Kapeenkoski Äänekosken ja Laukaan rajalla lumoaa niin kalastajat kuin retkeilijätkin
Enpä ole vielä käynyt sellaisessa paikassa, johon johdattaisi niin mahtavankokoinen ja -näköinen sisäänkäynti kuin Kapeenkosken ja -niemen alueelle johtava Honkaportti. Nykyisin ennen kaikkea suosittuna kalastuspaikkana ja ulkoilualueena sekä melonta- ja koskenlaskupaikkana tunnettu Kapeenkoski ja Kapeenniemi on lisäksi erittäin tärkeä kulttuurihistoriallinen kohde, jonka historia ulottuu useiden tuhansien vuosien taakse.
Kapeenniemi koskineen (Kapeenkoski, Luijankoski, Kärmekoski ja Makasiinikoski) on Ääneseudun kuntien yhteisomistuksessa oleva alue, jossa toimii myös Kapeenkoski Oy. Yritys huolehtii Kapeenniemen ja -kosken reiteistä ja retkeilyrakenteista sekä myy kalastuslupia ja tarjoaa erilaisia palveluita tyky-päivistä majoituksiin, kokouksiin ja erilaisiin juhliin.
Itse kävin Kapeenkoskella ensimmäistä kertaa muutama kesä sitten, mutta paikka oli sen verran hieno, että käyntikertoja on tullut sen jälkeen jo useita. Varsinkin kesäisin alueella voi kuljeskella useita eri polkuja, mm. viimeisen jääkauden jälkeensä jättämän Luijanharjun päällä polveilevaa Harjupolkua ja muitakin keskellä Kapeenniemeä sekä Kapeenniemen rantaviivaa myötäileviä polkuja.
Varsinkin varttuneempi väki tuntee hyvin nimen Reino ”Repe” Helismaa. Reino Helismaan tiedetään viettäneen lapsuus- ja nuoruusvuosiaan Äänekosken Koivistonkylällä mm. tukinuittoa seuraten – Kapeenkoskihan on myös entinen uittoreitti – ja varmasti hän sai ideoita omaan viihdetuotantoonsa myös tältä alueelta.
Kapeenniemen alueella on lukuisia tulipaikkoja (mm. Laani ja Kattila) laavuineen, jotka ovat kalastuskauden aikana lupakalastajien käytössä. Muina aikoina tulipaikkojen käytöstä tulisi tiedustella Kapeenkoski Oy:ltä. Tästä huolimatta myös ”tavallisen kansan” tulipaikkoja Kapeenniemestä löytyy, kuten niin sanottu Pytinti. Pytingissä on grillikatos ja katoksen lähellä kompostikäymälä.
Kapeenniemen laavut olivat pääasiassa suhteellisen siistejä, mutta joillekin kävijöille on siisteys silti tuntematon käsite, sillä monessa paikassa nuotion sytykkeiksi varattuja sanomalehtiä oli levitelty ympäriinsä, ja mm. Pytingissä kotakeittiössä oli sulateltu muovisia kertakäyttöastioita, jotka eivät todellakaan grilliin kuulu vaan roskikseen tai sitten omaan roskapussiin, jonka voi viedä mukanaan.
Kosken rantaan heittopaikoille vievät eri kohdissa reittiä puuportaat, joilla saa varsinkin talvisaikaan liikkua todella varovasti, ettei heilahda koskeen. Jos kuitenkin näin pääsee käymään syystä tai toisesta, pelastusvälineet eli heittoliinat ovat nopeasti käsillä. Onneksi ne oli jätetty rauhaan ja oikeaan tarkoitukseen.
Lähdin retkelle varustautuneena lumikengin, jos ne olisivat olleet tarpeen. Kapeenniemeen oli kuitenkin tallattu hyvin pelkin varsikenginkin kuljettavia polkuja, vaikkakin osassa reittiä ne olivat varsin liukkaat. Keskitalvella lumikengät ovat varmasti paikallaan, ja voihan niillä silti kulkea vielä tähänkin aikaan, varsinkin, jos hanki kantaa.
Olin toki varustautunut myös taas kerran yllättävän painavaksi tulleella repulla. En näköjään pysty kevyillä kantamuksilla lähtemään mihinkään. Suuri osa repun painosta muodostui kamerajalustasta, jota tarvitsin aikavalotuksia varten.
Virtaavan veden katseleminen ja kuunteleminen on vähän kuin käärmeenlumoamista, eli siihen jotenkin hypnotisoituu ja unohtaa ajan kulun, varsinkin kosken rauhallisemmissa osuuksissa, joissa kohina ei huumaa korvia. Koskea ylöspäin mentäessä veden virtaama voimistuu, ja niin voimistuu myös äänimaailma.
Luijankoski on lähdetietojen mukaan saanut nimensä vanhasta hauholaisesta Luijanen-nimisestä järvestä. Kapeenkosken nimen kerrotaan juontuvan muinaisesta Kave-nimisestä pakanuuden aikaisesta mytologisesta hahmosta, joka joissakin kansanrunoissa on itsensä Väinämöisen isä ja haltijaolento, joka ”kavensi kuun”.
Sen tarkemmin asiaa tonkimatta voisin heittää arvauksen, että kyse olisi ollut tavallisesta kuunpimennyksestä, jonka esimerkiksi shamaani olisi sitten mukamas saanut omilla tempuillaan aikaan.
Luijankosken yläpuolella on sitten se Pytinki ja Luijan laavu rannassa. Rannalta näkyy myös kauempana oleva Pörrinsalmen silta, joka ylittää Keiteleen kanavan Kapeen sulun vierestä. Taas kerran rauhallisempana virtaava koski vetää puoleensa myös koskikellujia, joita usein vedessä pulikoi. Koskikellunta on yksi Kapeenkoski Oy:n tarjoamista palveluista ja vaikuttaa varsin mukavalta tavalta viettää vaikkapa polttareita tai muunlaista virkistyspäivää.
Itselleni virkistyspäiväksi kelpaa erittäin hyvin juuri tällainen kiireetön hetki, jolloin voi vain rauhallisesti siirtyä paikasta toiseen, ottaa muutaman kuvan (tai vaikka enemmänkin) ja pitää lopulta evästauon. Tullessa Kapeenkosken parkkipaikalla oli vain kaksi autoa, mutta yhtään ihmistä en koko aikana nähnyt, eikä se haitannutkaan. Sai kerrankin kunnolla olla omassa rauhassa.
Kapeenniemessä on paljon muutakin, kuin vain kalastuspaikkoja ja laavuja. Sieltä löytyy myös aittakylä ja Vanhan Äänekosken kotiseutuyhdistyksen aloitteesta pystytetty Honkaristi, jonka juurella kokoontuvat monet hengellisiin tilaisuuksiin tai muuten vain rauhoittuvat paikassa.
Pytinkiin asti pääsee mielestäni valitettavasti kesäisin myös autolla, ja jalkaisin kulkevan onkin varauduttava joskus väistelemään ajoneuvoja, mitä en edelleenkään ymmärrä, miksi. Onhan olemassa tietysti iäkkäitä ihmisiä, jotka eivät enää jaksa kävellä Honkaristille koko matkaa parkkipaikalta, mutta siitä huolimatta myös täysin tervejalkaiset ja nuoremmatkin saattavat ajaa niin pitkälle kuin vain suinkin pääsevät.
Kapeenniemi ja Kapeenkoski kaikkine virkistysmahdollisuuksineen on varsinainen keidas Keski-Suomessa ja aivan lähellä Äänekosken kaupunkia ja palveluita. Myöskään Jyväskylästä paikkaan ei ole liian pitkä matka. Täällä voi rentoutua monella tavalla: joko saaliinkiilto silmissään kalastuskauden aikana tai vain yksinkertaisella kävelyretkellä minä vuodenaikana tahansa. Historiaa harrastavilla Kapeelta löytyy monenlaisia jännittäviä juttuja joko kirjoista luettavaksi tai käytäväksi paikan päällä.
Olin jälleen kerran erittäin virkistynyt ja kuin uusi ihminen, enkä laisinkaan epäile niitä tutkimuksia, joiden mukaan luonnossa liikkuminen alentaa verenpainetta, vähentää stressiä, parantaa veriarvoja ja vahvistaa vastustuskykyä. Näistä kaikista positiivisista terveysvaikutuksista sain nauttia kauniiden maisemien ja luonnon äänien lisäksi. Mitä muuta sitä ihminen elämäänsä enää kaipaisikaan?
ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit
N 6933677 E 440489
Kuvien oikeudet (käyttö vain luvalla) / Photo Rights (use only with permission)
(C) Mikko Lemmetti 2015
Hienoja kuvia olit saanut aikaan.
Kiitos!