Rautaveden kierros Sastamalassa, polkupyörällä kansallismaiseman ympäri – kesäilta kuin elävän maalauksen keskellä

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Sastamala

Eräänä heinäkuun lopun helteisenä lauantaina pakkasimme polkupyörät kyytiin ja suuntasimme kohti lounaista Pirkanmaata ja Sastamalan kaupunkia, joka tunnetaan Rautaveden kansallismaisemasta ja esimerkiksi Herra Hakkaraisen talosta. Suuntanamme oli Rautaveden kierros, noin 45 kilometrin mittainen pyörälenkki Rautaveden laajojen järvenselkien ympäri. Yöpyisimme matkalla yhden yön maastossa.

Kuvat: Juho Niemelä & Mirjami Iho

Rautaveden kierros -pyöräilyreitti

Sastamalan kaupungissa lounaisella Pirkanmaalla
N. 45 kilometrin pyöräreitti Rautaveden kansallismaisemassa
Erityistä: Vanhoja kivikirkkoja ja idyllisiä pikkuteitä, Pirunvuori upeine näköaloineen
Perille: Junalla tai autolla Sastamalaan, pyöräretken aloitus ja lopetus keskustan alueella
Kenelle: Niin yksin seikkaileville kuin pariskunnille ja perheille, pienimmät lapset pyöräistuimeen (huom. reitillä on kapeaa piennarta ja pari lyhyttä valtatieosuutta)
Kaupunkipyörän vuokraus mahdollista kätevällä puhelinsovelluksella
Lisätietoa ja reittikartat: visitsastamala.fi

Saavuimme järvenselkien ympäröimään Sastamalan keskustaan vasta myöhään iltapäivällä, ja bongasimme iloksemme mukavan näköisen kahvila-ravintola B15stro Sastamalan, joten pieni hetki herkkuja helteisellä terassilla oli omiaan kerryttämään hieman ruista reisiimme tulevan hellepyöräilyn vaaniessa pahaa-aavistamattomia kinttujamme.

Herkuttelun jälkeen piipahdimme paikallisessa supermarketissa täydentämässä retkiruokavarastojamme, ja suuntasimme kohti valkeana hohtavaa, uusklassismia edustavaa Tyrvään historiallista pappilaa, jonka olimme valinneet reittimme lähtöpisteeksi osoitteessa Asemakatu 4.

Parkkipaikalla pyöriä kasatessamme meinasi retkemme kuitenkin tyssätä jo ennen ensimmäistäkään metriä, sillä onnistuin lahjakkaasti katkaisemaan venttiilin pyöräni eturenkaasta. Pelkän venttiilihatun varassa ei olisi mitään asiaa yli 40 kilometrin mäkiselle taipaleelle, eivätkä paikalliset pyöräliikkeet tai -korjaamot olleet enää lauantai-illan hetkinä auki.

Kaupunkipyörä, pyöräretken pelastus!

Hetken hääräiltyämme ja tuumailtuamme muistin yhtäkkiä edelliseltä juttukeikaltani, että Sastamalassahan on kattava kaupunkipyöräverkosto. Nopean tarkistuksen jälkeen selvisi, että pyörän saa puhelinsovelluksella vuokrattua omatoimisesti vaikka saman tien – ja vieläpä edulliseen hintaan. Toiveikkuus valtasikin seikkalijan mielemme, ja harpoimme oitis muutaman sadan metrin päähän rautatieaseman pihaan, jossa kaunis rivi kirkkaan oransseja kaupunkipyöriä odotti kuin keidas keskellä kauneinta Suomen retkikesää.

Kaupunkipyöräsovellus toimi kuin rasvattu, ja sain pyörän alleni saman tien. Fillari osoittautui varsin jämäkäksi ja laadukkaaksi kulkupeliksi, jolla olisi turvallista kiepauttaa Rautaveden maisemat ympäri valitsemallamme yhden yön taktiikalla. Kävimme nakkaamassa rikkoutuneen pyöräni takaisin takaluukkuun, sitten heilautimme reput selkään ja retkipatjat tarakalle.

*Seikkailu oli vihdoin valmis alkamaan.*

Pyhän Olavin kirkko ja kansallismaisema

Kohde kartalla
Kallialan kirkkotie 50, Sastamala

Paahteisen päivän jälkeen tuntui suorastaan autuaalliselta hypätä pyörän selkään vasta ilta-auringon tunnelmallisten säteiden aikaan, sillä iltapäivän helle olisi saattanut viedä liikaa voimia jo alkukilometrien aikana. Kesäillan kullankeltainen kajo ei olisi voinut täydellisempi olla, kun lähdimme keskustan alueelta rullailemaan Rautaveden länsipuolen rantakatuja ja puistoteitä pitkin kohti Kallialan kylää ja kulttuurihistoriallisesti merkittävää Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoa.

Kylän tienhaaran saavutettuamme avautui maisema kuin satukirjasta. Laaja järvenselkä ja vanhan maalaismiljöön kaunistama niemennokka, jonka korkeimmalla paikalla kohosi kaunis keskiaikainen kivikirkko. Olin käynyt Pyhän Olavin kirkolla elämäni aikana pari kertaa aiemminkin, mutta näin kauniissa kesäillan kajossa en ollut sitä koskaan vielä nähnyt. Rullasimme tasaista hiekkatietä pitkin alamäkeen läpi idyllisen kylämaiseman ja pysäköimme pyörämme kirkon eteen.

Pari paikallista nuorta pariskuntaa ilmaantui autoineen uimaan kirkon rannan laituriin. Tunnelma oli rauhallinen, ja hetkemme ikivanhan kirkon kiviaidan vieressä nurmikolla oli niin kaunis, että sen jälkeen jos koskaan on sanottava, että jos et ole Pyhän Olavin kirkolla vielä käynyt, niin käy. Kirkko itsessään on kuvankaunis, mutta sen sijainti laajan järvenselän äärellä, vanhan kylämiljöön reunalla on niin ainutlaatuinen, että tuntuu kuin ihmettelisi kesäiltaa elävän maalauksen keskellä.

Kohti Karkun kylää

Matkamme jatkui kohti pohjoista ja Karkun kylää. Piennarta pitkin oli mukava pyöräillä, kun iltasella ei liikennekään ollut enää kovin vilkasta. Poljimme kumpuilevien pelto- ja metsämaisemien keskellä ja odottelimme polkiessamme illan hämärtymistä. Hirmuhelteisen päivän jälkeen hiki oli pinnassa, mutta oli huomattavasti mukavampaa taittaa kilometrejä, kun tuntui, että muutamalla asteella viilentyneessä ilmassa oli sentään jo edes hieman happea mukana.

Sastamalan seudusta tekee erikoisen myös se, että Rautaveden rannalla on neljä kaunista kivikirkkoa, joista jokaisen välimatka seuraavaan on vain 5–6 kilometriä. Näistä neljästä kirkosta kaksi on keskiajalta peräisin. Saavutimmekin Sastamalan Pyhän Marian kirkon tiehaaran, kun olimme taittaneet Pyhän Olavin kirkolta matkaa viitisen kilometriä. Päätimme jättää Pyhän Marian kirkolla piipahtamisen toiseen kertaan, sillä siitä olisi tullut reittiimme lisäkoukkaus, ja heinäkuun lopun hämärän pikkuhiljaa jo laskeutuessa halusimme päästä lähemmäs Karkun kirkkoa, jonka tienoille olimme suunnitelleet yöleirimme pystyttämistä.

Karkun kirkko

Kohde kartalla
Riippiläntie 366, Sastamala

Karkun kirkko olikin arkkitehtuurisesti varsin päräyttävä ilmestys, olkoonkin iältään vain reilu satavuotias. Graniittinen harmaakivikirkko torneineen ja pyöröikkunoineen vei mielemme toisiin maailmoihin, kun ihastelimme kauniilla paikalla mäellä sijaitsevaa pyhättöä. Lauantai-iltana myöhään ei toki tämäkään kirkko ollut auki, mutta ulkoapäinkin ihailtuna kirkko oli kaunis ilmestys. Kiersimme kirkon ja fiilistelimme kaunista kesäiltaa rauhaisalla kirkkopihalla, kunnes jatkoimme kohti Karkun kylää, koko ajan sopivaa leiriytymispaikkaa tähystellen.

Täydellinen retkiyö

Yhtäkkiä edessämme oli mitä kaunein notkelma pienen järven rantakallion kainalossa, noin parinkymmenen metrin päässä tiestä. Ja koska nyt ei oltu enää valtatiellä, vaan Karkun kylälle vievällä pienemmällä tiellä, tajusimme heti, että meillä oli edessämme lähes täydellinen leiriytymispaikka. Kävimme nopeasti tutkimassa notkelman, ja totesimme sen olevan kahden hengen teltalle juuri sopivan tasainen ja suojainen. Kömmimme takaisin tien varteen, lukitsimme pyörämme läheisen bussipysäkin tolppaan ja loikimme reppuinemme läpi ryteikön takaisin rantakallion kainaloon. Pystytimme teltan, ja iltatoimien jälkeen oli autuaallista nukahtaa seesteisen ja lämpimän heinäkuun yön syleilyyn.

Aamulla leiripaikkamme kauneus avautui vielä uudessa valossa, kun auringonvalo laittoi järven pinnan kimaltamaan. Seurasimme sorsien ja kuikan uiskentelua hörppiessämme aamukahvia ja -teetä telttamme edessä rantakalliolla. Jos meillä ei olisi ollut 30 kilometrin jäljellä olevaa pyörämatkaa alkavalle helteiselle päivälle, olisimme voineet jäädä rantakalliolle vaikka koko päiväksi. Mutta meillä oli päivän täydeltä seikkailuja edessämme.

Aamupäivä alkoi lämmetä kohti paahteista hellettä, kun jatkoimme pyöräilyä jyrkkiä mäkiä nousten ja lasketellen kohti Karkun kylää. Ylämäissä oli välillä pakko taluttaa pyörää, sillä painava reppu ja alkava paahde laittoivat ponnistelumme mittasuhteisiin. Onneksi tiesimme, että seuraava keidas odottaisi maitohappoisia kinttujamme pian, nimittäin Karkun kylän uimaranta ja virkistävä pulahdus Rautaveteen oli määrä olla seuraava pysähdyspaikkamme.

Karkun uimaranta ja virkistävä pulahdus

Kohde kartalla
Kaukoniementie 76, Sastamala
Laavu, leikkikenttä

Karkun uimaranta aukesi nurmikkoisen mäenrinteen alla komean järvimaiseman kuorruttamana, kun olimme ensin kääntyneet sivukadulle ja sen jälkeen hiekkatielle Karkun keskustasta noin kilometrin verran. Seurailimme rannalle osoittavia opasteita ja löysimme paikan helposti. Pyörät uimakopin seinää vasten nojaamaan, raskaat reput pois selästä ja ryntäys suoraan Rautaveteen. Voin kertoa, että sukellus helteisestä ilmasta pinnan alaiseen maailmaan virkisti enemmän kuin kymmenen kylmää juomaa millä tahansa urbaanilla kaupunkiterassilla. Luonto on ihmisen paras virkistäjä.

Karkun uimarannan varustus oli kattava. Pitkä laituri, uintimatkan päässä järvellä sijaitseva kelluva “saarilaituri”, ylempänä rannalla hyvin varusteltu moderni laavukatos tulisijoineen, puuvaja sekä lasten leikkipuisto. Lapsiperheiden sopivaksi kesäpäivän keitaaksi voisi tätä uimarantaa kutsua. Nousevalta rantarinteeltä avautui kaunis näköala järvelle, ja paikan tunnelma oli kuin hellepäivään tehty.

Karkun kylä

Pulahduksen jälkeen matkamme jatkui Karkun vireän oloisen kylän halki. Kylätietä koristivat puiden runkoihin virkatut värikkäät tilataideteokset ja kukkaistutukset. Kyläkaupan edustalla huokui rauhallinen ja mutkaton maalaistunnelma. Erityismaininnan annoimme saman tien kylän kirjastolle – sellaista veikeää ja idyllistä puutalokirjastoa emme olleet tainneet missään ennen nähdäkään.

Käännöspiste kohti etelää ja Ellivuorta

Kylän jälkeen koitti reittimme kääntöpiste. Olimme saavuttaneet Rautaveden pohjoispään, käännyimme risteyksestä, ja pian sen jälkeen toisesta, takaisin kohti etelää ja laskeutuminen järven itäistä rantaa pitkin sai alkaa. Hevoslaitumien reunustamat kumpuilevat peltoaukeat ja pienet metsätaipaleet antoivat pyöräilykilometreihimme rauhaisan, lähes meditatiivisen taian. Pysähdyimme välillä hörppimään vettä ja suolaista evästä, ja moikkasimme laiduntavia hevosia.

Mäet jyrkkenivät pikku hiljaa, ja taukoja piti helteen yltyessä pitää yhä useammin, vaikka jyrkimmät mäet talutimme fillareitamme rauhallisin mutta määrätietoisin askelin. Keski-Pohjanmaan tasaisilta peltoaukeilta ja aavan meren hiekkarannoilta kotoisin olevana minua nauratti taas kerran tottumattomuuteni jyrkkiin ylämäkiin, kun pyöräilystä puhutaan, vaikka jalkapatikalla olinkin puskenut pohjoisen suurtuntureita ylös lukemattomia kertoja.

Ellivuoren uimaranta

Kohde kartalla
Ellivuorentie 107, Sastamala
Lomakeskus, kioski

Päätimme ottaa lounastaukoa varten välietapiksemme Rautaveden Salonsaaressa sijaitsevan Ellivuoren lomakeskuksen uimarannan, johon monilta jyrkiltä mäiltä ja parilta sillalta avautuvan järvimaiseman jälkeen vihdoin hikimärkinä saavuimme viimeistä alamäkeä kovaa vauhtia laskien. Ei muuta kuin pyörät varjoon puiden alle, pulahdus järveen ja retkikeitin pöhisemään lounasruokaa. Uimarannan kioskilta saimme vielä virvokkeet päälle, ennen kuin suuntasimme jalkapatikalla kohti viereistä Pirunvuoren huippua.

Pirunvuoren näköala, luolat ja jyrkänteet

Kohde kartalla
Reitistö, laavu

Pirunvuorihan se olikin melkoinen kohde. Ellivuoren laskettelurinteiden ja lomakylien vieressä sijaitseva Pirunvuori oli kuin toisesta maailmasta. Koskemattomalta näyttävää metsää luonnonsuojelualueineen, täydellinen luonnon rauha ylös nousevine louhikkoisine polkuineen ja vaikuttava luonnonkivistä ladottu Kivilinna, jonka taidemaalari Emil Danielsson rakennutti lähelle Pirunvuoren lakea vuonna 1906. Sisällä kivilinnassa tutustuimme Luonnonperintösäätiön juhlanäyttelyyn, jossa oli retkemme aikana esillä luontokuvaaja Taneli Eskolan teoksia sekä Pirunvuorelta että laajemmin Etelä-Suomen alueelta.

Kivilinnalta jatkoimme kapuamista kohti Pirunvuoren huippua. Korkeimmalle kohdalle hikipäisinä päästyämme avautuikin todella pysäyttävä maisema, eräänlainen Etelä-Suomen Mini-Koli-tyyppinen näkymä. Rautaveden laajat selät ja salmien sokkelot saarineen komeilivat horisontissa, risteilyveneen kuljettaessa matkaajia kesäisellä järvellä. Pirunvuoren louhikot, käppyrämännyt ja seinäjyrkät kalliopudotukset antoivat paikalle varsin jylhän säväyksen. Jyrkänteen alla sijaitseva luola oli myös komea ilmestys. Paikkaan liittyy monia tarinoita, joita kaikkien kiinnostuneiden kannattaa googlata – niiden kertomiseen ei nimittäin tämä juttutila riittäisi.

