Mikkeli-neitvuori-retkipaikka

Neitvuori ystävyyden yksityiskäytössä, Mikkeli

Vaikka meistä kukaan ei ole enää neiti-iässä, ja yksi joukosta peräti rouvan statuksella, tuntui Neitvuori juuri oikealta paikalta lähteä viikonlopuksi tulille naisporukalla.

Itselleni retkeilyyn liittyy läheisesti kaveruus ja ystävyys. Ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka vetäytyvät arjen kiireestä tai perheen pyörittämisestä yksin tunturiin, metsään tai veden ääreen. Meistä jokainen hakee luonnosta vastapainoa jollekin. Koska itse elän arkeani yksin, lähden retkelle mielelläni seurassa.

Ystävystyin maaliskuussa talviretkellä mikkeliläisen Terhin kanssa, ja päätimme heti keväällä järjestää itsellemme yhteistä retkiaikaa. Joukkoon liittyi Terhin retkeilevä ja melova ystävä Anu. Retkemme lähti liikkeelle Mikkelistä, koska se jäi sopivasti puoliväliin Helsinkiä ja Anun kotikaupunkia.

Minne mennä tänään ja mitä kautta?

Kesän retkeilysesonki on pyörähtänyt käyntiin. Se tarkoittaa sitä, että suosituimmissa retkikohteissa, kuten Nuuksiossa ja Repovedellä, on laavuilla ja tulipaikolla oltava sopuisa ja antaa sijaa.

Mutta entä jos haluaa olla keskenään kavereiden kanssa, mutta ei ihan kaikkien muiden kanssa kesäkuun ensimmäisen viikonlopun retkiryysiksessä?

Kun Helsingistä käsin katselen karttoja, muu Suomi on silmissäni järviä ja metsää. En itse ole kuitenkaan niin näreenpieksemä erä-Pera, että olisin valmis lähtemään mihin tahansa paikkaan, mihin kartalla sormi osuu. Arvostan merkittyjä reittejä, laavuja, kotia ja tulipaikkoja. Varsinkin, koska suunnistan hitaasti ja hieman epävarmasti, valmis reitistö ja nettikartta kuuluvat omaan retkisuunnitteluuni.

Neitvuori Mikkelissä on niitä hienoja ulkoilu- ja retkeilyhelmiä, jotka tiedetään ja tunnetaan paikallisesti, mutta joihin kaikki eivät kuitenkaan ole matkalla samaan aikaan. Lähdimme Mikkelistä liikkeelle perjantai-iltapäivällä, Anttolan kautta ajaen. Mikkelistä Anttolaan on kolmisenkymmentä kilometriä. Katselin reittiä sillä silmällä, että se taittuisi pyörälläkin. 

Neitvuori-Mikkeli

Karttateline ja kartanlukija.

Parhaiten Neitvuoren näköalapaikalle pääsee Hiidenmaan tilan ja vuokramökin vieressä olevalta pysäköintialueelta. Pysäköintipaikalta on noin kilometri Neitvuoren tulentekopaikalle, jossa on myös laavu ja käymälä. Ylös on aikanaan mennyt portaat, mutta nyt reitti on suljettu. Varmajalkainen pärjää portaissa omalla vastuulla, vaikka ne osin ovat jo huonossa kunnossa. Polkua pitkin matka on kuitenkin kevyempi ja turvallisempi.

Varsinainen Hiijensilmukan retkeilyreitti on 3,2 kilometrin pituinen, ja koko Hiidenkierroksella riittää patikoitavaa 13 kilometriä.

Koska neiti-ikä oli tosiaan jäänyt kaikilta osallistujilta taakse, meillä on jo kaikenlaista polvi- ja selkävaivaa. Siksi katseltuamme hetken aikaa Neitvuoren korkeuskäyriä, tartuimme Anun ehdotukseen, että yöpyisimme ensimmäisen yön Hiidenkodalla ja lähestyisimme seuraavana päivänä Neitvuorta pohjoiskautta. Jättäisimme rinkat Neitvuoren laavulle ja valloittaisimme Neitvuoren päiväreppujen kanssa.

Kevytkenkäinen retkeilijä villahousuissa

Olen aloittanut retkeilyharrastuksen koenukkumalla kolmen vuodenajan makuupussiani yksin teltassa Nuuksiossa. Palelin koko yön.  Siitä singahdin lainamakuupussilla talviretkelle Karhunkierrokselle, jossa heräsin ensimmäisenä aamuna 15 asteen pakkasesta. Hengitys oli kuurannut makuupussin reunan niin että näytti siltä, kuin olisin kuolannut siihen raivotautisena.

Ymmärrätte, että olen odottanut kesää.

Kesäkuussa sitä ajattelee, että on kesä, mutta ammattipalelijana päätin kuitenkin ottaa mukaan tuplakerroksen kaikkein paksuimpia villapöksyjäni. Mittari näytti alkukevättä ja lopulta kesäretkivarusteeni erosivat talviretkivarusteista vain yhden villapaidan verran.

Ja kengät olivat erilaiset.

Ja aivan väärät. Minulla ei ole aivoissani mitään leirikenkien käsitettä. Pakkasin rinkkaan fivefingersit – varvaskengät – leirikengiksi. Kotona lämpimässä tämä oli loistava ajatus, koska varvaskengät eivät paina juuri mitään. Polulle varasin maastojuoksukengät, koska Hanwagin talvivaelluskenkäni ovat valtavan suuret ja kömpelöt. Niissä on aidosti mukava tarpoa lumessa, mutta ei liukastella alamäkeen paljaalla kallioilla. En ole mitenkään varmajalkainen, ja siksi ketterät maastolenkkarit tuntuvat loistavalta ajatukselta, kunnes kävelin niillä ensimäisen kerran mutaan, sitten toisen kerran lätäkköön, sitten vielä pariin ojaan.

Märät kengät ovat osa elämääni, mutta kesäkuun ensimmäisten päivien kylmyys teki itsensä tiettäväksi leiripaikalla, kun jalat alkoivat pysähtymisen myötä jäätyä. Maan pinta ei ollut paljonkaan plussan puolella, joten ohuen ohuista ja kevyen kevyistä varvaskengistäkään ei ollut lämmittäjäksi.

Ensimmäisen illan leirinäky olivat nuotiolla grillautuvat, liian kevyet kenkävalinnat.

retkiapaikka-neitvuori-hiidenkota

Kiipesin riippumattoon ja makuupussiin kemialliset lämmittimet paksuihin villasukkiin liimattuina. Muutenkin nukuin kuin naparetkellä: kaksissa villahousissa, -paidoissa ja untuvatakissa. Hieman ehkä liiottelua, ja aamulla mietin vähän hikisenä uimareissua, mutta Riihijärven yli puhaltava pohjoistuuli vei nopeasti moiset ajatukset mennessään. Aamiainenkin jouduttiin kokkaamaan kodassa sateelta suojassa.

Seuraavana päivänä lähdin matkaan oransseissa varvaskengissäni. Jäinen vesi ja muta tirahtelivat tasaisin välein varpaiden välistä, mutta Neitvuorta kohti kulkiessani polun nousut ja laskut toivat lämpöä tassuihin. Kevytkenkäisesti laskeuduin ja nousin rinteitä ylös ja alas. Vaikka täysi rinkka keikkui selässä, oranssien tossujen grippi piti. Ne olivat yllättävän hyvät vaelluskengät, kun nilkat ovat kunnossa. Lisätasapainoa löytyi kävelysauvasta.

Lenkkarit keikkuivat rinkassa ja odotin iltaa, että saisin ne kuivien sukkien kanssa jalkaani.

Kenen kannattaa kiivetä Neitvuorelle?

Rinkat jäävät Neitvuoren laavulle ja lähdemme ihastelemaan Saimaata Neitvuoren näköalapaikoilta. Olimme olleet jo vuorokauden verran vain oman seurueemme kesken, kun polulla vilahti ohi ensimmäiset kaksi rupattelevaa naisihmistä.

Neitvuori tarjoaa liikuntaa. Korkein kohta on 184 metriä merenpinnasta. Nousut ja laskut ovat jyrkkiä. En itse lähtisi sinne ihan pienten lasten kanssa, mutta voisin kuvitella jo reippaan eskari-ikäisen ja liikkumaan tottuneen, pari vuotta nuoremmankin nauttivan vaihtelevasta maastosta. Jyrkänteitä on sen verran paljon, että joku henkinen tottelevaisuuden turvavaljas lapsilla on kuitenkin oltava näköalapaikkojen reunoja varten. Näköalapaikat on aidattu köysillä, mutta köydet olivat enemmän estettisiä, kuin turvallisia.

Uusi reitti parkkipaikalta Neitvuorelle on vähemmän jyrkkä kuin käytöstä poistetut portaat, joten ylös pääsee hyötyliikuntapohjalta. Ei tarvitse olla superkunnossa. Itse veisin Neitvuorelle ulkomaalaiset vieraani ihailemaan kansallismaisemia, ja vähän liikunnallisemmat mökkivieraat vaikka polkujuoksemaan.

Neitvuoren maisemat ovat vähän kuin Kolilla, kauniita käppyräkeloja ja järvien ellipsejä kevään vihreän metsän keskellä. Seurueen meloja ylistää alhaalla siintävää Luonteria, joka on myös tunnettu norppavesi.

Päiväretkipaikaksi Neitvuori on ihan lyömätön, jos haluaa emäntäporukalla vaihtaa ajatuksia. 

Jaoimme upeat maisemat ja hienot polut vain muutaman satunnaisen päiväretkeilijän ja yhden polkujuoksijan kanssa. Tilaa olisi riittäänyt useammallekin. Mutta nyt tilaa riitti yllin kyllin ystävyydelle.

KARTTA Sijainti: N=6837683.316, E=539486.668 (ETRS-TM35FIN)

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi