Vantaankosken kuohuilla unohtaa olevansa Kehä kolmosen varrella

Vantaankosken kuohut pitävät äärellään monenlaista mielenkiintoista asiaa.  Täällä saa mahansa täytettyä tunnelmallisessa miljöössä niin vanhassa viilatehtaassa kuin Kuninkaan lohien kartanossa siitä huolimatta, että täällä täyttyy myös retkeilynnälkäinen mieli. Vantaankoski nimittäin on urbaanina kalastuskohteena erittäin mielenkiintoinen, eikä metsässä kävelyn ystäviäkään ole unohdettu.

Kuninkaan lohien kartanon parkkipaikalle saavuttaessa mieli on melko kaksijakoinen. Menisikö sitä ensin tutustumaan kartanon saloihin, vai lähtisikö taustalla kuuluvien kuohujen perään? Lähden nousemaan kohti Kuninkaan kartanon tiloja ja huomaankin olevani paikalla parahiksi lounasaikaan. Ruotsinkielisen kansakoulun kerrotaan toimineen kartanossa aina 1970-luvulle asti, mutta tilat on sittemmin remontoitu kabinettikäyttöön.

Retkeilyhenkisessä asussani koen olevani kuitenkin hieman väärässä paikassa astellessani kartanon ovista, joten jätän lounaan taakseni ja päädyn tarkastelemaan kartanoa ja sen pihaa hieman pintapuolisemmin. Kartanoa ja sen pihapiiriä ei pääse moittimaan tyylittömyydestä, sillä sen verran siististi on paikat laitettu sitten kansakouluaikojen.

Valehtelisin jos väittäisin, ettei mieleni olisi vetänyt kosken kuohuja kohti, ja sinne lähdinkin kulkemaan.

Kuohujen tarkastelun aloitan aikaisemmin ylittämältäni sillalta. Vanhat viilatehtaan rauniot sopivat kosken pauhujen kaveriksi yllättävän mukavasti, eikä sillan pielustalla viehettään nakellut kalastajakaan yhtään pahentanut maisemaa. Päinvastoin, kalastajan näkeminen jossakin määrin aina rauhoittaa mieltä samalla tavalla kuin ääretöntä maisemaa katsellessa.

Vanha viilatehdas ei kuitenkaan ole pelkkiä raunioita, vaan suurin osa siitä on nykyisellään kunnostettu komeiksi pitopalvelun tiloiksi Vantaankosken rannalle. Museoviraston suojelemaan viilatehtaaseen en kuitenkaan yksityistilaisuuden vuoksi pääse sisälle, mutta rantaan pääsy ja siellä kulkeminen ei vaadi sen suurempia varauksia tai lounaita.

Vantaankoski virtaa välillä äänekkäämmin hiipuakseen toisessa kohtaa tasaiseksi peiliksi. Peiliin tuijotuksen tällä kertaa keskeyttää yhtäkkinen molskaus, kun kalastajan viehe tälläkin puolella siltaa molskahtaa virtaan. Nopean jutustelun perusteella nuoren kalamiehen kanssa joki tuntuu antavan muun muassa kirjolohta ihan mukavasti. Vantaanjokeen istutetaankin kirjolohta tuntuvasti. Kirjolohen lisäksi jokeen pääsee kuitenkin syksyisin jonkinverran nousemaan arvokkaita vaelluskalojamme, kuten taimenta tai lohta.

Joenrantaa pitkin on mukava jaloitella. Siinä missä kävelytie loppuu ja metsän reuna alkaa, alkaa myös polku, jota pitkin Vantaankosken pääsee kiertämään vajaan kilometrin mittaisella luontopolulla. Tämän voisi sanoa olevan melko omiaan esimerkiksi sulattelemaan kartanon lounaita ja pitämään pienen tauon vaikka kesken kiireisen työpäivän. Mikäli on paikalle sattunut hieman tärkeämmissä vaatteissa, niin kulkeminen rakennettuja pitkoksia pitkin on loppupeleissä kuitenkin melko siistiä puuhaa.

Vantaankoskea voisikin luonnehtia jossain määrin melko ainutlaatuiseksi paikaksi, sillä harvoin näin urbaanissa ympäristössä pääsee nauttimaan näin onnistuneesti toteutetusta luonto- ja kartanomiljööstä, että aivan unohtaa olevansa kehä kolmosen varrella.

Kartta

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi