Pärkänvuoren Morsiuskivi, Veskellar ja Pimikellar, Uusikaupunki

Lokalahdessa, Uudenkaupungin ja Taivassalon rajamailla vanhan postitien varrelta löytyy Pinipajun Pärkänvuori. Vuori ei olekkaan mikään pahainen kallion nyppylä Varsinais-Suomessa, vaan kätkee sisäänsä roiman annoksen paikallishistoriaa ja kansatiedettä. Vaikkakin metsäautotie näyttää houkuttelevan hyvältä aluksi, sitä ei kannata ajaa henkilöautolla. Tie muuttuu pian liki mahdottomaksi ja itse löysin itseni näin paikallisen isännän ohrapellolta.

Ohitan nyt kuvissa kenties tarinallisesti mielenkiintoisimman kohteen, eli morsiuskiven. Kivi on suuri siirtokivilohkare kallion juurella, mutta tarinan kerron silti. Vanhan legendan mukaan lokalahtelainen nuoripari oli matkalla Vehmaan kirkolle ottamaan kuulutuksia. He matkasivat hevoskärryillä pitkin kallion koillisreunaa, jota myötäillen tie kulki noihin aikoihin. Yhtäkkiä valtava kivi lähti vyörymään alas kallion päältä. Pariskunta ei koskaan päässyt naimisiin asti – heidän murskaantuneet luurankonsa maatuvat kiven alla. Kiveä alettiin kutsua Morsiuskiveksi ja koko kalliota Morsiuskallioksi.

Morsiuskiven vieressä avautuu jotain sanoinkuvaamatonta. Jättiläismäinen teräväharjainen kivenlohkare on irronnut peruskalliosta ja kaatunut sen eteen. Näin on syntynyt valtaisa avoluola, jota paikalliset kutsuvat “Veskellariksi”. Mittaa onkalolle kertyy sen verran runsaasti, että se täyttääkin näin mielestäni lippaluolana Varsinais-Suomen komeimman tittelin. Onkalon vasenlaita on selvästikin ahtaampi, joten sisäänkäynti käy parhaiten sisältäkatsottuna oikealta.

Itse kalliot ovat myös kiipeilyseurojen suosiossa ja heillä onkin useita kymmeniä reittejä näillä 10-20 metriä korkeilla kallioilla, joista jokainen reitti on vielä nimettykin omilla nimillä.

1960-luvulla Pärkänvuoresta yritettiin louhia käyttökiveä ja Tielaitos käytti Morsiuskiveä kuorma-autojen lastauslaiturina. Vakka-Suomen kiipeilyalueen emokalliolle oli onnekasta, että kaavailut Pärkänvuoren laittamisesta soraksi eivät johtaneet tämän pidemmälle.

Pärkänvuoren luoteisreunalla maasto muuttuu haastavaksi ja alueen kallion reunat täyttyvätkin suurista kivenlohkareista. Lohkareet kätkevät sisäänsä “susiluolan” tai “Pimikellarin” – ihan miten vaan. Luolansuuta voi olla vaikea hahmottaa suurien lohkareiden välistä. Tai onhan niitä sisäänkäyntejä useitakin, mutta se suurin siis tuotti hieman pähkäilyä ja etsimistä.

On sanottu, että luolaa on käytetty pakoluolana isovihan aikaan, kuten useita maamme muitakin luolia. Luolan pääsali on suurikokoinen ja vaikeasti hahmoteltavissa. Se haarautuu useaan suuntaan ja valoakin kajastaa jostain aina sisään, mutta kyllä tänne pienen kylän väki lehmineen on mahtunut. Hurjimmat luolamiehet ovatkin sanoneet seuraavaa. “Topottamattoman kasmofiliasektorin pisimmät luolasukellukset ovat toistakymmentä metriä pitkiä. Etsi omasi äläkä juutu!”

Jällen kerran komea kohde, johon kannattaa tutustua. Valoa mukaan ja huonommat vaatteet on suositeltavissa, jos mielii tutustua alueen pimeään osaan. Kalliot kaikenkaikkia ovat jo itsessään vaikuttavat ja valokuvaukselliset. Ymmärän hyvin miksi kiipeilijät viettävätkin aikaansa täällä.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6734309 E 201996

1 reply
  1. Sirpa
    Sirpa says:

    Nämä paikalliset ei kyllä yhtään tuosta “Veskellarista” ja ymmärrän toki, E
    ihän se mikään vessa ollut vaan vesikellari.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi