Ramsholmenin kesätaika – lehto vailla vertaa Ahvenanmaalla

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Åland

Ramsholmenin lehto on satumainen ilmestys ja parhaimmillaan juuri näihin aikoihin, kun kevät on vaihtumassa kesäksi. Helppokulkuinen reitti taianomaisella niemenkärjellä on pieni pala tarinaa, johon kuka tahansa voi astua vieraillessaan Ahvenanmaalla. Mukaan kannattaa ehdottomasti pakata eväiden lisäksi kasviopas!

Luontopolku 1,5 km

2 grillipaikkaa, ei puuhuoltoa

Kohde kartalla

Lisätietoja ja kartta (Visit Åland)

Ahvenanmaa vetää luontoretkeilijää puoleensa. Kompaktilla pääsaarella on runsaasti toisistaan poikkeavia kohteita, joita on kätevää tutkia joko oman mielenkiinnon tai reittisuunnitelman mukaan. Yksi Ahvenanmaan erikoisuuksia ja selkeitä vetonauloja Suomen valtion rajojen sisällä ovat sen runsaat ja monipuoliset lehdot, joille ei oikein mantereelta löydy vertaa.

Retkestä Ahvenmaalle kannattaa ottaa ilo irti heti ensi hetkistä lähtien, sillä Maarianhaminaan ja muualle suunnatessa merimatkan Saaristomeren yli saa ikään kuin bonuksena! Oma reissuni alkoi Turusta punaisten laivojen ihka uudella Viking Glorylla. Oli hauska katsella aamuvarhaisella autojen lastausalueella, kuinka pyöräretkeläisetkin kokoontuivat satama-alueelle. Muistelin samalla omaa muutaman vuoden takaista pyörävaellustani Ahvenanmaalla, jolle lähdin tältä samaiselta laiturilta ja toivoin, että nyt polkemaan lähtevillä olisi monta hyvää kokemusta edessä päin. Hymähtelin, kuinka punaiset laivat kuljettavat pyöräilijät punaisten ajoratojen luo.

Aamupäivä kului mukavasti merimaisemia katsellen, uudenkarheaa laivaa tutkien, herkkuja natustellen ja tulevista seikkailuista intoillen. Muutaman tunnin laivamatka on juuri sopivan mittainen siirtymä, jonka aikana voisi ehtiä ottamaan vaikka nokkaunetkin mukavan hytin puolella, mikäli olisi sattunut saapumaan terminaaliin vähän silmät ristissä. Alkuiltapäivästä sitä oli sopivan latautuneena ja merimaisemista inspiroituneena valmiina lähtemään omatoimisille tutkimusmatkoille.

Puolenpäivän matkustamisen jälkeen Ramsholmenin lehto oli juuri sopivan mittaluokan retkikohde. Maarianhaminan länsipuolelta löytyvä lehto tulee vastaan yllättävän nopeasti, niin että lyhyestä välimatkasta melkein hölmistyy. Lehdon pysäköintialueena toimii puiden suojaama pieni hiekka-alue, jolle mahtuu ehkä kymmenisen autoa. Luontopolku tekee pienen lenkin ja on pituudeltaan 1,5 kilometriä.

Olin kuullut lehdon elävän kevään mittaan erilaisten väriaaltojen aikaa; sininen aalto sinivuokkojen aikaan, valkoinen valkovuokkojen ja keltainen keltavuokkojen aikaan. Sormet ristissä toivoin ehtineeni viimeiseen valkeaan aaltoon, eli karhunlaukkojen aikaan, ja etsin varmuuden varalle hakukoneesta havainnollistavia kuvia, miltä kasvi näyttäisi, jotta onnistuisin bongaamaan edes yhden. Vaan kuinkas sitten kävikään…

Noh, siinä kävi niin, että koko lehto tuhansine karhunlaukkoineen käytännössä räjähti silmille, ja minä asiasta innostuneena hihitin ja hypähtelin ja haltioiduin koko lehdon kauneudesta. Tämä johti siihen, että retki Ramsholmenissa venähti aivan käsittämättömän pitkäksi, koska jotenkaan siellä pähkinäpensaiden varjostamassa ja karhunlaukkojen matottamassa maailmassa ei yksinkertaisesti ole aikaa. Se katosi. Löysin hävettävän monta kukkaa, joita en osannut nimetä, joten jatkossa otan ehdottomasti aina kasvioppaan mukaan. Onneksi luontopolun infokyltit auttoivat jonkin verran tulkitsemaan kasveja, ja opin aika paljon uutta niemenkärjestä ja lehtokasveista ylipäätään. Ensi kerralla aion tulla paikalle vielä aikaisemmin keväällä, ehkä huhtikuussa, jotta voisin nähdä suomukan. Se on kukka, jolla ei ole vihreitä osia lainkaan, eli siis vartta tai lehtiä, vaan se on pelkkää käpymäistä tai terttumaista kukkaa. Sillä on myös hauska nimi!

Palatakseni vielä niihin joka puolella kukkiviin karhunlaukkoihin; koko niemen nimen alkuperän arvellaan juontuvan juuri tästä kasvista! Karhunlaukka on ruotsiksi ramslök, joten Ramsholmen on oiva niemelle (ruots. holm), jossa tätä harvinaista kasvia tiedetään kasvavan. Karhunlaukka on rauhoitettu ja koko Ramsholmen suojeltu luontoalue, joten ethän vahingoita kasvillisuutta vierailullasi. Pysy luontopolulla.

Ramsholmen on jotenkin niin erityinen, ettei se tunnu lainkaan kotoisalta. Olo siellä on ihaileva, kunnioittava ja vieras. Aivan kuin olisin jonkin vieraan kulttuurin palatsissa käymässä. Niemen kärjessä on leppoisa evästelyyn sopiva paikka merenrannalla, jossa on hyvä pitää taukoa ja hetkeksi astua takaisin “oikeaan maailmaan” pähkinäpensaiden ja lehtokasvien jäljiltä.

Pähkinäpensaiden luoman taikamaailman lisäksi Ramsholmenin satumetsätunnelmaa korostavat vanhat ja jalot lehtipuut. Saarnet ja tammet ovat paksuja, kuhmuraisia, massiivisia ja joka tavalla kunnioitettavia, kuin sukunsa vanhimmat konsanaan. Nämä puut ovat nähneet vähintään kahden, ellei jopa kolmen tai neljän ihmisen sukupolven verran elämää ja muutosta tällä niemennokalla. Nyt ne ihastuttavat kulkijaa patsasmaisella valtavuudellaan.

Ramsholmenilla on kaksi pientä tulipaikkaa. Toinen aivan etelässä niemennokassa, siellä evästelypaikalla, ja toinen lähempänä pysäköintialuetta, hiekkatien vieressä mäen päällä. Tulistelijalla pitää olla omat puut mukana.

Luontopolun ilahduttava retkeilyrakenne ovat veräjät, jotka vinomallisina pysyvät aina oivallisesti kiinni, eikä tuuli pääse paukuttamaan niitä irti saranoiltaan. Veräjät vaikuttavat aluksi olevan aivan vinksallaan, kunnes siinä kohdalla huomaa, että tähän rakenneratkaisuun on ihan järkevä syy. Älä siis ihmettele Ramsholmenin vinoja portteja!

Ramsholmenin tenho tuntuu vielä paluumatkan koittaessakin pienenä väreilynä mielessä. Ihan kuin keijupöly olisi jäänyt pilvehtimään omien ajatusten sekaan. Yölaivan lähtiessä satamasta parin päivän kuluttua kuljen vielä kannelle ja jään katselemaan pitsimäisen röpelöistä rantaa. Tuumin, että Ahvenanmaalla vierailun voisi ottaa ihan tavaksi, sillä kulkeminen on niin vaivatonta ja kätevää, ja saariston luontokohteita vaikuttaisi olevan vielä viljalti tutkittavana. Laiva lipuu ohi kohteen, jonka olen jo merkinnyt joksikin tulevaisuuden tutkimusmatkaksi: Klobba Klintar.

Sijainti: N=6685096.550, E=104905.567
(ETRS-TM35FIN)

Teksti: Karoliina Säkö. Kuvat: Antti Huttunen