Kuva: Heikki Sulander.
Ääniä yritettiin tallentaa ensimmäisen kerran 1960-luvun alussa Alaskassa, mutta yritys epäonnistui. Tämä vahvisti monen uskoa siitä, ettei revontuliin voi liittyä mitään ääni-ilmiöitä.
Hieman myöhemmin revontulitutkijat saivat kuitenkin mitattua ihmisen kuuloalueen ulkopuolella olevia infraääniä. Sittemmin, teknologian kehittyessä, myös kuultavissa olevia ääniä on saatu äänitettyä.
2000-luvun alussa suomalaiset tutkijat aloittivat yhteistyössä tutkimusprojektin äänten salaisuuden selvittämiseksi. Vastaavanlaista tutkimusta ei tiettävästi ollut toteutettu aikaisemmin missään, ja projektin alku oli takkuinen.
Sinnikäs tutkimustyö johti kuitenkin lopulta läpimurtoon. Vuonna 2012 julkaistussa raportissa selvisi, että äänet ovat todellisia ja syntyvät noin 70 metrin korkeudessa. Tämä on tarpeeksi matalalla, jotta maanpinnalla oleva kuulija voisi kuulla sen.
Äänet siis syntyvät paljon matalammalla ilmakehässä kuin revontulet. Tutkijoiden mukaan kummankin ilmiön taustalla ovat kuitenkin samat, Auringosta peräisin olevat hiukkaset.
Kuva: Antti Huttunen
Aurinkotuuli aiheuttaa sekä silminnähtävän revontuli-ilmiön, että korvin kuultavat äänet. Aurinkotuulen hiukkasten reaktiot ilmakehässä vaikuttavat revontulten värimaailmaan ja liikkeisiin, ja samalla alempana ilmakehässä syntyvään ääneen. Etäisyys selittää, miksi näkö- ja kuulohavainnot ovat niin hyvin synkronoituneet eikä niiden välillä ole viivettä.
Jos ääni-ilmiö selkeästi liittyy revontuliin, miksei ääniä kuulu joka kerta, kun revontulia näkyy?
Uusimman teorian mukaan kaikki on kiinni säätilasta. Syytä selittää inversiohypoteesi, jonka mukaan tyynellä pakkassäällä noin 70–80 metrin korkeuteen muodostuu inversio- eli sulkukerros.
Tämän voi itsekin todeta tarkkailemalla matalista piipuista nousevaa savua. Savu saattaa nousta suoraan ylöspäin ja sitten yhtäkkiä kääntyä vaakasuoraan.
Savun nousun estää sulkukerros, joka on kuin eristävä tulppa ilmaa. Kerroksen eri puolilla olevat ilmakehän hiukkaset varautuvat eri tavoin. Lopulta revontuli-ilmiö saa varausjännitteen purkautumaan, mistä syntyvät sähköiset äänet voimme kuulla maanpinnalle asti.
Kuva: Heikki Sulander
Täysin ihanteellisia olosuhteita äänten kuulemiselle on harvoin. Tutkimusten pohjalta on esitetty kolme ehtoa, joiden täyttyessä äänten kuunteleminen on mahdollista.
Ensinnäkin ajankohdan tulee olla oikea. Revontuliaktiivisuus riippuu Auringon aktiivisuudesta, ja todennäköisyys kokea intensiivisiä revontulia äänineen on suurin auringonpilkkumaksimin aikaan.
Toiseksi sään tulee olla tyyni ja ihanteellinen inversiokerroksen syntymiselle. Myös havaintopaikan tulisi olla mahdollisimman rauhallinen, jotta hiljaisia ääniä voisi kuulla. Viimeiseksi kyky kuulla heikkoja ääniä riippuu luonnollisesti henkilön kuulosta.
Revontulitutkimus on edennyt harppauksin, mutta revontulet kätkevät vielä monia mysteerejä. Esimerkiksi sen, miksi ääniä on erilaisia. Ilmiötä tutkiva Aalto-yliopiston emeritusprofessori Unto K. Laine kertoo, että tulevaisuuden tutkimustyö pyrkii vastaamaan tähänkin. Seuraavan kerran uutisia revontuliäänistä tullaan paljastamaan toukokuussa Milanossa, Laine lupaa.
Kaaviokuva inversiohypoteesista. Laine on kertonut ihmetelleensä itse lapsena savun käyttäytymistä inversiokerroksessa. Kuva: Unto K. Laine.
Lue myös
Osa 1: Kipinöitä ketusta vai portti kuolleiden luokse?
Osa 2: Pohjoisnavan tulivuorista Auringon hiukkasiin – tiede vastaa mysteeriin
Osa 3: Missä ja milloin? Taivaisen näytelmän ennustamisen haasteet
Osa 5: Näin kuvaat upeimmat revontulet
Juttusarjan seuraavassa ja samalla viimeisessä osassa annetaan parhaat vinkit revontulien valokuvaamiseen!
Suuret kiitokset Ilmatieteen laitoksen asiantuntija Kirsti Kauristielle ja Aalto-yliopiston emeritusprofessori Unto K. Laineelle lausunnoista ja avusta artikkelien kirjoituksessa.
