Koiravaljakolla Riisitunturilla

Pakenin syntymäpäiviä kauas pohjoiseen ja päätin viettää erilaisen lumiloman. Ei vain hiihtoa ja lumikenkäilyä, vaan myös jotain muuta, uutta ja erilaista.

Olen haaveillut…  ja yhä haaveilen… omasta koiravaljakosta. Omat koiruuteni kyllä retkeilevät ja hiihtävät kanssani, mutta valjakkotouhuja niiden kanssa ei tehdä. Olen pari kertaa päässyt kokeilemaan koiravaljakolla ajoa ja se on kyllä vienyt täysin mukanaan. Niinpä halusin aloittaa tämän oman uuden vuosikymmenen rekikoirien matkassa.

posiokoiravaljakko-9

Olen aikaisemmin törmännyt ongelmaan, että valjakkoyrittäjät eivät ota yksin matkustavia mukaan, vaan pitäisi olla osa isompaa ryhmää. Nyt onnekseni löysin Posiolta pienen valjakkoyrittäjän, jolle jokainen asiakas on tärkeä. Niinpä pääsin mukaan Kulkuri erämaassa -kierrokselle Riisitunturin kansallispuistoon kuuden ranskalaisen matkaajan kanssa. Sain siis samalla kielikylvyn, trés bien!

En ollut aikaisemmin käynyt Riisitunturilla, olin vain nähnyt upeita kuvia tykkylumisista puista, sinisestä taivaasta ja upeista maisemista. No, melkein se sitä olikin, vain tuo sininen taivas ja ehkä suuremmat maisemat jäivät uupumaan, sillä taivaalta vihmoi vuoroin vettä, räntää ja jäätävää tihkua. Mutta se ei valjakkoajoa haitannut!

Kokoontuminen oli aamulla Kota-Huskyn koiratarhalla, missä kuulimme asiaa koirista ja pääsimme katsomaan niiden tiloja. Tarhalla on noin 50 huskya ja muutama pystykorva pitämässä järjestystä yllä. Koirilla on aidattu piha ja juoksutarhat, missä ne pääsevät vapaana touhuamaan ja ajojen jälkeen verryttelemään lihaksiaan. Entinen navetta on kunnostettu koirien nukkumapaikaksi ja siellä oli koirille myös pienemmät tarhat. Lisäksi jo eläkkeellä olevat koiruudet saivat vapaasti olla navetan isossa tilassa. Tämä koiraporukka vaikutti kovin tyytyväiseltä oloonsa.

Yksi eläkeläinen.

Yksi eläkeläinen.

Ennen lähtöä saimme opastuksen reen hallintaan. Sen jälkeen siirryimme omille valjakoille, jotka opas oli laittanut meille valmiiksi. Itse ajoin yksin kuuden koiran valjakkoa ja ranskalaiset olivat pareittain valjakossa eli toinen ajoi ja toinen istui reessä porontaljojen lämmittäessä kyytiläistä.

posiokoiravaljakko-7

Opas lähti ensimmäisenä liikkeelle, minä seurasin perässä ja sitten tulivat ranskalaiset. Valjakot olivat ennen lähtöä köydellä kiinni puussa ja itse piti seistä jarrulla, kun köysi avattiin. Koirien innokkuus ja vauhti on meinaan alussa aikamoista, ja lähtöä on pakko hillitä jarrulla. Mutta kun matkaan päästiin, niin vauhti tasoittui.

Alkuun reitti oli tasaista maastoa, ja kun pääsimme kansallispuiston puolelle, alkoi mäkiä tulla eteen. Alhaalla puut olivat paljaina lumesta ja ehdin jo pelätä, etteikö tykkylunta olekaan! Huoleni oli turha, sillä kun lähdettiin nousemaan tunturiin, myös maisemat muuttuivat. Ja ne puut, niin kauniita lumikuorrutteisia upean muotoisia puita! Ne näyttivät aivan epätodellisilta. Ja kun keli oli harmaa, näytti kuin maisema olisi maalattu ympärillemme. Voi vain kuvitella, millaista täällä on, kun aurinko paistaa siniseltä taivaalta!

Matka jatkui ja isompien mäkien kohdalla piti potkia kuin potkukelkalla ja auttaa koiria. Nuoskalumi oli pehmeä kulkea ja jos koirat vähänkin astuivat reitiltä sivuun, upotti maasto tassujen alla. Saati jos reki olisi ajautunut uralta sivuun…

Lounastauko pidettiin Uudenlammin laavulla, kun oli ajettu reilu puolet matkasta. Ennen laavua oli avointa maastoa ja eikös juuri silloin taivas päättänyt näyttää voimansa ja heitti sivutuulen kera jäätävää tihkua meidän niskaamme. Ei muuta kuin huppu kireälle, jotta tihku ei sattuisi niin kovin kasvoihin. Omalla valjakollanikin vauhti hiipui tällä kohden enkä yhtään ihmettele! Kun päästiin taas puitten suojaan, saivat koirat uuden kipinän ja juoksu maittoi. Tai sitten ne tiesivät, että jee, kohta ollaan taukopaikalla ja pääsee lepäämään!

Laavulla opas kiinnitti jokaisen valjakon köydellä puuhun, sitä ennen ei saanut laskea irti valjakosta. Koirat kävivät maaten ja meille ihmisille koitti murkinan aika. Opas sytytti nuotion ja lämmitti ensimmäiseksi kuuman juoman. Olimme kaikki kuin uitettuja koiria, mutta onneksi vaatetta oli sen verran, että kylmä ei kuitenkaan tullut. Kuuman mehun jälkeen vuorossa oli herkullinen hirvenlihakeitto ja voileipiä. Jälkiruoaksi vielä kahvia ja lämmintä leipäjuustoa vanilja-karamellikastikkeessa karpaloiden kera. Aivan taivaallinen ateria luonnon helmassa. Me asiakkaat päivittelimme yhteen ääneen oppaan taikalaukkua, josta näitä herkkuja putkahti esiin.

posiokoiravaljakko-15

Lounaan jälkeen matka jatkui. Muutaman kilometrin jälkeen tulimme samalle reitille kuin tulomatkalla ja jatkoimme sitä sitten takaisin koiratarhalle. Paluumatkalle osuivat jyrkät alamäet… siis ne mäet, jota oltiin tultu välillä potkujen avustuksella ylös. Nyt olikin oltava tarkkana, ettei koirien liina löystyisi liikaa alamäessä ja ettei reki vain liukuisi koirien päälle. Eivätkä koirat saaneet päästä liian lähelle edellä menevää rekeä. Kaikki kuuntelimme oppaan ohjeita ja selvisimme alas lähes seisoen jarrulla.

Loppumatka olikin taas tasaista ja koirat saivat painaa menemään. Tosin niilläkin taisi keli painaa tassuissa, kun hirmuisin menohalu oli jo rauhoittunut.

Tarhalla opas otti valjakot vastaan ja me sanoimme hyvästit ihanille koirille. Takana noin 30 kilometriä koiravaljakolla tuulessa ja tuiskussa! Olo oli mahtava, aivan loistopäivä!

Kartta. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N / lat: 7351608, E / lon: 562041

Kota-Huskyn kotisivut

Riisitunturin kansallispuisto Luontoon.fi-sivustolla

Lisätietoa kansallispuistosta myös täällä (pdf).

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.