Pirunvuorellekin olisimme mielellämme jääneet paistattelemaan päivää pitkäksikin aikaa, mutta matkan oli jatkuttava, sillä meillä oli parin kilometrin kapuaminen alas polkupyörillemme. Pirunvuoren laen luonnonsuojelualueelle ei voi polkupyöriä ottaa, eikä louhikkoisilla poluilla pystyisi muutenkaan pyöräilemään. Sen jälkeen edessä olisi toinen kilometri-pari pyöräilyä takaisin Rautaveden kierroksen varrelle, josta matkamme jatkuisi takaisin kohti Sastamalan kaupunkia.

“Toistot sisään” kumpuilevissa maalaismaisemissa

Pääsimme Pirunvuorelta takaisin pyörillemme, hivelimme taas uudet kerrokset aurinkorasvaa jokaiseen ihon paljaaseen kohtaan ja lähdimme laskettelemaan ja nousemaan pitkin vuoristoratamaisia maalaisteitä. Hiki virtasi ja kilometrit taittuivat keskellä mitä kauneinta maalaismaisemaa.

Eräs kumpuilevassa ja avonaisessa peltomaisemassa oleva pitkä ja loiva kaarre jäi erityisesti mieleen. Näkyvyyttä oli varmasti parin kilometrin verran, ja maaseututie kiemurteli kaarteineen laajassa maisemassa kuin Pohjois-Englannin tai Skotlannin nummilla konsanaan. Piti oikein erikseen miettiä, että ollaanko nyt todella Suomessa, sillä tällä puolen Rautavettä en ollut koskaan käynyt.

Salonsaaresta takaisin mantereelle ennätettyämme missasin helteen pehmittämillä aivoillani pienen hiekkatieoikotien risteyksen, jonka turvin olisimme saaneet pidettyä pian koittavan valtatien pyöräilyosuuden minimissään. Yhtäkkiä huomasimmekin, että olimme saapuneet Tampereen ja Sastamalan väliselle valtatielle numero 12, jossa autot painelevat satasta ja rekkoja vilisee kuin moottoritiellä konsanaan. Onneksi huoltoasema vesipisteineen oli vastassamme heti risteyksessä. Kaadoimme kylmää vettä pulloihimme ja niskaamme. Pieni tauko helteessä ja huoltoaseman seinän varjossa teki terää.

Tauon jälkeen ei auttanut kuin lähteä puskemaan valtatien kapeaa piennarta pitkin muutaman kilometrin matka kohti Stormin kylää, jossa pääsisimme takaisin rauhallisille maalaisteille. Jos emme olisi missanneet mainittua pientä oikotietä, olisi valtatien osuus jäänyt reitillä vain kilometrin-parin mittaiseksi, mikä olisikin noudatellut virallista Rautaveden kierroksen reittiä, mutta nyt jouduimme tasapainottelemaan paahteisen valtatien kapealla pientareella rekkojen seassa parin-kolmen kilometrin verran.

Omalaatuinen Stormi ja loppusuora kohti kaupunkia

Olikin onni ja autuus, kun kurvasimme takaisin maalaistielle kohti Stormin kylää. Stormi oli kuin toinen maailma. Miten voikin yhtäkkiä uusi kylä avata aivan toisenlaisen tunnelman ja miljöön kuin mistä olimme tulleet. Jokainen osa Rautaveden reittiä tuntui kertovan aivan omaa tarinaansa. Stormista löysimme hauskan näköisiä vanhoja taloja, uneliaan kylänraitin ja pienen kauniin rukoushuoneen tai kirkon, joka hohteli valkeuttaan vehreän kesän keskellä.

Stormin kylän jälkeen ylitimme – tai oikeastaan alitimme – valtatien takaisin kohti Rautaveden rantamaisemaa ja aloitimme viimeisen, monen kilometrin mittaisen suoran kohti Sastamalan keskustaa. Koko aiemmasta reitistä poiketen tämä viimeinen maaseutuosuus olikin yllättäen täysin tasaista ja avonaista peltoaukeaa, Rautaveden kimallellessa ja pilkahdellessa aina välillä oikealla puolellamme peltojen ja rantametsiköiden takana. Tässä kohtaa olimme jo muutamien kilometrien päässä kaupungista, joten pääsimme polkemaan pyöräteitä pitkin. Helle helotti avonaisilla aukioilla ja reput painoivat hartioitamme, mutta maali alkoi pikkuhiljaa häämöttää.

Lopulta saavutimme taajama-alueen rajat ja jatkoimme jo hieman hidastunutta kelaamistamme kohti Sastamalan keskustaa. Massiivinen kaupungintalo ilmaantuikin yllättäen kohdallemme jo ennen keskustan aluetta, ja valtava kartanomainen kolossi herätti lievästi ihmetystä. Jälkeenpäin googlasin, että kaupungintalo on toiminut aiemmin piirimielisairaalana. Kaupungin kokoon nähden varsin mahtipontinen kaupungintalo oli kyllä väsyneen ja hikisen pyöräilijäpariskunnan silmissäkin proosallinen ilmestys.

Tyrvään kirkko ja järven ympäröimä keskusta

Kohde kartalla
Kirkkokatu, Sastamala

Keskustan alueelle vihdoin päästyämme kurvasimme alas Rautaveden rantaan kohti satamaa, ja jatkoimme rantakatua pitkin kohti Sastamalan pääkirkkoa eli Tyrvään kirkkoa. Tuntui uskomattomalta, että näin pienessä kaupungissa on kaikkien mainittujen vanhojen kivikirkkojen lisäksi vielä valtava punatiilinen kirkkokin paraatipaikalla Rautaveden ja sen osan, Liekoveden, välisessä salmessa olevan Vammaskosken sillan kupeessa.

Vuonna 1855 valmistunut kirkko oli aikanaan maamme ensimmäinen kaksitorninen kirkko. Se antaa tänäkin päivänä korkean ja kauniin olemuksensa kohoten kaupungin keskustan ja sitä reunustavien avonaisten järvenselkien ylle. Vammaskosken sillalla kirkkoa ihmetellessämme tajusimme yhtäkkiä, että lähes 50 kilometrin mittaiseksi paisunut vuorokauden mittainen pyöräretkemme oli paria sataa metriä vaille maalissa.

Kuin taikaiskusta saimme virkistävän saderyöpyn niskaamme, kun kurvasimme Tyrvään pappilan parkkipaikalle, jossa peltilehmämme meitä odotteli. Huomaathan muuten, että Sastamalaan pääsee kätevästi myös junalla Tampereen sekä toisaalta Kokemäen kautta Porin ja Rauman suunnista! Junamatka Tampereelta kestää noin kolme varttia.

Tuntui uskomattomalta, että olimme säilyneet koko helteisen retkemme kastumatta pisarallakaan, vaikka sääennusteet hyvää lupasivatkin. Nauroimme vesimärkinä parkkipaikalla pyöriä ja retkikamojamme kootessamme, kun kävin vielä palauttamassa luotettavaksi osoittautuneen vuokrapyöräni kadun toisella puolella olevan kirjaston pihassa olevalle kaupunkipyörien palautuspaikalle.

Miten niin tavallisesta pienestä retkestä pienessä järvikaupungissa voikin saada elämänmittaisia muistoja osakseen. Ihmettelimme tätä kiitollisina, kun starttasimme autolla vielä kohti retken viimeistä etappia, keskustan tuntumassa sijaitsevaa Mantan luontopolkua, jonka olimme helteestä väsyneinä päättäneet jättää kotimatkalla autolla valloitettavaksi. Pieni patikka lyhyellä, kilometrin mittaisella luontopolulla tuntuisi mukavalta loppujäähdyttelyltä pitkälle pyöräretkelle.

Mantan luontopolku – retken viimeinen etappi

Lähtöpiste kartalla
Pituus 1 km
Tulipaikka: ei
Esteetön: ei
Saapuminen autolla: Maitokallionkatu, Sastamala
Saapuminen julkisilla: Tampere–Rauma-bussit kulkevat vt 12:ta pitkin, ja pysäkiltä ”Vehmaa” on noin 500 m reitin alkuun.

