Kaupungissa ei ole ulkona

Oivalsin tässä yhtenä iltana, että kaupungissa ei ihminen ole ulkona. Teknisesti ottaen ehkä on, mutta ympärillä on kuitenkin ihmisen rakentama ympäristö ja toisaalta se vapauden tunne, joka minulle luonnossa on tärkeintä, puuttuu. Tavallaan olen tiennyt tämän koko ikäni jossain sisimmässäni, mutta se on ollut epämääräinen tunne, jota en ole osannut pukea sanoiksi.

Niin kauan kuin olen asunut kaupungissa, on minulla ollut vahva tunne, että on suljettu johonkin. En usko, että olen yksin tämän tunteen kanssa. Se on ainoa järjellinen selitys, jonka keksin sille, että ihmiset joka kesäviikonloppu jonottavat loputtomantuntuisissa autoletkoissa kohti kesämökkejään. Se on yksi ratkaisu, mutta onko se sittenkään paras mahdollinen?

Omakohtaisesti olen asiaa puntaroinut ja tullut siihen lopputulemaan, että kaikkein tärkeintä on ehkä sittenkin arkinen luonnossa liikkuminen. Olen toki määräni pidempiäkin vaelluksia tehnyt ja tulen vastaisessakin tekemään. Tärkeimpiä ovat kuitenkin ne viikonloppujen päiväretket ja arki-iltojen muutaman tunnin piipahdukset metsään tai järvelle. Ne ovat asia, jonka tulee olla lähellä. Mielellään niin, että takapihalta ei tarvitse kovin montaa kymmentä metriä poistua, jotta olisi jo perillä.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.