Hulppea laavu ja maahisen mökkiä muistuttava sauna: ruskapatikka Sastamalan Ritajärveltä Pääjärven leiripaikalle

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Sastamala

Pienen ajomatkan päästä Sastamalan keskustasta pohjoiseen löytyy rauhaisa ja hyvin hoidettu Ritajärven luonnonsuojelualue, jonka reitistö on lumonnut jo monet kauempaakin saapuneet. Ritajärven luonnonsuojelualueella ei saa yöpyä, mutta harva tietää, että yhdysreittiä pitkin pääsee patikoimaan läheisen Pääjärven hulppealle leiripaikalle. Ennakkovarauksella voi siellä nautiskella jopa rantasaunan lämmityksestä ja löylyistä.

Ritajärven luonnonsuojelualueen ja Pääjärven yhdistetty yhden yön patikka

Sijainti: P-alue kartalla.
Tulipaikka: Ritajärven reitistöllä useita, Pääjärvellä yksi (Kapteeninkalliolla).
Esteetön: Osin (P-alueelta Valkeajärven rantaan).
Saapuminen julkisilla: Reippaimmille mahdollisuus saapua junalla Sastamalaan, josta polkupyörän vuokraus ja pyöräily 17 km reitin lähtöpisteeseen.
Saapuminen autolla: Ritajärventie 358, 17 km Sastamalan keskustasta.
Kenelle: Sekä päiväretkeilijöille että yön yli -retkeilijöille, kunhan yöpyminen tapahtuu Pääjärvellä. Ritajärven luonnonsuojelualueella ei saa yöpyä. Reitit sopivat myös lapsille ja perheille. Yhdysreitin loppupuoli Ritajärveltä Pääjärvelle osin vaikeakulkuista maastoa.
Erityistä: Erämaisia järviä, kivikkoa ja siirtolohkareita, jämäkät retkeily- ja leiriytymisrakenteet ja vaikuttavaa vanhaa metsää.
Pääjärven leiriytymispaikalla mahdollisuus saunoa, sauna varattava ennakkoon: varauskalenteri.sastamala.fi
Lisätietoa ja reittikartat: visitsastamala.fi

Kun syksyinen lauantai on lämmin, ei parempaa retkipäivää voi kuvitellakaan. Suuntasin kohti Sastamalan keskiosien sopivan syrjäisiä metsiä, jossa minua odottaisivat Ritajärven luonnonsuojelualue ja Pääjärven Kapteeninkallion leiriytymispaikka. Tiesin, että yöstäkin tulisi lämmin, mutta pakkasin silti lähtiessäni lämmintä vaatetta rinkan pohjalle.

Saavuin Ritajärven luonnonsuojelualueelle Tampereen ja Porin väliseltä tieltä kääntymällä ensin Häijään kylältä etelään Sastamalantielle, ja sen jälkeen Karkun kylän kohdalta luoteeseen Horniontielle, jossa tien pinta muuttui hiekaksi ja soraksi. Horniontieltä käännyin Ritajärventielle, jonka varrella luonnonsuojelualueen tilava parkkipaikka lopulta häämötti.

Olin katsonut kartoista, että paikalle ei ilman autoa olisi helppoa tulla – varsinkin, kun minulla oli aikaa reissua varten vain noin vuorokausi. Toki hyvällä gravel- tai vastaavalla pyörällä voisi paikalle polkaista Sastamalan keskustasta (tai vaihtoehtoisesti Mouhijärveltä tai Karkusta) alle tunnissa, mikäli syksyinen pyöräilyvarustus olisi retkeilijällä hyvin säänkestävä.

Kierros Ritajärven luonnonsuojelualueella

Ritajärven parkkialueella vastassa olivat hyvät opasteet, infotaulut ja reittikartat. Astuin komeista portista sisään alueelle ja lähdin kävelemään alaspäin viettävää polkua kohti muutaman sadan metrin päässä odottavaa Valkeajärven rantaa. Parkkialueen ja autojen jäädessä taakse loi polkua reunustava koskematon havumetsä kaikessa tiheydessään, runsaudessaan ja vehmaassa kosteudessaan tunnelman, jonka sisään tuntui levolliselta sukeltaa.

Saavuttuani avonaisena aukeavan Valkeajärven rantaan, ihailin hetken hiljaista järvenselkää ja tutkailin retkikartalta alueen reittejä. Päätin kiertää Valkeajärven myötäpäivään ympäri ja poiketa reitin varrelta myös Ylisen Ritajärven ja Alisen Ritajärven rantareiteille. Valkeajärveä kiertävälle polulle oli tehty vankkoja pitkoksia ja tulipaikkoja, ja polut oli merkkailtu selkeästi.

Kieppaisin puolivälissä Valkeajärven reittiä lyhyelle yhdyspolulle, joka johti Ylisen Ritajärven rantaan. Järveä reunustava metsä huokui rauhaa ja monimuotoisuutta – tunsin suurta iloa siitä, että sen oli annettu olla rauhassa ja elää omaa elämäänsä. Metsänpohja oli lisäksi niin tiheää, kosteaa ja ajoittain kumpuilevaa, että harva retkeilijä varmasti polulta pois poikkeaa. Rantoja pitkin kulkevilla poluilla olivat maisemat kohdallaan molempiin suuntiin: avonaiselle järvelle ja tiheään metsään.

Ylisen Ritajärven pohjukassa valitsin seuraavan yhdyspolun, joka johti Alisen Ritajärven rantoja kiertävälle polulle. Olin katsonut retkikartasta kohteekseni jyrkän kallion, joka nousi Alisen Ritajärven pohjoisrannasta työntyen niemennokkana pienen lahdenpohjukan ja järven avonaisen selän välistä. Kallio alkoikin pian häämöttää, kun saavutin Alisen Ritajärven rannan.

Kiipesin kallion korkeimmalle kohdalle ja ihailin jylhää maisemaa yli järvenselän. Samalla alkoi pieni syyspuhuri puhaltaa, ja vesipisaroita kosahteli lippikseni lippaan ja takkini huppuun. Harva äänimaisema on niin kotoisa kuin retkellä pienten sadepisaroiden napse niiden osuessa pään yli vedettyyn huppuun.

Laskeuduin alas kalliolta, kuljin pienen suon yli johtavia pitkoksia ja käänsin kenkäni taas uudelle yhdyspolulle, joka johtaisi takaisin ensimmäisen järven eli Valkeajärven rantapoluille. Saavutettuani järven jatkoin sen kiertämistä myötäpäivään, takaisin kohti lähtöpistettäni. Komeat siirtolohkareet lepäilivät jyrkillä kallioilla, rakkakivikot reunustivat järvenselkiä ja kaikkialla oli laadulla rakennettuja retkeilyrakenteita, jotka eivät kuitenkaan rikkoneet maisemaa.

Rantasauna ja yö ylellisessä laavussa Pääjärvellä

Parkkialueelle johtava yhdyspolku oli mukava saavuttaa, kun samalla kiepillä oli saanut kiertää kolme eri järveä – niistä tosin vain yhden kokonaisuudessaan. Ritajärven luonnonsuojelualueen erämaisten järvien labyrintti oli nyt koettu, ja päätin suunnata kohti illan yöpaikkaa eli läheistä Pääjärveä. Se ei olisi luonnonsuojelualueen sisällä, ja sieltä olisi määrä löytyä niin laavu, telttapaikkoja kuin rantasauna, jonka olin ennakkoon varannut.

Pääjärven suuntaan lähtevä polku oli merkattu selkeällä kyltillä Ritajärven luonnonsuojelualueen parkkialueen laidalla. Valkeajärven polulta parkkialueelle tultaessa ei tarvinnut kuin ylittää hiekkatie, ja polun pää oli tyylikkäine puisine kyltteineen edessäni. Astuin polulle ja lähdin patikoimaan kohti Pääjärveä.

Pienen harjun lakea kulkeva polku oli kuin taikametsän ympäröimä. Jäkälakankaat, kalliot ja puolukkatyypin kangasmetsät keloineen reunustivat kulkijan matkaa, ja tuntui kuin tähänkään metsään ei olisi kukaan koskenut aikoihin, vaikka enää ei suojelualueella oltukaan. Polku oli yksi ihastuttavimmista retkipoluista, joita olen Etelä-Suomessa kulkenut, eikä sen varrella tuntunut alkuunkaan siltä, että oltaisiin etelässä oltukaan. Kangasmetsä vie mielen aina pohjoiseen, vaikka niitä onneksi paljon myös Etelä-Suomesta löytyy.

Polku saavutti pikku hiljaa mökkitien tai metsäautotien, jota pitkin oli lähdettävä kohti pohjoista. Tästä kohtaa ei tuntunut luontevalta kävellä vielä Pääjärven rantaan, sillä kartta osoitti, että rannoilla oli tällä kohtaa mökkejä. Noin kilometrin verran metsäautotietä käveltyäni oli edessäni enää etapin kostein osuus; tieltä oli kuljettava metsän läpi, kohti pienessä niemennokassa komeilevaa Kapteeninkalliota, jossa Pääjärven leiripaikka odottaisi.

Metsässä kiitin kenkävalintaani – kalvolliset ja pitkävartiset vaelluskengät pitivät märän metsänpohjan ja ajoittain soisen maaston kosteuden loitolla. Hirvikärpäset hyökkäilivät kimppuuni, kun kuljin märkiä sammalpohjia ja hakkuuaukean reunoja pitkin, puikkelehdin tiheäkulkuisessa kuusimetsässä ja kipusin välillä kallion laelle. Laskeuduin takaisin tiheään metsään ja saavutin lopulta Pääjärventien ja sen päässä olevan pienen parkkipaikan, jonka reunalta nousevan Kapteeninkallion päältä leiriytymisalue löytyi.

