Pirun mielenkiintoinen kierros – Pirunkierros Lauhanvuoren kansallispuistossa

Kapean ja hiljaisen Lauhanvuorentien varrella Isojoella Kivijata-tieviitta viittoilee pysähtymään ja lähtemään luontoretkelle. Tämä kansallispuisto- ja geopark-kohde onkin mielenkiintoinen nähtävyys, ja muutaman kilometrin mittainen rengasreitti tarjoilee lisäksi metsä- ja suotunnelmia sekä kivan laavupaikan.

Pirunkierros

• Rengasreitti 4 km
  • Mahdollisuutena lisälenkki Aumakivelle vajaa 3 km edestakaisin
• Reitin alkupiste kartalla
• Tulipaikka: kyllä, Leikkistenkankaan laavu
• Esteetön: ei
• Vaativuus: helppo
• Saapuminen autolla: Kivijata-niminen P-alue Lauhanvuorentien (Isojoki) varrella
• Saapuminen julkisilla: ei mahdollista

Heti parkkipaikan vieressä on infotaulu, jossa on paljon tietoa reitistä ja Lauhanvuoresta. Tietoja kannataa lukea, jotta retkeilijä ymmärtää paremmin Lauhanvuoren erikoisuutta.

Käännyn vasemmalle ja nousen loivalle rinteelle männikön läpi. Maisema aukeaa heti edessäni: puiden sijaan edessä, vasemmalla ja oikealla on kiviä. Leveä, puinen polku säästää nilkkojani rasittumasta epätasaisen kivikon päällä kävellessä, ja samalla se säästää kiviä kenkien aiheuttamalta kulumiselta. 

Pysähdyn ja katson ympärilleni. Näen kiviä, kiviä ja lisää kiviä. Niitä ympäröivän metsän männyt näyttävät pieniltä, ne ovat niin kaukana. Seison Lauhanvuoren ison Kivijadan tai pirunpellon päällä. Tämä kivijata, kuten kaikki Lauhanvuoren kivijadat, on erilainen kuin tavalliset pirunpellot Suomessa, sillä kivet ovat hiekkakiveä, eivät graniittia. Syy löytyy Lauhanvuoren sisältä: hiekkaa ja soraa olevan pintakerroksen alla on hiekkakivikerros, ja vasta sen alla on peruskallio, eli graniitti.

Vaikka navakka, kylmä ja pureva tuuli puhaltaa pohjoisesta, tutkailen kiviä jadassa. Monella kasvaa jäkälää, jopa kivien välissä kasvaa jäkälää, ja, jos on riittävästi kosteutta ja suojaa kuivaavasta tuulesta, myös sammal pystyy kasvamaan. Nämä pikku eliöt rapauttavat kivien pintoja muodostaen soraa ja sellaista alustaa, jossa puiden siemenet voivat itää. Vähitellen puut leviävät reunoilta Kivijadalle peittelemään kiviä. Siihen menee vielä tuhansia vuosia, joten voimme nauttia Kivijadan erikoisuudesta pitkään.

Kivijadalta polku vie minua mäntykankaalle ja suojaan tuulelta. Kävelen nopeasti saadakseni veren virtamaan sormiin taas. Katson eteenpäin ja sivuille. Kannattaa pysyä valppaana Lauhanvuoren kansallispuistossa, koska on aina mahdollista nähdä ikiaikainen metsäasukas, metsäpeura.

Poronjäkälämättäitä kasvaa siellä täällä, joka suunnalla. Jotkut ovat pienehköjä, toiset laajoja mattoja. Poronjäkälä on metsäpeuran herkkua talvella. Tai ehkä herkku on väärän sana, ennemminkin poronjäkälä on pakkoruokaa herkullisemman ruoan ollessa niukkaa talvella. Luppoa ja naavaa kasvaa puissa myös. Niitä metsäpeura syö keväällä siihen asti, että maa vihertyy ja herkullisia kasveja taas kasvaa.

