Lintharjun luontopolku, Suonenjoen salainen helmi
Lintharju on Suonenjoen keskustan kupeesta länteen lähtevä harju. Pituutta sillä on kaikkiaan kymmenisen kilometriä ja leveyttä parhaassa kohtaa pari kilometriä. Muiden maamme harjujen tavoin se syntyi noin 10 000 vuotta sitten, kun jää lähti viimeisimmän jääkauden jälkeen vetäytymään.
Allekirjoittaneelle, kuten suurimmalle osalle entisiä ja nykyisiä suonenjokelaisia, se on tuttu lähinnä talvikauden hiihtoladuista. Sellaisena myös Lintharjun 11,5 kilometriä pitkän luontopolun alkupuoli, liikuntatunneilla hiihdetty vitosen lenkki, oli mieleeni jäänyt. Alueella ei ollut tullut liikuttua paljon niiden aikojen jälkeen, mitä nyt pariin otteeseen loitommaisessa päässä löytyvällä Suonenjoen ladun majalla lähinnä konevoimin. Niinpä olo oli uteliaan innostunut, kun pääsin nauttimaan kauan sitten tutuiksi tulleista maisemista ja alkukesän tunnelmasta maastopyörän selässä.
Alueen monipuoliset liikuntamahdollisuudet olivat ennestään tuttuja. Latupohjat palvelevat kesällä enimmäkseen pururatojen muodossa, ja monipuolisessa maastossa risteilee myös valtava määrä trailrunningiin ja maastopyöräilyyn sopivia polkuja. Viralliset reitit on merkitty, ja näiden lisäksi löytyy koko joukko merkitsemättömiä, joten juuri itselle mieleisen reitin luominen onnistuu varmasti.
Liikkelle lähdimme reitin toisesta virallisesta pysäköintipaikasta, Suonenjoen jäähallin vierestä löytyvästä ns. alaparkista. Sen alalaidassa on mutterin mallinen taulu, joka kertoo tiivistettynä edessä olevasta polusta. Lukaisimme infot läpi, hyppäsimme pyörän selkään ja kurvasimme kohti metsää, alarinteen suuntaan.
Ensimmäiseksi polku kulkee kauniiden, kirkasvetisten lampien välistä noustakseen pian Kyöpelinmäelle. Nousu onkin tiukka ja siitä kertoo se, että rinteessä on aikanaan ollut hyppyrimäkikin.
Nousun jälkeen luontopolku alittaa ysitien ja kulkee leveällä latupohjalla talousmetsien keskellä. Tämä osuus palvelee parhaiten maastoliikuntaa. Luontoarvoja etsivien kannattaa malttaa mielensä, sillä odotus palkitaan perimmäisellä kolmanneksella.
Kaunein ja luontoarvoiltaan rikkain osuus alkaa pian polun ohitettua Metlan taimitarhan. Talousmetsä on taaksejäänyttä elämää, ja harjun molemmilla rinteillä kohoaa komea männikkö.
Keltaisen, ruskean ja violetin kirjomat rungot vihreän kuntan päällä ovat vaan jotain kertakaikkisen kaunista.
Kotvan päästä olimme yhdellä reitin neljästä laavusta ja päätimme istahtaa keittämään risukeitinkahveet.
Minä ripustin kuksan naulaan odottamaan ja kiertelin jalkapelissä lähimaastoa. Mikko jäi virittämään risukeittimeen tulta.
Kahvitauon jälkeen edessä oli sitten reitin ylivoimaisesti näyttävin osuus. Harju ottaa korkeutta oikein kunnolla.
Alhaalla männikön läpi erottuu kirjava suo, joka on muodostunut harjulammen hiljalleen kasvettua umpeen.
Polun vieressä on tuoretta tekoa oleva, viimeisen päälle rakennettu pisteaita, joka sopii näihin maisemiin enemmän kuin hyvin.
Seuraavaksi polku haarautuu, ja seuraamme opasteita menosuuntaamme oikealle. Tälle osuudelle ei kannata lähteä maastopyörien kanssa, vaan ainoastaan jalkapatikka on suositeltava tapa liikkua. Myöskään huonojalkaisille ja -kuntoisille ei tätä osuutta voi suositella, sillä nousut ja laskut ovat jyrkkiä.
Kaiken vaivan arvoisia ne kuitenkin ovat. Näemme harjuluonnosta aivan toisenlaisen puolen. Siinä missä ylärinteessä maasto on karun kuivaa ja paahteista, on pohjoispuolella olevan lammen ranta vehreä paratiisi, tervaleppien ja kotkansiipien valtakunta.
Harjunrinteestä tihkuu ravinteikasta pohjavettä, ja viereinen lampi pitää lämmön tasaisena. Kosteassa maastossa on mukava liikkua pitkoksia pitkin.
Seuraavaksi olikin vuorossa reissun kovin nousu, kun kapea polku nousi aikalailla kohtisuoraan ylös harjun rinnettä. Tässä kohtaa manasimme mukana kannettuja maastopyöriä, mutta niin vain saimme ne ja itsemme väännettyä harjun laelle ja lähdimme silmukan perältä takaisin laavua kohti.
Seuraava huippuhetki oli, kun polku laski harjun eteläpuolelle. Täälläkin oli lampi, mutta paahteisen rinteen maasto poikkesi kuin yö päivästä siihen, mitä pohjoispuolella oli. Täällä oli karua, mutta kaunista.
Polku muuttui taas kapeaksi, uran sijaan oikeaksi poluksi. Ympärillä oli laveaa hiekkakangasta, mäntyjen ja jäkälän kirjomaa. Maiseman perusteella olisi voinut hyvin kuvitella olevansa jossain paljon pohjoisemmassa.
Suonenjoen lähestyessä luontopolku yhdistyy jälleen latupohjaan. Paluupuoli reitistä kulkee vehreämmissä maisemissa, ja vaikka talousmetsiä ovatkin, niin kyllä niidenkin keskellä mielellään kulkee.
Varsinainen loppuhuipentuma on, kun luontopolku tekee jopa hämäävän tiukan mutkan ja nousee ylös aivan Kyöpelin huipulle. Siellä saa kulkea mäntyvoittoisen maiseman vastapainoksi suurten kuusten katveessa aina entisen hyppyrimäen paikalle, josta aukeaa näkymä lammille, joiden välistä läksimme liikkeelle.
Alastulo onkin sitten jyrkempi homma, kuten hyppyrimäen alastulorinteen voi odottaa olevan. Ihmettelemme hetken ja tuumaamme, että hallittu pyörän kanto on parempi vaihtoehto kuin hallitsematon alamäkiajo. Sen perään polkaisemme vielä viimeiset metrit alaparkin toisessa kulmassa olevalle laavulle, joka helposti saavutettavana vetää puoleensa myös vähemmän luonnossa liikkumisesta pitäviä retkeilijöitä.
Retkipaikka suosittelee.
VINKIT:
Jos lasten kanssa haluaa pienen retken ja makkaranpaistoa, niin luontopolun alkupäästä saa parin kilometrin lenkin, kun oikaisee yhdyspolkua pitkin ja reissu päättyy sopivasti laavulle. Parhaat maisemat toki jäävät tällöin väliin. Jos molemmat haluaa yhdistää, niin Onkilampi pidemmän autoilun päässä on oikea lähtöpaikka.
Jos taas haluaa nauttia ennen kaikkea luontoarvoista, niin lähtöpaikaksi kannattaa ottaa Onkilampi, suunnata sieltä länsipään lenkille ja jättää talousmetsäosuus väliin. Tälle osuudelle osuu myös pari laavua, joissa eväät voi herkutella kiireettä maisemista nauttien.
Lintharjun länsipää kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6945660 E 501530
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!