Päiväretki Isokarin Majakkasaarelle Selkämeren kansallispuistossa

Kesäinen aamu valkeni Uudessakaupungissa pilvisenä, mutta lämpimänä. Olen aina rakastanut merimatkoja, ja tänään edessä oli erityinen seikkailu: ensimmäinen risteilyni koskaan Isokarin majakalle. Luvassa olisi merimatka saarelle, opastettu kierros, lounas, pääsy majakkaan sekä hiukan vapaata aikaa saarella ennen paluumatkaa. Mukaan en ollut pakannut juuri mitään muuta kuin snorklaustamineeni.

• Kohde kartalla; laivan lähtöpaikka kartalla
• Laivamatkan kesto: 1,5–2 h per suunta (M/S Kerttu)
• Saapuminen julkisilla: Bussit mm. Turusta, Uudenkaupungin linja-autoasema n. 500 m:n päässä laivalaiturista.
• Saapuminen autolla: Pakkahuoneen vierassatama, Uusikaupunki.
• Lue myös: Isokarin 10+1 retkeilyhelmeä

M/S Kerttu -niminen laiva lähti liikkeelle Uudenkaupungin Pakkahuoneen tuntumasta, missä ensin nautimme aamukahvit ja munkit terassilla ennen laivaan nousua. Liput risteilylle olin ostanut etukäteen netistä, mutta suurin osa lauantaipäivän saapujista näytti ostavan lippunsa vasta paikan päällä laivassa.

Laivan moottorit hyrähtivät käyntiin, ja matka kohti Isokaria alkoi. Matka saarelle kesti pari tuntia, koska tuulen vuoksi jouduimme menemään vähän pidempää, suojaisampaa reittiä. Suoraa tietä matkan kesto olisi 1,5 tuntia. Laivassa mahtui mukavasti istumaan niin sisätilassa kuin ulkona kannella. Vettä onneksi tuli vain muutama pisara sään harmaudesta huolimatta. Nautimme Selkämeren raikkaasta tuulesta ja aaltojen loiskeesta, välillä keinutti vähän kovemminkin. Matkan loppupuolella horisontissa alkoi häämöttää Isokarin majakka ison, metsäisen saaren keskellä. Saaren, joka kuuluu Kustaville – Uudessakaupungissakin on Isokari, mutta se on saari sisäjärvellä nimeltä Ahmasvesi.

Saarella meidät otti vastaan opas sekä suuri määrä saaren tunnuslintuja, riskilöitä, jotka viettivät aikaa aallonmurtajalla. Mustavalkoinen, punajalkainen riskilä on tosi kaunis lintu!

Rantaan saapuessa huomasimme, että majakkaa ei näy missään. Isokari on todella sen verran suuri saari, että majakkaa ei monin paikoinkaan edes näe, vaikka se on Suomen korkeimpia majakoita.

Heti rannasta lähti luontopolku, jota pitkin kuljimme oppaan johdattamana kohti Kasarmia ja siellä odottavaa lounasta, joka sisältyi risteilyn hintaan. Polun varrella kuljimme halki rehevän lehdon, ja paljaammalta kalliolta pilkahteli näkymä myös saaren ruovikkoiselle sisäjärvelle. Tämä kluuvijärvi on aikoinaan ollut osa merta, mutta nyt se lepää erillään, suojaisena saaren sylissä ja toimii kuulemma monien lintujen yöpaikkana.

Luontopolun jälkeen saavuimme saaren sydämeen, Isokarin majakalle ja sen juurella olevalle kasarmirakennukselle. Nälkä alkoi jo kurniakin vatsassa, joten lounas kyllä maistui.

Olin matkaa varatessani ilmoittanut, että seurueestamme kahdelle tulee vegaaniset ruuat, ja annoksemme olivatkin ruhtinaalliset! Vegaanina matkaillessa sitä on aina hieman varpaillaan, että millaista ruokaa on saatavilla tai onko ylipäänsä mitään, ja saako rahoilleen vastinetta. Nyt kuitenkin voin sanoa sekä lounaan että saaren ja laivan herkkuvalikoiman suhteen, että tänne voi vegaani lähteä levollisin mielin.

