Jääkauden jäljet – kivikauden ihminen. Patikkareitti Savitaipaleen suppa- ja kamemaastoissa.

Savitaipaleella sijaitsevan Kuolimo-järven rannoilla ja lähiharjuilla kulkeva retkeilyreitistö on tosiaan nimeltään Jääkauden jäljet – kivikauden ihminen. Sen varrella voi tutustua niin jääkauden muotoilemaan maastoon kuin esihistorialliseen asuinpaikkaankin. Korkeita harjuja, syviä suppia, hienoja rantatasanteita. Monipuolinen reitti ja monta hyvää taukopaikkaa.

Jääkauden jäljet – kivikauden ihminen -patikkareitti Savitaipaleella
Päivämäärä: 4.6.2023
Luontopolkumiehen reittinumero: 410
Reitin pituus: 11,5 km
Kohokohdat: Harjumaisemat, Kuolimo-järven rantamaisemat, Rovastinojan taukopaikka
Parkkipaikka: Lepänkannon hiekkarannan parkkipaikka, Myllylammentie, tilaa 5-6 autolle. Paikka kartalla.
Opasteet/kyltit: Hyvät
Varusteet/jalkineet: Pitkä reitti, paljon hiekkatietä. Mukavat kengät jalkaan.
Keskivaativa reitti
Useampi tulipaikka (ainakin Rovastinoja ja lähtöpaikka eli Lepänkanta)

Kesäkuinen sunnuntai ja matka kohti pääkaupunkiseutua. Minulla oli listalla muutamakin vähän pidempi reitti, jotka olivat sopivasti mökin ja kodin välissä, mutta jääneet väliin aikataulusyistä. Nyt olisi sopiva aika kävellä jokin niistä. Jos vain sää suosisi – päivään oli ennustettu jonkin verran sateita. Aloitin jo aamulla seuraamaan sadetutkia ja totesin, että Savitaipaleen kohdilla pitäisi olla iltapäivällä kolmen neljän tunnin poutajakso. Ajoitin lähdön niin, että tulin Savitaipaleelle kahden jälkeen. Kuuteen asti pitäisi olla poutaa. Yli 11 kilometrin mittaiseksi merkitty mielenkiintoinen patikkareitti ”Jääkauden jäljet -kivikauden ihminen” veisi minulta varmasti yli kolme tuntia. Sadetakki varmuudeksi reppuun, eikä muuta kuin kokeilemaan!

En tiedä, veikö navigaattori minut ihan oikeaa reittiä Lepänkannon uimarannalle. Lepänkannonpolku oli melkoisen kapea metsätie, onneksi ketään ei tullut vastaan. Vielä erikoinen sattuma, muutama sata metriä ennen perille pääsyä mäen päällä tiellä tuli jotakin vastaan, ihmettelin mistä on kyse. Telkkäemo ja kymmenkunta poikasta! Ne väistivät onneksi metsän suuntaan, mutta kieltämättä olin ihmeissäni paikasta, jossa niihin törmäsin. Vesistöä ei ollut lähimaillakaan.

Seikkailin vielä hetken Säkniementiellä, kunnes huomasin Lepänkannon uimarannan P-paikan kyltin. Auto parkkiin, reppu selkään ja opastaulujen ääreen. Lähtöpaikalla on Saimaa Geoparkin ja Etelä-Karjalan virkistysalueen infoa ja vieläpä Savitaipaleen pyöräily- ja vaellusreittienkin infoa. Reittikartat löytyvät tästä Savitaipaleen vaellusreittien kartasta. Kävelyreitti on tässä merkitty vihreällä. Vasemmassa alakulmassa näkyy muuten Säänjärven retkipolun reitti, sen olin kävellyt jo aiemmin.

Vaikka kävelyreitti oli kartalla vihreä, ovat luonnossa kaikki merkinnät kuitenkin punaisia. Punaisia tolppia oli ehkä kymmenkunta, muuten reitti on merkitty punaisilla maalimerkeillä. Risteyksissä on selkeä tienviitat.

Aloitus kulkee Säkniementietä pitkin. Otin kartasta kuvan kännykkään ja seurasin myös hieman matkoja. Ensimmäinen osuus Lepänkannosta Kammarlahteen olisi 1,8 km ja siitä vajaa puolet kulkisi tätä hiekkatietä pitkin. Vajaan kilometrin hiekkatieosuus tiedossa, siis.

Hiekkatieosuuden varrella on ensimmäinen reitin monista hienoista tauluista. Tämän aiheena oli muinaisrannat. Tämän reitin varrella olevat muinaisrannat ja deltat ovat pääasiassa Baltian jääjärven loppuvaiheen pinnantasojen mukaisia, noin 110 metriä nykyistä merenpintaa ylempänä.

Reitti kurvaa pois Säkniementieltä, mutta jatkaa vielä hetken matkaa kapeampaa metsätietä. Sitten on vuorossa reitin ensimmäinen polkuosuus. Tienviitan takana on kummallinen installaatio – muutama kymmenen puunjuurakkoa aseteltuna mäntymetsään.

Polku nousee tosi jyrkästi harjulle. Hetkessä ollaan 15 metriä korkeammalla. Nyt polku kulkee jonkin aikaa harjun laella. Täällä on myös harjuista kertova infotaulu.

Harjua pitkin kuljetaan lähes kilometri. Maisemat ovat yllättävän jylhät. Tämän osuuden kruunaa tosi reipas nousu korkealle nyppylälle, jonka päällä voi sitten halutessaan hengähtää hetken. Täällä on myös Kuolimo-järven historiasta kertova kyltti. Järvi on kuroutunut irti Saimaasta noin 4500 vuotta sitten. Päätin jatkaa matkaa vielä hetken ilman paussia, toivoin pitäväni tauon pikapuoliin, kun reitti laskeutuisi järven rantaan.

Reipas alamäki, muutama mutka ja nyt saavuin Kammarlahteen. Täällä oli muutama autokin – ja pari venettä rannassa. Reitti ohittaa venevalkaman ja lähtee kulkemaan Kammarlahden länsirantaa pitkin. Heti alkumetreillä voi ottaa muutaman askeleen pienen harjanteen päälle ja käydä katsastamassa siihen kaivettuja muinaisia pyyntikuoppia. Lähistöllä on muuten myös isonieriästä (joka on myös Savitaipaleen nimikkolaji) kertova luontotaulu. Yritin tätä kirjoittaessani löytää faktaa siitä, paljonko Saimaalla ja Kuolimossa tätä harvinaista kalalajia on jäljellä. Ei löytynyt, mutta kovin isosta luvusta ei ole kysymys.

Rantapolku oli hyvin sympaattinen. Isot tervalepät reunustavat reittiä ja rantaa.

Noin kolme kilometriä takana. Reitti käy nyt jotakuinkin sen pohjoisimmassa kohdassa. Niemenkärjessä on pieni taukopaikka. Luoteesta käyvä viileä tuuli aiheutti kuitenkin sen, että päätin jatkaa vielä matkaa ennen taukoa. Tiesin, että reitin virallinen taukopaikka olisi noin kilometrin päässä. Siellä voisi ehkä olla tuulensuojainen paikka.

Reitti kulkee yhä rantaa pitkin, nyt itä-länsi -suuntaisesti. Tämäkin puolentoista kilometrin rantapolkuosuus on hyvin sympaattinen, Polun päälle taipuu tervaleppiä ja koivuja, Kuolimo-järven ranta on alati läsnä. Punaisia reittimerkkauksia riittää.

Kartoissa tämän osuuden nimi on Jyrkänmaanhiekka. Ja kyllä, hiekkarantaa täällä näyttää riittävän. Tässä voisi kuumana päivänä pulahtaa vaikka uimaan. Tänään lämpöä oli ehkä 14 astetta, eikä houkutusta ollut. Sadetutkasta vilkaisin taas, että lännessä näkyvät tummat pilvet olisivat menossa lännestä ohi.

Jossain vaiheessa hiekkaranta muuttui selvästi kivisemmäksi. Tässä myös polku kulki kivien seassa jonkin aikaa pitkospuita pitkin. Tihuutti hieman vettä. Otin repun selästä ja mietin, pistäisinkö sadetakin päälle. Juuri samalla sekunnilla bongasin penkin. Oli hieman tuulettomampi paikka. Istahdin kuitenkin penkille ja mietin, olisiko nyt kahvitauon paikka. Totesin, että pienen pieni sade tuntui heti laimenevan.

Sade tosiaan loppui hyvin lyhyeen ja sain pidettyä kunnon tauon. Kahvi ja eväsleipä maistuivat tässä maisemassa erityisen hyvältä.

Sitten taas reitille. Muutamassa kohdassa tuntui, että aivan rannan tuntumassa oli valli – ja polku kulki vallin takana aivan veden tasossa, jos ei alempanakin. Rantamuodostumista kertova taulu on sekin erikoisella tasanteella. Taulussa kerrotaan mm. palteista, jotka ovat jään tai aallokon työntämiä rantaviivan suuntaisia valleja. Niitä täällä oli nähtävissä monessa paikkaa.

Neljä kilometriä takana. Tiesin, että Rovastinojan taukopaikka olisi lähellä ja päätin pitää siellä vielä kahvin ja Kismetin mittaisen toisen paussin. Rovastinojalla olikin paljon nähtävää ja rakenteita. Tämä on kaiken lisäksi esihistoriallinen asuinpaikka. Muinaisen mallin mukaan on tehty turvemaja, jossa voi pitää taukoa. Minulle kelpasi majan ja rannan välissä oleva tulipaikka (näkyvissä mm. blogin pääkuvassa). Rovastinojan infotaulut kertovat kalastuksesta. Tämä on ollut ilmeisen hyvä paikka historialliselle asutukselle, niemen molemmin puolin on monipuolisia sulan veden aikaisia kalastuspaikkoja – ja onpa täällä ollut ilmeisesti myös puroja ja jokia, jotka ovat pysyneet sulana ympäri vuoden.

Tauon jälkeen seuraavalle osuudelle. Tiesin kartan perusteella, että olisi odotettavissa pitkähkö hiekkatieosuus. Laskeskelin, että sitä saattaisi olla jopa nelisen kilometriä. Näin tosiaan olikin. Tummat pilvet väijyivät yhä lännen puolella, mutta sade pysyi loppumatkan poissa.

Reitti kulkee hyvin lähellä Rajalamminsuota. Kuuntelin kuovin huutoa ja toivoin, että reittiin sisältyisi edes jonkinlainen suo- ja pitkospuuosuus. Mutta ei, reitti kulkee tosiaan hiekkatiellä – ja sen laidassa on muutamia infotauluja, kuten tämä Rajalamminsuosta kertova. Suon kohdalla on aiemmin ollut järvenlahti, mutta maankohoamisen seurauksena se on kasvanut umpeen. Mielenkiintoisin osa (ja se, jossa kuovitkin varmasti huutelivat) olisi todennäköisesti lähempänä Rovastinojaa, tässä oli kävelty jo puolitoista kilometriä pidemmälle eli reittiä oli takana kuutisen kilometriä.

Hiekkatiekävely jatkui. Seitsemän ja puolen kilometrin kohdalla käännytään melkoisen isolle hiekkatielle, Lepänkannontielle. Vielä hetki sitä pitkin, sitten reitti kääntyy (hieman salakavalasti) vasemmalle. Kyltit olivat pensaikon takana piilossa. Osasin katsella niitä, sillä seurasin kartasta matkan etenemistä. Vihdoinkin polkuosuus! Taulun aiheena on metsäjänis, sekin Savitaipaleen kunnan nimikkolaji.

Polku kulkee aluksi hyvinkin tiheässä lehtimetsässä. Yritin pitää korvat tarkkana, täällä voisi ehkä kuulla vähän harvinaisempia lintulajeja. Yllättävän hiljaista kuitenkin. Hetken päästä ollaan taas mäntykankaalla. Teki mieli pitää pieni juomatauko pitkän hiekkatieosuuden jälkeen. Penkkejä ei ollut tarjolla, mutta istahdin yhdelle kuvassa näkyvistä kannoista ja pidin hetken lepotauon.

Eipä kauaakaan, niin astutaan taas hiekkatielle. Seuraava hiekkatieosuus on sekin noin kilometrin mittainen. Tällä pätkällä otin taas kuvan reitinmerkkaustaiteesta.

Kymmenen kilometriä kävelyä täynnä. Nyt vielä kerran kurvataan metsäpolulle Pyöriäkankaalle. Tässä on kaksi infotaulua peräjälkeen. Ensimmäisen aiheena on kangasvuokko – sekin taas Savitaipaleen kunnan nimikkolaji. Toinen taulu kertoo suppa- ja kamemaastosta. Jälkimmäinen sana oli minulle vielä täysin tuntematon. Kame tai kames lienee jäätiköiden kuiluihin muodostunut mäki tai kumpu, melkeinpä supan vastakohta. Koska Pyöriäkangas on suppa- ja kamemaastoa, korkeuseroja ympärillä riittää, vaikka polku tosin kulkee suurimmaksi osaksi mukavalla ja melko tasaisella harjulla.

Loppumatkalla kuljetaan vielä tasaisemmissa maastoissa. Reitti laskeutuu vaivihkaa parikymmentä metriä alemmas, melko lähelle Kuolimo-järven tasoa.

Polkuosuus päättyy Säkniementien laitaan. Parisataa metriä sitä pitkin ja kurvaus kohti Lepänkannon rantaa ja sen parkkipaikkaa. Pysäytin matkamittauslaitteen, mutta piipahdin vielä rannalle ihailemaan Kuolimo-järven maisemaa. Hiekkarantaa riittää useampi sata metriä molempiin suuntiin. Täällä on myös reitin toinen tulipaikka. Ainakin yksi pyöräilijä piti taukoa rannan piknikpöytien luona. Pyöräilijöille reittiverkosto vaikutti muuten todella mukavalta.

Nyt oli aika tehdä yhteenveto. Kävelyä 11,5 kilometriä – aikaa kului kolme tuntia ja vartti. Siihen sisältyi pari vähän pidempää taukoa. Muita kävelijöitä en matkalla tavannut. Pari pyöräilijää näin ohimennen, he ajelivat hieman eri reitillä kuin minä kävelin. Rovastinojan vieraskirjassa oli ainakin pari nimeä samalta päivältä, jotan ilmiselvästi joku oli siellä käynyt. Mukavan rauhallista siis.

Reitti on vähintään keskivaativa. Pari nousua oli sen verran jyrkkiä, että turvauduin melkeinpä nelivetoon. Korkeuseroa lienee 30-40 metriä, joten senkin perusteella voi päätellä, että kovin pitkiä nousuja täällä ei ole. Hiekkatieosuuksia on paljon, niissä kävely sujuu nopeasti ja vaivattomasti.

Hyvä mieli jäi. Oli mukavaa kävellä vähän pidempi reitti ja nautiskella rantamaisemista omassa rauhassa. Luonnosta ja geologiasta kertovia tauluja oli paljon ja niitä oli tosi mielenkiintoista lukea. Opin uusia asioita – se on minusta aina plussaa!

Sijainti: N=6786191.874, E=532790.619 (ETRS-TM35FIN)
GEO:lat=61.208607, GEO:lon=27.610217

Voit seurata retkitunnelmiani myös Instagramissa: @luontopolkumies ja Facebookissa

Muita Luontopolkumiehen reittejä lähistöllä:
Säänjärven retkipolku
Orrainpolku
Repovuoren luontopolku, Lemi

Onko reittiin tullut muutoksia? Jotain korjattavaa, lisättävää, kommentteja? Lähetä postia Luontopolkumiehelle