Ahonnokan luontopolku Liesjärven kansallispuistossa: iäkäs metsä järven rannalla

Liesjärven kansallispuiston eräänlainen sydän on sen eteläreunalta löytyvä Korteniemen perinnetila, vanha metsänvartijan pihapiiri, joka toimii kauniina, vanhaa aikaa huokuvana lähtöpisteenä kansallispuiston reiteille suuntaaville retkeilijöille. Korteniemen pihapiirin kulmasta pääsee lähtemään pienelle, noin kilometrin mittaiselle Ahonnokan luontopolulle, joka on tiivis mutta hieno maistiainen Liesjärven kansallispuiston luonnosta: tarjolla on vanhaa, upeaa metsää ja kaunista järvinäköalaa.

Lähtöpiste kartalla
Reitti 1,1 km
Tulipaikka: lähtöpisteen lähettyvillä (kartta)
Esteetön: P-alueelta Korteniemen pihapiiriin kyllä, luontopolku ei
Saapuminen autolla: Korteniementie 270, Tammela
Saapuminen julkisilla: Liesjärven kansallispuiston tuntumaan pääsee Vihdin ja Forssan väliä Vt 2:lla ajavilla linja-autoilla. Kyynärä-nimiseltä pysäkiltä kävelee Korteniemeen n. tunnissa, mutta puiston muun reitistön ääreen (Kyynäränharjulle) vain 20 minuutissa.

Joulu on mitä mainiointa retkeilyaikaa, oli lunta tai ei – kotoa on mukava päästä hiljaiseen luontoon tuulettumaan ja virkistymään pois mahdollisten tohinoiden ääreltä. Tai tätä mieltä ainakin itse olen, ja siksi hämmästyinkin, kun saavuimme joulupäivänä Liesjärven lähes autioon kansallispuistoon. Olin odottanut paikalla olevan monia retkeilijöitä, mutta Korteniemen P-alueella oli vain yksi auto ennen meitä, ja senkään ihmisiä emme nähneet koko retkemme aikana.

Kello oli noin yksitoista, ja söimme eväsleivät jo autossa. Sitten nopea piipahdus vessan kautta – pysäköintialueella on hyvä käymälä, jossa on myös esteetön puoli – ja kohti metsäkumpareen takana odottavaa Korteniemen perinnetilaa.

Meitä vastassa oli hipihiljainen pihapiiri osittain jäätyneen järven rannalla. Kesällä täällä on varmasti kukkeaa, ja sekä ihmisiä että kotieläimiä. Nyt emme nähneet emmekä kuulleet ketään, emme edes metsän lintuja.

Suunnitelmamme oli kulkea aluksi pieni Ahonnokan luontopolku, ja sen jälkeen vielä pidempi Pohjantikan polku. Etsin silmilläni Korteniemen pihapiiristä kansallispuiston karttaa, josta olisin voinut tutkailla reittiä vielä rauhassa, mutta en onnistunut sellaista löytämään. Turhaan etsin hieman myöhemmin myös Pohjantikan polun nimeä, sillä kyltityksessä näkyi vain paikannimiä, ei kierrosten nimiä. Mutta ei se mitään, puhelimessa oli virtaa ja nettiyhteys toimi, joten katsoin sieltä kuinka Ahonnokan ja Pohjantikan reitit kulkevat ja lomittuvat.

Yksi ensimmäisistä viitoista ohjasi meidät pistäytymään tulipaikalle järven rantaan. Kaunis paikka olikin! Jos osaisimme olla eväsretkeilijöitä, tässä olisi ollut ihana tulistella ja syödä.

Palasimme takaisin pääreitille, jossa neljä eri suuntaa kulki yhdessä jonkin matkaa: keltaisella merkitty reitti Kyynäränharjulle ja Savilahteen, sinisellä merkitty Pitkäkärki (=Pohjantikan polku) ja vihreällä merkitty Ahonnokka. Seurasimme vihreää sen kääntyessä erilleen valtaväylältä, ja päädyimme pian ihastuttavaan rantakuusikkoon, jossa sammal lainehti vehreänä merenä metsänpohjalla. Lahopuuta oli todella runsaasti, ja kaiken komeuden takana välkkyi valoisa järvimaisema.

Luontopolun varrella oli alueen luonnosta kertovia pikku tietoiskuja, jotka esittelivät vanhan metsän lajikirjoa, kuten sammalia, jotka sietävät vain hämärää eivätkä pärjäisi valoisammissa metsissä. Opimme myös, että Ahonnokan metsällä on kestänyt 200 vuotta kehittyä tällaiseksi, kuin se nyt on – sitä ennen alueella oli puuttomaksi poltettu kaskimaa. Tunsin mielihyvää vanhan, suojellun metsän ja kaikkien sen pienimpienkin eliöiden puolesta, ja ympäristöahdistukseni lievittyi hetkeksi. Olisipa meillä Suomessa paljon, paljon enemmän tällaisia paikkoja. Pysyttelimme visusti polulla, jotta eheä sammalikko ympärillämme säilyisi koskemattomana.

Itse Ahonnokka on pieni niemenkinkama, jonka kallio nousee mukavasti järven ylle ja josta näin ollen aukeaa hieno maisema vedelle. Paikalla on pieni penkki, jossa voi levähtää, mutta tulistelu tulee hoitaa vain virallisella tulipaikalla Korteniemen pihapiirissä.

Seisoskelimme hetken aikaa kalliolla ja kuuntelimme hiljaisuutta. Ketään ihmistä emme saaneet näkimiimme koko reissumme aikana, ja mietinkin, oliko pysäköintialueen ainoan auton ihminen tullut ehkä yöpymään jossakin kauempana puiston uumenissa – varmasti ihana tapa viettää joulua, eikä ruuhkaa selvästikään tuntunut olevan.

Päiväksi oli luvattu aurinkoa, kuten monena päivänä aiemminkin, mutta taivas pysytteli edelleen sitkeästi harmaana. Onneksi maisema oli kaunis näinkin, ja etenkään metsän sylissä ei sään harmaus haittaa. Omasta mielestäni harmaa sää on itse asiassa paras mahdollinen keli hämärässä metsässä liikuskeluun.

Näköalakalliolta reitti jatkui eteenpäin ja johdatti takaisin metsän siimekseen. Kutsuvaa polkua jatkui rantametsän rauhassa ja kauneudessa vielä tovi, ennen kuin se palasi takaisin pääreitille ja sitä pitkin takaisin Korteniemen pihapiiriin.

Vaikka itselläni ei ole lapsia, voisin kuvitella Ahonnokan luontopolun olevan loistovaihtoehto lasten kanssa retkeilyyn: parkkipaikalla on vessa, lähtöpisteellä tulipaikka ja kierroksen kokonaismitta on maltillinen, ja maasto suht helppoa. Lisäksi kierros on ihana pala oikeaa, vanhaa metsää, lajirunsauden kehto ja turvapaikka, josta löytyy monenlaista ihmeteltävää ja josta voi saada matkaansa luonnon hyvää tekeviä mikrobeja ja hyvää oloa. Itse asiassa täysin samoista syistä arvelisin tämän olevan ihana kohde myös monien ikäihmisten kanssa liikkumiseen, kun kaivataan suhteellisen helposti nautittavaa luonnonkauneutta ja -rauhaa virkeyttä ja hyvinvointia tuomaan.