Kapteeninkallion leiripaikka

Paikka näytti partiolaisten suosimalta, mitä se tietojeni mukaan onkin. Varauskalenterista kannattaakin hyvissä ajoin ennen retkeä tarkistaa, ettei aluetta ole varattu partiolaisten käyttöön juuri aikomanasi ajankohtana.

Vastassa oli avonainen ruokailukatos, joka näytti hyväkuntoiselta. Kallion päällä oli jykeviä telttalavoja, joiden päälle on leiriläisten varmasti mukava majapaikkansa pystytellä. Kiersin ja tutkailin aluetta. Sen keskeltä, kallion korkeimmalta kohdalta löytyi suorastaan majesteettisen kokoinen, hyväkuntoinen laavu järvelle avautuvine tulipaikkoineen. Tajusin heti, että yöpaikkani oli tässä – teltta saisi jäädä kokoamatta.

Tutkailin Kapteeninkalliota lisää. Niemennokasta avautui kaunis näkymä Pääjärven selälle, ja rannasta löytyi toinen tulipaikka sekä uimapaikka. Kun lopulta löysin etukäteen varaamani rantasaunan, olin sen arkkitehtuurista kuin puulla päähän lyöty. Sauna oli louhittu puoliksi kallion sisään, ja se sijaitsi lähes vesirajassa kiinni. Se oli kuin maahisen pesä. Täällä heittäisin myöhemmin illalla mukavat löylyt.

Olin kantanut mukanani pienen kasan polttopuita, sillä paikalla ei ole puuhuoltoa. Palasin laavulle, vuolin kiehiset ja sytytin nuotion illan hämärtyessä. Täyttelin samalla ilmapatjaani ja asettelin majapaikkaani valtavan laavun suojiin. Ilma oli lämmin kuin kesäiltana, vaikka päivä oli enimmäkseen ollut pilvinen. Kun aurinko sitten käväisi kirkkaana taivaalla, en voinut uskoa tuuriani katsellessani järvelle nuotion ääressä istuskellen.

Pääjärven sauna

Nauttiessani syysillasta ja paistellessani eväitä nuotiolla, päätin lopulta käydä nakkaamassa pienet löylyt maahisen kotia muistuttavalla saunalla. Pitkiin löylyihin ei olisi saunapuiden puitteessa mahdollisuuksia, mutta onnekseni toinen retkeilijä oli ennen minua jättänyt pesään ja sen viereen kasan kosteampia puita. Olin antanut hänelle kuivat syttypuut omistani, ja hän oli puolestaan jättänyt minulle pesällisen omiaan, jotka siinä vaiheessa paloivat jo iloisesti. Saunavuoroa oli tuo retkeilijä tuskin etukäteen varannut, sillä varaus oli koko illan ollut minulla, mutta sehän ei haitannut, sillä yhteispelillä saimme kumpikin omalle saunavuorollemme lämpimän pesällisen palamaan.

Yö laavulla rankkasateelta suojassa

Yö jättimäisessä laavussa oli lämmin. Kolmen vuodenajan makuupussini oli selvästi liikaa, tai sitten en vaan jaksanut unissani vähentää vaatetta pussin sisälle jo koteloiduttuani. Laavulle ei ilmaantunut muita retkeilijöitä, vaikka illan aikana oli parikin perhettä ja yksi saksalainen pariskunta niemennokassa aikaansa viettänyt. Parkkipaikalla oli retkeilyauto ja asuntoauto parkissa, joten yöpyjiä taisi olla siellä, kun itse sain yllätyksekseni koko valtavan laavun itselleni.

Paikalle olisi mahtunut paljonkin leiriytyjiä, sillä puisia telttalavoja oli siellä täällä pitkin kalliota, ja laavu oli niin suuri ja tilava, että siellä olisi mahtunut varmasti lähemmäs kymmenen henkeä nukkumaan kerrallaan. Rankkasade piiskasi Pääjärveä ja laavun kattoa läpi yön, mutta se ei minua haitannut, sillä hyvässä kunnossa oleva laavu oli lämpimänä syysyönä nuotioineen ja näköalasijainteineen suorastaan luksukselta tuntuva luontohotelli.

Aamulla sade lakkasi. Keittelin aamupalaa retkikeittimellä laavun reunalla istuskellen ja Pääjärven maisemaa ihaillen. Linnut hypähtelivät nuotiopaikan ympärillä, kun hörpin kuksastani kahvia ja pinosin eväät retkilautaselleni. Retki tuntui onnistuneelta. Lopulta kasailin ja pakkailin kuivina säilyneet kamppeeni, huikkasin heipat kohti Kapteeninkallion niemennokkaa ja Pääjärven avaraa selkää, ja lähdin patikoimaan tuttua reittiä takaisin kohti autoa.

Rinkka oli nyt kevyempi, sillä puut olivat palaneet iloisesti nuotiossa ja maahisen kodilta näyttävän rantasaunan pesässä. Pääjärven laavulle ja rantasaunalle voisin joskus vielä palata – varsinkin hyvän saunaseuran kuten perheenjäsenen tai hyvän retkikaverin kanssa.

Juho Iisakki Niemelä