Aarteenmetsästystä: jättösarvia Suomen luonnossa

Rakastin metsässä liikkumista jo pienenä – luonnon rauha, tuoksut, äänet ja kaikki ihmeet vetävät minua puoleensa yhä uudelleen. Joskus metsä tarjoaa enemmänkin kuin rauhaa ja kauneutta. Onnekkaalle ja tarkkaavaiselle vaeltajalle Suomen metsät voivat paljastaa todellisia aarteita, kuten kirkasvetisiä puroja, salaperäisiä luolia, uskomattomia aamuruskoja, tai, kuten tässä artikkelissa kerron, jättösarvia.

Jättösarvien löytäminen on niin palkitsevaa, että ensimmäisen sarven löydettyäni en koskaan enää katsonut metsää samalla tavalla. Eläimet eivät kärsi sarvien pudottamisesta; sarvet kasvavat takaisin, ja niiden pudottaminen uusien sarvien kasvun tieltä on osa niiden normaalia elämää. Sarvien löytyminen ei liity eläimen kuolemaan, vaan päinvastoin, ne ovat osoitus siitä, että eläin on jatkanut elämäänsä vaikka sarvet ovatkin jääneet sijoilleen jonkun onnekkaan ja tarkkasilmäisen ohikulkijan kenties löydettäviksi.

Mitä sarvia voi löytää ja mistä?

Suomen metsissä elää useita sorkkaeläimiä, joiden pudonneita sarvia voi löytää eri puolilta maata:

Hirvi

Hirven sarvet ovat parhaimmillaan jättiläismäisiä ja vaikuttavia, mutta oman kokemukseni mukaan sittenkin yllättävän vaikeita löytää. Pudonneet sarvet voivat suurimmillaan olla myös todella painavia! Itse olen löytänyt vain suhteellisen nuorien hirvien sarvia, joiden kantaminen kotiin ei ole vaatinut vuolaita hikipisaroita.

Metsäkauris

Metsäkauriin sarvet ovat isoimmillaankin varsin pieniä ja huomattavasti sirompia kuin hirven, mutta niitäkin löytyy eri puolilta Suomea. Metsäkauriin sarvet ovat erityisen kauniita mielestäni siksi, että ne kasvavat röpelöpintaisina, sarvien pinnan tekstuuri on kuin luonnon omaa pitsiä. Pieninä ne jäävät kuitenkin usein piiloon tiheään aluskasvillisuuteen.

Poro

Pohjoisen poronhoitoalueella pudonneet poronsarvet ovat yleisempiä löytöjä. Ne ovat suosittuja paitsi luonnonystävien, myös käsityöläisten keskuudessa, koska sarvista on monilla tapana valmistaa kauniita esineitä ja koruja. Poronsarvet ovat sileät ja rakenteeltaan siron ohuet, vaikka olisivat suuretkin.

Valkohäntäkauris

Etelä-Suomessa vaeltaja voi törmätä valkohäntäkauriin sarviin. Tämä Pohjois-Amerikasta aikoinaan tuotu laji, joka pitkään tunnettiin valkohäntäpeurana, kunnes nimi korjattiin, sillä peurahan on oikeasti poron näköinen otus (vrt. metsäpeura, tunturipeura) on sopeutunut hyvin suomalaiseen luontoon, ja sen sarvia olen itse löytänyt eniten. Ne ovat käyrän muotoisia ja selvästi suuremmat kuin metsäkauriilla, mutta pienemmät kuin hirvellä.

Täpläkauris

Täpläkauriin (ent. kuusipeuran) sarvet ovat erityinen löytö, sillä tätä lajia esiintyy vain pienellä alueella esimerkiksi Kirkkonummen seudulla. Täpläkauriilla sarvet voivat kasvaa korkeiksi ja siroiksi kuten poroilla, mutta tunnistettavuutta lisää paitsi sijainti – poroja ei ole Etelä-Suomessa eikä täpläkauriita pohjoisessa – myös se, että täpläkauriilla sarviin kasvaa lapamainen osa. Googlaamalla näiden otusten kuvia on helppo huomata sarvien erot. Jos onnistut löytämään täpläkauriin sarven, voit todella pitää itseäsi onnekkaana!

Milloin etsiä?

Paras aika etsiä sarvia on keväällä, kun eläimet ovat pudottaneet vanhat sarvensa talven aikana, eikä maa ole ehtinyt niitä vielä syödä sisuksiinsa. Talven jäljiltä maastoa on helppo tutkailla, kun lumet ovat sulaneet ja kasvillisuus ei ole ehtinyt vielä kasvaa peittelemään sarvia näkyvistä. Näin sarvet on huomattavasti helpompi havaita.

Oma kokemukseni

Olen löytänyt vuosien varrella useita sarvia, ja jokainen löytö on tuntunut pieneltä ihmeeltä. Ironisesti olen löytänyt vähiten poron sarvia, vaikka asuin Lapissa 8 vuotta! Mieleenpainuvin löytö oli ihan ihkaensimmäinen sarveni, joka oli hirven sarvi silloisen kotini lähellä kasvaneessa metsässä Kittilässä. Siitä löydöstä on pian kymmenen vuotta, mutta se on edelleen suurin sarvi mitä olen koskaan löytänyt. Olen löytänyt sittemmin kaksihaaraisen, pienemmän hirvensarven sekä pari sellaista isompaa sarvea, jotka ovat olleet jo niin maatuneita, ettei niiden todellisesta koosta ole saanut selvää – vain sarvien piikit ovat enää pilkistäneet esille kuntan uumenista.

Asun nykyään Lounais-Suomessa Salossa, alueella, jossa elää todella runsaasti valkohäntäkauriita. Niiden sarvia olenkin löytänyt jopa parikymmentä muutaman viime vuoden aikana ihan vain lähimetsässä samoillen. Muutaman kerran olen löytänyt sarviparin, mutta useammin vain yksittäisiä sarvia. Joistakin sarvista on jokin metsän jyrsijä nakertanut palasen pois.