Helpot polut, upeat taukomaisemat ja kirkkaat suppalammet: Manamansalon saari Oulujärven retkeilyalueella ansaitsee tulla löydetyksi!

Kaupallisessa yhteistyössä Humanpolis Oy

Oulujärven retkeilyalueen reitistöt ovat todellinen harvojen löytämä helmi, joiden ohi moni tietämättään pyyhkäisee kotimaanmatkoillaan. Alueen päätähti on Manamansalon suuri saari, jossa koko Kainuuta halkova hiekka- ja soraharju nousee Oulujärvestä havuntuoksuisena jättinä ja jota lukuisat kirkasvetiset suppalammet täplittävät. Jäkälää, mäntyä ja kanervaa kasvavilla harteillaan Manamansalo kantaa pääosaa Oulujärven retkeilyalueen reitistöstä, jota pitkin tässä artikkelissa kuljemme kirkkaalta metsälammelta toiselle taukopaikoilla pysähdellen.

Lähtöpiste kartalla
Reitin pituus: Manamansalossa on kaikkiaan n. 14 km Oulujärven retkeilyreitistöä, joista tässä artikkelissa kuljetaan n. 6 km
Tulipaikka: kyllä, useita erilaisia taukopaikkoja
Esteetön: osittain (Särkisen esteettömälle puolikodalle)
Saapuminen autolla: Manamansalon P-alue, Teeriniementie 122, Vaala. Manamansaloon pääsee sekä siltaa pitkin että lossilla.
Saapuminen julkisilla: ei mahdollista.

Rokuan-lomamme oli tulossa päätökseen, mutta vielä oli edessä päivä Manamansalon saarella. Olimme aiemmin kiertäneet Rokuan kansallispuistossa, jonka äärellä myös majoituimme, Syvyydenkierros-nimisen reitin, ja nyt matkaisimme noin tunnin ajomatkan päähän Manamansaloon ja Oulujärven retkeilyalueen reitistön äärelle. Molemmat kohteet, Rokua ja Manamansalo, ovat Rokua UNESCO Global Geopark -kohteita, kuten myös Liimanninkoski, johon olimme tutustuneet jo aiemmin Muhoksella.

Heti aamusta lähdimmekin innokkaina Oulujärveä kohti. Tällä kertaa mukaan perheemme seurueeseen liittyi myös Valtteri, joka ajeli Manamansaloon Oulusta päiväretkelle. Ajomatkaa Oulusta kertyy kaksi tuntia.

Manamansalon retkeilyreitit & retkisuunnitelmamme

Ihastuttava Manamansalon retkeilyreitistö osoittautui olevan todella miellyttävä kulkea. Polut ovat helppokulkuisia, eikä liian jyrkkiä nousuja ole, joten vähemmän ketteräkin retkeilijä pärjäisi täällä hyvin. Reitin useat levähdyspaikat – kolme Särkisen rannoilla ja neljäs Iso-Peuran luona – tarjoavat istumapaikkoja sopivien välimatkojen päässä toisistaan.

Manamansalossa lähes kokonaan sijaitseva Oulujärven retkeilyalueen reitistö muodostaa eteläosassaan kierroksen, joka kulkee usean eri suppalammen kautta. Nämä lammet ovat Särkinen, Kokkojärvi, Kota-Peura ja Syväjärvi. Tekemällä pienen piston virallista retkeilyreitistöä edelleen seuraten, saa matkan varrella ihailla myös Iso-Peuraa ja Soikko-Peuraa, joiden väliin jäävällä kannaksella on taukopaikkana hieno takkatupa. Toinen pisto tällä osuudella kannattaa tehdä Särkisessä olevaan niemeen.

Pysäköimme auton Teeriniementien parkkipaikalle, Manamansalon leirintäalueen edustalle. Lähdimme patikoimaan vastapäivään Särkisen lounaispuolen rantaa seuraten sinisiä, puihin merkittyjä reittimerkkejä. Sää oli miellyttävä, ja kaikilla oli hyvin energiaa lähteä tutkimaan viimeisimmän jääkauden muovaamia maisemia.

Heti alkumatkasta polun varrelta saimme ihastella Särkisen kaunista järvimaisemaa, joka avautui vasemmalla puolellamme. Poju juosta viipotti edellä. “Tämä polku on tosi mukava!”

*Retki pyörähtää käyntiin Särkisen rannan maisemissa*.

”Manamansalon keskiosissa kohoaa jääkauden aikainen ja koko Kainuuta halkova harju, jonka reunamilla välkehtii yli 30 kirkasvetistä suppalampea. Saarella on yli 80 kilometriä rantaviivaa ja hienohiekkaisia rantadyynejä.” Rokuageopark.fi

Särkinen on Manamansalon sisävesistä suurimpia yhdessä kristallinkirkkaan Heikanlammen kanssa, joka on erillään retkeilyreitistöstä eikä siten osuisi tänään reittimme varrelle. Heikanlammen veteen voit kurkata tässä Manamansalo-artikkelissa, joka esittelee myös Makkaraniemeen menevän osuuden retkeilyreitistöstä sekä saaren lähes kolme miljardia vuotta (!) vanhat gneissikalliot, jotka ovat Euroopan unionin vanhinta kallioperää.

Särkisen kota

Rengasreitin varrelta erkani jo kohta polku Särkisen niemeen, jossa kävimme ihastelemassa kaunista kotaa ja järvimaisemaa. Matkaa pistolle tuli rengasreitiltä vain noin 300 metriä per suunta. Miten täydellinen paikka tämä olisi viettää pidempikin aika!

Me kuitenkin olimme vasta alkumatkassa ja meno oli päällä, joten palasimme takaisin rengasreitille. Kohta ylitimme maantien (Puronrannantie), jonka jälkeen selkeä sininen merkki johdatteli meidät jälleen kangasmetsän siimekseen.

Kota-Peura ja Iso-Peuran takkatupa

Pidimme minilevähdystauon nuotiopaikalla Kota-Peuran rannalla. Suopursut kukkivat, ja kesäkuisen metsän tuoksu oli huumaava. Kauempana kukkui käki. Mikä ihastuttava pieni metsälampi!

Kuten Rokuallakin, myös Manamansalossa jäkäläkankaat, etenkin palleroporonjäkälät, levittäytyvät laajoina. Aikoinaan saari on ollut metsäpeuran elinaluetta. Metsäpeura muistuttaa ulkonäöltään erehdyttävästi poroa, mutta on suurempi ja raamikkaampi otus. Peuran perässä ovat myös ihmiset liikkuneet metsästämässä kautta aikojen, ja metsäpeura metsästettiinkin peräti sukupuuttoon koko Suomesta 1900-luvun alussa. Sittemmin peurakanta on onnistunut hieman elpymään esimerkiksi istutusten avulla, mutta vielä ainakaan se ei ole palannut Manamansaloon. Saaren paikannimistössä peura kuitenkin yhä näkyy, kuten mekin saimme retkellämme huomata. Riista.fi-sivusto tietää myös kertoa, ettei metsäpeura ole nykyisellään kaukana: ”2010-luvulla osa Suomenselän kannasta on keväisin vaeltanut yhä pohjoisemmaksi poronhoitoalueen tuntumaan Oulujärven länsi/luoteispuolelle.”

Seuraava etappimme oli takkatuvaksi kartalle nimetty taukopaikka Soikko-Peuran ja Iso-Peuran välissä. Tänne johti aiemmin mainittu lyhyt pistopolku rengasreitiltä poiketen.

Oli jännittävää kävellä leveää polkua tietämättä lainkaan millainen paikka edessä odotti. Poika juoksi innoissaan edellä, ja kohta oikealla avautuikin todella kaunis maisema Iso-Peuran tyynille vesille. Rantatörmällä törrötti valtavia mäntyjen juurakoita. Vedenpinta oli peilityyni. Ihastelimme vesistöä hetken ja joimme sitten kahvit kodan kuistilla. Kuikkaperhe sukelteli rantavedessä, niiden touhuja oli ilo seurata.

*Iso-Peuran vesi on kirkasta, kuten hiekkaisen alueen suppalammissa laajemminkin.*

Tämä levähdyspaikka oli todella hieno vuolukivisine avotakkoineen. Paikassa oli kuivakäymälä sekä puuliiteri, ja muutenkin sijainti tälle kodalle oli mitä mainioin. Pieni Soikko-Peura kimmelsi hiljaisena ja koskemattomana kodan toisella puolella.

Palasimme noin 400 metrin matkan takaisin rengasreitille. Matka taittui iloisesti rupatellen, kevyen tuulenvireen humistessa latvuksissa. Oulujärvi on koko Suomen viidenneksi suurin järvi, ja sen ulapalle kertyy toisinaan ihan kunnon puhuri vaahtopäineen. Manamansalon metsiinkin löytää osa tuosta tuulesta tiensä, vähintään humisevien männynlatvojen ääniraitana.

Eri tarinoiden mukaan Manamansalo on syntynyt jättiläisten, pirun tai itse Ukko Ylisen puuhastelujen tai tunteenpurkausten seurauksena. Totuus kuitenkin on, että saaren hiekan ja soran ovat kasanneet viimeisimmän jääkauden sulamisvedet. No, eräänlaisen jää- tai vesijättiläisen voi siis ajatella olleen asialla!

”Vajaa 10 000 vuotta sitten Manamansalosta näkyi vain pieni hiekkasärkkä, kunnes maankohoamisen myötä veden vetäydyttyä se alkoi saada nykyisen muotonsa ja kasvillisuutensa.” Rokuageopark.fi

Kristallinkirkas Syväjärvi

Piipahdimme tuokion läheisen Syväjärven rannalla. Jyrkkä polku johdatti meidät rantaan, missä ihastelimme hetken kristallinkirkasta vettä. Kirkkaita vesiä etsiville hiekkaiset maastot suppakuoppineen ovat oivallista seutua. Tännekin oli selkeä pistoreitti opaskyltein.

Särkisen itäranta

Jatkoimme rengasreittiä eteenpäin ja kohta tulimmekin paikkaan, missä ylitimme jälleen maantien ja tupsahdimme samalla suoraan takaisin Särkisen rannalle. Reippailimme nyt itsellemme uutta polkua, Särkisen itäpuolta, malttamattomina odottamaan mitä seuraavan notkelman tai polunmutkan takana näkyisi. Polku kulki aivan järven rannassa. Välillä ihastelimme kauniita suopursun peittämiä kosteikkoja, välillä herkkiä metsätähtiä tai tuulessa huojuvia tupasvilloja.

Kalastaja liukui veneellään äänettömästi järvenselällä. Tulikohan kalaa? Särkiseen istutetaan pyyntikokoista kirjolohta.

*Taustalla kuvassa näkyy niemenkärjen kota, jossa vierailimme alkumatkasta.*

Pian edessä häämötti jälleen tulipaikka. Senkin sijainti oli ihastuttava: rinteessä, näkymä suoraan järvelle. Parissa kohdin polku kulki soisessa ympäristössä, ja vanhat pitkospuut olivat osin lahonneet, mutta selvisimme silti kuivin jaloin.

Särkisen esteetön puolikota

Viimeinen taukopaikka ennen rengasreitin päätöstä sijaitsi Särkisen pohjoisrannalla. Ihastuttava esteetön puolikota ja tilava rantakaistale olisi täydellinen paikka telttailuun! Paikalta löytyi myös nuotiopaikka ja siisti kuivakäymälä.

Vinkki! Teeriniementien pysäköintialueelta on esteetön, noin puoli kilometriä pitkä reittiosuus suoraan Särkisen esteettömälle puolikodalle. Tämä on ihana paikka tulistella lammen rannalla myös seurueelle, johon kuuluu pyörätuolia käyttäviä tai jos kaikkien askel ei muuten vain kanna kovin ketterästi tai kauas.

Kalastaja oli kadonnut veneineen Särkisen niemennokan taakse. Komeat kelottuneet puut loivat jylhän erämaan fiilistä.

Jatkoimme reitin loppuun, takaisin parkkipaikalle, jonne Särkisen puolikodalta oli kävelymatkaa enää noin kymmenen minuutin verran.

Retken lopussa pilvetkin rakoilivat ja saimme nauttia kauniista Suomen suvesta ja luonnosta sen parhaimmillaan!

Artikkelin kuvat: Taneli ja Katja Rantakokko