Nuorttijoki ja Naruska – melojan salatut helmet Savukoskella ja Sallassa

Sain loppukesästä tilaisuuden meloa packraftilla Itä-Lapissa, Savukosken kunnassa sijaitsevilla Nuortti- ja Naruska-erämaajoilla. Noin 40 kilometrin mittainen Nuorttijoen reitti reitti sopii 3–4 päivän vaelluskohteeksi, mutta packraftilla matka taittuu huomattavasti joutuisammin, jolloin reitti on mahdollista taittaa 2 päivässä. Kauempana sijaitsevalta Naruska-joelta kävimme melomassa osan matkaa, joka sitten kyllä lumosikin vauhdikkailla koskillaan.

Meitä innokkaita melojia oli mukana kuusi, ja tapasimme toisemme ensimmäistä kertaa Tulppion majoilla eräänä helteisenä iltapäivänä. Paikalla olijoiden melontatausta vaihteli nollasta lähes ammattilaiseen, joten ryhmämme tausta oli vähintäänkin kirjava. Sovimme kuitenkin jo heti alussa yhteisistä pelisäännöistä retken turvallisuuttakin ajatellen. Kuohuvassa virrassa ei aina huutamalla pärjää, joten ryhmän viestinnän – esimerkiksi käsimerkkien avulla – tulee olla kunnossa. Itseäni Savukosken melontamahdollisuudet kiinnostivat suuresti eräoppaan töitänikin ajatellen, sillä alue oli minulle ennestään tuntematon. Lähinnä olin silmäillyt sitä puolivahingossa katsellessani Urho-Kekkosen kansallispuiston keski- ja pohjoisosia, mutta en ollut odottanut siltä puoliksikaan niin paljon kuin mitä alue meille lopulta retkeilykohteena antoi.

Lähdimme melontaretkellemme packrafteillä Tulppion Majojen pihasta, jossa ennen urakkaa olikin nautittu mitä mainioimmat ruuat. Kohde tarjoaa ruokailu- ja kahvilapalveluiden lisäksi myös mökkimajoitusta ja varustevuokrausta.

Ensimmäinen melontapäivämme osoittautui tuskaisan lämpimäksi, ja matkaan ei todellakaan vielä tuolloin lähtenyt sinne varaamani kuivapuku, mutta sentään melontahousut ja tossut. Nuorttijoki ei myöskään ole kovin suurilla koskilla varustettu (vaikka muutamia 2-luokan koskia kyllä löytyy) tähän aikaan vuodesta, joten uskalsin sitaista rinkkani vedenkestävine melontapusseineen raftin nokalle kiinni.

Tulppiolta kohti Nuortin erämaata

Vedettyämme ensimmäiset melanvedot Tulppion saunarannasta, osuimme jo pieneen, vikkelään virtaan, joka kuljetti meidät nopeasti kauemmas joelle. Vähitellen talot ja rakennukset häipyivät kaukaisuuteen, ja edessä siinteli erämaa ja siellä mutkitteleva Nuorttijoki.

Sää pysytteli edelleen lämpimänä ja joki virtasi suhteellisen vilkkaana, mutta paikallisoppaamme mukaan hyvin vähävetisenä. Edessä olisi paljon pieniä koskia ja vauhdikasta menoa. Aiemmin en itse pitänyt kovinkaan paljon koskien laskemisesta packraftilla, mutta nykyään olen oppinut suorastaan rakastamaan sitä. Koskien melonnassa tarvitaan pelkän huimapäisyyden sijaan taitoa lukea kosken ja virran liikkeitä ja löytää oikeat laskuväylät. Se on todellista meditaatiota, jonka aikana ei voi keskittyä miettimään muita murheita, tai löytää itsensä hyvin nopeasti hyytävän veden syleilystä tai nököttämästä rafteineen kivellä.

Erämaiset maisemat aukesivat nopeasti ympärillemme joen molemmille puolin ja mietinkin mielessäni, miksei Nuorttijoesta puhuta enempää todellisena melonnan helmenä? Liikaa väkeä ei kolmen päivän melontavaelluksen aikana tullut myöskään vastaan.

Mietiskellessäni omiani, huomasin kimaltelevan veden alkavan muodostaa tuttua tanssiaan, kunnes se alkoi pyöriä villisti ja muodostaa vaahtopäitä. Ensimmäiset kunnon kosket olivat edessämme, ja hetkeksi ei voinut keskittyä mihinkään muuhun kuin vain melomiseen.

Välillä vaudikkaampien osuuksien jälkeen tulevat suvantokohdat mahdollistivat myös sen, että seurueemme saattoi jutella iloisesti ja pitää tunnelmaa ja kommunikaatiota reitin suhteen yllä.

Ilta laskeutuu erämaahan

Ensimmäisen iltamme vietimme erään autiotuvan pihassa teltassa ja jätimme packraftit tyhjinä rantaan lepäämään. Nuorttin eteläpuolelta löytyy Hirvashaudan varaus- ja autiotupa, sekä Saihon autiotupa. Pohjoispuolella on Kärekeojan varaus- ja autiotupa, Mettopalon autiotupa ja Karhuojalla autiotupa. Lisää tietoa tupien varauksesta voi saada Metsähallituksen sivuilta.

Auringon laskeuduttua joen läheisyys alkoi tuntua yllättävän kylmältä, ja vaatteiden lisäily ei ollut lainkaan huono ajatus. Melontareissuilla kannattaakin aina muistaa, että vesistöjen läheisyys huokuu yleensä kylmää ilmaa auringonlaskun jälkeen. Näin ollen olikin mukavaa, että tupa sijaitsi hieman kauempana rannasta, pienen mäen päällä.

Tuvassa lämmitimme kaminan ja valmistimme jokainen tukevan iltapalan. Äkkiä tupa alkoikin tuntua melko lämpöiseltä, ja siirryin hetkeksi tuvan ulkopuolelle istuskelemaan. Jostain kaukaa kuului vielä lintujen ääntelyä. Kietouduttuani lämpöiseen makuupussiini teltassa, unta ei taas päivän melontaurakan jälkeen tarvinnut juuri odotella.

Loppukesästä ulkona oli myös jo illalla lähes pilkkopimeää, joten unen päästä sai Savukoskenkin tienoilla helposti kiinni. Erämaa ympärillämme huokui rauhoittavaa hiljaisuuttaan. Sellaisen syliin on pitkän päivän jälkeen hyvä packraftmelojankin nukahtaa.

Nuortinkanjoni

Nuorttijoen kanjoni on jyrkimmillään 100-metrinen seinämiltään. Joessa vuorottelevat rauhallisemmat suvanto-osuudet ja kuohuvat kosket ja nivat. Näin ollen joki on melojan perspektiivistä hyvin moni-ilmeinen ja näyttäytyy erilaisena vuodenaikojen ja vesimäärienkin mukaan. Nyt meloessamme vesi oli verrattain matalalla ja koskissa sai tosissaan varoa kiviä.

Toisena melontapäivänä pääsimme nopeasti Nuorttijoen kuuluisaan kanjoniin ja sen jylhät, kiviset rinteet olivat todella kauniita joelta katsottuna. Nuorttijokea voi retkeilyreittinä kävellen kuljettuna kuvatakin vaativaksi juuri korkeuserojensa ja kivisyytensä vuoksi. Packraftista katseltuna rantojen kivisyys ei juuri haitannut, mutta voin vakuuttaa, että matalalla vedellä niitä kiviä riitti kyllä väisteltäväksi myös siellä joessa. Onneksi packraft melontavälineenä on melko armollinen kivien suhteen, varsinkin, kun ne Nuortti-joessa olivat melko pyöreitä muodoltaan. Näin ollen niistä oli helppo irrottautua, ja muutenkin packraft harvoin on moksiskaan pienistä törmäilyistä kiviin. Ihan erilaisen tuntuman olisi voinut jokeen saada näissä vesiolosuhteissa vaikkapa kajakilla meloen.

Teknisesti melontareitti ei ollut supervaativa kanjoni-osuudella, mutta matkaan mahtui muutama köngäs, joissa laskulinjoja oli syytä katsella tarkemmin. Onnistuimme kuitenkin laskemaan ne ilman suurempia vaikeuksia. Ilma oli jälleen aurinkoinen ja lämmin, enkä näin ollen ollut laittanut kuivapukua päälleni, vaan meloin pelkästään melontahousuissa, ohuemmassa teknisessä paidassa ja melontakengissä. Porottava aurinko tuntui osuvan suoraan kanjonin pohjassa mutkittelevaan seurueeseemme, ja olikin syytä muistaa avata juomapullo säännöllisesti.

Kohti Kolsankoskea

Koskien ja nivojen vuorotellessa, ehdimme retkikumppaniemme kanssa välillä myös keskustella keskenämme. Olimme meloneet hieman nopeammin kuin alun perin oli tarkoitus, ja näin ollen meillä olisi aikaa viettää yksi kokonainen päivä seuraavassa kohteessamme Naruskajoella. Itse mietin iloisena, että meillä olisi tiedossa myös illaksi sauna eräällä läheisellä porokämpällä, jonka paikallinen retkelle osallistuja oli meille järjestänyt.

Lopulta saavuimmekin määränpäähämme Kolsankoskelle ja saimme vedettyä raftit tavaroineen rannalle. Seuraavaksi olikin edessä hikinen patikointiurakka ylös Nuortin retkeilyreitin jyrkkiä rinteitä metsätielle, johon olimme ensimmäisenä päivänä jo ajaneet osan autoistamme odottamaan. Marssimme ylös jyrkkää kivistä rinnettä melat kädessä, ja jossain kohtaa ohitimme myös rajavyöhyke-merkin, josta ei kannata lähteä tötteröimään väärään suuntaan, sillä toisella puolella odottaakin sitten Venäjän raja. Kannattaa myös muistaa, että rajavyöhykkeellä asiaton oleskelu on kiellettyä, kun kyseessä on Suomen ja Venäjän välinen valtioiden raja. Nykyään rajalla on myös sen verran teknistä valvontaa, että asiattomat kulkijat havaitaan yleensä jo hyvissä ajoin.

Rajavyöhykkeen laidalla kulkivat vanhat pitkospuut, jotka olivat jo parhaat päivänsä nähneet, ja niillä kannattikin katsoa askeltaan tarkkaan. Lopulta saavuimme pölyiselle hiekkatielle, jossa automme odottivat. Melko pian löysin itseni varsin mukavasti läheisen porokämpän saunasta, joka kieltämättä tuli juuri hikisen melontaurakan jälkeen aivan oikeaan kohtaan. Sen jälkeen olikin mukava kömpiä puhtaana telttaan ja makuupussiin. Ennen unentuloa mietin vielä seuraavan päivän Naruskan-retkeä. Olin kuullut joen olevan varsin villi ja teknisestikin paikoin haastava. Kovin montaa lepokohtaa ei myöskään olisi tiedossa, vaikka tavoitteenamme olikin meloa vain osa reitistä.

Naruskan vauhdikkaat kosket

Naruskajoki virtaa Pohjois-Sallan alueella noin 50 kilometrin matkan Naruskajärvestä Tenniönjokiristeykseen ja aina Naruskan kylän etelälaidalle. Joki on kalaisa ja aiemmin toiminut mm. tukinuittoränninä, joskin se on ennallistettu joskus 1990-luvun alkupuolella. Tarkoitus oli ilmeisesti ollut, että jokeen jää selkeä keskiuoma melojille, mutta ihan näin ei hommassa kuitenkaan käynyt, ja Naruskan koskien laskeminen vaatiikin hyvää virranlukutaitoa melojalta. Näin ollen melontaporukkamme vähemmän kokeneet melojat jäivätkin kyydistä suosiolla pois tässä kohtaa ja keskittyivät kuvailemaan rannalta muiden menoa.

Naruskalla myös vedenpinta saattaa nousta ja laskea huomattavan nopeasti kesäsäistä johtuen. Melojan onkin syytä selvittää tilanne etukäteen vaikkapa katsomalla vesistöjen virtaustietoja netistä, tai jos sattuu omaamaan paikallisia tuttuja, niin pirauttaa vaikka heille ja kysyä asiaa. Lasikuitukalustolla sokkona läheteminen Naruskan kaltaiselle joelle saattaisi tietyissä olosuhteissa olla jopa vaarallista. Packraftilla saa hieman anteeksi, mutta ei kuitenkaan liikaa, joten täysin vasta-alkajille jokea en voi suositella. Ennakointi ja reitin olosuhteiden selvittäminen on tärkeää myös melojille, sillä erityisesti sademäärät muuttavat nopeastikin jokien yleisprofiilia.

Pätkä, jonka Naruskasta päätimme meloa, olikin lähes yhtä koskea, lukuun ottamatta muutamia suvantokohtia. Lähdimme matkaan eräältä veneenlaskupaikalta Naruskantien läheisyydestä. Ilma ei ollutkaan enää suotuisa, niin kuin kahtena edellisenä päivänä, ja saimme välillä kunnon sadekuuroja niskaamme. Saimme kuitenkin packraftit kuntoon ja kuivapuvut päälle.

Itse keskityin todella lukemaan koskea tarkkaan, sillä jo heti alun koskissa osa ryhmästämme oli päässyt uimaan packraftin keikahtaessa kumoon vauhdikkaassa virrassa. Nyt olikin kyseessä hieman toisenlainen vesi, kuin suhteellisen rauhallinen Nuorttijoki.

Onnettomuuksilta kuitenkin vältyttiin täysin, alun uintireissua lukuunottamatta, sillä mitään turhia riskejä emme halunneet ottaa. Itse olin pukenut päälleni kuivapuvun tällä kertaa, sillä pärskyvä vesi ei välttämättä ole kovin mukava ystävä useamman tunnin ajan, ja lisäksi päivän aikana oli myös pientä tihkusadetta. Loppumatka menikin keskittyessä lukemaan koskesta sen mahdollisia laskulinjoja, joita saattoi olla välillä vain yksi, tai sitten useita. Koskenlasku on kyllä siinä mielessä oikein hyvää meditaatiota, että siinä on aivan mahdotonta miettiä juurikaan mitään muuta tai tulee kylmä uinti eteen hyvin nopeasti.

Lopulta pääsimme perille toiselle veneenlaskupaikalle, joka oli määränpäämme tällä kertaa. Taisimme meloa yhteensä vain hieman yli 10 kilometriä, mutta Naruska vaati silti niin paljon keskittymistä lukuisine koskineen, että matka tuntui pidemmältä. Onnistuimme kuitenkin reitissämme ilman suurempia kommelluksia! Raftin kolahtaessa rantaan oli kyllä ihan voittajafiilis. Juttelimme vielä porukkamme kanssa hetken, mutta itselläni siintelivät jo mielessä myös makoisat pizzat Tulppion majoilla, jonne olin kotimatkalla päättänyt vielä suunnata.

Teksti ja osa kuvista: Kristina L

Osa kuvista: Öyvind Friskilä, Emilia Rantanen, Annika Leino (myös video, editointi Kristina L) ja Kirsi Mukkala.

Lue myös

Kullaojan kaunis vesiputous, Salla

Tuntsan erämaassa on salaperäistä tunnelmaa

Kekkosen reitti Kolilta Kiilopäälle: haastattelussa Vesa Jakosuo

Sallassa Tuntsa verhoutuu upeaan ruskaan