Seuraan oransseja reittimerkkejä ja huomaan tässä mäntymetsässä eroja talousmetsään verrattuna. Joka paikassa on maapuita. Jotkut ovat maanneet kymmeniä vuosia ja ovat jo melkein lahonneet pois. Toiset ovat kaatuneet vasta viime vuosina.

Edessäni maisema muuttuu kanervan korvatessa poronjäkälän metsänpohjan peitteenä. Pitkospuut auttavat kostean painauman yli. Niiden vieressä on pieni, pitkänomainen kausilampi. Vedessä on pyöreää vaaleaa, mustatäpläistä, osittain läpinäkyvää kuplaa. Lammikko on täynnä sammakkokutua, josta erottuu jo eri kokoisia nuijapäitä. Kutu muodostaa hienoja kuplakuvioita, jotka vaativat lähempää tutkailua silmieni ja kameran kanssa. Vietän jonkin aikaa tutkaillen uuden elämän syntyvaihetta. Kuinka monta nuijapäätä mahtaa kasvaa aikuisiksi sammakoiksi?

Nousen hitaasti antaen veren virrata taas jalkoihini. Astun pois pitkospuilta metsäpolulle. Kävelen avaran, tasaisen mäntykankaan läpi, jossa on tilaa hengittää ja katsoa kauas. Aurinko pilkottelee pilvien välistä ja lisää lämmön tuntua. Metsässä pohjoistuuli ei yllä maan tasolle. 

Siellä täällä kasvaa koivuja. Muutamalla niillä kasvaa riippunaavaa, josta erottuu selkeitä keskusjänteitä lyhyine sivuhaaroineen. 

Loivan alamäen päätteeksi pitkospuut johdattavat minut rämeelle, sitten avosuolle ja taikaisin metsään. Lyhyen matkan päässä on taas pieni suo, jossa kasvavat sarat ja ruohokasvit maalaavat osan suosta tuoreen vaaleanvihreäksi. Toisella pikku suolla on raikkaan keltavihreää sammalmattoa. Soiden tuoreus on raikastava näky vielä lepotilassa olevan mäntykankaan jälkeen.

Jatkan eteenpäin saavuttaen pian Leikkistenkankaan taukopaikan. Istun hetkeksi nauttimaan eväistäni sekä kankaan ja suon kauniista maisemasta. Tuuli puhaltaa latvoissa, ilma on viileää ja raikasta. Lepo ja maisema tekevät hyvää sielulleni, ja nousen jatkamaan kierrosta korkeammalla energiatasolla.

Polku kiemurtelee mäntykankaalla. Nautin raikkaasta ja puhtaasta ilmasta. Kulorastaat ja metsäkirviset ääntelevät ja lentelevät välillä, muuten elämä metsässä on hiljaista. Metsäpeuraa ei näy. 

Ei menee enää kauaa, ennen kuin kierroksen alussa olevan Kivijadan eteläpääty ilmestyy näkyviin puiden väliin. Kivijadan pituus on vajaat 700 metriä ja sen näkeminen tarkoittaa siitä, että Pirunkierroksen loppu lähestyy. Yhtäkkiä kuulen naputusta ja korkeaa, kilkuttavaa ääntä. Etsin tekijää. Siellä käpytikka koputtaa lahoavan kelon päässä. Hetken päästä tikka lentää viereiselle männylle, jolla se istuu toviksi aloilleen pohdiskelemaan seuraavaa suuntaa. Käpytikan lähtiessä pois, minä jatkan matkaa takaisin parkkipaikalle.

Lue seuraavaksi

Petraa etsimässä – kohtaamiseni metsäpeuran kanssa Salamajärven kansallispuistossa

12 kilometrin päiväretki Kopparnäsin tuulisilla poluilla Inkoossa

Rento kävely monipuolisessa luontokoulumetsässä: Lauttavaaran luontopolku, Kuhmo