Leväluhta eli Levänluhta – ikiajat luita pulpunnut verenpunainen lähde Isokyrössä

Kansallismuseossa oli eilen Tapaa tutkija -luentosarjan syksyn toinen luento, jossa arkeologi Anna Wessman valotti yleisölle Levänluhdan kalmiston tutkimusten tuoreimpia kuulumisia. Näyttää siltä, että tämän maassamme liki ainutlaatuisen, tutkijoita jo toista sataa vuotta kiehtoneen paikan salaisuuden alkavat viimein paljastua.

leväluhdankadonnutkansa (1)

Levänluhdan uhrilähteenä tunnettu paikka löytyy Isokyrön pitäjästä Pohjanmaalta. Kansantarinat kertovat lähteestä nousseen iät-ajat luita. Lisää mystiikkaa on tuonut rautapitoinen vesi, joka värjäytyy joka kevät verenpunaiseksi. Vähempikin saa mielikuvituksen laukkaamaan.

Kalmisto löydettiin 1800-luvun puolivälissä, kun suoalue ojitettiin peltokäyttöön. Tuossa yhteydessä paikalta löytyi ihmisten luita, jotka toivat paikalle myös ensimmäiset tutkijat tekemään kaivauksia.

leväluhdankadonnutkansa (4)

Viime vuosiin asti on ollut vallalla käsitys, että Levänluhta on ollut lähteinen suo, johon ruumiit olisi upotettu rangaistuksena kadotukseen. Samaan aikaan on kuitenkin tiedetty, ettei luissa ole merkkejä väkivallasta. Lisäksi lähtestä löydetyt luut kuuluvat kaikki joko naisille tai lapsille. Kaikkiaan kalloja on löydetty 98. Verenpunainen vesi on jättänyt jälkentä myös luihin. Vitriinistä tuijottavat kallot, jotka eivät ole harmaita, vaan tummanpuhuvia, punertavia.

Miesten luita ei seassa ole. Sen sijaan ihmisten luiden ohella lähteestä on löydetty hevosen, lehmien, kanojen, koirien, lampaiden ja sikojen luita. Tuskinpa rangaistuille ihmisille olisi annettu eväät tuonpuoleiseen. Samoin ruumiit olivat saaneet pitää korunsa ja onpa joukosta löytynyt myös Rooman valtakunnasta peräisin oleva pronssikattila, jollaisia Suomesta on löydetty vain neljä. Se on ollut merkki poikkeuksellisesta vauraudesta.

leväluhdankadonnutkansa (5)

Esineiden perusteella paikkaa arvellaan käytetyn hautaamiseen 300-luvulta aina 800-luvulle asti. Tuohon aikaan paikka on näyttänyt toisenlaiselta kuin nykyään. Siinä missä nykyään on peltoa ja sen keskellä lähteinen suonsilmä, on ammoin ollut lampi tai pieni järvi. Sittemmin maa on kohosi ja lampi kasvoi umpeen, joten sen käyttö hautaamiseen jouduttiin lopettamaan sitä myöten.

Avovetisen historian puolesta kertovat myös jo botanisti Harald Lindberg 1900-luvun alussa tekemät tutkimukset, joissa ilmeni, ettei Levänluhdassa muinoin kasvanut suokasveja vaan pohjakerroksista löytyi lumpeen ja muiden järvikasvien siemeniä. Vaikka tuo tieto on ollut olemassa jo sata vuotta, jäi se unholaan ja tutkija toisensa jälkeen siteerasi toistaan ja virheellinen käsitys suohaudasta toistui toistumistaan.

leväluhdankadonnutkansa (2)

Lampeen hautaaminen on tunnetun tiedon valossa liki ainutlaatuista Suomessa. Ainoastaan 35 kilometriä Levänluhdalta länteen tunnetaan paikka, jossa ilmeisimmin on harjoitettu vastaavaa tapaa saattaa vainajat tuonpuoleiseen. Ruumiit on ilmeisimmin kiilattu pohjamutaan koivupaalujen avulla.

leväluhdankadonnutkansa (6)

Nykyisin Levänluhdan lähde on 500 neliömetrin suuruinen punaisella aidalla rajattu alue keskellä viljelyksiä.

Levänluhta nykyään. Kuva Anna Wessman.

Lähteen ympärillä kasvaa neljän puun muodostama metsikkö. Jos kulkija ei tunne paikan tarinaa, ei näky liene kovinkaan vaikuttava. Paitsi keväällä, kun lähde vuodattaa vertansa kuten se on tehnyt läpi vuosisatojen.

leväluhdankadonnutkansa (7)

Kartta.

2 replies
    • Antti Huttunen
      Antti Huttunen says:

      Harvemmassa jutussa meillä uutta tietoa on, kun emme tutkijoita ole, vaan retkeilijöitä.

      Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi