Karigasniemen Ailigas, Utsjoki

Suomessa on kolme Ailigastunturia: Utsjoen kirkonkylän vieressä 342 metrin korkeuteen kohoava Ailigas on niistä pienin, Tenon varressa Nuvvuksen kylän lähellä oleva (Nuvvus-)Ailigas yltää 535 metriin ja korkein on Karigasniemen Ailigas, jonka huippu on 620 metrin korkeudessa. Karigasniemen Ailigastunturilla on useita huippuja, ja niistä korkeimmalla on myös oma nimi, Láŋká.

Láŋkán etelärinnettä. Polku menee jokseenkin suoraan mastoa kohti.

Láŋkán etelärinnettä. Polku menee jokseenkin suoraan mastoa kohti.

Láŋká on huiputettavissa päiväretkenä. Jos ei halua kulkea maastossa pitkästi, voi aloituspisteeksi ottaa tunturin huipulla sijaitsevan tv-maston huoltotiellä olevan puomin. Sen vieressä on tiellä pieni levike, johon mahtuu pari kolme autoa. Puomilta alkaa puolentoista kilometrin mittainen polku, joka vie suoraan huipulle. Tosin kolmisensataa metriä ennen huippua, rinteen jyrkimmässä kohdassa, polku hupenee kiviseen maastoon.

Etelärinteen jyrkimmässä kohdassa polku hupenee kivikkoon.

Etelärinteen jyrkimmässä kohdassa polku hupenee kivikkoon.

Jos ei halua ajaa autoaan kapealle soratielle, voi sen jättää parkkiin tien 92 laitaan, jossa juuri Láŋkálle lähtevän tien kohdalla on pysäköintipaikka. Siitä huipulle on matkaa tietä ja polkua pitkin kolme kilometriä. Polulle kannattaa tällöin lähteä jo parisataa metriä ennen puomia – tässä hyvänä maamerkkinä on sähkölinja, joka muuttuu juuri polun alkupisteessä maakaapeliksi.

Retken voi aloittaa myös Karigasniemen kylältä. Silloin saa alkajaisiksi kiivetä viisi kilometriä ylämäkeen tietä 92 pitkin. Karigasniemen kylä on noin 150 metrin korkeudessa, ja edellä mainittu P-paikka ja maston huoltotien risteys on jo 280 metrissä.

Ja jos retkestä haluaa maksimimittaisen, voi tehdä kuten minä ja kaksi muuta samaan aikaan huipulle mennyttä retkeilijää teimme: menomatka polkua pitkin ja paluumatka maston huoltotietä myöten. Suosittelen lämpimästi kiertämään tien kautta kahdestakin syystä: ensinnäkin etelärinne on paikoin aika jyrkkä, ja väsyneenä alas tullessa on kompastumisen riski aina olemassa. Toiseksi maisemat huipun pohjoispuolella ovat huomattavasti eteläpuolisia hienommat. Aivan sama juttu siis kuin esimerkiksi Saanalle kiivetessä – sielläkin jää hienot erämaamaisemat näkemättä, jos kääntyy takaisin heti huipulta. Matkaa toki tulee lisää, eikä aivan vähän: paluumatka huoltotietä pitkin on yli kolme kilometriä pitempi kuin menomatka polkua myöten. Lisäksi tietä pitkin palaavalle on tarjolla vielä lisää kiipeämistä: tie laskeutuu ensin 150 metriä alemmas, kaartaa parin mutkan kautta, ja nousee uudelleen 70 metriä ylemmäs ennen kuin lopullinen alamäki alkaa.

Maston huoltotie tekee pitkän lenkin huipun pohjoispuolella.

Maston huoltotie tekee pitkän lenkin huipun pohjoispuolella.

Lisäbonuksena tietä pitkin palatessa voi vielä poiketa noin kahdensadan metrin verran länteen päin tieltä – Láŋkkája-puron alkulähteille. Ainakin vuonna 2014 kurussa, josta puro alkaa, oli kesäkuun lopussa vielä lunta. Yhdessä kohdin purossa on parin metrin korkuinen putous, ja sen alapuolella upea kirkasvetinen lampi.

Láŋkkája-puron lampi.

Láŋkkája-puron lampi.

Yksityiskohtaisempi kertomus ja enemmän kuvia Láŋkálle 30.6.2014 tekemästäni retkestä on blogissani.

Palkintona kiipeämisestä avautuu upea näkymä kohti Norjassa siintäviä lumihuippuisia tuntureita.

Palkintona kiipeämisestä avautuu upea näkymä kohti Norjassa siintäviä lumihuippuisia tuntureita.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 7702708 E 460567.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.