Pöljän kylän kulttuuripolulla, Siilinjärvi

Hyvvee pöljempöö päevee! Ai missäkö Pöljä on? No sehän löytyy Pohjois-Savosta Siilinjärveltä, viitostien varresta, hujaus Kuopiosta ylöspäin. Kylään ja sen historiaan pääsee perehtymään loistavasti seuraamalla Pöljän kylän kulttuuripolkua, joka kiertää maalaismaisemissa aimo lenkin (reittivalinnasta riippuen noin 10–11 kilometriä) pitkin asvalttia ja hiekkateitä. Kävellen kulkemiseen kannattaa varata useampi tunti aikaa, etenkin jos reitin varren pysähtymispaikat houkuttavat pidempiin taukoihin. Polkupyörällä matka taittuu toki nopsemmin.

Kulttuuripolut ovat yksi vaihtoehto niille, jotka tykkäävät reippailla ulkosalla ja perehtyä samalla paikalliseen historiaan ja kulttuuriin. Jos kohta metsäpolkua ei kulttuuripolulla aina olekaan alla, voi matkalla nähdä useamman sorttista maisemaa, paikkakunnasta riippuen. Kaikki kulttuuripolut, joihin olen tähän saakka törmännyt, ovat olleet ainakin pääosin esteettömiä.
Aloitin itse tällä kertaa reitin Pöljän pysäkiltä, missä minua tervehti Aira Roivainen,  joka on monien muiden kyläläisten ohella tehnyt hurjasti vapaaehtoistyötä niin kulttuuripolun kuin Pöljän pysäkin projektin hyväksi. Aira kertoi, että kulttuuripolun taustalla oli ensin vain kirjaprojekti, mutta niinpä vain siitä poiki myös tämä ulkoilmassa selattava kulttuurituote. Eikä siinä vielä kaikki: reittiin kuuluva, junaradan viereen lahoamaan jätetty Pöljän pysäkki pääsi samalla kyläyhdistyksen siipien suojiin.

Ahkeran, edelleen jatkuvan talkootyön sekä avustusten ja lahjoitusten turvin pysäkkiä on virvoitettu rapistumisen unesta. Myös kulttuuripolun kulkijat voivat käyttää seisakkeen pihaan äskettäin valmistunutta huussia. Kesäkeskiviikkoina voi pysäkillä onnistua nauttimaan kahvikupposenkin.

Ihastelin Pöljän pysäkkiä (Bruno Granholm, 1902) ja sen viehättäviä yksityiskohtia aikani Airan opastuksella, kunnes auringossa lämmennyt hiekka alkoi poltella jalkojen alla. Kulttuuripolulle! Pysäkin pihasta löytyi kulttuuripolun rastitaulu (6/9), josta pääsi tutustumaan juuri tämän paikan historiaan.

Pysäkin kaltaisia rakennuksia ei ole Suomen ratojen varsilla jäljellä kuin muutama, joten on sitäkin hienompaa, että Pöljän pysäkkiä nyt kunnostetaan kyläläisten ja muidenkin kohtaamispaikaksi.

Rautatie vilkastutti tienoota kovasti valmistuttuaan,  pääsihän seisakkeelta kyytiin paitsi matkustajia, myös myytäviä tuotteita, kuten maitoa. Pöljällä yöpyi lapsuutensa koulumatkoilla myös kirjailija Juhani Aho.
Kulttuuripolun reittiä ei ole vielä tällä hetkellä merkitty reittiopastein (esimerkiksi maalimerkein) maastoon, joten riittää että löytää kartalle merkittyihin kohteisiin, joissa on jokaisessa opastaulu. Olin kulkenut kulttuuripolun reittiä aiemmin yli vuosi sitten kiltisti kohteesta 1 alkaen, joten päätin liikkua nyt eri järjestyksessä.

Heitin hyvästit pysäkille, menin ratakiskojen viereen ja varmistin, että junaa ei ollut tulossa etelästä eikä pohjoisesta. Sitten kipin kapin radan yli ja kapeaa polkua pitkin Pöljän Vanhatielle. En ollut tätä somaa polkua edellisellä retkellä edes huomannut! Lapsuusmuistoja tulvahti mieleen.

Astelin huoletonna hiekkatien laitaa. Oikealla puolellani vastaan tuli pikimmiten Pöljänjärvi ja pysähdyin sillalle haaveilemaan. Uoman laidalla kukkivat keltakurjenmiekat edelleen, vaikka kesäkuu oli jo takana. Viileän alkukesän vaikutusta varmaankin.

Aira oli kertonut, että Pöljän pysäkin ohi oli taannoisen tapahtuman aikaan lipunut myös melojia, sillä tänä vuonna vesi on ollut tarpeeksi korkealla. He olivat varmaankin meloneet tämän sillan alitse kohti viitostien itäpuolella olevaa Pitkäjärveä.

Nautin hiljaisen kylätien rauhasta, sillä viitostien häly oli tarpeeksi kaukana toisella puolella rataa ja tällä hiekkatiellä liikkui autoja ja polkupyöriä harvakseltaan. Sain muistella lapsuuden kesäisiä kävelymatkoja vastaavan kaltaisissa maisemissa, peltojen laidalla, järven välkkyessä auringossa. Pieni henkilökohtainen aikamatka.

Ohitin Lintuniemen tilan – jonka kohdalla oli myös ollut aikoinaan oma seisake radan varressa, vain puolen kilometrin päässä Pöljän seisakkeesta – ja sitten tien laidan pihapiirejä, joista yhden erikoisuutena oli vanhojen autojen lisäksi ikivanha Unionin bensamittari. Pölisevä tie saapui sitten lähemmäs uutta viitostietä, mutta Museotien poskessa törötti vanha kilometritolppa, jossa oli punainen pylpyrä ja valkoinen viitonen. Taisin siis astella parhaillaan vanhaa viitostietä.

Oikealla puolellani oli jo näkynyt muutamia kotiseutumuseon harmaantuneita rakennuksia. Siinä olikin seuraava pysähtymispaikka, sillä jo 80-vuotias kotiseutumuseo on näin kesäaikaan avoinna. Parin euron lipun hintaan sain asiantuntevan opastuksen sekä sisällä että piha-alueella, jossa oli käynnissä samalla myös kesäteatterinäytelmän harjoitus.

Museoalueella vierähtää helposti pidempikin tovi, jos saa nauttia oppaan seurasta; siinä on oiva tilaisuus kysellä vaikka elämästä savutupa-aikaan, jolloin tuvassa saattoi 11-henkisen perheen ohella elellä talvisin myös koko kotieläinkatras. Pistää miettimään, miten väljästi loppujen lopuksi nykyään asumme.
Kotiseutumuseossa pääsee tutustumaan esimerkiksi näiltä nurkilta löytyneeseen Pöljän keramiikkaan ja pihapiirin rakennuksiin, kuten morsiusaittaan, savutupaan ja riiheen esineistöineen. Vaan mihinkäs minä kiinnitin innoikkaimmin katseeni? Kattoon tietysti. Opin, että koivun tuohi voi kestää kattomateriaalina kymmeniä vuosia – jopa 30 tai 40 vuotta, jos vain riittävästi huoltaa. Katon riu’ut kestävät kuulemma vähemmän aikaa kuin tuohi.

Pöljän kylällä on aikojen saatossa taltioitu sekä vanhaa esineistöä että tarinoita talteen erinomaisesti. Kansakoulunopettaja Elsa Väänänen loi alun kotiseutumuseolle,  pyydettyään oppilaita tuomaan piirustusmalleiksi vanhoja esineitä, mistä lähti liikkeelle esineiden kerääminen talteen yhteen paikkaan. Väänäsen saamien esinelahjoituksien määrä kasvoi ja hän innostui ostamaan savutuvan, savutupamuseoksi. Pienestä voi kasvaa iso asia.

Seurasin Museotietä vielä vähän matkaa eteenpäin, kunnes käännyin oikealle ja poikkesin Pöljänjärven tilojen maisemiin (kohde 4). Ollilan maitotilalla lehmät laidunsivat ulkosalla ja ylväs koivukuja johtaa tilan pihaan. Käännyin takaisin ja astelin niittykukkien reunustamaa tietä viitostien alittavien tunnelien kautta Pöljän koululle, jonka seinästä löytyi tietoa kylän koulujen historiasta.