Lounastaessamme ulkona ravintolan terassilla, Isokarin majakka kohosi vieressämme ylväänä taivasta vasten. Oppaan mukaan moni kävijä kysyy, onko majakan väri haalistunut, koska piirroksissa se kuvataan usein räikeän punaraidallisena kuin Marianne-karkki. Totuus kuitenkin on, ettei majakka ole koskaan punaraidallinen ollutkaan, vaan sen raidat ovat ennemminkin ihonväriset tai hyvin haalean persikkaiset.

Oppaan johdolla majakkaan pääsee ylös saakka, ja ylhäällä odottaakin hieno panoraamanäkymä Selkämerelle. Pitkä siivu saaresta – satamasta katsottuna majakan takana – kuuluu Selkämeren kansallispuistoon. Kartan mukaan kansallispuistoalueella ei ole rajoitusosia. Kuitenkin saarelle tultuamme opas mainitsi, että ihan kaikkialla pitkin saarta ei pidä kävijän kipittämän, vaan rauhaan tulisi jättää ainakin sataman luotsiaseman välitön ympäristö sekä aallonmurtaja pesivien riskilöiden vuoksi.

”Isonkarin majakka on valmistunut vuonna 1833. Majakan valo on 49,4 metrin korkeudella merenpinnan keskikorkeudesta ja on siten Pohjanlahden korkein.”

Isokari.fi

Opas kertoi meille ihokarvoja nostattavan tarinan siitä, että sodan aikana Isokarin majakka oli varauduttu räjäyttämään ja se oli käsittääkseni ehditty jopa panostaa, mutta räjäytykseltä onneksi sitten säästyttiin. Opas mainitsee nimeltä myös majakan, joka valitettavasti puutteellisen tiedonkulun johdosta päädyttiin räjäyttämään kolme päivää sen jälkeen, kun sota oli jo päättänyt. Tämän majakan nimi meni itseltäni ohi – jos sinä tiedät mikä majakka oli kyseessä, olisithan kiltti ja kertoisit siitä kommentoimalla alle!

Lounaan ja majakassa vierailun jälkeen meillä oli vajaat pari tuntia vapaata aikaa kiertää saarta. Suuntasin viivana snorklausretkelle, ja matkan varrella mieheni kävi katsastamassa myös suorastaan viidakkomaisen metsän keskellä olevan bunkkerin, jossa kuitenkaan kännykän valolla ei pitkälle pötkitty.

Onneksi sinilevää ei ollut näkyvissä, ja yhä harmaasta säästä huolimatta vesi oli kirkasta ja kutsuvaa. Aallokkoakaan ei suuremmin ollut sataman tuntumassa kohdassa, jossa sini-punainen uimakoppi kutsui vaihtamaan vaatteita.

Snorklatessa meni vajaa tunti. Erilaiset vesikasvit ja pienet kalat uiskentelivat osana vedenalaista maisemaa, jota hallitsivat yhdessä rakkolevät ja hieno hiekkapohja. Ehdottomasti käymisen arvoinen snorklauskohde, jos vain sinilevätilanne veteenmenon sallii.

Uimisen jälkeen ehdin vielä tavata muun seurueeni rannalla olevan kioskin terassilla ja nauttia jäätelöt rauhassa istuskellen ja hiuksia hiukan kuivatellen. Pilvipeitto alkoi hieman reikäillä, ja auringonvaloa alkoi päästä sen lävitse valaisemaan kaunista Selkämeren maisemaa. Takaisin päin seilasimme isompien aaltojen yli suoraa reittiä hienossa, aurinkoisessa kesäsäässä!

Lue myös

Retkipaikan tarinat Selkämeren kansallispuistosta ja sen lähialueilta

Luontoon.fi: Selkämeren kansallispuisto