Valkealampi lainehtii Lakeuden Lapissa – soma matkakohde Kraatterijärvi Geoparkissa Etelä-Pohjanmaalla

Kaupallisessa yhteistyössä Geopuistot kestävän matkailun vetovoimatekijöiksi -hanke

Etelä-Pohjanmaan Alajärvellä piilottelee Lakeuden Lapiksi kutsuttu alue, jonka kruununa paistattelee kirkasvetinen Valkealampi. Valkealammen rannalta saapuja löytää kaiken tarvittavan: uimarannan pukukoppeineen, ravintolan, keittokatoksen ja jopa vuokrattavan saunan. Lammen lounaispuolelle puolestaan venyttelee raajojaan hiekkaharju ja lähes loputon polkujen verkosto lappimaista metsää muistuttavilla mäntykankailla, jääkauden jälkeensä jättämien suppakuoppien rytmittämänä. Lähdetään tutustumaan!

• Kohde kartalla
• Reitistö: n. 10 km, ei merkitty maastoon
• Tulipaikka: Kyllä
• Aktiviteetit: Kävely, maastopyöräily, frisbeegolf, saunominen, talvella hiihto, lumikenkäily ja moottorikelkkailu
• Saapuminen autolla: Valkealammintie 200, Alajärvi
• Saapuminen julkisilla: Ei mahdollista
• Lisätietoja: VisitAlajarvi.fi

Valkealammelle saapuessa tienvarsinäkymät tempaavat minut mukaansa eri puolille kotimaata. Heininevan kohdalla maisema on kuin Ranuan laajoilla soilla, ja Valkealammentielle käännyttäessä mieleen tulevat Rokuan kansallispuiston männiköt mutkittelevine pikku teineen. Valkealampi ja Lakeuden Lapiksi kutsuttu alue on Kraatterijärvi Geoparkin eteläisin kohde, ja se löytyykin geoparkin geokohteiden kartan alareunasta. Kyseinen kartta on mainio opas tähän geoparkiin, ja sieltä kannattaakin poimia enemmänkin kohteita tutkittavaksi vaikkapa kesälomareissun aikana!

Periltä löydämme Valkealammen, ravintolan ja joukon pieniä punaisia mökkejä levittäytyneenä lammen kumpareiseen rantametsään. Rannan keittokatoksesta kantautuu kotoisan pehmeä savun tuoksu, kun kaksi herrasmiestä pitää tulia jutustellessaan.

Ennen kuin lähdemme maastoon, haluan tutustua veteen.

Näkyvyys kirkkaassa Valkealammessa on muutamia metrejä, ja saan kunnian olla tänä harmaana ja viileänä lauantaiaamuna lammenrannan ainoa uimari. Natisevan puhdas punainen pukukoppi odottaa rannalla ja tuntuu ylelliseltä vesivessoineen kaikkineen. On kiva saada vaihtaa uima-asu päälle suojassa ja juhlallista astella veteen hienoa hiekkaa ja laituria pitkin – kas kun aika usein menen veteen sellaisistakin paikoista, joissa ainoa suoja on satunnainen koivupuska ja veteen on mentävä kivien ja oksien kuorruttamalla pohjalla astellen.

Ilman lämpö on 13 astetta ja veden syli tuntuu lämpimältä. Koska en saa suoria auringonsäteitä tällä kertaa kanssani veteen, on maisema pinnan alla hämärä, mutta monisatapäinen nuijapäiden joukko ilahduttaa. Heidän lisäkseen on seuranani yksi ahven, kun snorklaan ja katselen mitä alhaalla näkyy. Ohitan joukon ulpukoita, joiden vaaleanvihreät lehdet jaksavat harmaanakin hetkenä pyöreinä hohtaa tummaa pohjaa vasten kuin vedenalaiset vihreät kuut. Järkälemäinen puunrunko on kaatunut veteen ja vedän keuhkot täyteen ilmaa, jotta kehoni nousee ylemmäs ja mahdun lipumaan sen ylitse. Nuijapäillä on jo pikkuruiset jalat, mutta ei vielä eturaajoja. Tämä on ensimmäinen kerta kun olen päässyt uimaan suuren nuijapääparven kanssa.

Aina toisinaan käy niin, että juuri kun olen saanut snorklaukset snorklattua, kuivateltua, puettua päälle ja vedettyä sukat ja kengät jalkaan, aurinko tulee esiin ja taivas muuttuu siniseksi kuin kauneimpana mahdollisena kesäpäivänä ainakin. Niin tälläkin kertaa. Mutta mitäpä tuosta, ihanaa että saamme tutustua tähän alueeseen ainakin maankamaralla auringon energia seuranamme! Puen varmuuden vuoksi sadetakin päälle, sillä ennuste lupaa sadekuuroja ja elän siinä autuaassa uskossa, että kun on oikein hyvin varautunut sateeseen, sade pysyy lopulta poissa. Saa nähdä, päteekö tämä tällä kertaa.

Rannalla kukkivien suopursujen vierestä löydämme saunan, jonka olemassaolo jotenkin pääsi yllättämään. Alajärven kaupungin saunan vuokraamisesta vastaa Alajärven uimahalli, ja saunavuoron voi varata netissä. Saunan edustalla on laituri silmiä hivelevässä maisemassa ja veden kirkkauskin tulee nyt upeasti esiin auringon paistaessa. Saunan ulkoseinään niitatun lapun mukaan käyttömaksu on 30 euroa – varauskalenteriin pääset tästä.

Pysäköintialueelta ei ole varsinaista viitoitusta reiteille ja tiedossa olikin etukäteen, ettei kävelyreittejä ole merkitty maastoon. Reitistö lähtee kuitenkin Valkealammen lounaisrannalta – saunan tuntumasta – ja kurkottaa lounaaseen linnuntietä vajaan parin kilometrin mittaisen kaistaleen verran.

Täällä saisi siis pistää intuitiolla ja fiilisvoimalla toimivan seikkailuvaihteen silmään ja lähteä kulkemaan ilman merkittyjä kulkusuuntia tai reittimerkintöjen silmälläpitoa. Alue ei ole järin suuri, mutta eri kokoista reitistöä sinne mahtuu kuitenkin 10 kilometrin edestä. Epäilemättä tämä ilmoitettu luku ei kata kapeita polkuja, jotka risteilevät villisti esimerkiksi valaistun kuntoradan väliin jäävillä metsäosuuksilla.

Vasemmalla puolellamme puuston takana siintää Harjulampi, pieni ja pyöreä vesi ojitetun, nyt mäntyä kasvavan entisen suon keskellä. Suopursut aloittelevat kukintaansa ja maisema näyttää todella kauniilta. Lammen rannalle ei kuitenkaan näy vievän polkua ja päätän, että minäkään en mene sinne – en halua talloa herkkää kesäluontoa jalkojeni alle. Tällä alueella riittää yllin kyllin valmiita hyviä polkuja, joten päätän pysytellä niillä ja ihailla kaunista Harjulampea vain täältä reitiltä käsin.

Huomion arvoista on myös, että alue soveltuu upeasti moneen muuhunkin liikuntaan kuin kävelyyn: maastopyöräilyä rakastava puolisoni kehuu mutkittelevia ja ylä- ja alamäkeen kurvaavia reittejä vuolain ylistyssanoin, minkä lisäksi täällä on frisbeegolf-rata sekä talvisin moottorikelkkareitti ja latuja. Myös lumikenkäilyyn uskon alueen sopivan erinomaisesti tasoon katsomatta, sillä sekä aloittelija että kokeneempikin lumikenkäilijä löytää täältä varmasti sopivia osuuksia alleen. Talvisista aktiviteeteista meitä tiedottavat näin keskikesällä vain varoituskyltit, jotka muistuttelevat kelkkakuskeista ja tiedottavat hiihtäjiä vaativista laskuista.

Auringon valo saa mäntykankaan maaston hehkumaan. Maastokartan mukaan mikään osa tästä alueesta ei ole luonnonsuojelualuetta, mutta monin paikoin maisema on kuitenkin suhteellisen eheä ja luonnonkaunis. Kenties kuten Rokuallakin, myös täällä puusto on männikköistä siksi, että hiekkaharjun karussa, vettä läpäisevässä maaperässä ainoastaan mänty pärjää? Toki selkeitä merkkejä myös metsän talouskäytöstä on, ja paikoin kuopat ovat ihmisen kaivuujälkiä sen sijaan, että ne olisivat jääkauden aikaan saamia suppakuoppia. Suppiakin kuitenkin matkalla bongaamme, niiden pintaa peittää jo paksu jäkälä ja sammal, ja niistä kasvaa pieniä puita.

Olin tutkinut maastokarttaa etukäteen sen verran, että tiesin mutkittelevan puron rajaavan aluetta sen kaakkoisreunalla. Ylhäältä harjun rinteeltä reitti kääntyykin kohta jyrkästi alas kohti pientä puista siltaa, jonka alla arvaan puron solisevan, ja suuntaamme sinne. Puro on soma! Ihanaa hiekkapohjaa vasten virtaa tumma mutta kirkas vesi suloisesti liristen, ja kesän vehreys sulkee puron suojiinsa kuin se virtaisi vihreässä luonnon katedraalissa. Ihailen pitkän aikaa näkymää sillan molemmin puolin, kunnes sääsket patistavat eteenpäin – muualla ne eivät meitä piinanneet, mutta tässä puromaisemassa taisi heidänkin mielestään olla yksi parhaita paikkoja oleilla.

Itikoista huolimatta uppouduin puron lumoon hetkeksi. Ei ole vesielementtiä ihanampaa, aina se vetää puoleensa ja pysäyttää rauhoittumaan!