Pohdin, pääsisikö Lassilan talolle (kohde 2) oikaisemaan polkuja pitkin, mutta varmempaa oli seurata viitostien laidan asvaltoitua kävelytietä, jolle talo näkyi.

Lassilan talo oli valtatien puolella upeiden ruusupensaiden ympäröimä. Koska pihaan ei ollut tällä puolella tervetuloa-kylttiä, jatkoin hetken matkaa eteenpäin ja käännyin sitten oikealle, sillä pellon kulmassa näkyi keramiikkastudiolle ohjaava kyltti. Navetan seinässä odotti kulttuuripolun opaste tarinoineen. Väänästen 1700-luvulta peräisin olevan sukutilan päärakennus siirrettiin nykyiselle paikalleen Pöljänjärven rantamaisemista rautatien tieltä. Navetassa toimii tällä hetkellä keramiikkapaja ja ylisillä voi tutustua taidenäyttelyyn.

Alitin seuraavaksi jälleen viitostien ja jatkoin sen laitaa tiukasti seuraavaa kävelytietä pohjoiseen. Tienvarsi on luonnollisesti meluisa liikenteen tähden, joten kävelijä ehtii siinä hautautua omiin ajatuksiinsa, ennen kuin järveä taas pilkahtaa näkyviin. Pysäkkitien risteyksen jälkeen pidin huilitauon Viitostuvalla. Aamiaisesta oli jo pitkä aika! Opasteessa esitelty Pulasteen talo ei puiden takaa enää Viitostuvalle näy, mutta suosittelen kaivamaan esille vaikka kirjastosta Pöljän merkkimiehen eli Kalle Väänäsen murrerunoja.

Kävely jatkui edelleen viitostien laitaa, autotien vieressä. Pitkän, loivan ylämäen päällä mietin, mitä kautta pääsisin edellisellä kerralla väliin jääneelle seurantalolle parhaiten ja päätin karttaa tutkittuani poiketa sen luona viitostien puolelta enkä Pysäkkitien kautta. Huomasin onneksi ajoissa maassa hyppelehtivän pikku piipittäjän, emostaan eksyneen linnunpoikasen.

Seurantalo löytyy Seurantalontieltä. Talo on ehtinyt palvella työväentalona, maamiesseurantalona ja nyttemmin Pöljän Erä-Veikkojen talona. Seurantalolle osaa helpommin Pysäkkitien puolelta, mutta pidin itse näppärämpänä koukata sinne viitostieltä.

Kulttuuripolun toiseksi viimeinen kohde löytyi kyläkaupan luota, mistä jatkoin matkaa radan alitse Pöljän vanhalle tielle. Puustellin eli 1700-luvulta peräisin olevan sotilasvirkatalon mailla seisova päärakennus on peräisin vuodelta 1813.  Maitolaituri tien varressa heittää sekin kävelijän aikamatkalle. Kannattaa vilkaista maitolaiturin hienoa tuuliviiriä.

Kun palasin lähtöpaikkaani Pöljän pysäkille, oli siellä kaksi talkoolaista hommissa. Aira maalasi varasto-huussirakennuksen ulkoseinää valkoiseksi. Kulttuurityö jatkuu!

Pöljän kylän kulttuuripolun voi aloittaa mistä kohteesta hyvänsä reitin varrella. Hyviä paikkoja ovat esimerkiksi Viitostupa (rasti 1) tai sitä hyvin lähellä oleva Pöljän pysäkki (rasti 6), joista molemmista löytyy parkkitilaa ja reitin opastetaulu. Kulttuuripolun kartta kannattaa tulostaa etukäteen tai vaihtoehtoisesti ottaa liikkeelle lähtiessä kuva opastetaulun kartasta, jotta löytää seuraavalle kohteelle. Reitin varren merkintöjä tullaan jatkossa kehittämään.

Kartta: Pöljän pysäkki ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 7000904  E 530851