Kokkokallio, Vihdin kaunein paikka katsella auringonlaskuja

Kokkokallio

Näköalapaikka: yksityisella maalla
Tulenteko: on sallittu kallion päällä
Esteetön: Ei
Opasteet ja reittirakenteet: Ei
Omistaja: Veikkolan kartano
Saapuminen autolla: Ei parkkipaikkoja, suosittelemme pysäköimään Rustan ja Puuilon pysäköntialueelle ja asioimaan samalla kaupassa 🙂
Saapuminen julkisilla: Linja-autolla Nummelan linja-autoasemalle ja siitä kävellen osoitteena Kaukoilantie 89

Kokkokallio on vakiintunut, muttei vastoin yleistä käsitystä kunnan, valtion tai muun vastaavan omistama, tai muutoin virallinen tai millään tavalla ylläpidetty ulkoilu- ja näköalakohde. Se sijaitsee yksityisellä maalla ja sen omistaa Veikkolan kartano. Kokkokallio on kaunis paikka, jossa ihmiset käyvät jokaisen oikeuksin mahdollistamana nauttimassa maisemasta. Kokkokallio ei ole myöskään virallinen tai yleinen tulentekopaikka. Tulenteko on kuitenkin sallittu maanomistajan luvalla kallion laella kohdassa, jossa näkyy nuotion tummentama kohta kalliolla. Älä tee tulta tai käytä risukeitintä maastopalovaaran aikaan. Ota omat puut mukaan ja sammuta nuotion hiillos poistuessasi vettä käyttäen. Muista että tulen sytyttäjä on aina vastuussa tekemästään tulesta. Älä jätä paikalle roskia ja ole hyvä esikuva ja kerää mukaasi mahdollisesti muiden jättämät. Käyttäydytään siivosti, koska monet vastaavat paikat ovat usein yleisöltä suljettuja. 

Vihtiin aikanaan muutettuani tutkailin tarkkaan uuden kotiseutuni luonnonnähtävyyksiä kartalta ja verkolta. Melkolailla kattavasti nuo paikat on sittemmin tullut esiteltyä Retkipaikassa, mutta yksi siitä joukosta on vielä jäljellä. Jostain syystä kun jokainen aiempi reissu oli tapahtunut ilman kameraa.

Lokakuu pisti parastaan. Oli viimeisiä lämpimiä päiviä ja aurinkokin oli kutitellut koko päivän säteillään. Oikeastaan se herätti minut oranssiin taittuvalla valollaan liikkeelle: ”tunnin päästä olisi kaunis auringonlasku katsoa”, se sanoi. Minun oli lähdettävä.

Kohta astelin tuttua, hiekalle tallautunutta polkua männikön lomassa. Ensin suuren aukon reunaan ja sen poikki sinne, mistä metsä taas alkoi. Olin perillä.

Kalliolta avautui komea maisema länteen. Juurella lainehti Hiidenvesi kultaiseen loistoon puettuna. Joku oli sanonut maisemaa kansallisromanttiseksi. Sitä se oli, totisesti.

Mitä alemmas aurinko painui, sitä syvempään oranssiin se maalasi kaiken. Myös kallion huippua vartioivan mäntyvanhuksen.

Suuren lohkareen vieressä nökötti jotain, jota en olisi uskonut enää kohtaavani näin myöhään syksyllä. Mutta niin siinä vaan vielä yksi kukka uhmasi lähestyvää talvea ja kukki kuin viimeistä päivää.

Maisemia ihastellessa kävin miettimään, mistä tuo kallio oli saanut nimensä. Helpoin selitys olisi kuvitella sen viittaavan juhannuskokkoon. Monella kalliolla oli kokkoja poltettu. Miksei siis täälläkin, varsinkin kun sijainti oli liki asutusta ja maisema melkoinen.

Yhtä todennäköinen juuri sille saattaa olla taivaitteemme ylväs kuningas, kotka, kokko. Tänne saattoi hyvin kuvitella kuninkaan valtaistuimen, arvoisiinsa maisemiin.

Nimiä pohtiessani havahduin. En ollut kalliolla yksin. Jostain alhaalta kiipesi yksi retkiseurue ohitseni. Vaihdoimme tervehdykset ja jatkoimme kummatkin tahoillemme. Minä kohtaamaan seuraavan vastaantulijan, oman varjoni lähes pystysuoralla kalliopinnalla.

Kotvaa myöhemmin aurinko oli saavuttanut horisontin. Nostin sille käden hyvästiksi, hymyilin ja läksin astelemaan takaisin sinne, mihin olin sitonut peltihevoseni odottamaan.

Matkalla oli pysähdyttävä kuitenkin vielä kerran.

Jostain puiden välistä siivilöityi kapea valokeila täsmälleen keskelle männyn runkoa. Oli vielä laitettava käsi siihen. Onneksi ehdin, minuutin päästä hetki oli kadonnut.

Jos innostuit Kokkokalliosta, tutustu siihen ja Vihdin ja lähiseudun muihinkin luontokohteisiin. Majoittua voit Veikkolan kartanossa!

Kokkokallio kartalla. ETRS-TM35FIN-koordinaatit: N=6693950.44, E=351295.201