Märjäntienmäki, Vihti

Kun sain ensimmäisen kerran vihjeen, että Märjäntienmäellä olisi jotain näkemisen arvoista, ihmettelin sen nimeä. Keväällä yritin vierailla paikalla ja samalla nimi konkretisoi kertaheitolla. Tietä saattoi todella kutsua märjäksi tai märäksi. Eteneminen kun tyssäsi tien oltua lähes 200 metrin matkalta kauttaaltaan veden alla. Siitä ei märjemmäksi pääse.

Nyt kesä-heinäkuun taitteessa oli aika yrittää uudelleen. Otaksuin kuivan ja kuuman alkukesän tehneen tehtävänsä ja lähestymisyritykseni vahvisti epäilyni todeksi. Kohta olinkin jalkautunut ja lähdin etsimään kaikkea sitä mitä mäellä olisi annettavana.

Ennakkotiedot kertoivat paikan olevan osa Natura 2000 -verkostoa ja kiipeilijöiden suosima länsirinteeltään jyrkänteinen kallio. Tästä myös aiheutuu ongelmia, sillä kiipeilijät ovat uhka joillekin alueen kasveista. Sen vuoksi kiipeilijät ovat ansiokkaasti pyrkineet ohjeistamaan toimintaansa.

märjäntienmäki (1)Kallion juurella piti oleman mainitsemisen arvoinen lehto ja kasvillisuuden muutoinkin monipuolinen ja edustava. Sitä se totisesti oli. Jyrkänteen alla olevassa loivassa, mutta lohkareisessa rinteessä kasvoivat paratiisimaisessa vehreydessä lehto-orvokit, konnanmarjat, imikät, lehtopalsamit ja kuusamat. Ylempänä katse tavoitti pähkinäpensaita ja kaukana niiden päällä, metsän kuninkaina kohosivat yljäät metsälehmukset.

Pahoittelin metsän väelle aiheuttamaani häiriötä ja astelin lähemmäs jyrkännettä. Aivan suorinta polkua ei perille päässyt, sillä lohkareikosta löytyi koko joukko auton kokoisia murkuloita. Niiden välistä ja niitä pitkin kiemurtelin eteenpäin, kunnes edessäni avautui jotakin odottamatonta. Siinä tönötti valtava lohkare kahden muun varassa ja näiden väliin jäi helposti luolan mitat täyttävä onkalo.

märjäntienmäki (4)Mittaa sillä oli joka suuntaan parisen metriä, joten kyllä siinä olisi kolme miestä mukavasti sateen pitänyt. Aikani ihastelin sitä ulkoa, istahdin hetken sisällä, vaikka kutsua en ollut saanutkaan ja jatkoin sitten lopulta matkaani tyytyväisin mielin. Tuota luolaa kun eivät kirjat ja kannet olleet ennen tunteneet.

märjäntienmäki (12)

Jyrkänne paljasti todellisen luontonsa vasta sen juurelle päästyäni. Se kohosi rujona ja julmana ylös korkeuksiin. Milloin sen kasvot olivat rosoiset lohkareisen, milloin jään kaariksi hiomat ja välillä taas rapautumista rupiste. Yhtä ylevä se oli jatkuvasti, mutta sen moninaisuus oli sellainen, jota ei aivan joka kohdassa kohtaa.

märjäntienmäki (9)Välillä se teki pesäeron juurilehtonsa paratiisimaiseen vihreyteen, välillä paiskasi sen kanssa kättä. Vaan sielläkin, missä se oli julmimmillaan, ei se ollut kadottanut sydäntään, vaan lepuutti povellaan pientä heinistä kudottua pesää. Siinä pesässä odottivat pienet linnut emoaan, ateriaa ja sitä, että pääsisivät levittämään siipensä ja nousemaan tuon kaiken ylle.

märjäntienmäki (11)

Tässä kohtaa aika ja muu maailma olivat jo jossain hyvin kaukana. Lainkaan tärkeinä niitä ei saattanut pitää. Vaan sen verran piti hetkestä paeta, että muistiinpanot oli repusta kaivettava esiin. Niillä main kun piti olla luola. Rakoon muodostunut, seitsemän metriä pitkä ja erittäin huonosti tunnettu. Vaan ei ottanut löytyäkseen, vaikka lounaisreunalla sen piti olla. Luovuttaminen olisi ollut helppo valinta, olihan yksi löydös jos takana. Vaan päätin kurkistaa vielä yhden jyrkänteen kamman kartan reunalta. Eipä ollut siinäkään.

Paluureittini asetin hieman alemmas. Kovin kauaa en ehtinyt tosin tepastella, kun iso lohkareikko aukeni aukoksi, josta ei valoa kantautunut. Sinne pistin pääni ja kohta tiesinkin oleva siellä, mitä olin etsimässä.

märjäntienmäki (17)Kapeamman suuaukon jälkeen kolmiomainen luola avartui 1,5 metriä leveäksi ja saman verran korkeaksi. Perällä näkyi suuri kivi ja sen takana oli vielä pieni, huonemainen tila. Hyvin luolamainen ja omalla tavallaan tunnelmallinen oli Märjäntienmäen luola. Eikä lainkaan pienimmästä päästä Suomalaisia luolia, monella pienemmälläkin kololla kun oli luolan status. Päivän toinen löytö oli tosiasia.

Takaisin tietä kohti kulkiessani kumarruin vielä alittamaan puuta. Otin kädellä tukea viereisestä kivestä ja samalla kiskaisin niskaani oikein kunnolla kariketta. Voin vannoa, että useampi kymmenen sen tarkemmin määrittelemättömään punamuurahaisen kaltaisesti purevaa muurahaista paidan sisällä sekä multa märjissä hiuksissa olivat kokemus sinänsä.

Vaan menkää käymään siellä. Tuollaiset paikat ovat luontomme pieniä salaisuuksia, jotka kuiskivat suuria sanoja. Eivätkä ne ole kaukana.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6703237 E 348503

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi