Pykeija - Ympäri vuoden huikaiseva matkakohde Jäämeren rannalla Norjassa

Minulla on ollut ilo vierailla Pykeijassa nyt jo kolme kertaa eri vuodenaikoina, ja pieni kylä kaukana Jäämeren rannalla on todellakin valloittanut sydämeni. Muistan aivan ensimmäisen kerran, kun suuntasimme Pykeijaa kohden serkkuni kanssa Kairacross-suunnistuskisan jälkeen Sevettijärveltä. Silloin puhelimme, että ”nyt lähdetään kyllä käymään Norjassa ja Pykeijassa, kun ei sinne varmaan tule sitten koskaan enää lähdettyä.” No, vähänpä tiesin tulevasta, sillä tämän toteamuksen jälkeen olen käynyt kaksi kertaa uudelleen Pykeijassa ja myös viettänyt aikaani siellä viime kesänä lasteni kanssa. Elämä voi olla yllättävää. Pykeija ei kuitenkaan ole pelkkä kesälomakohde, vaan on aivan hurmaava ympäröivine maisemineen jokaisena vuodenaikana. Kylään saavuttaessa tulijaa tervehtii iso valkoinen hiekkaranta, jonka äärellä sijaitsee kuuluisa, suomensukuisen Elsan pitämä Jäämeren sauna.

Kohde kartalla

Pienessä Pykeijan kylässä Pohjois-Norjassa asuu arviolta hieman alle 200 asukasta vakituisesti. Moni paikallinen on sinne muuttaneiden suomenkielisten jälkeläinen, ja kylää nimitetäänkin ”Pikku-Suomeksi”.

Pykeijan historiaa

Suomalaisia siirtolaisia saapui Pohjois-Norjaan eli Ruijaan paremman elämän toivossa 1700- ja 1800-luvuilla. Muuttajista suurin osa lähti liikkeelle Peräpohjolasta, Lapista ja Tornionjokilaaksosta. He asettuivat Pykeijaan, jota alettiin kutsua Pikku-Suomeksi. Lisäksi suomalaisia muutti naapurikyliin Kirkkoniemeen (Kirkenes), Vesisaareen (Vadsø) ja Vuoreijaan (Vardø).

Meri antoi työtä ja ruokaa, ja väkiluku nousi 37 henkilöstä 350 henkilöön vuoteen 1885 mennessä. Kalastus, poronhoito, veneenrakennustaidot ja perinteikäs maanviljely antoivat perustan pienen kylän kasvulle. Toinen muuttovirta tapahtui 1970-luvulla, jolloin kalatehtaat kukoistivat ja niihin tarvittiin lisää työntekijöitä. Uusi sukupolvi suomalaisia muutti kylään ja jäivät. 1980-luvulla kylän koulussa oli 71 oppilasta, ja koulussa myös pidettiin suomen kieltä yllä.

Suomalaisuus on säilynyt kylässä tähän päivään asti, ja vanhempi polvi puhuu edelleen vanhaa Pykeijan suomea, joka on suhteellisen lähellä meänkieltä. Siirtolaisia ja heidän jälkeläisiään sanotaan myös kveeneiksi, mutta Pykeijassa tämä koetaan haukkumanimenä. Eri puolilla Pohjois-Norjaa asuu yhä 15 000–20 000 suomensukuista, mutta vanhaa suomea heistä puhuu vain pari tuhatta. Nykyään asukkaita on noin 200, kesällä enemmän.

Lähde: Koe Pykeijä

*Pykeija hurmaa arktisella kauneudellaan myös talvella.*

*Poroja laidunnetaan ja pidetään vapaana maastossa ympäri vuoden.*

Arktisen alueen lyhyt, mutta intensiivinen kesä

Olin vieraillut Pykeijassa edellisen kerran kevättalvella, ja jo silloin päättänyt palata kylään kesällä pidemmäksi aikaa lasteni kanssa. Kylän satamassa sijaitsevan Egnebuloftet-nimisen ruokapaikan omistaja kertoi tuolloin vuokraavansa myös huoneita matkalaisille, ja kesäksi valmistuisi jopa lisää majoitustilaa. Niinpä päätinkin vuokrata majoituksen heti kesäkuun alulle, kun lasten koulut päättyisivät. Lapsia ei täytynyt kauaa houkutella matkalle, sillä kohde näin kaukana kotoa oli varmasti mielenkiintoinen.

Ajomatkamme ensin läpi Suomen rajan yli Norjaan oli jo sinänsä ikimuistoinen. Varsinkin lasten ja nuorten kanssa matkustaessa kannattaa kuitenkin pitää reilusti välipysähdyksiä, ihan noin yleisen viihtyvyyden ja perherauhan säilymisenkin vuoksi. Ylitettyämme rajan Näätämöstä Norjan puolelle Neideniin, saatoin nähdä auton junioriosaston ällistyneet ilmeet. Maisema muuttui totaalisesti jo lähes heti valtakunnanrajan jälkeen; kaikkialla siinteli korkeita vuorenhuippuja ja kirkasvetisiä jokia. Ajomatkasta ei meinannutkaan tulla tämän jälkeen yhtään mitään, sillä jokaiselle maisemalevikkeelle oli pysähdyttävä ihmettelemään ja valokuvaamaan.

*Luontokuvauksesta innostunut nuorimmainen olikin sitten joka levikkeellä kamerensa kanssa kuvaamassa.*

Arktisilla alueilla kesä on lyhyt, mutta sitäkin hehkeämpi. Tuntuu kuin sen lyhyen kasvukauden aikana, mitä kasveilla siellä on, luonto yrittäisi tunkea yhden kuukauden sisälle kaiken hehkun, mitä eteläisemmillä alueilla saadaan nauttia usean kuukauden ajan.

*Tunturien kukkaloistoa matkanvarrella Pykeijaan.*

*Jäämereltä tuulee aina, myös kesäkuussa.*

Pykeijassa majoittuu mukavasti monella eri tavoin

Koska Pykeija on varsinkin kesäaikaan suosittu turistikohde, kannattaakin majoituksen varauksen kanssa olla ajoissa liikkeellä, vaikka kylässä on useita majoitusta tarjoavia tahoja. Kuningasravun pyyntikausi ajoittuu marras-joulukuulle, joten myös talvella saattaa innokkaita rapusafareille tulijoita tai kalastajia olla tavallista enemmän majoittumassa. Pykeijassa on mahdollista yöpyä myös omalla matkailuautolla, jolla saapumiseen löytyy hyvin netistä myös suomenkieliset ohjeet.

Itse valitsin majoittumismuodoksi lasten kanssa huoneiden vuokraamisen satamaan remontoidusta talosta. Varasimme majoituksen viikoksi, jonka jälkeen matkamme jatkui Norjassa toisaalle. Viikon aikana meidän oli tarkoitus retkeillä Pykeijaa ympäröivillä vuorilla ja vain nauttia rauhasta ja kiireettömyydestä. Parina iltana viikosta oli tarkoitus syödä ulkona, mutta muutoin valmistin ruuat lapsille majapaikassamme (kylässä on myös ruokakauppa) tai söimme ne retkillämme lähimaastossa.

*Jossain kohtaa junioriosasto päätyi jäähylle talon ulkopuolelle.*

*Maisemaa huoneen ikkunasta ja rannalta löytynyt merisiilin kuori.*

*Satamassa sijaitsevassa Egnebuloftet Pubin katkaravut ovat paikallisia ja taatusti tuoreita. Ja kyllä makukin oli aivan eri!*

*Lupasin lapsille, että syödään paljon ulkona. se lupaus piti hyvin.*

Karu arktinen luonto levittäytyy kylän ympärille

Pykeijan ympärillä on useita näköalapaikkoja merelle ja kylään, joihin on helppo mennä lastenkin kanssa. Myös merenrannalla oleva sijainti takaa sen, että päiväkausiksi samaan paikkaan jumittuvat sadepilvet tuskin pääsevät pilaamaan luontoelämystä.

Vaihtelevaan säähän on kuitenkin hyvä varautua kunnollisilla ulkoiluvaatteilla. Saapumispäivänämme kylän yllä oli ollut harmaa pilviverho, mutta seuraavana päivänä lähtiessämme läheiselle patikointireitille ei pilvistä ollut jälkeäkään, vaan aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Tuulta Jäämeren rannalla sen sijaan riittää aina, ja olinkin tyytyväinen norjalaisen kuoritakin antamaan suojaan kivutessani lasten perässä kohti kallioiden huippuja.

*Kuoritakki ja kerrospukeutuminen ovat suositeltavia myös kesäaikaan Pykeijan lähiluonnossa liikkuessa.*

*Lapset innostuivat boulderoimaan kallioilla.*

*Pykeijan lähistöllä olevat reitit kuuluvat osittain Finnmarkin alueen Perletur-hankkeen reitistöön.*

Varsinainen kuumaisema avautuu ylhäällä vuorilla, jossa siellä täällä on sinisiä pieniä ja suurempia tunturijärviä.

*Äidin oma kaakaohetki ennen nälkäisten lasten saapumista.*

*Lunta riittää korkealla vielä kesäkuussakin.*

Korkeammilla huipuilla näkyi vielä lumiläikkiä kesäkuussakin. Mikäs sen mukavampaa, kuin istahtaa kaakaolle tähän postikorttimaisemaan!

Ylhäällä kallioilla ympärillemme avautui kallioinen ja puuton maisema, joka oli kuin suoraan kuun pinnalta. Kaikkialla oli eri kokoisia kiviä, ja niiden välissä solisi pieniä puroja ja railoja, jotka avautuivat kallioon joko pieninä viiltoina tai suunnattoman syvinä rotkoina.

Horisontissa siintelivät korkeat ja lumiset vuorenhuiput, joille lapset kertomansa mukaan aikoivat iltapäivän aikana kiivetä. Itse mietiskelin, että olin varannut meille saunavuoron kylän hiekkarannan vierellä sijaitsevasta Elsan Jäämeren saunasta. Entisenä vuoristovaeltajana tiesin, että noita huippuja ei yhdessä iltapäivässä saavutettaisi mitenkään. Annoin lasten kuitenkin tehdä suunnitelmiaan ja päätin ohjata joukot takaisin alas kylään siinä kohtaa, kun saunavuoro lähestyisi.

Lasten leikkiessä (turvallisesti) boulderointia läheisellä, matalahkolla kalliolla, aloin valmistamaan meille mukana tuomistani aineksista päivällistä. Retkikeittimen kohistessa oli hetki aikaa istahtaa myös itse alas ja juoda kupponen kuumaa kaakaota. Samalla seurailin vaivihkaa, etteivät boulderoitsijat vie kiipeilyään minnekään vaaralliselle reitille. Katselin ympöröivää vuoristomaisemaa, ja sen kauneus oli suorastaan pakahduttavaa! Taivas ja läheisen järven vesi olivat kirkkaan sinisiä, ja jostain kävi hento tuulenvire. Hetken aikaa olin vain hyvin onnellinen saadessani istua tällä paikalla juuri nyt.

Löylyt kuuluisassa Jäämeren saunassa ja iltaretki näköalapaikalle

Lopulta jouduin houkuttelemaan vastahakoiset ja vapautensa norjalaisesta luonnosta löytäneet lapset takaisin kylään. Muistutin, että meidän tulisi olla varaamassamme saunassa ajoissa ja hakea saunavarusteemme vielä majapaikastamme. Saunan vuokraaja kuitenkin saa paikan päältä samaan hintaan vesipullon ja lasit sekä saunapyyhkeet. Shampoot ja muut varusteet on tuotava mukana itse.

*Jäämeren saunan portailta avautuu luonnollisestikin itse Jäämeri, mikä on muuten kylmä uida kesälläkin.*

*Joku oli asetellut simpukoita koristeeksi portaiden reunalle.*

Tietysti näin suomalaisena tulee oltua välillä melko kriittinen erilaisia saunoja kohtaan, mitä maailmalla näkee. Elsan sauna oli kuitenkin kunnon vanhan ajan puulämmitteinen sauna, joka tarjosi todella pehmeät ja mukavat löylyt. Välillä kävimme vilvoittelemassa saunan edustalla tai kävelimme rappusia alas Jäämereen uimaan. Omalla kohdallani tuskin saattoi kuitenkaan uimisesta puhua, sillä vesi oli hyytävän kylmää ja ranta niin matala, että siinä sai kahlata hyvän matkaa, ennen kuin oli mahdollista edes kastautua. Yhdistelmänä jääkylmä vesi ja pehmeälöylyinen sauna olivat kyllä jotain todella rentouttavaa.

Saunan jälkeen, päädyimme lasten kanssa syömään suosittuun Bistroen-ravintolaan. Halusin viedä lapset edes kerran matkamme aikana ”kunnolla ulos syömään” ja muistin Bistroenin mukavana paikkana kahdelta edelliseltä vierailultani. Tiedustellesani kassalta pöytäpaikkoja tämä kysyikin yllättäen ”Oletko sinä muuten se Vanamo Hiking?”. Tunnustin näin olevan, ja kassahenkilö kertoi seuraavan kirjoittelujani ja seikkailujani sosiaalisen median kautta. Omalle kohdalleni sattuu aika harvoin tälläisiä kohtaamisia, sillä en varsinaisesti koe olevani mikään ”somejulkkis”. Yleensä kohtaamiset ovat kuitenkin lähes poikkeuksetta positiivisia, kun niitä eteen tupsahtaa.

*Bistroenin suussa sulavaa jälkiruokaa.*

Bistroenissa nautitun herkullisen illallisen ja jälkiruuan jälkeen päätimme jaloitella hieman Pykeijan koulun takana sijaitsevilla kallioilla. Kesällä aurinko ei varsinaisesti laske, mutta tavallaan sen valo muuttuu iltaa kohden myös arktisilla alueilla hieman pehmeämmäksi. Nyt aurinko maalasi väreillään meren ylle huikean värimaiseman, jota jäimme hetkeksi ihastelemaan kiemuraisen polun varrelle.

*Tunturien kauniita ja sitkeitä kukkia ilta-auringossa. Taustalla kuohuu Jäämeri.*

*Jopa teini innostui lenkkeilystä Pykeijan karuilla kallioilla.*

*Näkymät olivat kerrassaan upeat kylään täältäkin suunnalta.*

Istuessani katselemassa lasteni kanssa maisemaa, jota paraskaan tekoäly tuskin pystyisi luomaan tietokoneelle, olin vain valtavan onnellinen. Tälläiset hetket on vain paras tallentaa mieleensä ja kokea niiden itselleen tärkeimpien ihmisten kanssa. Olin todella iloinen, että jaksoin ajaa koko pitkän matkan kauas Jäämeren äärelle pohjoiseen ja saimme kokea tämän hetken yhdessä.

Kuvat: Kristiina Latvala, kansikuva (jossa kirjoittaja): Öyvind Friskilä

Teksti: Kristiina Latvala