Tarkistimme kartasta Mantan luontopolun lähtöpisteen, jonka osoitteeksi oli merkitty Tampereentie 148. Paikalle päästyämme selvisi kuitenkin, että autolla saavuttaessa osoitteeksi kannattaa laittaa Maitokallionkatu, jonka alkupäästä löytyi juuri polun pieni parkkipaikka.

Astuimme polulle ja luimme Mantan luontopolun infotaulun, joka kertoi paikallisen kansanparantajan “Tyrvään Mantan” eli Amanda Jokisen (1853–1922) tarinan. Mantan elämäntyötä ja Rautaveden rannan lähiluontoa kunnioittava luontopolku alkoi nopeasti näyttää tarinansa arvoiselta.

Mantan luontopolku on kuitenkin vielä ilmeisen uusi, sillä polun varren reittimerkinnät olivat vielä puutteelliset tai loistivat kokonaan poissaolollaan. Lyhyellä polulla olisi silti vaikeaa eksyä, ja alun infotaulusta selvisi polun silmukkamainen reitti, joka kävisi järven rannassa ja palaisi kohti parkkipaikkaa yhtyen lopulta alkupään polunpätkään ennen lähtöpisteeseen palaamista.

Polun varresta löytyi hienoa ja tiheää aarniomaista metsää, jyrkkiä rantakallioita ja sykäyttävän kauniita maisemia alas avonaiselle järvenselälle. Erääseen pieneen kallionokkaan oli aseteltu valkoinen puinen tuoli, jolle pysähdyimme istahtamaan ja ihailemaan Rautaveden maisemaa ja kaukana vastarannalla piirtyvää Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoa. Tuntui hassulta, että olimme juuri olleet siellä pyörinemme edellisenä iltana.

*Huomaatko Tyrvään Pyhän Olavin kirkon maisemassa?*

Mantan luontopolun varrelta löytyi mielenkiintoisia paikkoja, kuten Troppikallio, Rohtorinne ja Parantajan maja. Näistä Rohtorinteen ja Troppikallion löysimme tunnistettavien nimiensä mukaisesti. Jyrkkärinteisessä ja aluskasvillisuudeltaan tiheässä metsässä vallitsi vaikuttava tunnelma. Oli helppo kuvitella, kuinka Manta oli keräillyt rohtoja näiltä reheviltä rinteiltä.

Parantajan majasta taas emme olleet aivan varmoja – löysimme kyllä tiheän metsän keskeltä rannasta ränsistyneen mökin, mutta se näytti mahdollisesti olevan myöhempien aikojen peruja. Mökin päälle oli kaatunut valtava puu, ja paikka näytti rikkoutuneine ja ränsistyneine ikkunoineen peräti kauhuelokuvan näyttämöltä. Oman leimallisen muistonsa sekin polun kulkijoille antoi, vaikka emme olleetkaan aivan varmoja, olimmeko sillä kohtaa virallisella polulla enää ollenkaan.

Sastamalan erityinen luonne

Löysimme takaisin merkkaamattomalle polulle ja kuljimme takaisin Mantan luontopolun lähtöpisteeseen läpi kumpuilevan, tiheän metsän. Retkemme Sastamalassa oli näin tullut päätökseensä, ja suuntasimme kotimatkalle väsyneinä ja hikisinä, mutta kesäisestä retkestämme ja sen antamista elämyksistä ikionnellisina.

Sastamalan seudulla on oma erityinen luonteensa, joka kannattaa kokea juuri tällaisina ilta-auringon kultaamina iltoina ja kirkkaina kesäpäivinä. Polkupyörä on mitä parhain retkiväline, ja Rautaveden reitti maisemiltaan ja nähtävyyksiltään monipuolinen osa kotimaista kulttuurimaisemaa. Pieni haikeus täytti mielen – niin onnistunut tuo retkemme laajan järven ympäri helteestä huolimatta oli.