Keski-Luosto – kansallispuiston salattu helmi
Artikkeli: Laura Kokkonen
Muutettuamme Lappiin on Pyhä-Luoston kansallispuistosta tullut yksi vakiokohteistamme päiväretkeilyyn. Enimmäkseen liikumme siellä liukulumikengillä tykkylumipuiden talvisessa katveessa, mutta tällä kertaa olemme liikkeellä sulan maan aikaan syksyllä.
- Lähtöpaikka kartalla (Torvisen maja)
- Kuljettu reitti: 2,5 km/suunta
- Tulipaikka: ei
- Esteetön: ei
- Saapuminen autolla: Luostonlomantie 33, Sodankylä (P-alue myös jo risteyksessä päätien varrella)
- Saapuminen julkisilla: Lähin pysäkki 4 km:n päässä Luoston kylällä, jonne kulkevat bussit Rovaniemeltä.
Tarkoituksenamme oli parkkeerata Luostonloman parkkipaikalle ja jatkaa siitä melko yleiselle reitille suoraan Torvisen majalta kohti Ukko-Luostoa.
Tunnelmallinen Torvisen maja.
Torvisen majan lohikeittojen houkuteltua meidät lykkäämään päivän aloitusta päädymme kuitenkin hetken mielijohteesta Keski-Luoston reitille. Se näytti kartan mukaan lähtevän tien toiselta puolen. Reitti kulkee ensimmäiseksi Keski-Luoston huipulle, joten ajattelimme suunnata sinne katsomaan maisemia.
Yritettyäni muutaman minuutin ajan selvittää kansallispuiston virallisilta sivuilta minkälaisesta reitistä on kyse, jäivät sen salat paljastumatta. Lähdemme siis katsomaan.
Alueelle tyypillisesti tämäkin reitti alkaa kauniin kangasmetsän keskellä. Huomattavan kivinen polku kapuaa maastossa ylöspäin eikä välttämättä ole helpoin kulkea. Ainakaan meille, sillä olemme molemmat siirtyneet pehmeäpohjaisiin paljasjalkakenkiin. Toisaalta kivet voivat olla liukkaita, joten kaikista helpoimmasta polusta ei muutenkaan ole kyse.
Retki osui katajanmarjojen aikaan.
Maisemia pääsee kuitenkin ihailemaan jo ennen huippua, kunhan vain vilkuilee välillä sivulle ja taakse. Toteamme yhteen ääneen jo matkalla, että kyseessä on yksi alueen upeimpia reittejä.

Syksyn maaruskaa.
Huippupolku on pitkähkö ja aukeaa loppuvaiheessa puuttomaksi rakkamaaksi. Laakean kivinen rakka avaa näkymät jokaiseen ilmansuuntaan. Etelän puolella voi ihailla muun muassa Luoston ja Pyhän tunturijonoa.

Tasainen huippu tarjoaa maisemia moneen suuntaan.

Näkymä kaakkoon: oikealla näkyy Ukko-Luosto, vieressä Pyhän huiput.
Keski-Luoston reitti tarkoittaa tosiasiassa reittiä, joka jatkuu aina Yli-Luoston autiotuvalle saakka. Huipulta käytännössä näkee suurimman osan loppureitistä, joka aaltoilee rakkamaana ja laskeutuu sitten metsään. Emme ole niin innokkaita patikoijia, että jaksaisimme kävellä päätyyn asti päiväretkellä, joten käännymme huipulta takaisin. Matkaa tulee näin noin kaksi ja puoli kilometriä suuntaansa.

Puoliso kuvaa maisemia digitaalisella filmikameralla. Kuva Tuomas Kokkonen / Tumppi Original Photography
Laskeutuessamme rinnettä pohdimme, kuinka olemme nähneet tämän tunturinrinteen aiemmin ainoastaan Luostolta päin. Se on silloin näyttänyt turhankin jyrkältä. Nyt kuitenkin huomaamme, että polkua myötäilee kelkkareitti. Talviretki tänne vaikuttaa siis myös mahdolliselta, joskin kukin käyttäköön omaa harkintaansa aina lumen kanssa. Me kuitenkin palaamme tälle polulle varmasti vielä lukemattomia kertoja.
Kirjoittajan ja filmikuvaajan yhteisotos. Kuva Tuomas Kokkonen / Tumppi Original Photography
Lue myös:
Lumikenkäreitti Torvisen majalta Luoston kylälle – paras maisema löytyy hitusen reitin ulkopuolelta
Päiväretkiä Pyhä-Luoston kansallispuistossa elokuussa – lapset ja koirat matkaseurana

Oi että, ihan mahtava paikka. Tuolla suunnalla voisi itsekin asustella.