Etelä-Konneveden kansallispuiston velmuileva Käpynän Ukko

Etelä-Konneveden kansallispuistossa, Rautalammin puolella asustelee kivinen jättiläinen, josta harva tietää ja vielä harvempi on saanut kuvan. Näillä kivisillä ja monin paikoin virallisesti luotaamattomilla vesillä on pitänyt – ja pitää edelleen – liikkua varoen, jos haluaa tavata Käpynän Ukon. Talvella paikkaan voi päästä turvallisemmin, jos vain jäät kantavat. Niinpä jäätilanteen sallittua päätin lähteä tätä heppua tapaamaan yhdessä Utriaisen Markun kanssa. Käpynän Ukko asustaa kallioisen Käpynänvuoren rinteessä sen itäseinämällä, lähes vastapäätä viereistä Käpynänsaarta.

Lähtöpaikkana meillä oli Hanhitaipaleen kalasatama, ja lähtöpäivän aamuna ilma oli jo tutuksi tulleeseen tapaansa harmaa ja tihkusateen tuhruinen. Kesäaikaan Käpynänvuorelle voi suunnata veneellä tai meloen, mutta talvella vuorta pääsee tarkastelemaan paremmin muutenkin kuin vesikulkuneuvosta käsin. Käpynänvuorella nimittäin on monta muutakin jännittävää kohdetta kuin tuo kiehtova hahmokallio.

Ennen Käpynänvuorta suuntasimme kuitenkin satamasta jäitä myöten kohti viereistä Saukkosaarta, jossa on myös erittäin hienoja ja edustavia kallioita sekä niin sanottuja tafoneita, joista Retkipaikassa on kirjoitettu aiemmin tänä vuonna. Saaren itäpuolella Saukkolahdessa sijaitsevat kalliomuodostelmat jätimme tällä kertaa tutkimatta, sillä Suottaniemen ja Saukkosaaren välinen kapea salmi oli täysin sula. Siispä lähdimme kiertämään saarta sen länsipuolelta. Siellä jäätä oli riittävästi, ja myös moottorikelkan tuoreehkot jäljet antoivat ymmärtää, mistä sietää kulkea.

Oikealla häämöttää Käpynänvuoren ranta, Saukkosaari jää vasemmalle.

Sumu roikkui vuorten ja mäkien huipuilla. Jään pinnalla oli vielä aamulla karhea lumikuori. Saukkosaaren rannalla näkyi korpin hyppelyjälkiä ja kalliosta irti nokittuja palleroporonjäkälätukkoja. Lieneekö metsien suuri mustatakki ollut hakemassa koristeita joulukranssiin, vai olisiko jäkälässä korpille sopivia kivennäisiä?

Ahkion vetäminen jäällä oli kevyttä (varsinkin kun joku muu sitä veti).

Itselleni heräsi välittömästi kysymyksiä Käpynä-nimen alkuperästä ja siitä, miksi nimi on liitetty näihin paikkoihin. Käpynä-nimi pohjautunee vanhaan omakantaiseen suomalaiseen nimistöön ja on saattanut tulla hämäläisten eränkävijöiden mukana, sillä muita Käpynä-alkuisia paikkoja on tiettävästi vain Pälkäneellä ollut Käpynänoja.

Kantasana käpy voi tarkoittaa myös monta asiaa, mutta eräs teoria siitä, miksi Etelä-Konneveden rannoilla on niin suuri keräytymä Käpynä-nimisiä paikkoja, voisi olla muinoin kalastajien antama nimi, sillä kartasta katsottuna saarten ja mantereen muodoista ja keskinäisestä asemasta mieleen voi tulla ns. verkkokäpy. Tosin ennen tarkkojen karttojen ilmestymistä tämän yhtäläisyyden havaitsemiseksi näkymää olisi pitänyt tarkastella jostakin todella korkealta. Kalastukseen liittyvää nimeämisperustetta voisi tukea myös läheinen Jatanniemi (jata: toisiinsa liitettyjen pyydysten/verkkojen ryhmä).

Joskus alueelta tunnettiin myös paikka nimeltä Käpynänhelvetti, jota ei kuitenkaan nykykartoilta enää löydy, mutta jonka sanottiin olevan ”enemmän semmosta synkkee seotuva, korkeet kalliot puttoo lahtee”. Olipa paikan nimihistoria mikä tahansa, sen kivihistoria kiinnosti meitä enemmän, ja jäältä oli hyvä tarkastella, mitä muuta kuin salaperäinen hahmokallio Käpynänvuorelta löytyisi. Ja löytyihän sieltä.

Markku kivilohkareiden muodostamassa suojaisassa ”luolassa”.

Käpynänvuoren rinteiden ja rantojen moni-ilmeisyys on kiehtovaa, sillä niissä näkyvät niin veden kuin maankuoren liikkeiden ja jääkausien vaikutukset. Sekä nykyisessä vesirajassa että korkeammalla on erilaisia lohkarekasautumia, jotka ovat muodostaneet aikaa uhmaavia muotoja, joita voisi verrata vaikkapa Yhdysvaltain lounaisosien Arizonan ja Coloradon kiikkuviin kiviin ja kivipaaseihin.

Ei tarvitse lähteä Villiin Länteen löytääkseen kummallisia kivimuodostelmia.

Lunta oli niin vähän myös jäällä, että kallioseinämien viereen oli muodostunut hämäävästi sulalta näyttäviä lumesta paljaita kohtia. Missä jää kohtasi kiven, vesi oli jäätyessään muodostanut hienoja hieman tippukiviltä muistuttavia ryhmiä, joita Markun kanssa kuvasimme molemmat innolla.

Sävyiltään ilmeikkäässä pystykalliossa näkyvät selvästi vedenkorkeuden vaihtelut.

Nämä ovat selvästi paikkoja, joista voisi kuvitella löytävänsä myös kalliomaalauksia. Minkäänlaisia merkkejä niistä emme kuitenkaan nähneet, mutta niitä on silti saattanut joskus olla olemassa, ja ne ovat vain luonnonvoimien vaikutuksesta haalenneet pois. Alueen kallioperä ei ole pelkkää monesti yksitoikkoisen harmaata graniittia, vaan pitkälti kvartsimontsoniittia.

Tämän kallion värit tulevat mm. erilaisista jäkälistä sekä monin paikoin selkeästi näkyvistä erilaisten kivilajien kerrostumista.

Kuljimme Käpynänvuoren rantaviivaa myöten eteenpäin vähän kerrassaan, kunnes saavuimme paikkaan, josta minäkin olen aiemmin nähnyt vain kuvia. Nyt olimme Käpynän Ukon kotona! Virnistelevä kivinaama kurkistaa nuoren kuusen ja parin hieman iäkkäämmän petäjän takaa, eikä siitä voi erehtyä, että tässä on Käpynänvuoren haltija.

Markku seisoo Käpynän Ukon kallion juurella, joten muodostelman korkeudeksi voisi arvioida n. 12 metriä.

Ihmettelisin, ellei Käpynän Ukkoa ole käyty muinoin jopa palvomassa, ja mikseipä siltä olisi voitu pyytää kalaonneakin. Kapeahkoihin salmiin lienee ollut hyvä laittaa pyydykset, joita on voitu sitten porukalla kokea ja nauttia Ahdin antimista.

Harvemmin nähtyä kuvakulmaa Käpynän ukosta. Tihkusade huonontaa kuvanlaatua.

Käpynän Ukon kasvonpiirteet näkyvät vain hyvin kapealta alueelta, ja puusto rajoittaa näkymää entisestään. Mikään helposti lähestyttävä kaveri Ukko ei olekaan, sillä varsinkin suuremmilla vesikulkuneuvoilla paikalle ei parane miten tahansa seilata, vaan kipparin täytyy tuntea nämä vedet.

Käpynänvuoren itärinne on melkoisen jyrkkä, monin paikoin ainakin tavalliselle retkeilijälle kiipeämätön paikka, mutta sieltä täältä pystyy nousemaan ylemmäs rinteeseen tutkimaan puiden kätköissä olevia kohteita. Markku löysi kuusikon katveesta niin hienon ja korkean kivipylvään kuin sen vieressä olevan lippaluolan, jota oli aivan pakko mennä katsomaan, vaikka muutamaan otteeseen meinasin lipsahtaa alas rinnettä.

Luolan perällä oleviin pystyrakoihin ei pääse ihminen livahtamaan – ainakaan kovin pitkälle.

Pääseehän Käpynänvuorelle toki maitakin pitkin, mutta moni hieno piirre ja paikka kalliossa saattaa jäädä tällöin huomaamatta. Jyrkillä rinteillä on liikuttava joka tapauksessa varovasti, tuli sitten mistä suunnasta tahansa. Käpynän Ukon lisäksi Käpynänvuorella on vaikka mitä mielenkiintoista, minkä tutkimiseen menee aikaa tunti jos toinenkin – eikä riitäkään.

Vuoren rinteen kallioista voi löytää myös todella säännönmukaisiakin muotoja ja suoria linjoja, joiden katkaisemat kivet näyttävät lähestulkoon ihmisen veistämiltä.

Käpynänvuorelta löytyy yllättävän monta sellaista paikkaa, jossa iso lohkare on kiilautunut kallion rakoon muodostaen luolamaisen tilan. Kiven alla voi olla useamman metrin pituinen ”käytävä”, ja paikan todelliset mittasuhteet paljastuvat vasta sen luona tai sisällä.

Eipä ulkoa päin olisi tästäkään rakosesta uskonut, minkä kokoinen kammari sisällä odottaa.

Tuli kallion sisällä seistessä mieleen, miltähän mahtaisi kuulostaa oikein tuulisena yönä, kun tuuli pääsee kunnolla puhaltelemaan tällaisista rakosista. Jonkin sortin ujellusta voisi kuulua, ja sittenhän sitä voisi kuvitella Käpynän Ukon hyräilevän.

Säätila alkoi muuttua entistä märemmäksi, ja tihkusateen määrä lisääntyi. Samaten haihtuva kosteus lisäsi sumun määrää, ja pian aamupäivällä vielä osin näkyvissä olleet vuorenrinteet alkoivat peittyä kokonaan kaikenkattavaan usvaan. Oli siis aika lähteä palailemaan kohti kalasatamaa, mutta koska vielä emme olleet koskeneet eväisiimme, eikä niitä ihan ulkoiluttamaankaan olisi halunnut tulla, pysähdyimme poismenomatkalla ruokatauolle Saukkosaaren rantaan kohdassa, jossa seisoi myös eräänlainen ihmetyksen aihe.

Saukkosaaren rannassa, saaren länsipuolella pienen lahden reunalla seisoo pystykivi, jonka oikeassa ”yläkulmassa” saattaa myös nähdä jonkinlaiset kasvot tai ainakin silmän ja nenän.

Pystykiven korkeus on silmin arvioiden noin 4 metriä. Kiven asento on huomiota herättävä, ja Saukkosaaren lähellä liikkuvat havaitsevat sen varmasti. Saaren vastakkaisella puolella käytännössä suoralla linjalla kivestä koilliseen onkin yhtä lailla kiehtovia muodostelmia, joihin kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa. Jos on liikkeellä talvella, pitää ottaa huomioon mahdolliset virtauspaikat ja muut kohdat, jotka voivat olla kovastakin pakkasesta huolimatta sulia.

Retkikeittimellä paistetun makkaran, keitetyn teen ja kahvin sekä sämpylöiden ja marjapiirakoiden voimin jaksoimme vielä takaisin satamaan. Tällä retkellä oli hieno käydä, kun sai nähdä paljon uusia ja hienoja paikkoja sekä runsaasti raitista ilmaa. Menihän meillä lähemmäs viisi tuntia, vaikka kuljettu kokonaismatka ei ollut kuin muutama kilometri. Koko alue on täynnä jännittäviä paikkoja tutkittavaksi, ja Käpynän Ukkoa kannattaa ehdottomasti käydä tervehtimässä millä tahansa tavalla turvallisesti paikalle pääsee!

Sijainti: N=6935079.315, E=485222.783
(ETRS-TM35FIN)

KARTTA (Käpynän Ukon näet parhaiten muutaman kymmenen metrin päässä rannasta)

 

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi