Kesä tulee Saaren kansanpuistoon: Rantareitti alkaa jo vihertää!
Saaren kansanpuisto on kokoaan suurempi retkikohde Tammelan kirkonkylän kupeessa. Sen helmiä ovat kirkasvetinen Suujärvi uimarantoineen, harjupolut sekä Kaukolanharjun huipulla kohoava vanha puinen näkötorni maisemineen, jotka kultakauden taiteilija Albert Edelfeltkin ikuisti tauluunsa. Kesän puhjetessa vehreään loistoonsa kannattaa suunnata nauttimaan Rantareitin ihanista maisemista ja tunnelmista.
- Rengasreitti 3,4 km
- Lähtöpiste kartalla
- Tulipaikka: kyllä
- Esteetön: ei
- Saapuminen autolla: P-alueet Portaantien molemmin puolin, selkeät opasteet
- Saapuminen julkisilla: Vakiovuorot Forssasta, pysäkki ’Kansanpuisto’
- Muuta: uimaranta
Saavumme Saaren kansanpuistoon lauantaina aamupäivällä, upeana kevätpäivänä. Olemme lähes ensimmäiset saapujat, vaikka olin arvellut, että näin mielettömällä säällä liikkeellä olisi enemmänkin väkeä.
Pysäköintialueen kulmalla on alueen opastaulu, jossa valitettavasti reittien merkinnät ovat päässeet hieman jo haalistumaan. Punainen väri, jolla Rantareitti on merkitty, on kadonnut kartalta kokonaan. Päätämme kuitenkin lähteä kiertämään nimenomaan Rantareittiä, koska hei, kukapa ei rakastaisi rantoja.
Suujärvi lainehtii heti parkkipaikan reunalla ja saamme todeta sen todella olevan kirkasvetinen, aivan kuten huhut siitä ovat kertoneet. Puiselta sillalta, joka johtaa Hämeen Pirtille, pääsemme ihailemaan sitä aivan kunnolla.
Heti kierroksen alkuun saamme todeta, että tulostettu kartta ei olisi ollut huono idea ottaa matkaan. Reittimerkintöjä välillä on, välillä ei. Meinaamme oitis hukata oikean suunnan, mutta poissulkemalla epätodennäköisimmät vaihtoehdot löydämme jälleen oikealle polulle. Nyt oikealla puolellamme lainehtii Suujärvi ja vasemmalla huomattavasti laajempi Kuivajärvi.
Järvien kapeimmalla kannaksella on Suujärven puolella uimaranta. Uimareita ei vielä toukokuun ensimmäisinä päivinä näy, mutta eiköhän täällä pian taas käy melkoinen vilske.
Polku johdattaa meitä eteenpäin kannasta pitkin. Alueen rengasreitit kulkevat osin samaa matkaa, ja opasteviitat ovat eri-ikäisiä.
Lehtoa kasvavalla osuudella on vihreä räjähdys alkamassa. Vielä nyt ovat puut ja pensaat hiirenkorvilla, mutta kohta varmasti täydessä lehdessä. Voin sieluni silmin kuvitella miltä täällä näyttää kesäiltojen vinossa valossa, vehreyden keskellä!
Etenemme melko hitaasti, sillä imemme itseemme alkukesän energiaa ja piehtaroimme siinä ilossa, että talvi on takana päin. Ympäröivän luonnon lajirikkaus sammalineen, kääpineen ja muine elollisineen kiinnittää huomion kaikkialla mihin katse osuu. Kuivajärven aallot loiskuvat rantaan ja rentouttavat viimeisetkin rippeet kiireisestä mielestä.
Ei mene kauaakaan kun olemme taukopaikalla. Kutsuva hiekkaranta kaareutuu Kuivajärveä vasten, laavu odottelee taukoilijoita ja lähempänä rantaa on vielä erillinen nuotiokehä. Viiden tähden taukopaikka omasta mielestäni, upea maisema ja hyvät puitteet.
Me olemme varustautuneet eväin, jotka eivät vaadi tulentekoa, joten emme sytytä tulia. Retkemme jälkeen annettiin Etelä-Suomeen jo maastopalovaroituksiakin moneen eri maakuntaan, joten se asia on aina syytä tarkistaa ennen kuin aikoo pykätä tulta nuotioon, risukeittimeen tai kertakäyttögrilliin. Maastopalovaroituksen (ent. metsä- ja ruohikkopalovaroitus) aikaan tulta ei saa tehdä.
Jatkamme matkaa ja jälleen osumme muutamaan käännökseen, jossa emme ole ihan täysin varmoja oikeasta suunnasta, mutta oikeaan lopulta kuitenkin osumme. Edessä on nousu komealle harjulle, jonka rinteet viettävät kunnioitusta herättävässä kulmassa alas vesistöihin. Toisella puolella lainehtii Suujärvi, toisella Määrlammi.
Harjuosuuden jälkeen saavumme autotielle. En ole aivan varma kulkisiko virallinen reitti tietä pitkin takaisin parkkipaikalle? Merkintöjä emme löydä, mutta uudenkarheat portaat johdattavat autotien varresta alas rantaan. Laskeudumme sinne ja lähdemme seuraamaan kapeaa, hieman ehkä epävirallisen oloista mutta selkeää polkua, joka kulkee aivan vesirajassa kohti lähtöpistettä.
On evästauon aika. Aurinko pääsee varovasti paistelemaan vesirajaan, josta bongaamme useammankin hauen. Yksi niistä säikäyttää meidät ihan kunnolla lähtiessään karkuun komean molskahduksen saattelemana.
Istahdamme maahan ja kaivamme eväät repusta ja taskuista. Retkisämpylää ja juomia on kiva nauttia näin kauniilla ja rauhallisella paikalla, vaikka liikenteen äänet ylempää tieltä kantautuvatkin. Suujärven rantavedestä näemme vaaleanvihreinä hohtavia lumpeiden lehtiä, jotka ovat noin vaaksan korkuisina jo lähdössä kasvuun kohti pintaa.
Komea sinisorsapoikakin vaakkuu meille jotain, mutta uiskentelee kohta kauemmas eikä ole kiinnostunut sen enempää jutustelemaan.
Kierroksen viimeisillä metreillä Suujärven rantaluonto tarjoilee vielä parastaan. Vesi on ylhäällä ja osa rannan heinikosta upoksissa. Nautimme sini- ja valkovuokkojen kauneudesta auringonpaisteessa, katselemme ja kuvaamme erilaisia kääpiä ja poimimme näkemämme muoviroskatkin, muovikassin ja tyhjän karkkipussin, vesirajasta matkaamme.
Koivunpökkelön poikkeuksellisen kauniit kirjailut kirvoittavat ihastuneita huokauksia. Mitä ikinä tässä sitten lukeekin, tarina jatkuu kauas korkeuksiin.
Ystäväni uhmaa kevätflunssaa, riisuu kengät ja sukat ja tassuttelee hyvän tovin huljuttelemassa jalkojaan rantavedessä. Itselläni on nuha niin hilkulla, että en uskalla, vaikka mieli tekisi.
On vaikea kuvitella täydellisempää kesäretken kohdetta, kuin tämä paikka, jossa on muutama eripituinen rengasreitti, uimapaikkoja ja tulipaikkoja. Itse aion palata tänne kesemmällä snorklaamaan ja valokuvaamaan Suujärven vedenalaista luontoa. Toivon kovasti, että kaikki ne hauet, jotka nyt näimme rannalta käsin, olisivat tavattavissa kasvotusten kun palaan.
Lue myös
Syksyinen retki täydelliseen kesäkohteeseen – Saaren kansanpuiston reitit Tammelassa
Oho, mielenkiintoista että haukia näkyi useampi. Itse olen nähnyt vain nähnyt yksittäisiä silloin tällöin. Kalastanut olen niitä toki paljon. Saaren kansanpuisto on itseltäni käymättä, vaikka Tammelan suunnalla olen usein ajellutkin ja Liesjärven ja Torronsuon kansallispusitot ovat tuttuja.