Reitistö tekee – kaikkien muiden mutkiensa, risteyksiensä, ylämäkiensä, alamäkiensä, kurviensa ja äkkikäännöstensä lomassa – koukkauksen puron tuolla puolen ja palaa kohta takaisin sen länsipuolelle. Karttasovelluksesta esille saamani ilmakuva kuitenkin paljastaa, että siellä puolen maisemasta on metsä parturoitu, joten päätän, että en halua sitä koukkausta tehdä. Niinpä nousemme purolta omia jälkiämme takaisin ylös ja jatkamme matkaa eteenpäin.

Kiinnitän huomiota siihen, että suhteellisen runsas puolukkasato on unohtunut täältä viime syksynä korjata! Viimevuotiset marjat koristavat tummanpunaisina ja pehmeinä puolukanvarpuja joka suunnassa. Ja jos tämä alue muistuttaa Rokuaa muutenkin kuin puustoltaan ja maanmuodoiltaan, saattaa täällä olla hyvin myös herkkutatteja. Aika pätevä syksyisen keräilyretken kohde siispä, puolukat ja tatit talteen tänä vuonna!

Saavumme astetta isomman hiekkakuopan äärelle ja bongaamme firsbeegolf-maalin. Olemme siis luikerrelleet metsän uumenissa tiemme sattumalta frisbeegolf-radalle. Matkaa jatkaessamme maaleja näkyy enemmänkin. Avara ja valoisa, kumpuileva männikkö on varmasti mukava maasto frisbeegolfaajille? Ainakaan pusikkoja ei ole edessä, vain armeijallinen mäntyjen runkoja. Kyseessä on 18-väyläinen rata, josta voi lukea lisää täältä.

Matkaa on taittunut jo useampi kilometri. On tuntunut mukavalta saada seurailla reittejä ja polkuja täysin mielivaltaisesti maastossa, jossa näkimiin ei ole tullut hakkuuaukeita tai muita ihmisen tekosia, lukuun ottamatta satunnaisia kylttejä ja sähkölinjoja. Ymmärrän myös mieheni kehut alueen maastopyöräilyominaisuuksista. Polkuja, rauhaa, mäkiä ja mutkia on niin paljon, että täällä varmasti voi maastopyöräilijäkin päästä nautinnollisen rullailun makuun ilman moniakaan vastaantulijoita tai muita väisteltäviä.

Tässä kohtaa alkaa kuitenkin jo nälkä kurnia vatsaa, ja kaarramme takaisin kohti lähtöpistettä. Saan energiaa tietäessäni, että auton vieressä oleva ravintola on retkemme aikana avannut ovensa. On eri hienoa saada kävellä rauhaisalta luontoretkeltä suoraan pizzalle!

Poikkean vielä uudelleen uimarannalle. Herrasmiehet ovat retkemme aikana poistuneet keittokatoksesta, ja käyn ottamassa paikasta kuvan. Ihanalla näköalalla täällä voikin tulistella omia eväitä. Uimarantakin on auringon esiin tultua saanut uusia ihmisiä, kun pari taaperoa perheineen leikkii vesirajassa ja katselee nuijapäitä laiturilta.

Hyvästelläkseni Valkealammen viivyn itsekin rannalla vielä hetken. Keltaiset maitikat ja valkoiset suopursut koristavat lampimaisemaa, ja kaksi kuikkaa on ilmestynyt jostakin keskelle lampea. Ne näyttävät valtavilta! Kuikan huutoa emme saa tällä kertaa kuulla, mutta jo lintujen läsnäolo tuntuu hienolta. Liikun itse paljon kirkkaissa vesissä ja kuikka on usein niillä läsnä. Tuntuu oikealta ja kotoisalta, että he ilmestyvät näkyviin täälläkin.

Kiipeämme ylös mäkeä Ravintola Valkealampeen, jossa onkin jo mukavasti väkeä, vaikka paikka on mielestäni varsin syrjäinen. Monet ihmiset istuvat ulkona terassilla nauttimassa ruuista ja juomista, ja me valitsemme ikkunapaikan sisältä. Alla näkymä vielä ravintolan ikkunasta kohti uimarantaa, jossa pukukoppi, keittokatos ja kartiomainen kota erottuvat.

Minulla ei ole lapsia, mutta voisin kuvitella tämän paikan hyvine hiekkarantoineen ja fasiliteetteineen sekä rauhallisen sijaintinsa puolesta olevan erinomainen koko perheen kohde, jossa luontoretkenkin voi tehdä juuri oman seurueen ehdoilla pidemmän tai lyhyemmän kaavan mukaan, ja tulipaikka ja vessat löytyvät heti rannalta.

Lue myös

Mitä ovat geoparkit ja mitä iloa niistä on retkeilijälle? Näin bongaat ne kaikki!

Pyhävuori – Pohjanmaan Koli